maanantai 5. marraskuuta 2012

Hiljaiseloa...

 Aika ja motivaatio ovat olleet hieman hukassa bloggailun suhteen. Kirjoja olen ihme kyllä ehtinyt lukea melkoisen ahkerasti ja usein yöunien kustannuksella, mutta heti kun yritän hiipiä koneelle, jotain esteitä ilmaantuu kuin tyhjästä. Tekosyistä voisin mainita ainakin kaksi lasta ja kaksi kissaa, jotka pitävät huolen siitä, että äiti ei ainaskaan ole toimettomana ;)

Varsinaisesti tarkoitus oli kirjoittaa Donald Spoton mainiosta Marilyn Monroe -elämäkerrasta, jonka (nolostusta) luin jo joskus kesällä. Öhöm. Ja kaiken lisäksi luin sen muutamassa päivässä, kun alkukankeuksista selvisin. Joten kirjoitusaikaa olisi tottavieköön ollut!

Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan, ja kirja oli oikeasti mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Monet elokuvien taustalla tapahtuneet seikat yllättivät ainakin minut täysin. Vaikka Marilyn Monroen elokuvia olen paljon katsonut ja monet niistä ovat all time fave-leffalistallani, huomasin kirjaa lukiessani, etten ole oikeastaan tiennyt Monroen elämästä mitään. Sopeutumattomat -elokuvan kuvauksista kertova osio oli erityisen kiinnostava. (Ohessa katseltavaksi kyseisen elokuvan traileri)

Loppua kohden kirja muuttui ehkä hieman ahdistavaksi lukea, varsinkin kun vääjäämätön lopputulos oli kyllä tiedossa. Äärettömän hyvä kirja kuitenkin, voin lämpimästi suositella luettavaksi muillekin kuin Marilyn-faneille.


 T

tiistai 25. syyskuuta 2012

Morgenstern ach scheine

Katselin tuossa hieman merkintöjä taaksepäin, ja olin julkaissut Yösirkuksen kirjavalinnakseni jopa tuolla kevään puolella. T oli lukenut kirjan jo heti toukokuussa ja M:kin kirjoitteli mietteitään kirjasta heinäkuulla... Ai että olen hieman jäljessä? No nyt olen hieman ryhdistäytynyt. Alla luennassa viime aikoina olleita kirjoja :) Tosin Marilyn-kirja vasta ihan alkuvaiheessa.


Mutta tarkoitus oli siis käsitellä Yösirkusta. Täytyy sanoa, että se vei mukanaan heti alkusanoista lähtien! Etenkin toisessa persoonassa kirjoitetut kuvailut sirkuksesta loivat harvinaisen voimakkaan tunnelman; olisin voinut vaikka vannoa haistavani ihanan makean kinuskin tuoksun lukiessani. Muutenkin kirja oli aivan ihana ja taidokkaasti kirjoitettu.


Nyt jatkamaan Marilyn-elämäkertaa. Niin ja suosittelen lämpimästi myös yllä vilahtaneita kirjoja Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille sekä Vettä elefanteille.

-E.


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Vielä sana Pilvikartastosta


Luin tuon Pilvikartaston siis loppuun jo joku viikko sitten, ja T:kin ehti jo tuossa kirjoitella kokouksessamme kirjasta esitettyjä pohdintoja. (Hetken jo luulin, että ehdin ensin, mutta olin kuitenkin liian hidas :D) Kun Yösirkus on vielä toistaiseksi saavuttamattomissa, ajattelin nyt kirjoittaa muutamia huomioita Pilvikartastosta, siitä huolimatta, että kokouskin jo pidettiin.

Kuten T tuossa mainitsikin, eniten kirjassa häiritsi sen hiomaton rakenne. Ehkä kirjailija oli niin ideansa lumoissa, että loppusilaus jäi tekemättä, mutta oli syy mikä tahansa, kirjan lukeminen oli minulle jatkuvaa töksähtelyä. Aina tarinan vaihtuessa lukemisinto lopahti ja uudelleen aloittaminen tuntui hirveän vaivalloiselta. Varsinkin ensimmäinen (viimeinen) tarina oli todella puuduttavaa luettavaa.

Sisällön puolesta en oikein löytänyt kirjasta mitään tajunnanräjäyttävän hienoa. Viestinä tuntui olevan vain, että ihmiset on pahoja ja itsekkäitä ja kaikki kehitys on pahaa ja kaikkia kohdellaan kaltoin ja ja ja... Semmoista yltiökyynisyyttä. Enkä siis tarkoita vähätellä kaikkia nykyisyyden tai tulevaisuuden ongelmia, mutta uskoisin, että esimerkiksi teknologiasta on ollut ehkä jopa hyötyäkin joissain kohdin tai että tänä päivänä ihmisoikeudet ovat himpsun paremmassa jamassa kuin vaikka muutama sata vuotta sitten. Vaikka eihän mennyt ole koskaan tae tulevasta, mutta olen kuitenkin naiivin optimistinen.

