torstai 30. joulukuuta 2010

Arvosteluyhteenveto

Tähän astiset arvostelut, eniten tähtiä saanut ensimmäisenä:

Liikkuva linna ****
Suuri lammasseikkailu ****-
Ystävät hämärän jälkeen ***½
Jaakko ja jättipersikka ***-
Kun aasintamma näki Herran enkelin **
Portobellon noita *

Mitäs tästä voidaan päätellä? Voidaan vaikka puida aihetta yhdessä myöhemmin =)


Lisäksi, luettu ennen arvostelujärjestelmän kehittämistä:
Enkelipeli
Poika raidallisessa pyjamassa
Miehet jotka vihaavat naisia

Arvostelua odottaa tällä hetkellä:
Wreck this journal
Aikamatkustajan vaimo
Tuhat loistavaa aurinkoa

- kokosi M.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Tuhat loistavaa aurinkoakin luettu

En tässä vaiheessa spoilaa sen enempää (kirjan takakansi paljastaa jo itsessään mielestäni aivan liikaa juonesta), kuin että loppua kohti tarvitsin itse nenäliinoja. Paljon nenäliinoja. Itse asiassa menin lukemaan lopun vessaan, etten herätä nukkuvaa miestäni, koska itketti niin kovin. Ja huomasin juuri, että kirjan takakannessa on iso tahmea ripsiväritahra. Suosittelen vedenkestävää ripsiväriä kirjan lukemiseen.

Alku jätti minut jotenkin kylmäksi, mutta kun kertomuksessa vaihtui päähenkilö, tarinakin sai minut paremmin mukaansa.

Kirjassa oli aika paljon viittauksia siihen, kuka ja ketkä olivat kulloinkin vallassa, mutta nimet eivät sanoneet minulle mitään. Oikeastaan vasta talibanien aika alkoi kuulostaa tutulta.

Kannattaa varata nenäliinoja, ettei tarvitse pyyhkiä silmiä kirjan takakanteen...

Kirjassa talibanien lentolehtinen ohjeistaa naisia:

Naiset huomio:
Te pysytte kotonanne kaikkina vuorokauden aikoina. Naisen ei ole sopivaa vaellella päämäärättä kaduilla. Jos menette ulos, teillä täytyy olla mukananne mahran, miespuolinen sukulainen. Jos teidät tavataan kulkemasta yksin kadulla, teidät piestään ja lähetetään kotiin.
Te ette saa missään tapauksessa näyttää kasvojanne. Te peitätte itsenne burqalla ulos mennessänne. Jos ette tee näin, teidät piestään ankarasti.
Kosmetiikka on kielletty.
Korut on kielletty.
Te ette käytä vietteleviä vaatteita.
Te ette puhu ellei teitä puhutella.
Te ette katso miehiä silmiin.
Te ette naura julkisesti. Jos teette niin, teidät piestään.
...

- M.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Aikamatkustajasta

Huomasin, etten ollut vielä kirjoitellut lainkaan tuntoja Aikamatkustajan vaimosta tänne. Kirja taitaa olla, kuten T:kin totesi, tähän mennessä pidetyin tokipiirin kirjavalikoimasta.

Pidin kirjan tyylistä, kirjoitustavasta ja tavasta kuvailla tapahtumia kahden eri ihmisen näkökulmasta. Pidin myös siitä pohjavireestä, että koko ajan vanhennutaan ja lopulta kuollaan pois, vaikkakin se sai vähän itkeskelemäänkin kirjaa lukiessa. Lisäksi minua surettivat Henryn äidin kohtalo, ja se miten hän palasi äidin kuolinhetkeen yhä uudestaan. Myös kuvaukset Clairen perheestä ja hänen äitisuhteestaan saivat minut myötäelämään voimakkaasti.

Pidin myös parisuhdekuvauksesta, se ei onneksi ollut liian siirappista. Päähenkilöt rakastivat toisiaan, mutta silti heillä oli kriisejä, ja Claire totesikin jossakin kohti, että välillä on ihan mukava olla ilman Henryä.

Aikamatkailu sinällään ei taida kestää tarkempaa pohdiskelua. Ihmettelin myös, ettei aikamatkailusta noussut kirjassa sen suurempaa kohua, vaikka aika moni siitä loppujen lopuksi tiesi.

Kirjan lopustakin minulla on muutama sananen sanottavana, mutta odottakoon se siihen, että E:kin saa kirjan luettua :)


"Eikö kuitenkin ole parempi olla todella onnellinen edes lyhyen aikaa, vaikka onni olisikin katoavaista, kuin olla vain okei koko elämänsä?" Yritän saada hänet ajattelemaan.
Henryn isä katselee minua. Hän vetää kätensä pois kasvoiltaan ja tuijottaa minua hiljaa. Sitten hän sanoo: "Olen usein pohtinut sitä. Oletko tosiaan tuota mieltä?"


-M.

Aikamatkustajan vaimo

Aikamatkustajan vaimo oli erittäin hyvä ja liikuttava kirja. Itkeskelin melkoisesti sitä lukiessani, joten on suositeltavaa hankkia paljon nenäliinoja, kun aikoo lukea sen. Kirja kertoo Claresta ja aikamatkailevasta kirjastonhoitajasta Henrystä, jotka ovat pariskunta. Tavatessaan Henryn ensimmäisen kerran Clare on vasta 6-vuotias ja aikamatkalla oleva Henry 36. Samassa ajassa ollessaan heillä on kahdeksan vuotta ikäeroa. Aikasiirtymähäiriö paiskoo Henryä menneisyyteen ja välillä myös tulevaisuuteen.


 Kirja oli äärettömän mukaansatempaiseva ja hyvin kirjoitettu. Henkilöt tuntuvat aidoilta ja heidän kohtalostaan välittää oikeasti. Koska satun olemaan hitusen bibliofiili, pidin kovasti myös siitä, että Henry oli kirjastonhoitaja :) Kirjassa oli muutenkin miellyttävän kultturelli ilmapiiri, henkilöt keskustelivat sujuvasti filosofiasta ja siteerasivat runoja ja muuta. Ja Claren hahmo oli kiinnostava lapsi-nainen, vähän samaan tyyliin kuin Endymionin Aenea tai Dyynin Alia.

 Ehdottomasti tähänastisista kirjapiirin kirjoista paras :)

 PS. Täytyy tähän väliin hehkuttaa tuota hienoa Tokipiiri-kassia, jonka joulupukki toi! Vähänkö ihana! T aikoo ainakin käyttää sitä ihan kaikkialla :)


 T

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Jouluinen kokous

Kirjapiirimme kokoontui 25.12. mummolassa. Käsittelyssä oli Roald Dahlin Jaakko ja jättipersikka. T ja M eivät malttaneet olla keskustelematta myös "älyttömän hyväksi" todetusta Aikamatkustajan vaimosta, vaikka E ei ollut ehtinyt lukea sitä kokonaan. M esitteli myös seuraavan kirjavalintansa, Tuhat loistavaa aurinkoa. Ja kuten M:n lähettämästä kuvasta huomaa, tarjolla oli jouluisa valikoima suklaata (ainakin Brunbergin tryffeleitä, Geishoja, Fazermintejä, Julioita ja Dumleja) sekä lisäksi pikkuleipiä :)

 Jaakko ja jättipersikka ei oikein onnistunut voittamaan kirjapiirin suosiota, eniten ärsytystä aiheutti väkisin väännetyt riimittelyt , Amerikka-hapatus - Amerikka on onnen ihmemaa, jonne seilataan jättipersikalla, sekä häijy huumori. Tähtiä kirja sai yhteensä ***-.

