torstai 25. helmikuuta 2010

Top 10 -listat on niin kivoja

Vielä tovi vierähtää, että saan tuon Nick Caven kirjan luettavakseni, koska paikkakuntamme kirjastossa kyseistä teosta ei ole ja minun täytyy hankkia se kiertoteitse. Tässä siis väliajalle Top 10 -lista aiheesta "Rakkaimmat kirjani". Siis kirjoja, jotka löytyvät kirjahyllystäni ja jotka ovat kaikkein rakkaimpia (yllättäen). Käytän hitusen palstatilaa myös valintojeni perusteluun, koska pelkkä lista olisi aivan hirrrmuisen tylsä. Toivottavasti onnistun pitämään jorinointini kurissa - kaikista kirjoista riittäisi kyllä aineksia pitempiinkin analyyseihin... No niin. Vielä mainitsen sellaisen seikan, että kaikki kirjat ovat sellaisia, jotka olen omistanut jo pitkään ja lukenut uudestaan ja uudestaan. Tästä johtuen esimerkiksi Houkutus -kirja, vaikka onkin suloinen ja ihana, "voi" päästä listalle vasta aikaisintaan jonkun kymmenen vuoden ja tusinan lukukerran jälkeen :)

                                                 Lista ja pienen pojan varpaat

Mutta nyt asiaan...

1. Tuula Kallioniemi, Kuinka Sepontyttö vapautti taivaan valot. Sepontyttö oli pienenä se kaikkein ihanin iltasatu, jota kärtettiin äitiltä kerta toisensa jälkeen. Miten ihanaa olikaan maata sängyllä ja kuunnella silmät pyöreinä Sepontytön matkasta Pimentolaan noita Irlikin luo.

2. Christina Andersson, Tiikeri Luukas. Myös lapsuuteni ihanimpia lukukokemuksia. Tästä on tehty myös TV-sarja, josta tykkäsin tietenkin ihan hirveästi. Luukas on ihana!

3. J.R.R. Tolkien, Taru Sormusten Herrasta. Tarvitseeko tätä edes selittää? Olin jotain 8-9-vuotias, kun luin kyseisen suurteoksen ensimmäisen kerran ja se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että luin sen samantien 13 kertaa peräkkäin :) Siihen aikaan Tarua Sormusten Herrasta myytiin yhtenä niteenä, jossa olivat kaikki kolme kirjaa yhdessä ja niinpä edelleenkin ajattelen teosta yhtenä romaanina enkä trilogiana. Pitänee myös mainita, että mikään ei ollut tuohon aikaan (siis kun olin 8-9 -vee) yhtä epäcoolia ja nörttimäistä kuin se, että on lukenut Tarun Sormusten Herrasta. Olinkin überfriikki jo pienenä. Mutta kyseinen kirjahan on upea klassikko ja sitä lukiessaan pääsi osaksi jotain aivan erityistä ja taianomaista.

4. Margaret Weis & Tracy Hickman, Syyshämärän lohikäärmeet. Jos Taru Sormusten Herrasta oli ala-asteikäisenä se Kaikkein Rakkain kirjani, niin teininä Dragonlance -sarja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Muistan selvästi sen kuuman kesäpäivän, jolloin löysin kirjaston uutuushyllystä aivan uskomattoman hienon uuden fantasiakirjan (siihen aikaan niitä ei vielä julkaistu suomeksi kovin paljon). Muistaakseni luin sen kotona yhdeltä istumalta :)

5. Dan Simmons, Hyperion. Ennen Hyperionia en ollut oikeastaan kauhean kiinnostunut scifi -kirjallisuudesta, vaikka olin muutaman yleissivistykseen kuuluvan perusteoksen lukenutkin. Hyperion kuitenkin suorastaan räjäytti tajuntani! Sitäpaitsi Lepinkäinen on aivan uskomattoman hieno mörökölli!!! Mutta vakavasti puhuen Hyperion on moderni klassikko ja eeppisiin mittoihin yltävä Canterburyn tarinoiden jälkeläinen; science fiction -kirjallisuuden merkkiteos, jonka nerokkuutta en vajavaisilla proosallisilla taidoillani kykene kuvailemaan. Lukekaa ja Palvokaa!!!

6. Jane Austen, Ylpeys ja Ennakkoluulo. Täysin toisenlainen merkkiteos :) Tätä lukiessa tulee hihiteltyä paljon.

7. Erlend Loe, L. Epäilemättä hyväntuulisin kirja ikinä. L kertoo hienosta yrityksestä saada Norja maailmankartalle :) L:n luettuaan tietää myös, että vaikka runoja voi käyttää moneen tarkoitukseen, kartaksi niistä ei ole.