Mutta siis kiteytetysti: Ei oikein iskenyt.

-E.

tiistai 14. elokuuta 2012

Pilvikartastosta

Tokipiiriläiset kokoontuivat 8.8. pitkästä aikaa (vai tuntuuko minusta vaan siltä?) turisemaan ajatuksista, joita Pilvikartasto herätti. Miljöönä oli tällä kertaa ruotsinlaiva, ja poikkeuksellisesti kokouksessa oli mukana myös vieraileva jäsen, joka tyytyi lähinnä hihittelemään yläpediltä muiden lennokkaille ajatuksille. Tai eivät ne välttämättä niin lennokkaitakaan olleet.

Kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että kirja olisi todennäköisesti ollut kokonaisvaltaisempi lukukokemus, jos sitä olisi hieman hiottu eteenpäin; töksähtelevä rakenne teki lukemisesta varsinkin alussa melkolailla puuduttavaa. T (eli minä) ja M kuitenkin pääsimme tästä yli tulkitsemaan (tai ylitulkitsemaan) kirjan syvällisempiä teemoja, kuten ihmisten ahneutta ja alttiutta alistaa ja käyttää hyväksi heikommassa asemassa olevia. Etenkin tarinat tulevaisuuden pikaruokalan kloonitarjoilijasta sekä vanhainkodista karkaavista vanhuksista koskettivat. Vastarannankiiskenä E tosin oli sitä mieltä, että kirjassa ei ollut löydettävissä syvällisempiä teemoja, eikä se ollut erityisen vaikuttavakaan. Tästä huolimatta kirja sai arvosanakseen 4-.

Jawat on niin somia, varsinkin hohtavasilmäiset
Pohdiskelimme myös, josko ryhtyisimme tästä eteenpäin lukemaan, tai ainakin aloittamaan kirjat samoihin aikoihin. Saataisi helpottaa keskustelua.

T

tiistai 10. heinäkuuta 2012

M jatkaa Marilynilla

Marilyn Monroe kävi poseeraamassa kanssamme Tallinnassa


Komeiden kirkkojen luona
Kohtu Platsi Vaateplatform

Vanhan kaupungin terasseilla


Kadriorun puistossa



Kirja on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen. Pelkkien vuosilukujen ja kronologisten tapahtumien sijaan siinä on mietintöjä, pohdintoja ja kuvailuja varsin kivasti. Olen nyt lukenut vajaat puolet kirjasta, ja Marilyn on juuri kuuluisuuden kynnyksellä. 

"Marilyn Monroesta" olikin tulossa huolella laskelmoitu rooli: häpeämätön, rehevän sensuelli nainen, jonka hiukset vaalenevat vaalenemistaan (kunnes ovat platinanvalkoiset), joka hymyilee kostein huulin väkijoukulle ja laulaa keimaillen tuhansille."

- M

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Yösirkuksen sirinää


Nyt kun kerran vauhtiin pääsin, niin lukaisinpa myös Yösirkuksen pois kuleksimasta.

Uusimmassa heräteostoksena tehdyssä Cosmossa Yösirkusta arvioitiin näin:
Lue tämä, jos Harry Potterit tuntuvat liian lapsellisilta. Yösirkus tarjoilee romantiikkaa, aikuisten fantasiaa, aisteihin vetoavaa kerrontaa ja elokuvamaisen lumoavia kohtauksia (Cosmopolitan heinäkuu 2012)
Pilvikartaston jälkitunnelmissa luettuna Yösirkus olikin varsin köykäinen tapaus. Ihan mukavasti siinä oli kaikenlaisia kuvailuja, mutta joku perimmäinen jännite jäi ikävä kyllä puuttumaan. Perinteisessä hyvän ja pahan taistelussa ja traagisessa rakkaustarinassa olisi ollut aineksia vaikka mihin, mutta molemmat teemat vesitettiin kyllä vahvasti. Pahan osuus jäi vähän epäselväksi ja rakkaustarinassakaan ei päästy pintaa syvemmälle. En oikein edes ymmärtänyt miksi pääpari niin kovin tykkäsi toisistaan.

Tarinan pohjana oleva "pelikin" saattoi vaikuttaa mystiseltä vain sen takia, että kirjailija ei ollut selvästi keksinyt sille mitään järkeviä sääntöjä...

Plussaa taikureista, käärmenaisesta ja maistuvista ruokakuvailuista.

Jopa ruoka oli uskomatonta. Oli niin tummalla kinuksilla kuorrutettuja omenoita, että ne näyttivät lähes mustuneilta, mutta silti ne olivat sisältä vaaleita, raikkaita ja makeita. Oli suklaalepakoita, joilla oli uskomattoman sirot siivet. Oli parasta Baileyn ikinä maistamaa omenamehua.

- M

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Pilvikartasto - wau!