 Aikamatkustajan vaimo puolestaan todettiin yksimielisesti kirjapiirissämme luetuista kirjoista parhaaksi. Pohdimme tosin hieman aikamatkailuun liittyviä paradokseja, mutta totesimme sen sitten hyödyttömäksi. Kirja oli suhteellisen kevyesti kirjoitettu, mutta monikerroksinen. Käsittelemme kirjaa tarkemmin seuraavassa kokouksessamme, joka toivottavasti pidetään tammikuussa.

 Seuraava kirja on siis Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, jota on mainostettu hyvin liikuttavaksi kirjaksi. E tosin epäili, että aihepiiri saattaa ennemmin ärsyttää kuin itkettää. Saas nähdä, kuinka käy :) T ja M ainakin itkeskelivät jo Aikamatkustajan vaimoa lukiessaan...

Kuva joulupäivän tokipiiri-kokouksesta

T toimi sihteerinä (ja T:n tytär sihteeri-lintuna), ja minä eli M olin valokuvaaja.

T tekee muistiinpanoja
Joululahjakassit - kaikille samanlaiset mutta erivärisillä teksteillä

- M.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Kirjat saapuivat ja aikamatka aloitettu

Kaikki kolme edellisessä tekstissä mainittua kirjaa saapuivat tänään. Luin Niffeneggerin kirjasta jokusen sivun. Aikamatkailun ajatus tuntuu jännittävälle - äsken naputteli läppäriä keittiön pöydän ääressä ja yhtäkkiä onkin keskellä historiallista seikkailua. Aikamatkaaminen ei, kahden-kolmen ensimmäisen sivun perusteella, olekaan niin mahtavaa. Yhtäkkiä herää alastomana ja hädissään jossain ojassa tai muussa vastaavassa ei-niin-mieltä-ylentävässä paikassa. Täytyy ehdottomasti lukea eteenpäin.

Samantien paljastan - TADAA - seuraavan kirjavalinnan. Vuorossa Aikamatkustajan vaimon jälkeen Khaled Hosseini ja Tuhat loistavaa aurinkoa. Kirjaa mainostetaan lauseilla "Tämän jälkeen eivät uutisotsikot koskaan enää näytä samalta.” ja "Väkevä ja riipaiseva kuvaus Afganistanista, mutta myös runollinen kertomus vahvojen naisten elämästä ja sammumattomasta toivosta.”

- M

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kirjoja odotellessa

Tilasin Niffeneggerin, oman seuraavan kirjani (jota en vielä julkista) ja T:n jo ilmoittaman seuraavan seuraavan kirjan (jota ei vielä netissä kerrottu) cdon.comista.

Kirjoja odotellessa. Jos saisi tuon Aikamatkustajan vaimon luettua jouluksi niin voitaisiin pitää jouluherkkujen ohessa Kirjapiirin kokous.

- M.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Tapaus Niffenegger

Tässä on taas aikaa ennen seuraavaa kirjapiirin tapaamista, joten ilmoitan jo seuraavan kirjan luettavaksi. Tällä kertaa valitsin Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimon, joka on kirjailijan esikoisteos. Ensimmäistä kertaa taisin törmätä kyseiseen kirjaan jonkin vanhan Trendin kirja-arvostelussa; tuolloin kirja oli kaiketi vasta ilmestynyt. Tänä vuonna Niffeneggeriltä on julkaistu uusi teos, Hänen varjonsa tarina, joten ajattelin, että kenties olisi aika lopulta tutustua tuohon, nähtävästi melko suuren suosion saavuttaneeseen, esikoiskirjaan.

Kirja kertoo taideopiskelija Claren ja kirjastonhoitaja Henryn erilaisen rakkaustarinan. Henry nimittäin kärsii aikasiirtymähäiriöstä, jonka vuoksi hän liikkuu tahtomattaan nykyhetken, menneisyyden ja tulevan välillä. Kirjan on sanottu olevan erikoinen ja koskettava, ja uskoisin, että mielenkiintoinen se ainakin tulee olemaan. :)

-E.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Pieniä mietteitä Jättipersikasta

Kirjoitan ihan nopsaan jotain pientä...
 
Itse pidin Jaakosta ja jättipersikasta, osin juuri tuon M:n paheksuman häijyn huumorin vuoksi. Kirjan sanomasta mietin, että siinä voisi olla kyseessä myös niinkin yksinkertainen asia kuin että ötököitä ei tarvitse pelätä :) (en liene ainoa ihminen, jonka lapset pelkäävät ötöjä) tai että kaikki me olemme erilaisia, eikä siinä ole mitään vikaa. Kirjaa lukiessani mietiskelin myös, että ajatuksena voi olla, että ystäviä voi saada mitä omituisimmista paikoista.

 Lähiaikoina olen lukenut paljon lastenkirjoja omille lapsilleni ja välillä niiden siirappisen karamellinen maailma tympäisee kovasti - silläkin on välillä virkistävää lukea tekstiä, jossa on mukana ilkikurista ilkeyttä. Tykkäsin erityisesti Tuhatjalkaisesta, joka yrittää olla hurja tuholainen. Hauskaa oli myös se, että sateenkaaria tekivät isot karvaiset äijät :)

T

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Äimä ja Äkämä - tätit helvetistä

Äkämä-täti oli niin läski,
että hän lillui hirveästi.
Peppu ja kroppa
pehmeää kuin soppa - 
Mikä oli tuolille kaameaa!


"Pakko mun on laihtua tässä.
Tulen solakaksi kuin kissa.
Ei päivällistä,
nyt eroon läskistä."


No, tuli persikka!
Ihana persikka!
Ja hänestä tuli vieläkin ohuempi!


"Se oli hyvin kaunis laulu", Neiti Hämähäkki sanoi.


Jättipersikka matkalla Pasilan asemalle

 Luin kirjan yhden junamatkan aikana. Kirjaa lukiessa välillä nauratti, välillä paheksuin. Huumori oli välillä hyvin rajua ja julmaa. Kiehtovimpana yksityiskohtana kirjassa pidän taivaan Pilvenveikkoja, jotka tekivät mm. rakeita ja maalasivat sateenkaaren. Jaakko pääsi eroon todella ilkeistä tädeistään, löysi uusia erikoisia ystäviä, jotka riitelivät ja pelkäsivät, ja Jaakko urheana poikana pelasti koko homman.

Mikähän tässä nyt oli lopulta tarinan opetus? Ilkeät tädit kannattaa litsata ja lähteä Amerikkaan? Vaikeuksia kannattaa paeta koko ajan, jos ei muuten niin vaikka lassoamalla lokkeja?

Pienestä sarkastisesta sävystäni ehkä huomaa, että minua kirja ei onnistunut lumoamaan, vaikkakin teos oli  ihan mielenkiintoinen ja erikoinen.

- M.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Pastellivärejä synkkään syksyyn

Ensinnäkin, E: Jep, sun vuoro. TEM:hän on se järjestys, ja se edellinen M:n valitsema kirja oli juurikin Wreck this Journal.