8. Stephen King, Musta torni - Revolverimies. Tarkoitan tässä tietenkin alkuperäisversiota kirjasarjan ensimmäisestä osasta - en sitä pilattua uudelleenkirjoitettua versiota, joka julkaistiin muutama vuosi (?) sitten. Upea dystopia-kuvaus muuttuneen maailman revolverimiehestä, joka kulkee läpi autiomaan (autiomaa oli kaikkien autiomaiden äiti) seuraten mustiin puettua miestä. Tummasävyisen tunnelmallinen teos, jonka Kingille poikkeuksellinen - jopa tajunnanvirtainen - teksti imaisee lukijan syvälle omituisen vinksahtaneeseen lännenelokuvista kuvakielensä lainanneeseen maailmaan. Ihanan ihana, en ymmärrä miksi ihmeessä herra Kingin piti mennä pilaamaan tämä kirjasarja. Ärsyttää. Kannattaa lukea pelkästään alkuperäiset kolme ensimmäistä kirjaa ja jättää loput suosiolla lukematta.

9. Esko Valtaoja, Kotona maailmankaikkeudessa. Tieto-Finlandian voittaneesta kirjasta voi harvoin sanoa, että aivan ihana kirja, mutta tämän teoksen kohdalla ilmaisu lienee aivan paikallaan! Kirja käsittelee tähtitiedettä ja biologiaa ja vähän kaikkea muutakin mukaansatempaavasti ja positiivisella elämänasenteella. Kirjan 7. luku (Se ainoa tarina) on meillä hyvin suosittu iltasatu, jota melkein-5-vee tyttäreni tykkää kuunnella silmät pyöreinä (ja kyselee samalla vaikeita kysymyksiä avaruudesta) :D

10. Emily Brontë, Humiseva Harju. Kaikki, mitä Humisevasta Harjusta voi sanoa, on varmasti jo sanottu. Tyydyn siis vaatimattomana toteamaan, että teos on aivan syystä yksi maailmankirjallisuuden klassikoita.

                                                     Kirjatorni á la T

Jeps. Kumarran ja sulkeudun suosioonne. Olkaatten hyvät. Lisää Sivuhorinoita seurannee vielä tulevaisuudessa :)

T

tiistai 16. helmikuuta 2010

Kirjapiiri kokoontuu

Kirjapiirimme kokoontui ystävänpäivänä käsittelemään Liikkuvaa linnaa, josta kaikki olivat pitäneet kovasti. Taustalla pyöri kyseisen kirjan pohjalta tehty animaatio ja herkuteltavana oli äitin tekemää Maailman Parasta Pannukakkua hillon, kermavaahdon ja vaaleanpunaisen vaahtokarkkilevitteen kanssa. Keskustelu rönsyili aiheen vierestä, mutta onneksi myös varsinaista asiaa saatiin käsiteltyä. T sai hitusen satikutia häpeällisesti väärin merkitystä tunnistetiedosta, joka oli osoittautunut mahdottomaksi korjata :)

                                Fluff on hyvää herkkua kirjapiirin kokoukseen
                                                      
Liikkuva linna oli kaikkien mielestä hurjan hyvä ja jopa tähänastisista kirjapiirin lukukokemuksista paras (no ei niitä kirjoja ole tietysti ollut vasta kuin neljä, mutta silti). Päätimme tämän innoittamana ottaa käyttöön kirjojen jälkifiilismittarin, jolla arvostelemme tästä eteenpäin luetut kirjat. Korkein mahdollinen pistemäärä on viisi tähteä. Joten olkaatten hyvät, tässä ensimmäinen Tokipiiri-arvostelu ikinä:

Liikkuva linna
*****
Hieman keskustelua herätti se, millä perusteilla tähdet tullaan antamaan - täytyykö kirjalla olla kenties oikein nerokas juoni tai erityisiä kaunokirjallisia ansioita. Päädyimme kuitenkin tuohon mielivaltaiseen fiilis- perusteeseen. Siis jos tuntuu siltä, että kirja on lukukokemuksena kaikin puolin ihana tai hyvä niin tähtiä ropisee. Saa nähdä, kuinka Nick Caven käy...

Toinen merkittävä päätös, jonka teimme tämänkertaisessa "istunnossamme" oli, että tästä eteenpäin voimme esitellä blogissa myös muita kirjoja - esimerkiksi jos on sattunut lukemaan niin hyvän kirjan, että haluaa aivan välttämättä esitellä sen toisille, tai jos vaikka haluaa listata vaikuttavimmat lukukokemukset TOP 10 ikinä tai muuta vastaavaa :) Näistä sivuhorinoista tullaan käyttämään tunnistetta Sivuhorinoita erotuksena varsinaisista kirjapiirin kirjoista.