Ensimmäisen sadan sivun jälkeen olin valmis sanomaan Pilvikartastoa maailman hitaimmin luettavaksi kirjaksi. Lyhyehköt tarinat, jotka liittyivät jotenkin toisiinsa, olivat kyllä "ihan jännä" idea, mutta kirjassa tokipiirin suosikkisanaa mukaansatempaisevuutta ei ollut kyllä ollenkaan. Eikä ensimmäisistä tarinoista vielä ymmärtänyt kuinka syvissä vesissä ja ihmislajin perimmäisten kysymysten äärellä liikuttiinkaan!

Puolivälissä kaikki muuttui. Kirjan loppuun luettuani täytyy kyllä sanoa, että tämä on aivan erinomainen kirja! Kirja on niin hyvä, että pääsee epäviralliselle suosikkikirjojeni listalle. Päällimmäinen ajatukseni Pilvikartastosta on WAU!
"Jos me uskomme, että ihmiskunta pystyy ylittämään hampaan & kynnen lain, jos uskomme, että eri rodut & uskontunnustukset voivat jakaa tämän maailman yhtä rauhanomaisesti kuin orpolapset jakavat bankupähkinäpuunsa, jos uskomme, että johtajien tulee olla oikeudenmukaisia, että väkivalta on suitsittava, että vallan tulee olla tilivelvollinen teoistaan & maan & valtamerten rikkaudet on jaettava tasapuolisesti, niin sellainen maailma tulee todeksi.
En ole sinisilmäinen. Se on maailma, jonka todeksi tekeminen on kaikkein vaikeinta."

Kirjan päätti tarina, joka myös aloitti kirjan. Sen toiseksiviimeinen tarina oli jatkoa kirjan toiseen tarinaan. Jossain välissä oletin, että ydinvoimalasta kertova tarina olisi ollut T:n mainitseva käänteentekevä tarina. Erittäin hyvä tarina se oli myös, mutta noin keskimmäinen tarina räjäytti potin. Kloonattu geenimanipuloitu ihminen, joka tekee pikaravintolassa työtä 19 tuntia päivässä maksaakseen takaisin Investoinnin ja päästääkseen sitten Autuuteen - WAU!

Dystopia, eettiset kysymykset, ihmisten jatkuva heikompien sortaminen, rotuennakkoluulot, rahan valta, teknologian valta, pahuus, ihmisyys, ihmiskunnan tulevaisuus. Väkivalta, vanheneminen. Ihmisten tilanne maailmantuhon jälkeen. WAU.

Olen melkein sanaton.

- M

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Marilyn Monroe




Julkaisenpa minäkin jo oman kirjavalintani, hyvissä ajoin. Itselläni Pilvikartaston lukeminen tahmii vielä ensimmäisessä alkupuoliskossaan ja Yösirkus nakottaa koskemattomana kirjahyllyn päällä...

Valintani on siis Donald Spoton kirjoittama Marilyn Monroen elämäkerta. Kirjan nimi on yksinkertaisesti "Marilyn Monroe". Kaikki tokipiiriläiset taitavat olla ainakin pieniä Marilyn-faneja. Edellisessä kokouksessa varmistin, että biografia taipuu tokipiirin "sääntöihin", ja kaikille ainakin tämä tapaus sopi mainiosti.

Tulossa siis sukellus Marilynin mystiseen elämään! (Ehkä kirjan lukemisen jälkeen se onkin meille vähemmän mystinen)

Heat wavea odotellessa, nyt Helsingissä +17°C,
- M

torstai 28. kesäkuuta 2012

Hyvä päivä :)

On aivan pakko hehkuttaa!

Vietimme tänään harvinaista parisuhdeaikaa mieheni kanssa ja kävimme ihan kahdestaan kirjastossa (tällaista ihanuuttahan tapahtuu suunnilleen kerran vuodessa). Ja mitä löysimmekään! Tadadadaa, kärryllinen uusia poistettuja kirjoja! Hintaan 50 snt kappale. Ja arvatkaapas, oliko siellä aarteita? Uuden kodin saivat Stephen Kingin Tukikohta, Zane Greyn Purppurarinteiden ratsastaja ja 12 muuta kirjaa :)

Tämä tyttö virnuilee maireasti loppuviikon ja silittelee kirjankansia (my precious).


Varastosta kaivoin lisäksi edellisessä kirjoituksessa mainitun jatkiksen, joka oli siis Mavis Cheekin Näytösten välissä. Saatan lukea sen vielä tänään, toivottavasti tämä kiherryttää edelleen yhtä paljon kuin silloin joskus pienenä.

Lopuksi täytyy mainita - vaikka tämä ei mitenkään liitykään kirjoihin - että tänään oli hyvä päivä siinäkin mielessä, että vihdoinkin ryhdistäydyin ja revin pihan perällä sijainneen itseäni pidemmän jättiukonputkipöheikön maan tasalle. Olo on kuin voittajalla :)

T

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kokous 17.6

Kirjapiiri kokoontui jälleen reilu viikko sitten (erinäisten synttärien merkeissä) kertaamaan viimeisimpiä kirjoja. Käsittelyyn pääsivät tällä kertaa Sarvet sekä Tuiki tuiki tähtönen.