Mäkin kävin hakemassa Jättipersikan kirjastosta. Siellä oli niitä pitkä rivi lasten romaanien puolella. Samalla lainasin (ja nyt menee sivuhorinaksi) sellaisia kirjoja että itseänikin hävettää, ja se on jo jotain :-D

Vai mitäs sanotte seuraavista... Jude Deverauxia ja Cecelia Ahernia! Kera Jättipersikan ja Darwinin palkintojen.

Hakukoneeseen Jättipersikkaa kirjoittaessani huomasin, että edellinen tietokoneen käyttäjä oli etsinyt Dostojevskin "talvisia merkintöjä". Ehkä mäkin otan sen seuraavalla kerralla (no en ota :-D )

- M

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Nopeaa toimintaa

Kerrankin kävi tuuri kirjavalinnan kanssa, ja sain tuon Jaakko ja jättipersikka samantien käsiini eikä ajastakaan ollut pulaa. Siispä kirja on luettu (yhdeltä istumalta), mutta onneksi lainasin samalla myös toisen Dahlin kirjan, jota en ennen ole lukenut, eli Jali ja lasihissin. Eikä Roald Dahlin kanssa voi pettyä mitenkään!

Kuten T jo selitti kirja kertoo pienestä Jaakko-pojasta, joka joutuu kahden tätinsä, Luuviulu-tädin ja Löllö-tädin luo asumaan, sen jälkeen, kun eläintarhasta karannut sarvikuono syö hänen vanhempansa (itse luin vuoden 2009 painosta, johon on nähtävästi tehty uusi suomennos, joten tätien nimet ovat erilaiset kuin aiemmin). Pian pihalle kasvaa kuitenkin jättipersikka, jonka mukana Jaakko joutuu monenmoisiin seikkailuihin.

Välillä kirja on tavallaan kammottavakin, mutta Dahlin kirjoitustyylin omanlainen huumori hieman pehmentää tapahtumia. Esimerkiksi heti alussa, kun Jaakon vanhemmat joutuvat sarvikuonon kitaan, Dahl toteaa, että "Se oli tietenkin, kuten hyvin voit kuvitella, varsin ikävä kokemus niin mukaville vanhemmille. Mutta ajan mittaan se oli paljon ikävämpää Jaakolle kuin heille. Vanhempien huolet olivat ohi käden käänteessä. Heistä tuli kuolleita ja kuopattuja kolmessakymmenessäviidessä sekunnissa. Jaakko-polo oli sen sijaan elossa mitä suurimmassa määrin, ja yhtäkkiä hän tajusi olevansa yksin ja peloissaan suuressa kylmässä maailmassa." Ylipäätään kirjan alku oli varsin ankea ja kurja, aina siihen asti, kunnes Jaakko pääsee tädeistään eroon jättipersikan avulla (joka sekin kohtaus oli minusta hieman karmiva). Kenties tarkoitus on sanoa, että vaikka asiat tuntuisivat menevän miten huonosti, voi aina tapahtua jotakin aika merkillistä, joka johtaa ehkä johonkin erittäin merkilliseen, joka johtaa johonkin käsittämättömän merkilliseen sattumukseen.

Rommel ja Jättipersikka
Jaakko ja jättipersikka on myös siitä hauska kirja, että sen henkilöhahmoista tunnistaa monia itselle läheisiä ihmisiä, parhaana esimerkkinä mainittakoon Kastemato, joka murehtii kaikesta mahdollisesta ja aina maalaa piruja seinille.

"Miksi sinä näytät niin huolestuneelta, Kastemato?" Tuhatjalkainen kysyi. "Mikä vaivaa?"
"Minua vaivaa...", Kastemato vastasi, "Minua vaivaa... No, minua vaivaa se, ettei ole mitään vaivaa!"

-E.

Ps. Olenko minä taas seuraavana kirjavalintavuorossa vai miten se menee? :D Se Journalihan taisi olla Suuresta lammasseikkailusta seuraava.

torstai 28. lokakuuta 2010

Kokoontumisia

Pidimme pitkästä aikaa Tokipiirin kokouksen (taas vaihteeksi juhlien sivutapahtumana). Keskustelimme Suuren Lammasseikkailun herättämistä ajatuksista ja muutenkin tunnelmista kirjan lukemisen jälkeen. Itse sain kirjan luettavakseni vasta kokousta edeltävällä viikolla, joten en viitsinyt enää kirjoitella tänne erikseen mitään ennen kokousta.

Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että Murakami käyttää kirjassa kieltä uskomattoman hienosti ja taidokkaasti. Kirja on täynnä hauskoja ja mielenkiintoisia pohdintoja siitä sun tästä: välillä keskustellaan siitä, miten nimeämme asioita ja miten lokeroimme ihmisiä ilman niitä, ja välillä pohditaan donitsin reiän syvempää olemusta. Kirjasta teki erityisen virkistävän kaikki sellaiset pienet kohtaukset, jotka eivät oikeastaan liittyneet mitenkään mihinkään, kuten kun päähenkilö menee entiselle rannalle juomaan ja heittelemään tölkkejä tai kun hän tappaa aikaa hotellin baarissa ja leikkelee kynsiään.

Keskustelimme myös siitä, miten kirjaa lukiessa sen tapahtumista ja henkilöistä katoaa kaikki "japanilaisuus". Vaikka kirja selvästi sijoittuu Japaniin, on se kirjoitettu hyvin länsimaiseen tyyliin, ja välillä päähenkilöä on hyvin vaikea edes kuvitella japanilaiseksi.

Itse olen eri mieltä muiden kanssa lopun kökköydestä. Jotenkin loppu ilman mitään maailmaamullistavaa sopi mielestäni kirjan kokonaisuuteen, tosin kuva lammasmiehestä oli minustakin aivan turha ja harvinaisen pöljä. Emme yhdessäkään keksineet syytä moiselle. :D

Minä ja T olisimme antaneet kirjalle neljä tähteä, mutta M ei ollut aivan niin vaikuttunut, joten päädyimme hieman vähempään, siis:

****¯
Tarkoittaa 4 miinusta. :D Tapaus aasintamma taisi siis olla vain yksittäinen repsahdus.

-E.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Lampaasta persikkaan...

Näin kirjapiirin kokouksen aattona T julkistaa seuraavan kirjavalintansa, Roald Dahlin Jaakko ja Jättipersikka!

Jaakko ja Jättipersikka kertoo pienestä pojasta, joka on asunut kahden petomaisen tätinsä kanssa siitä päivästä lähtien, kun Lontoon eläintarhasta karannut suuri, vihainen sarvikuono söi hänen vanhempansa. Äkämä-täti ja Äimä-täti ovat todella kauheita. Heidän kanssaan Jaakko-paran elämä on pelkkää kärsimystä. Sitten tapahtuu jotakin hyvin erikoista - jotakin taianomaista joka muuttaa täysin Jaakon kurjan olemassaolon ja vie hänet mitä ihmeellisimmälle ja uskomattomimmalle matkalle!
Näin siis ainakin takakannen mukaan :)

Kyseessä on, kuten arvata saattaa, lasten/ nuortenkirja, mutta kyllä Dahlin teoksiin tutustuminen tekee hyvää varttuneemmille lukijoillekin. Dahlin tunnetumpiin kirjoihin kuuluu mm. Jali ja Suklaatehdas, joten edessä on vähintäänkin Lammasseikkailun veroinen omituinen lukuelämys!

