keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Raskaana olevan sivuhorinoita

Haluan ehdottomasti esitellä T:tä saamani neuleohjekirjan sekä tehdä pienen maininnan tuosta valitsemastani Vuoden mutsista.

Aloitan Vuoden mutsista. Minusta, mistä mitään tietämättömästä, kirjassa on ihan asiajuttuja(kin), verhottuna jonkilaiseen sarkastiseen "päin p:tä menee kuitenkin"-huumoriin. Toisen kirjan tekijän raskausviikkoselitystä peilaan joka viikko omaan tilanteeseeni, ja vaaleanpunaisen hattaran sijaan kyseinen viikkoselitys on ollut hyvin lähellä totuutta.

Kannattaa lukea, oli sitten itse tai joku tuttavapiiristä raskaana:  http://www.projectmama.info/2013/01/raskausviikot-explained.html

Ja sitten itse sivuhorinaan. T:ltä sain siis joululahjaksi Sari Savikon toimittaman "Pienten pukimet"-kirjan. Siinä on "nostalgisia neuleohjeita vauvoille ja taaperoille". Aivan ihana kirja! On myssyä, nuttua, mekkoa ja sukkaa, kaikki vuosilta 1930-1950. Ohjeet näyttävät selkeiltä, ja ne kuvat! Pieniä vauvoja ja taaperoita ei (ainakaan nyt raskausviikolla 25) voi huokailematta katsoa!

Ensimmäinen raskaana tekemäni vauvaneule on nyt siis kyseisestä kirjasta. Ihastuin luumunväriseen lankaan, ja tällaiseen ylipolvensukka-ohjeeseen:


Ohje on vuodelta 1945, ja lankana on käytetty merinovillaa.

Oma (vielä keskeneräinen versioni) kyseisestä ohjeesta:


Neulomisesta tulee hyvä mieli. Ja hyvillä mielin on mukava olla raskaana.

- M

maanantai 5. tammikuuta 2015

Elämäni kissa(t)

"Olin hieman kiusaantunut. Kissat eivät pysty tietenkään vastustamaan kissanminttua. Olin lukenut kaikenlaisia juttuja siitä, miten kissat voivat mennä jopa sekaisin, jos ne tulevat siitä riippuvaiseksi. Meillä oli jo riittävän vaikeaa, kun minä yritin epätoivoisesti päästä kuiville. En halunnut, että myös Bob tulisi riippuvaiseksi."


Katukatti Bob oli oikein osuvaa joulunajan lukemista. Huumeriippuvuudesta pois ponnisteleva mies, jolla ei mene oikein hyvin, ottaa luokseen tappelutaitoisen katukatin, ja yhdessä heistä tulee paljon enemmän kuin osiensa summa. Ja taivaan kiitos, kirjaa lukiessa ei tarvinnut (juurikaan) itkeä!

Kirjassa inhimillistetään eläintä (kissaa) reippaalla kädellä. Minua se ei haittaa, sillä inhimillistän omia kissojanikin päivittäin. Kashmir, meidän vanhin kissamme, alkaa olla nykyisin vähän kuin höperö isoisä. Sofia, kaunokaisemme, on oikea hieno leidi. Kitti, ikuinen pentu, rakastaa äiti-Sofiaa ja pitää ihmisiä lähinnä vain palvelusväkenä.

Kissat voivat tuoda ja tuovatkin suhteeseensa ihmisten kanssa jotain lisää. Niitä ei voi käskeä (vaikkakin joskus ne jopa tottelevatkin), ne ovat sellaisia kuin ovat, ja jokaisessa niissä on sisäänrakennettuna jotakin ihme taituruutta, jolla ne kietovat ihmiset pehmeiden mutta teräväkyntisten pikkutassujensa ympäri, ja tuovat samalla suhteeseen jotain ainutlaatuista.

Sovimme viime tapaamisessa, että koska kaikki ovat jo Bobin lukeneet, niin voin julkistaa ja paljastaa seuraavan kirjan. Valitsin, tilastani johtuen, Vuoden mutsin - "oppaan keskinkertaiseen äitiyteen". T epäili niinsanotun huumorikirjallisuuden yhteensopivuutta tokipiiriläisten kirjalliseen makuun... Se jää nähtäväksi!

- M.