Sarvet ei tehnyt piiriläisiin järin suurta vaikutusta, ainoastaan allekirjoittanut piti kirjaa ihan mainiona yksilönä. Noottia annettiin etenkin juonen irrallisuudesta ja vähäisestä merkityksestä; hahmot ja heidän kehityksensä nousivat juonta tärkeämmäksi tekijäksi. Tämä taas osittain aiheutti sen, että juoni tuntui hieman keskeneräiseltä eikä kovin loppuunastimietityltä.

Ajatuksia herätti sekä tämän että Joe Hillin esikoiskirjan, Sydämen muotoisen rasian, päähenkilön (paremmasta perheestä oleva boheemi rock-henkinen mies) kontrasti pappa-Kingin "peruspäähenkilöön", köyhistä oloista olevaan ulkopuolisuudesta kärsivään kirjailijaan. Genreä pohdimme myös hieman, emmekä oikein saaneet kirjaa sopimaan kauhu-luokkaan, termi maaginen realismikin taidettiin mainita jossain välissä, mutta kauhuksi emme kirjaa väittäisi missään tapauksessa.

Tähtiä kirja sai -***. (Tai ehkä olisi helmpompi puhua arvosanasta -3?)

Toinen käsiteltävä kirja oli Marian Keyesin Tuiki tuiki tähtönen. Totesimme kirjan olevan melkolailla ajankulu-lukemista, sellaista mihin tartutaan, kun ei halua ajatella mitään sen kummempia.

Kaikki olimme samaa mieltä myös siitä, että tarinan kertoja-haamu oli aika tyhmä idea, jonka olisi voinut jättää kokonaan pois. Hyvää oli se, kun jäälohkare lopussa tippui raiskaajan päähän ja paha sai palkkansa.

Kirja toi mieleemme vanhan, oletettavasti Anna-lehdestä leikatun jatkokertomuksen, joka lukeutuu melko samaan genreen kirjan kanssa, mutta oli paljon mukaansatempaisevampi ja hauskempi ja elämänmakuisempi.

Tähtiä tälle **1/2 (eli 2 ja puoli).

Seuraavaan kokoontumiseen mennessä olisi tarkoitus saada luettua Pilvikartasto, mutta hidasta on eteneminen täälläkin. (Jospa se puolivälin käänne tulisi pian ;) ) Jonossa on myös Yösirkus, tunnelmoidaan lopuksi trailerin merkeissä!



-E.


maanantai 18. kesäkuuta 2012

Pilvikartasto ja pilvetön taivas

Pilvikartaston kanssa eteneminen on niin hidasta, että taidan kirjoitella siitä nyt jo jotakin, ennen kuin unohdan mitä ajatuksia kirjan alkuosa herätti.

Kirjassa tosiaan on monta ulottuvuutta, ja monta tarinaa, jotka näyttävät liittyvän aina edelliseen. Ensimmäinen rasisti-tutkimumatkailija liittyi hulivili-säveltäjään hyllystä löytyneen kirjan kautta, ja hulivili-säveltäjän kirjekaveri tapasi seuraavan tarinan sankarittaren vuosia myöhemmin parvekkeella ja hississä.

Eteneminen siis hidasta, mutta ei täysin mielenkiinnotonta. Odotan kovasti T:n vinkkaamaa keskivälin käännettä.

Puistossa jossa ei pilviä näy
- M.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Pikapäivitys

En ole saanut aikaiseksi kirjoitettua Marian Keyesin Tuiki tuiki tähtösestä, vaikka luin kirjan jo ajat päivät sitten. Nyt on siis pikapäivityksen aika ennen kirjapiirin kokousta. :)

Kirja oli hyvin kepeä tyyliltään ja nopeasti luettu. En yleensä juurikaan lue tämän tyylilajin kirjallisuutta, mutta teos oli kuitenkin aika viihdyttävä. Vakavampiakin aiheita kirja toki käsitteli, mutta melko pintapuolisesti. Kirja onnistui kuitenkin mainiosti kuvaamaan sitä, miten ulospäin täydelliseltä näyttävä elämä voi pitää sisällään jos jonkinlaista kuohuntaa ja ongelmia.



Kertojana toimiva mystinen haamuolio oli mielestäni aika pöljä, tuntui siltä, että lukijana minun olisi pitänyt heti kiinnostua miettimään sitä, mistä oikein on kyse, mutta en vain kiinnostunut. Sen olisi voinut jättää kertomuksesta pois.

-E.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Paholainen yksityiskohdissa

Palataan hetkeksi jälleen Joe Hillin ja Sarvien pariin. Muille sen lukemisesta on jo tovi ehtinyt vierähtää, mutta itse juuri lopettelin kirjan muutama päivä sitten. Kuten jo aiemmin mainitsin, pidin kirjasta kovin. Ja kenties tein väärin mainitessani siirtymästä hömpämpään suuntaan kirjan julkistaessani, sillä se näytti jäkähtäneen kaikkien mieleen jyräten sen kummemmat pohdinnat, vaikka mielestäni Sarvet ei nyt sen kummempaa hömppää ole kuin muutkaan lukemamme kaunokirjalliset teokset...