T

torstai 21. lokakuuta 2010

Lammas selätetty

Suuresta lammasseikkailusta jäi hieman outo fiilis. Lopusta olen T:n kanssa täysin samaa mieltä - todellinen antikliimaksi! Ja siihen oli vielä piirretty kuva lammasmiehestä! Odotin loppuun jotain isoa pamausta (joka tavallaan tulikin), mutta sitten elämä vaan jatkui.

Minua viehätti kirjassa erityisesti sen nimettömät henkilöt. Päähenkilön nimeä ei kerrottu, hänen tyttöystävänsä oli vain nainen jolla oli suurenmoiset korvat. Päähenkilön vanha kissakin joutui elämään ilman nimeä, ennen kuin autonkuljettaja risti sen Savusilliksi.

"Juuri niin se on." Kuljettaja nyökkäili tyytyväisenä. "Miten olisi? Entä jos minä rätkäyttäisin pikku veijarille nimen?"
"Ei se minua haittaa. Mutta minkä nimen?"
"Sopisiko Savusilli? Tehän kohtelitte sitä kuin silliä."
"Ei hassumpi", minä sanoin.
"Huomaatteko nyt?" kuljettaja sanoi.
"Mitä mieltä sinä olet?" kysyin tyttöystävältäni.
"Ei hassumpaa", hän sanoi. "Aivan kuin olisi ollut näkemässä taivaan ja maan luomista."
"Tulkoon Savusilli", minä sanoin.
"Tänne, Savusilli", kuljettaja sanoi ja otti kissan syliinsä. Kissa pelästyi, puraisi kuljettajaa peukaloon ja sitten pieraisi.

- M.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Määkii (eli minä myös)

Tuo Suuri Lammasseikkailu on senlaatuinen kirja, että sen lukemiseen pitäisi syventyä ja sitä lukea aina pitkähkö pätkä kerrallaan. Nyt kun mielenkiinto ei ole pysynyt yllä / ei ole ollut aikaa lukea kuin jokunen sivu kerrallaan, niin kirjasta ei saa sitä parasta antia irti (mistäpä kirjasta silti tuolla menetelmällä saisikaan). Parasta kirjassa, kun noin puolivälissä olen, on sen tunnelmapläjäykset. Se, miten juodaan kahvia suurkaupungin keittiössä, johon tulee auringonpaisteen kajo tai miten istutaan ahdistavassa odotushuoneessa - sen oikein tuntee. Koitan nyt kovasti saada tuon viimeisteltyä ennen tapaamista...


Ihan pihalla Journalin kanssa

Wreck this journalista; E ystävällisesti lähetti sen postissa, ja olen viettänyt sen kanssa mukavia hetkiä. Suoraan sanottuna vaan alkaa harmittaa, kun lopputuotokseni eivät ole olleet mitään suurta taidetta. Ok, tämän kirjan tehtävien pitäisi olla prosessi ja lopputuotos toisarvoinen, mutta jotenkin itselle ei riitä, että tekeminen on kivaa, vaan myös lopputuloksen pitäisi olla nautittava. (Olisiko tässä vaiheessa aika hyväksyä oma epätäydellisyys?)



- M.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Mää.

Jospas sitten jatkaisin vielä hitusen tuosta Suuresta Lammasseikkailusta, kun luin sen kuiteskin loppuun jo samana iltana kun olin tuon edellisen tekstini kirjoitellut. Harmittaa myöntää, mutta kirjan loppu oli vähän pönttö. Tai oikeastaan paljonkin. Oikein ärsyttää, kun hyvä kirja piti pilata niin tyhmällä lopulla.

Muutoin kirja oli kyllä hyvä. En ihan täysin ymmärtänyt, että käsittelikö kirja modernin yhteiskunnan aiheuttamaa vieraantumisen ja ulkopuolisuuden tunnetta, vai mistä siinä oli kyse. Mukava sekoitus surrealismia ja (kuten jo mainittu) länsimaista postmodernismia. Tekee oikeastaan mieli lukea lisää Murakamin kirjoja.

T

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Tahmii

Sain luettua Suuren Lammasseikkailun prologin jokunen viikko sitten (sen, missä oli se opiskelijatyttö, joka antoi kaikille). Siihen on jäänyt...

Ollaan tulossa kotikulmille lokakuun toiseksi viimeinen tai viimeinen vkonloppu. Toivottavasti muutkin on silloin maisemissa - voisin koittaa saada tuon luettua siihen mennessä. Täytyy vaan uusia lainakin vielä ainakin kertaalleen...

Missähän vaiheessa muuten wreckaus on? Oisko mahiksia saada se tänne välillä?

Niin ja lisäsin tähän (Blogspotin mainoksen uhrina) "tykkään" ja "en tykkää" -vaihtoehdot Facebook-tyyliin. Jos ette tykkää, niin otetaan pois :)

- M

maanantai 20. syyskuuta 2010

Suuri lammasseikkailu alkaa!

Tunnustan, Aasintammasta aiheutuneen järkytyksen jälkeen suhtauduin hieman epäilevästi E:n uuteen valintaan, Haruki Murakamin Suureen lammasseikkailuun. Onneksi epäilys oli turhaa - Lammasseikkailu on erittäin hyvä kirja!

Olen lukenut kirjasta noin kaksi kolmannesta ja juonesta voin sanoa sen verran, että kirja kertoo tavallisesta 30-jotain-vuotiaasta tokiolaismiehestä, naisesta, jolla on täydellisen kauniit korvat sekä jumalallisesta lampaasta, joka toisinaan asustelee ihmisten sisällä. Kirjoitustyyli tuo mieleen esim. J.D. Salingerin, Charles Bukowskin - tai Hunter S. Thompsonin. Paitsi että Suuri lammasseikkailu on edellä mainittujen kirjailijoiden teoksia mukavampaa luettavaa.


"Miltä se sitten tuntui, kun lammas oli ruumiissanne?"
"Ei oikeastaan mitenkään erikoiselta. Tuntui vain siltä, että sisälläni oli lammas. Tunsin sen aamulla. Kun heräsin, minussa oli lammas. Täysin luonnollinen tunne."

..."Mitä ihmeen aikeita luulette sillä lampaalla olleen?" 
"En tiedä", Lammasprofessori tuhahti. "Se ei kertonut minulle mitään. Mutta yksi tärkeä tavoite sillä elikolla oli. Sen minä tiedän. Valtava suunnitelma muuttaa ihmiskunta ja ihmisten maailma." 

Jatkoa seuraa, jahka olen lukenut kirjan loppuun. Ja ehkä kuviakin :)

T

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Wrecking continues...

T sai ensimmäisenä itselleen wreckattavaksi Keri Smithin Wreck This Journalin, ja voin sanoa, että hauskaa on ollut! Kirja on kokenut kovia - olen tähän mennessä mm. hyppinyt sen päällä, purrut sitä, käynyt suihkussa sen kanssa, heittänyt sen alas puusta jne... Olen ihan rakastunut tähän kirjaan ja ostan itselleni varmasti oman version, niin että saan tehdä kaikki tehtävät itse. Voi ihanuus! Tämä kirja parantaa elämänlaatua, suosittelen lämpimästi <3



                                                                Kirjan pureskelu on yllättävän hauskaa

                                    Aika monen kerroksen läpi menikin :)

                                                  Näin heitetään kirja puusta!
                                             
                                             "En mhinä ole yhtään humalssssha"

                                    Sinne mätkähti

                                                    Ja tässä yleisön pyynnöstä vielä suihkuttelukuva


                                          Havainnollistus kirjan kanssa nukkumisesta


T

tiistai 17. elokuuta 2010

Mukana matkalla

Suuri lammasseikkailu on noudettu kirjastosta, ja ehkä saan sitä tänään aloiteltua täällä Kööpenhaminan Scandicissa.