Tällainen oli pääpiirteissään tämänkertainen kokoontumisemme. Seuraava kirja onkin sitten tuo Nick Caven Kun aasintamma näki Herran enkelin.

PS. Vaahtokarkkilevite oli aivan erinomaista, suosittelen :)

T

lauantai 13. helmikuuta 2010

Vielä Liikuvasta linnasta...

Öhöm, olen taas yllättäen viimeisenä kirjoittamassa ajatuksiani (niin että mikäs minä olen arvostelemaan, jos joku pitikin yliaikaa tuota kirjaa itsellään) ja jälleen kerran kirjan sisältö on puitu erittäin vakuuttavasti M:n ja E:n toimesta.

Liikkuva linna onnistui yllättämään minut tarinan monitahoisuudella ja kerroksellisuudella. Tunnelma kirjassa on elokuvaan nähden vakavampi ja vähemmän suloinen (tosin tämä ei tarkoita vähemmän ihanaa). Kirjaa lukiessani mietin, miten ihmisen käyttäytyminen on sidoksissa ympäristön odotuksiin ja esimerkiksi ikään, sekä sitä, miten ennakkokäsitykset vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin. Kirjassa Sophiella on vankat (mutta usein vääriksi osoittautuvat) käsitykset muista ihmisistä. Hän esimerkiksi tutkii läpikotaisin koko liikkuvan linnan siivoamista verukkeenaan käyttäen etsiessään nuorten tyttösten sydämiä, jotka Howl on kuuleman mukaan ryöstänyt. Vaikka hän saa selville, että Howl ei itseasiassa kuljeskelekaan ympäriinsä sydämiä ryöstelemässä, ei hänen näkemyksensä Howlista juurikaan muutu. Samoin käy naurispään kohdalla - koska Sophie säikähtää naurispäätä ensinäkemältä, hän pitää tätä kammottavana ja pahana oliona, ja yrittää ainoastaan päästä tästä eroon mahdollisimman nopeasti.

Kirjaa lukiessani tunsin vahvaa hengenheimolaisuutta Sophieta kohtaan - hän kun on niin ihastuttavan varma omista (pieleen menneistä) päätelmistään ja tomera ja utelias ja aivan pihalla siitä, miten asiat oikeasti ovat (ihan kuin minä!).

Kirjassa vähemmän pidin siitä mielikuvasta, että Howl olisi jotenkin brittiläisen näköinen. Eiiiiiii!!!! Antakaa minun pitää mielikuvani ihanasta tummatukkaisesta Haurusta (johon olisin varmasti ihastunut,jos olisin nähnyt leffan ollessani pieni tyttönen). Muuta moitittavaa en kirjasta löydäkään.Ihan näin vertailun vuoksi on todettava, että ehkä pidän leffasta enemmän kuin itse kirjasta, vaikka vaikeahan niitä oikeasti on toisiinsa verrata. Elokuva on varsinkin suomeksi dupattuna niiiiin ihana, että kirja jää tällä kertaa toiseksi ;)

"Mä oon tulidemoni! Mä en tottele ketään!!!"

T

torstai 11. helmikuuta 2010

Katsaus tulevaan

E on kerrankin ajoissa liikenteessä, hihulihei!

En ainoastaan ole keksinyt piirin seuraavaa kirjaa, vaan myös lainasin sen jo kirjastosta, kun kävin palauttamassa Liikkuvan linnan. Siis täältä, tuosta surkeista surkeimmasta kirjastosta löytyi kerrankin jotain ilman suurempia ponnisteluja! Exxxcellent!

Sitten aiheeseen. Tällä kertaa päädyin pois nuorten kirjojen parista (vaikka sieltä olisi edelleen löytynyt monen monta houkuttelevaa vaihtoehtoa), ja valitsin romaanin, joka takakannen mukaan on "jylhän kaunis kauhutarina koston varaan rakentuvasta uskonnollisuudesta" sekä "rujon runollinen saaga ihmismielen petollisimmista oikuista". Toisin sanoen kyseessä on Nick Caven esikoisromaani Kun aasintamma näki Herran enkelin.

Oletan kirjan olevan melko mielenkiintoinen tapaus, ainakin alku vaikuttaa hitusen erikoiselta. Nick Caven musiikillisen tuotannon pohjalta on ainakin lupa odottaa jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

Valmistautumista lukuhetkeen

Mutta tämä vain välihuomautuksena ennen Liikkuvan linnan lopullisia puinteja.

-E.