Itse pidin kirjan kerronnasta ja "jaaritteluista", enkä huomannut siinä mitään kömpelyyttä. Sydämen muotoiseen rasiaan verrattuna kirja oli tyyliltään hyvin rauhallinen eikä siinä ollut samanlaisia kammotus-elementtejä. Sarvet enemmänkin tarkasteli yhden henkilön matkaa lapsesta aikuiseksi, ja sitä, miten suhteet ystäviin ja läheisiin tällä matkalla muuttuvat. Päähenkilö Ig on hieman omissa maailmoissaan kulkeva haaveilija, jonka naiiviuden hänen päähänsä kasvavat sarvet karisuttavat pois. Toki kirjassa on toiminnallinenkin puolensa eräänlaisen kostotarinan muodossa, mutta murhaajan selvittäminen ei ole siinä niinkään keskiössä, vaan tärkeämpää on se, miten Ig herää huomaamaan esimerkiksi ystävänä pitämänsä Leen "pahuuden"; todellisuudessa Lee ei koskaan ollut se pelastava enkeli, jona Ig häntä piti.

Kirja kertoo myös tavallaan ihmisten kaksinaamaisuudesta ja tekopyhyydestä, ja toisaalta siitä, miten kaikissa ihmisissä on jonkinlaista pahansuopuutta, joka vain peitetään erilaisten naamioiden taakse.

Nyt seuraavan kirjan kimppuun, jos vaikka joskus tavoittaisin muut jälleen ;)

-E.

torstai 17. toukokuuta 2012

Sirkustelua

Aloitin Yösirkuksen lukemisen miltei välittömästi sen jälkeen, kun E ystävällisesti sen täällä julkisti (mistähän tuo olisi inspiraationsa kirjavalintaan saanut...). Kuten E:kin toteaa, kirjan ihkuihana kansi suorastaan pakottaa vaikutuksille alttiin pienen ihmisen nappaamaan kirjan :) Ja hyvä niin - ihanempaa kirjaa en ole vuosikausiin lukenut!!! Tuli aivan semmoinen olo kuin olisin taas 8-vuotias (merkittävä ikä siinä mielessä, että silloin luin ensimmäisen kerran Taru Sormusten Herrasta -trilogian); kun kaikkialla oli ihmeitä ja taikaa ja kesät kestivät kokonaisen ihmisiän ja jonain päivänä, jos katsoisin tarpeeksi tarkkaan, löytäisin tien toiseen maailmaan, jossa olisi lohikäärmeitä ja peikkoja ja kadonneita prinsessoja.



Nimensä mukaisesti kirja kertoo sirkuksesta, joka on auki ainoastaan öisin. Sirkus toimii myös eräänlaisena pelilautana kahdelle taikurille, Celialle ja Marcolle, jotka kilpailevat toisiaan vastaan salaperäisessä pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Kuten jo hehkutin, kirja on aivan yksinkertaisesti ihana. Voin vaikka vannoa, että lukiessani tunsin kinuskin ja omenoiden ja vaniljan tuoksua :)



"Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä."



Oooooh. Pitäisiköhän lukea tämä saman tien uusiksi.

T

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Väliaikapäivitys

Hetki on ehtinyt vierähtää edellisestä kirjoituksesta, ja olen TAAS hirmuisesti jäljessä muita kirjojen kanssa. Ehkä työt ja tutkinnon loppuväännöt on hyväksyttävä syy tällaiselle laiminlyönnille?

Mutta asiaan... Olen vielä lukemassa edellistä valitsemaani kirjaa, eli Joe Hillin Sarvia. Itse olen pitänyt kirjasta tähän asti, vaikka se ei ehkä aivan esikoisromaanin tasolle ylläkään. Pidän kuitenkin siitä, miten hahmoja pohjustetaan ja heihin tutustuu kirjassa kunnolla. Mutta siitä lisää, kun olen päässyt kirjan loppun saakka.

Tämän väliaikapäivityksen todellinen tarkoitus on julkistaa seuraavaksi valitsemani kirja. Arvelin näet, että M mielellään kuulisi jo, mitä tuleman pitää, ja T:llä taitaa olla jo hieman kiire päästä lukemaan... ;) Eli siis, seuraava kirjapiirin kirja on Erin Morgensternin Yösirkus. Valintaperusteena oli ihan puhtaasti kirjan superhyper hieno kansi, joka sai minut koukkuun heit ensinäkemältä. Kirjasta en tiedä muuta kuin sen, mitä takakannessa kerrottiin, mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa, saattaa olla jopa mukaansatempaiseva...

Hyviä lukuhetkiä siis!

-E.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Öhöm...