Kirja akkunalla


- M.

maanantai 9. elokuuta 2010

Kirjapiiri kokoontui

Tokipiirin kokous 8.8.2010 äitin makuuhuoneessa
Paikalla E, T ja M

Coelhon Portobellon noitaa ei oltu vielä aiemmin kokouksessa käsitelty. Siitä todettiin varsin yksimielisesti, että se oli "mitäänsanomaton, hihhulointia, päähenkilöt ääliöitä, vai muka ´taianomainen satu´- ei tod., loppu viimeistään vesitti koko jutun."
Tähtiä Coelho keräsi * eli tasan yhden

Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen oli puolestaan huomattavasti pidetympi. Siitä T löysi vahvana ajatuksen, että pahimpia hirviöitä ovat ihmiset. Tarinan pedofiilit, kiusaajapojat ja murhaajat olivat huomattavasti pahempia hirviöitä kuin vampyyrit keskimäärin. Yhteisesti myös todettiin, että mitään varsinaista kauhua tästä kirjasta oli turha odottaa. T myös suositteli lämpimästi saman kirjailijan Ihmissatama-teosta.
Lindqvistin tähtisaalis: ***½


E mainosti seuraavaa kirjaa, Murakamin Suurta lammasseikkailua. Surrealistisuus ja länsimäisen ja japanilaisen kerronnan yhdisteleminen kuulostaa mielenkiintoiselta.

Tällä kertaa aloiteltiin jo myös seuraavan seuraavaa kirjaa, eli M:n valitsemaa Wreck this journalia. Ohessa kuva vesiväreillä toteutetusta ensimmäisestä tehtävästä - sekä Marianne crush suklaakuivakakusta (oli hyvää!). Kirjan sivut jaettiin järjestyksessä, ja T aloittelee ensimmäisenä varsinaista osiotaan. Jäämme odottamaan kuvaa, jossa T on journalin kanssa suihkussa! :-D

Wreck this journal - ensimmäinen sivu "tuhottiin" yhdessä

- kirjurina tällä kertaa M.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Seuraavaksi luentaan

E on nyt pähkäillyt pähkäilynsä, ja voin paljastaa nyt (jo ennen seuraavaa tapaamista) valinneeni monien hyvien vaihtoehtojen joukosta seuraavaksi kirjaehdokkaaksi Haruki Murakamin kirjan Suuri lammasseikkailu. Haruki Murakamin sanotaan yhdistelevän länsimaista ja japanilaista tyyliä surrealistisella ja postmodernilla otteella (mikä kuulostaa ehkä hieman epäilyttävän taiteelliselta?).

Kirja kertoo kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan japanilaisen miehen matkasta halki Tokion ja Hokkaidon, kun hän jahtaa lammasta. Ja matkalla kaiketi tapahtuu kaikenlaista omituista. :)

Itseäni henkilökohtaisesti tämä kirja kiinnostaa, ja siksi ajattelin jakaa sen kirjapiirin kanssa. Toivotaan vain, ettei tästä tule uutta tapaus-Aasintammaa... Siinä tapauksessa siirryn ensi kerralla omalla vuorollani tutun turvallisiin vaihtoehtoihin, joita olen pitänyt varaideoina mielessäni melkein kirjapiirin alusta lähtien. :D

Voimme vielä keskustella valinnasta seuraavan (hurjaa vauhtia lähestyvän) kokouksen yhteydessä. ;)

-E.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Asiaa vampyyreista

E on päässyt nettipimennosta jälleen sivistyksen pariin, joten on aika päivittää lukukokemuksia.

On sanottava, että ennakko-odotukseni ruotsalaisesta kauhusta eivät olleet kovin kummoiset, mutta John Ajvide Lindqvist pääsi yllättämään positiivisesti. En muistakaan, milloin olisin törmännyt yhtä mukaansatempaavaan ja koskettavaankin tarinaan. Kauhua Ystävät hämärän jälkeen ei kovin paljon tarjonnut, mutta en pidä sitä mitenkään huonona asiana sinänsä. Pikemminkin tarina tuntui erityisen arkiselta ja realistiselta, toisin kuin vampyyriromaanit yleensä. Kuten muutkin ovat jo maininneet, myös vampyrismin biologinen selitys oli omalla tavallaan hyvin uskottavan ja järkeenkäyvän oloinen!

Yllättävää kirjassa oli myös sen eräänlainen vakavampi puoli, jossa käsiteltiin monia nykypäivän yhteiskunnan ongelmia pedofiliasta koulukiusaamiseen. Päähenkilö Oskar herätti väkisinkin voimakasta sympatian tunnetta hiljaisessa taistelussaan kiusaajiaan vastaan, ja itse ainakin hihkuin hurraata, kun Oskar lopulta asettui kiusaajiaan vastaan, ja myös lyödä mätkäytti yhden korvan verille.

Mitäpä muuta sitä voisi sanoa, kuin että Ystävät hämärän jälkeen on kovin mainio kirja! (Ja mainittakoon vielä, että itselleni oli erittäin suuri yllätys, kun huomasin kansiteksteistä kirjailijan olevan myös stand-up -koomikko.) Kiinnostukseni myös kirjailijan muuta tuotantoa kohtaan vain nousi loppua kohti, mikäs sen hauskempaa olisi kuin zombie-invaasio Tukholmassa?

-E.

Niin ja M:n kaipaama seuraavan kirjan julkistaminen tapahtukoon lähiaikoina :)

tiistai 20. heinäkuuta 2010

M ja seuraavan seuraava kirja

E on seuraavana kirjanvalitsemisvuorossa, mutta minulla on jo seuraavan seuraava kirja valmiina ja voitaisiin alkaa sitä "wreckaamaan" sitten jo seuraavassa kokoontumisessa (jossa E tod.näk. paljastaakin sitten seuraavan kirjan).

Eli, voitaisiin työskennellä tuon kirjan kanssa ensin yhdessä, sitten otan sen itselleni joksikin aikaa, lähetän vaikka T:lle ja T antaa sitten E:lle ja sitten tuhotaan jäljelläolevat sivut taas yhdessä! :)

Kuvat puhukoot puolestaan:










Kirjan alussa oli varoitus:
WARNING! During the process of this book you will get dirty. You may find yourself covered in paint, or any other number of foreign substances. You will get wet. You may be asked to do things you question. You may grieve for the perfect state that you found the book in. You may begin to see creative destruction everywhere. You may begin to live more recklessly.

- M.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

M jatkaa vielä

Piti sanomani vielä, että Ystävät hämärän jälkeen on hyvinkin realistinen kirja. Olen T:n kanssa samaa mieltä, että kirjan tapahtumat ovat hyvinkin uskottavia. Ja vampyyriksi muuttumisen selitys on paras ikinä! Sydämeen kasvavat toiset aivot selittävät ne omituiset seivästysteoriat ja kaikki.