Melkoisen mukavasti kulunut aikaa edellisestä postauksesta, itsekullakin tokipiiriläisellä on ollut kiireitä, joten kirjojen lukeminen ja bloggailu on hieman kärsinyt.

Sain muutama päivä sitten luettua Pilvikartaston. En tiedä mikä kevätväsymys nyt painaa, mutta kirjan aloittaminen ei ole ikinä tainnut olla yhtä kitkuista. Alkuun luin kirjaa suunnilleen puolen sivun päivävauhtia, joten eläytyminen oli aika vähissä. Kirjan rakenne tuntui myös epäilyttävän novellimaiselta ja se jos mikä vielä lisäsi lukemisen vastenmielisyyttä.

Onneksi kirjan puolessavälissä tapahtui jotain ja loppukirja hujahtikin taas yhdeltä istumalta. En ehkä lähtisi nerokkaaksi tätä kirjaa luonnehtimaan, mutta kyllähän se pisti ajattelemaan. Tätä kulutusyhteiskuntaa ja ihmisoikeuksia ja rahan valtaa. Ahneutta. Ihmisyyttä ylipäätänsä.

"Veronican mukaan on niin, että minkä hyvänsä tyrannian voittoa on enää mahdotonta lannistaa siinä vaiheessa kun se ruvetaan hyväksymään normaalina."

 T

maanantai 20. helmikuuta 2012

Pilvikartasto

Ja jälleen uusi kirja luettavaksi! En osaa sano mitään tiettyä syytä, miksi valitsin juuri David Mitchellin Pilvikartaston, uskoisin sen olevan mielenkiintoinen tuttavuus. Sitäpaitsi Pilvikartasto on loistava kirjan nimi!

Juonesta en tiedä mitään tarkempaa, koska olen ymmärtänyt, että kirja on kiinnostavampaa lukea ilman tarkkaa tietoa sen sisällöstä (tämä pätee kyllä mihin tahansa kirjaan). Kirjan kerrontatekniikkaa on verrattu venäläiseen maatuska-nukkeen, jossa jokaisen nuken sisältä paljastuu uusi nukke.


Toivokaamme, että kirja on hyvä! Antoisia lukuhetkiä :)

T

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Tervetuloa Star Streetille!

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani mainitsin, chick lit on minulle aivan uusi kirjallisuuden tyylisuunta. Kevyttä kirjallisuutta olen toki teininä lueskellut enemmänkin, mutta tuolloinkin kyse on ollut kirjallisuudesta, jossa hevoskärryt edustavat moderneimpia keksintöjä ja naisilla on vähintäänkin lampunvarjostinta muistuttavat päähineet :) Voin tunnustaa, että odotukseni Marian Keyesin Tuiki tuiki tähtönen -kirjaa kohtaan eivät olleet mitenkään korkealla. Olikin ilahduttavaa huomata, että kirja oli ihan hauska.



Päähenkilöt olivat suurimmaksi osaksi sympaattisia ja kepeä kirjoitustyyli oli nopealukuista ja mukavaa viihdettä. Vaikka kirjassa oli muutamia vakavampiakin aiheita (kuten M omassa kirjoituksessaan mainitsi), jäi kirjan anti aikalailla pintapuoliseen viihdyttämiseen (enkä tarkoita tätä mitenkään negatiivisessa sävyssä). Jäin hieman ihmettelemään lukemassani niteessä ollutta "suomennos on tehty lyhentäen" -ilmoitusta. Miksi??? Jos kirjasta on haluttu ohuempi (?), olisi esim. fonttikoossa ja paperin paksuudessa ollut paljon muokattavaa. Tuli ehkä sellainen olo, että tässä hitusen aliarvioidaan kirjan lukijakohderyhmän älykkyysosamäärää.

Kirjan henkilöistä kaikkein sympaattisin oli levy-yhtiössä työskentelevä Katie, jolla on hieman liian paksut reidet ja taipumus syödä liikaa herkutuksia (tätä hän kompensoi käymällä kerran viikossa personal trainerinsa rääkättävänä) ja joka rentoutuu viettämällä aikaa paperikaupoissa ja apteekeissa :) 
"Lounastunnilla hän päätti etsiä lohtua pistäytymällä läheisessä paperikaupassa. Hän penkoi mielellään kyniä ja muistivihkoja; niiden värikylläisellä kauneudella tuntui olevan parantava vaikutus hänen runneltuun sieluunsa. Hän löysi päiväkirjan, jonka sivuille oli prässätty kuivattuja orvokkeja. Viehättävää. Luultavasti paperi olisi liian pahkuraista soveltuakseen kirjoittamiseen mutta väliäkö hällä, hän piti kirjasta ja ostaisi sen ja... Saamari!"
  T, jolla on hieman liian paksut reidet ja taipumus syödä liikaa herkutuksia ja joka tykkää paperikaupoista

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Höpöstä höpömpään


Naisten juttuja. Alla Olivia-lehti.

Jos edellinen kirja "Sarvet" oli hieman hömppää, niin Marian Keyesin "Tuiki tuiki tähtönen" se vasta höpö-hattaraa olikin. Takakannen mukaan "Irlantilainen bestselleristi Keyes on tehnyt jälleen elämänmakuista tekstiä, kuorrutuksena kunnon chick lit -kermaa... nauti mansikka-margaritan kera".

Kirjassa oli aika valikoima hahmoja, ja pidin useimmista kovasti, erityisesti Connellista, Lydiasta ja Maevesta. Connell on tiukka, menestyvä liikemies, Lydia kiukkuinen, rääväsuinen taksikuski ja Maeve pullea itsemurhapyöräilijä. Ja kaiken takana leijuu mystinen tarkkailija, jonka tehtävä selviää kirjan lopussa. Heidän kanssaan aika kului ihan hujauksessa. 

Ihan viihdyttävää hattaraa kirja siis oli, vaikkakaan ei sitä täydellisintä chick lit -kermaa. Olen nimittäin aiemmin törmännyt lajityypin edustajiin, joissa on humoristisia mutta napakoita, jopa viiltäviä kuvauksia ihan tavallisen ihmisen ihan tavallisista ajatuksista ja tekemisistä. Tämä kirja ei ihan niin napakka ja oivaltava ollut, vaikka ottikin aika pontevasti kantaa seksuaaliseen väkivaltaan. Muita syvempiä teemoja kirjassa oli ainakin äitien aiheuttamat ongelmat - olipa äiti sitten muisti- tai käytöshäiriöinen.


Myös Janilla oli ollut huono päivä. Joku nainen Enniskerrystä oli saanut rakuunaetikkaa vaikka oli tilannut valkoviinietikkaa, ja valkoviinietikan oli saanut toinen nainen Terenuresta, jonka koko elämä riippui rakuunaetikasta. Tämä oli katastrofi, ja koko juttu oli Janin syytä.

- M

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Sarvet

Ig Perrish herää vuosisadan kankkusessa. Katsoessaan peiliin verestävin silmin hän huomaa ne. Ihon läpi työntyneet sarvet. Ig huomaa pian, että sarvet saavat ihmiset kertomaan hänelle likaisimmat, kieroutuneimmat salaisuutensa ja fantasiansa.

Ajatuksena Joe Hillin Sarvet on kutkuttavan herkullinen. Hömppää kirja tietenkin on, mutta minkä ihmeen takia jokaikisessä kirjassa pitäisi olla jokin elämää suurempi, syvällinen merkitys! Rakenteeltaan kirja on hieman kömpelö ja enemmän esikoiskirjan oloinen kuin kirjailijan edellinen kirja, Sydämen muotoinen rasia. Ehkä kirjailija vielä hakee omaa kirjailijaääntään :) Toisaalta kirjassa oli hetkittäin kutkuttavan hupaisia kohtia; olettaen, että osaa ns. jättää aivot narikkaan siis.

 "Vain paholainen rakastaa ihmisiä sen tähden, mitä he todella ovat, ja iloitsee heidän ovelista juonistaan toisiaan vastaan, heidän häpeämättömästä uteliaisuudestaan, heidän itsehillinnän puutteestaan, heidän halukkudestaan rikkoa hetken mielijohteesta sääntöä heti siitä kuullessaan, heidän halukkudestaan kunnon panon vuoksi hylätä kuolematon sielunsa. Paholainen tietää, vaikka Jumala ei sitä tajuakaan, että vain ne joilla on rohkeutta vaarantaa sielunsa rakkauden tähden ovat oikeutettuja sieluun."


                                                                          Joku tuli terrorisoimaan kuvaussessiota :)

 T

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sarvipää tuli kylään

Sielu jatkaa vaellustaan ikuisesti. Kuten luku pii, sekin on vailla loppua ja päätöstä. Kuten luku pii, sekin on vakio. Pii on irrationaaliluku, joka on päättymätön ja jakamaton. Niinpä sielukin on irrationaalinen, jakamaton yhtälö, joka ilmaisee oivallisesti yhtä asiaa: teitä. Sielusta ei olisi paholaiselle mitään hyötyä, jos sen voisi tuhota. Eikä se ole kadotettu, kun se on uskottu saatanan huomaan, kuten niin usein väitetään. (Hill 2010, s. 257)
Se on jännittävää ja melkein kohtalokastakin ;), miten tokiπrimme törmää koko ajan piihin. Edellisessä kirjassa se oli päähenkilön nimi, ja Sarvissakin sitä sivuttiin yllämainitun pätkän verran.

Lukaisin siis jo Joe Hillin Sarvet, ja kuten E arvelikin, aika hömpäksi menee. Isäpappa Stephen Kingin jalanjälkiä seurattiin aika laimeasti, jopa jaarittelevasti, vaikka tarinan kehys olikin varsin jännittävä ja kekseliäs. Kirjan pahis kuitenkin paljastui mielestäni liian varhain, ja loppu oli melkein pelkkää räiskintää. Välillä koko kertomus lässähti todella, todella pahasti omaan kiinnostamattomuuteensa ja köykäisyyteensä.