Jälkeenpäin ajateltuna esimerkiksi kohtaus, jossa poika jäi stondaavan hirviön kanssa samaan huoneeseen lukkojen taakse, olisi voinut olla vaikuttavampikin. En tiedä johtuiko omasta mielentilasta vai mistä, mutta sellaiseen Stephen Kingimäiseen kauhistelu-kauhu-jännitys-moodiin en päässyt. Ehkä ei ollut tarkoituskaan.

Onneksi ei tarvitse olla lapsi enää ikinä :)

- M.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Ystävät hämärän jälkeen (...koska ennen päivän laskua ei voi...)

Niin. Tämä tuli sitten luettua varsin nopeaan tahtiin, vaikka aikas paksu kirja onkin. Ensiksikin, en suosittele kirjan lukemista jäätelöannoksen kera. Pehmeä vanilja kera suklaakastikkeen ja mansikkahillon ei vaan maistu, kun lukee miten nenättömästä naamataulusta valuu räkää ja hirviöllä on hemmetinmoinen stondis pikkupoikien takia.

Päähenkilö Oskar, 12 v, oli varsin sympaattinen tapaus - tappamiskuvitelmistaan ja pissaongelmistaan huolimatta, tai ehkä juuri niistä johtuen. Koulukiusattu, tuurijuoppo isä, äiti joka ei ole koskaan kotona - ja naapurissa ainoa Ystävä, hämärän jälkeen ilmestyvä Eli.

Pedofilia ja koulukiusaaminen eivät ole mitään kevyitä aiheita, eivät myöskään rituaalimurhat ja yksinäisyys. Varmasti onnettomia pieniä poikia löytyy maailman lähiöistä. Miten koulukiusaamisen voisi lopettaa? Miten voisi estää pedofiileja pääsemästä käsiksi lapsiin? Miksi joku tappaa toisen? Mikä auttaisi siihen, että ei olisi yksinäinen?

Toivottavasti Oskarista ei tule Håkanin korvike, joka murhaa ruokkiakseen rakastettuaan.

Päästään käsittelemään tätä (ja Portobellon Noitaa, jos joku siitä keksii vielä jotain sanottavaa) varmaankin elokuun puolivälissä, kun tullaan V:n kaupunkiin!

- M.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Voi ystävät...

Ystävät hämärän jälkeen rinnastuu tällä hetkellä mielestäni Nick Caven Aasintammaan! Olen sivulla 67. Tähän mennessä tapahtunutta: sian lailla kiljumista, pissaamista, murha, jälkeenjääneitä varkaita, kuolevalta koiralta haiseva tyttö.

Toivottavasti paranee, alku ei mitenkään mieltä ylentävä.

- M.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Nytkähdys

Nyt on toiveita saada piankin kätöseen tuo Ystävät hämärän jälkeen. Tein nimittäin kirjastossa siihen varauksen, ja kirjastovirkailija lupaili sitä jo parin päivän sisään. Sanoi, että "Näitä kun on näin monta kappaletta". No monta ja monta, aina ovat kuitenkin menossa...

Vampyyriteemaan liittyen, täytyy kehaista Sivuhorinana, että Charlaine Harrisin Veren voima -kirja yllätti positiivisesti. Kyseinen kirjasarjahan on pohjana True Blood - HBO-sarjalle (jota tosin en ole itse katsonut. Sen ensimmäinen osa kun oli niiiin tylsä). Kirja oli oikeasti hyvä! Okei, pientä epäloogisuutta ja hieman erittäin Twilightista poikkeavaa irstailua, mutta silti on pakko saada näitä lisää!

- M

torstai 17. kesäkuuta 2010

Historiantutkija

Täällä blogissa ei ole taas tapahtunut pitkään aikaan mitään, joten ajattelin kirjoitella vähän sivuhorinoita. Lueskelen parhaillaan Elizabeth Kostovan Historiantutkijaa, ja koska kyseessä on todellakin hyvä kirja, kirjoitan siitä muutaman sanasen. (Jos siis saan itseni hillittyä.)

Kirja kertoo diplomaatti Paulista ja hänen kuusitoistavuotiaasta tyttärestään; sekä Vlad Tepesistä, Valakian julmasta hallitsijasta, joka taisteli ottomaaneja vastaan 1400-luvulla ja toimi esikuvana Bram Stokerin kreivi Draculalle. Historiantutkijassa yhdistetään kiehtovasti Vlad Tepesin ja Kreivi Draculan myytit ja historia toisiinsa, tuloksena upean nautittava ja monitasoinen tarina, joka on rakenteeltaan kunnianosoitus alkuperäiselle Dracula-kirjalle.

Kirjassa on pääasiassa kolme eri kertojaääntä: professori Rossin (Paulin mentorin ja oppi-isän) kirjeet, jotka kertovat tapahtumista 1930-luvulla; Paulin omat kertomukset ja kirjeet tyttärelleen 1950-luvun tapahtumista sekä kertojan itsensä (eli Paulin tyttären, jonka nimeä kirjassa ei mainita) 1970-luvulta. Kirja alkaa, kun tytär löytää isänsä kirjastosta lohikäärmeen kuvalla koristellun kirjan ja saa kuulla isältään tapahtumista, joihin kirjan löytäminen hänet johti.                                                                                                                                          


                                                 Drakulya on laskeutunut!                                   
                                                                                                                                         Uuuu, tämä on oikeasti aivan upean mahtava kirja, hyvin monitasoinen. Kostova itse on sanonut, että Dracula on metafora "for the evil that is so hard to undo in history".

"Parahin, onneton seuraajani,
Pahoittelevin mielin kuvittelen, kuinka sinä, kuka sitten oletkin, luet selontekoa, joka minun on tähän kirjoitettava. Olen pahoillani osin omasta puolestani - sillä jos tämä on käsissäsi, olen varmasti vähintäänkin vaikeuksissa, ehkä kuollut, kenties pahempaa. Mutta myös sinun puolestasi, toistaiseksi tuntematon ystäväni, sillä tämän kirjeen on jonakin päivänä lukeva vain ihminen, joka tarvitsee sen sisältämää kaameaa tietoa."                                                                                                                             
                                                                                                          
           Ainiin, Kostovalta kesti kymmenen vuotta kirjoittaa esikoiskirjansa valmiiksi, ja sen kustannusoikeudet myytiin ennätykselliseen 2 miljoonan dollarin hintaan :)

T

maanantai 31. toukokuuta 2010

If you immediately know the candlelight is fire, the meal was cooked a long time ago.

Portobellon noita luettu! Ei oikein tiedä, mitä siitä sanoisi... Aikamoista hihhulointia minusta, vaikka kansitekstit kertoivat erilaisuuden hyväksymisen ylistämisestä. Kirjan tyyli ei oikein ollut onnistunut, kuten jo on sanottukin, itse Athena jää melko etäiseksi, kun hänestä vain kerrotaan muiden ihmisten näkökulmista. Ja ne kaikki elämänviisaudet ja mietelmät menivät hieman yli äyräiden, ja alkoivat vain ärsyttää loppua kohti. (Otsikko ei tosin liity kirjaan, vaan on niinkin korkeakulttuurisesta sarjasta kuin Stargåte, tuli vain jostain syystä mieleen tuota Portobellon noitaa lukiessa)

Kirjan puolesta on kuitenkin sanottava, että se on nopea lukea. :D Siinä se sitten olikin. Taisi olla viimeinen Coelho, minkä luen ikinä.

Nyt kun saisi käsiinsä sen Ystävät hämärän jälkeen, puolet olisi vielä lukematta :)

-E.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Ystävät hämärän jälkeen!

No niin, en malta enää odottaa että E saa Coelhon luettua. Valitsin seuraavaksi kirjaksi John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen, ruotsalaisen vampyyrikauhuromaanin. Itseasiassa luin kirjan jo ennen tuota Coelhoa ja pidin siitä kovasti.

Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun tukholmalaisessa Blackebergin lähiössä tapahtuu karmiva rituaalimurha. Kirjan päähenkilö on 12-vuotias koulukiusattu Oskar, joka fantasioi kostavansa kiusaajilleen väkivaltaisesti. Pian murhan jälkeen Oskar tutustuu omituiseen Eli-tyttöön, joka pukeutuu rääsyihin, haisee pahalta ja tulee ulos vasta hämärän jälkeen...

                                     "Mitä, onko Ruotsissa vampyyrejä?"

Yliluonnollisista aspekteista huolimatta kirjan tapahtumat olivat uskottavia, pidin erityisesti siitä, että kerrankin henkilöhahmot puhuivat ja reagoivat kuten "oikeat" (mutta ei erityisen normaalit) ihmiset. Kirja oli klassinen kauhukertomus siinä mielessä, että väkivalta oli örköttävän tarkkaan kuvailtua ja verta lensi varmasti litratolkulla. Mutta mutta: kirjassa oli myös syvällisempi ulottuvuus, jonka ansiosta se nousee ohi monien kauhutarinoiden. Se on rankka ja osin jopa lohduton kuvaus lähiölasten elämästä, jossa koulukiusaaminen, pikkurikokset ja imppaaminen ovat osa jokapäiväistä elämää. Tässä tarinassa aikuiset ovat voimattomia puuttumaan kiusaamiseen, eivätkä muutenkaan kykene turvaamaan lastensa kasvuympäristöä. Näistä lähtökohdista Eli on Oskarille kuin todeksitullut mielikuvitusystävä, joka antaa hänelle itseluottamusta ja voimaa nousta kiusaajiaan vastaan. Oskar puolestaan antaa Elille takaisin hänen kadottamaansa inhimillisyyttä ja lapsekkuutta.

Kirja oli melkoisen paksu (hyvä hyvä!) ja kuului kategoriaan "pakko-lukea-heti-kokonaan". Uskoisin, että tästä saa aikaiseksi hienon keskustelun seuraavassa kirjapiirin kokouksessa :)

T

tiistai 4. toukokuuta 2010

Coelhoa...

Lukaisin Portobellon noidan yhdessä hujauksessa sen jälkeen, kun M ystävällisesti antoi oman kappaleensa lainaan. Kirja oli nopealukuinen ja ohut, eikä sisällössä ollut hirveästi syvyyttä. Tavallaan Coelhon teos oli täydellinen vastakohta Nick Caven Aasintammalle: silkkaa esoteriaa koko kirja ilman ainoatakaan ripausta realismia. Coelhon kirjoitustyyli on ymmärtääkseni tarkoituksellisen yksinkertaistettu ja kirjoista on helppo poimia mietelauseita ja sitaatteja. Portobellon noidassa nämä "elämänviisaudet" kääntyivät itseään vastaan, sen verran pahasti minua alkoi ketuttaa se, että yksikään henkilöhahmon ei käyttäytynyt eikä puhunut luontevasti. Vähän niinkuin olisi katsellut teatteriesitystä, tai vielä parempi: aivan kuin Black Books -sarjan ensimmäisessä osassa, kun Manny nielaisee Pienen Mielenrauhan kirjan ja kulkee ympäriinsä antamassa ihmisille omituisia elämänohjeita :)

Eli ei tämäkään oikein kolahtanut. Saatan kirjoittaa myöhemmin lisää kirjan tunnelmia, nyt lähden hoitamaan flunssaisia lapsukaisiani.

T kuittaa

lauantai 1. toukokuuta 2010

Portobellon noita (haukotus)

Lukaisin Portobellon noidan junamatkalla, ja jos tämä olisi ainoa Coelhon kirja, jonka olisin ikinä lukenut, olisi voinut jäädä myös viimeiseksi. Tarina oli pitkäveteinen ja loppuratkaisu varsinainen antikliimaksi. Verrattuna Paholainen ja neiti Prym -kirjaan, tämä teos ei missään vaiheessa tempaissut mukaansa tai saanut aikaan tunnetta, että ajatukset tallaisivat ennen käymättömiä polkuja tai että tästä saisi jotain yleensäkään irti.

Mitäs tästä voisi muuta sanoa? Päähenkilöä kuvailtiin toisten henkilöiden "haastatteluiden" kautta. Tapa sinänsä olisi voinut olla ihan toimiva - mutta kirjassa ei oikeasti tapahtunut mitään! Ehkä ainoa aspekti mikä herätti pienehköä mielenkiintoa oli se, että miten pienen lapsen kanssa voi harrastaa transsitansseja tai käydä puhumassa suurelle joukolle ihmisiä. Athene itse jäi etäiseksi, ja kirjan lopun paljastukset epäuskottaviksi.

Ei muuta kuin kohti seuraavaa.

M.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Kirjapiirin tapaaminen

Kirjapiiri kokoontui tällä kertaa synttärijuhlien merkeissä 24. huhtikuuta. T:n leipomia herkkuja maistellessa vaihdettin myös muutama sana viimeksi luetusta Nick Caven romaanista Kun aasintamma näki Herran enkelin. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että Nick Caven romaaneja tuskin tulee enää luettua tämän jälkeen, mutta löysimme M:n kanssa toki jotain hyvääkin kirjasta (T puolestaan ei löytänyt mitään tolkkua rupien repimisen keskeltä).

Minä ja M olimme yhtä mieltä siitä, että kirja parani huomattavasti puolen välin jälkeen. M sai elämäänkin uutta perspektiiviä: omat ärsytyksen aiheet eivät juuri tunnu miltään, kun miettii, millaista voisi olla ja millaista Euchridin elämä kirjassa oli. Löysimme myös jonkin hitusen verran sympatiaa Euchridia kohtaan, kun pohdimme sitä, miten hän yritti olla hyvä esimerkiksi pelastaessaan isänsä pyydystämiä eläimiä, mutta muuttui lopulta aivan isänsä kaltaiseksi ympäristön paineen alla.

Kirjan pohjimmaiseksi sanomaksi koimme sen, että (etelävaltiolaiset) uskonnolliset hihhulit ovat varsin pöljäkkeitä. ;)

Keskiarvoksi T:n antamasta nollasta tähdestä ja M:n ja minun antamista kolmesta päädyimme siis seuraavaan:

Nick Cave: Kun aasintamma näki Herran enkelin
*****

Seuraavana vuorossa on, kuten jo aiemmin on mainittu, M:n ehdottama Paulo Coelhon Portobellon noita. Lisäksi, koska seuraavaan tapaamiseen on vielä sen verran aikaa, jonossa odottaa myös T:n kirja, joka on John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen. Näitä kahta tulemme siis käsittelemään toukokuun aikana. :)


-E.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Portobellon Noita hankittu

Ostaa hurautin Paulo Coelhon Portobellon noidan. Löytyi Info-kirjakaupan alennuslaarista, vain 11,90 :-D

Kannessa lukee, että "Portobellon noita on luomoava kirja". Saas nährä.