Ajatus päähän kasvavista sarvista oli jokatapauksessa varsin kiehtova, ja kuvaus niistä uskottava. Myöskin maja puussa ja sen liittyminen päähenkilöön oli varsin erikoinen ja mielenkiintoinen keksintö.
Puhumattakaan sarvista hänen päässään. Niiden kärjet olivat työntyneet esiin hänen ohimoidensa ihon läpi, ja luu niiden juuressa oli tahriintunut vaaleanpunaiseksi verestä. Vielä sarviakin pahempi oli kuitenkin hänen tapansa virnistellä. Jos hän olisi seissyt noiden ovien toisella puolella ja nähnyt itsensä tulevan, hän olisi lukinnut ovet ja soittanut hätänumeroon. (s. 189)

"Velipuoleni nimi on muuten Lucifer"


- M.

torstai 12. tammikuuta 2012

Vielä sananen Piin elämästä

Olen ollut melko laiska kirjoittamaan mitään viimeisimmästä kirjapiirin kirjasta, Piina elämästä. En voi sanoa muuta kuin , että en oikein ole tiennyt mitä siitä kirjoittaisin. Jostain syystä en itse saanut minkäänlaista otetta kirjan tarinasta.

Alussa pohdittiin mielenkiintoisesti uskontojen perimmäistä olemusta ja tarkoitusta. Se sai miettimään sitä, miksi eri uskontojen edustajat keskittyvät ennemmin niihin muutamiin eroavaisuuksiin, joita heidän välillään on, eivätkä yritä etsiä yhteisiä ominaisuuksiaan.

Kirjan loppukäänne ja "vaihtoehtoinen" tarina kuitenkin latisti omassa mielessäni kaiken kirjan vertauskuvallisuuden ja yhteiskunnalliset tulkinnat haihtuivat jostain syystä savuna ilmaan. Ehkä nimenomaan sen takia kirja jäi jotensakin hataraksi ja menetin mielenkiintoni sen syvällisempään pohdintaan. Tai ehkä se olisi vaatinut vain parempaa keskittymistä.

Seuraavaksi siis siirrymme vähän hömpämpään suuntaan vaihteeksi, kera Joe Hillin kirjoittaman Sarvet. Ehkä löydän jälleen kadonneen keskittymiskykyni sen myötä...

-E.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Piiristelyä

Kokoonnuimme kirjapiiristelemään pikaisesti loppiaisena, käsittelyssä tällä kertaa Yann Martelin Piin elämä.

Kirja jakoi mielipiteitä voimakkaasti ja sai osakseen paljon sivalluksia - huonoiksi puoliksi listattiin mm. pitkäveteinen alku, liiallinen raadollisuus ja osin myös loppukäänne. E:n mielestä lopun käänne vei kirjasta kaiken järjen ja vertauskuvallisuuden, M päinvastoin piti käännettä muutoin melko tyhjänpäiväisen tarinan pelastajana. T ainoana kirjapiiristelijänä oli sitä mieltä, että kirja oli nerokas ja monitasoinen mestariteos. William Blaken sanoin:

 Tyger! Tyger! burning bright
In the forests of the night,
What immortal hand or eye,
Dare frame thy fearful symmetry?

Tähtiä Piin elämä sai kolme ja plus, eli ***+.



















Yllä: Richard Parker (6-vee tyttösen näkemys)

M julkisti kokouksessa jo oman kirjavalintansa ( siis Joe Hillin jäkeen tulevan). Kyseessä on ainakin allekirjoittaneelle täysin uutta genreä, chic litiä edustava kirja, Marian Keyesin Tuiki tuiki tähtönen. Chic lit on tyypillisesti kevyttä naisten kirjallisuutta, jossa kuvataan modernin naisen elämää humoristiseen sävyyn. Tai näin ainakin Wikipedia kertoo :)

 T, joka myöntää kirjoittavansa epäreilun puolueellisesti

perjantai 6. tammikuuta 2012

πn elämä

Piin elämä palautui kirjastoon alkuviikosta, joten kai se on raporttikin kirjoitettava. Kirjasta on kuitenkin jotenkin vaikea keksiä jotakin järkevää sanottavaa.

Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että kirja parani huomattavasti loppua kohden. Jo Sadan vuoden yksinäisyydestä tuttu maaginen realismi väritti tätäkin tarinaa. Itselleni jäikin epäselväksi, mikä oli ns. totista totta ja kuinka paljon kirja puhuukaan vertauskuvilla. Esimerkiksi, mitä ihmettä siellä veneessä nyt loppujen lopuksi oli? Ja mitä se outo saari oikein symbolisoi?

Kirja taas mahdollisimman päinvastaisessa maisemassa. Tiikeri on korvattu poroilla ja meri lumihangella.


- M.