- M.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Kirjamessujen tunnelmia

Koko vuoden kohokohta, kirjamessut, olivat jo 27. - 28.3., mutta ajattelin kuitenkin horista niistä hieman näin jälkikäteen. Vaikka mukaan ei lähtenyt kuin kaksi uutta kaveria, oli kirjamessut yhtä elähdyttävä tapahtuma kuin menneinäkin vuosina. Tällä kertaa pääsylipulla pääsi parille muillekin messuille (kuten vapaa-ajan- ja viinimessuille), mutta T:n kanssa eksyimme vain kerran pois kirja-alueelta.

                                            Linssilude iski jälleen

Ensi vuoden messuja odotellessa voi sitten lueskella ikiomia Liisa Ihmemaassa ja Helvetin piirit -kirjoja. ;)
Ainoa harmistus oli, että Ihmemaan uudessa suomennoksessa lempparilausahdukseni (Jos juo pullosta, jossa on pääkallon kuva, ennemmin tai myöhemmin käy huonosti.) oli saanut uuden muodon. Mutta pienistä viis!

                        Voin uskoa kuuteen mahdottomuuteen ennen aamiaista

Mainittakoon vielä, että piirin seuraava kirja antaa edelleen odottaa itseään, kaikki versiot ovat lainassa, mutta ensi viikolla näytti olevan ainakin yksi palautuspäivä, toivon mukaan lainaaja ei ole mikään pösilö, joka pitää kirjaa yliaikaa...

-E.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Ällötystä...

Otetaanpas taas itseä niskasta kiinni ja kirjoitetaan jotain Nick Cavestä ja Aasintammasta. Vastenmielisempään kirjaan en ole eläessäni törmännyt, kirjassa vilisi rivoutta ja rupien repimistä ja ties mitä kuvotusta. Juonta en todellakaan tajunnut ennen kuin luin M:n ja E:n kirjoitukset täällä. Muutenkaan en kuvotukseltani pystynyt muuhun kuin silmäilemään kirjan läpi, todellista syventymistä tai kirjan maailmaan uppoutumista ei missään vaiheessa päässyt tapahtumaan. Näin ei ole ikinä ennen käynyt, olin muutenkin hyvin lähellä jättää kirjan kesken. Hienoa, että muut ovat jotain kirjasta saaneet irti, mutta minua vain lähinnä ällötti. Piste.

T

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Elämä on kauhun järjestelmä, giljotiinin varjo

Sivuhorinoita parista lukemastani kirjasta, sekä Diana Wynne Jonesin Leijuvasta linnasta (vrt. Liikkuva linna) että kirjasta Paulo Coelho: Paholainen ja neiti Prym (vrt. Portobellon noita).


Leijuva linna ei todellakaan alkanut siitä, mihin Liikkuva linna päättyi. Sen sijaan se lähti kehittelemään varsin viihdyttävää tarinaa mattokauppias-Abdullasta ja hänen päiväunistaan. Lopulta törmättiin Sophieen, Howliin, ja Calciferiinkin, ja erittäin kutkuttavalla ja juonellisesti jännittävällä tavalla. Muihin D.W.Jonesin kirjoihin verrattuna tämä linna-kaksikko on kuin eri planeetalta. Suosittelen!

"Haaveideni valtakunnan hallitsija"
"Oi sydämeni poltteen saavuttamaton sytyttäjä"
"Taivaani kirkkain tähti"
- Abdulla puhuttelee Kuunsirpinkukkaa

Siinä missä Leijuva linna sai hymyilemään, Paholainen ja neiti Prym imaisi sisäänsä aforismi- ja mietelmäsivumaustaan huolimatta. Paholainen saapuu kylään - uhrataanko yksi kyläläisistä 11 kultaharkon takia? Kirjan luettuani en yhtään ihmettele, että Coelhon lauseista on koottu teemakirjoja... Aihetta lähestytään esimerkkien, tarinoiden ja varsin ylevien lausahdusten myötä. Odotan aikamoisella mielenkiinnolla Portobellon noitaa - oliko tämä tässä, vai irtoaisiko Coelhosta jotain enemmänkin?

"Pelko kaikissa noissa ihmisissä tuolla kauniilla rannalla henkeäsalpaavan lumoavana iltapäivänä. Yksinjäämisen pelko, pelko pimeydestä joka täyttää mielen riivaajilla, pelko siitä että tekee jotain joka ei ole käytöksen kultaisesta kirjasta, pelko Jumalan tuomiosta, pelko toisten ihmisten puheista, pelko oikeudesta joka rankaisee jokaisesta virheestä, pelko siitä että ottaa riskin ja häviää, pelko siitä että voittaa ja joutuu elämään kateuden keskellä, pelko siitä että rakastaa ja tulee hylätyksi, pelko pyytää palkankorotusta, ottaa vastaan kutsu, mennä tuntemattomiin paikkoihin [jne]. 


Pelko, pelko, pelko. Elämä on kauhun järjestelmä, giljotiinin varjo. "Toivon, että tuo rauhoittaa sinua", hän kuuli paholaisen sanovan."


M.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Niin vierivät mun kevätaikani vuodet.

Sain kirjan takaisin T:ltä tuossa viime sunnuntaina ja päätin, että loppuun on nyt päästävä, kun M jo kertoili seuraavasta kirjavalinnasta. Nyt lukeminen tuntui paljon vaivattomammalta kuin ennen ja jatkoin lukemista aivan uudenlaisen innostuksen vallassa. Kenties alun sekava tunnelma johtui jatkuvan sateen koko Ukuloren laaksoon levittämästä mielipuolisuudesta, joka katosi sadekauden loppuessa ja auringon saapuessa. Tai ehkä Euchridin kertojaääni vain oli sekavassa hätäännyksen tilassa aloittaessaan hitaan vajoamisensa mutaan, mutta rauhoittui vajoamisen jatkuessa ja hänen ajatuksiensa selvittyä alkujärkytyksestä.

Uskonto ja kiihkeä uskonnollisuus olivat kirjassa koko ajan voimakkaasti läsnä. Ne hallitsivat kaikkien kirjan hahmojen elämää saavuttaen sairaalloiset mittasuhteet. Kirjaa lukiessa koin useammin kuin kerran suurta vastenmielisyyttä kaikkea uskontoa kohtaan. Laakson ihmisten kritinuskoon pohjaava uskonto ei suvainnut mitään poikkeavaa vaan halusi tuhota kaiken erilaisen. Uskontoa ja muiden uskoa käytettiin häikäilemättä hyväksi omien päämäärien ja vallan saavuttamiseksi.

 Aiemmin kaipaamani juonikin (tai jonkinlainen tapahtumien punainen lanka) löytyi lopulta kaiken, M:n sanoja lainatakseni, mudassa möyrimisen keskeltä. Euchridin laakson ihmisiä ja peltojen työläisiä kohtaan kantama kauna saavutti lopulta kiehumispisteen näiden tuhottua hänen "pyhäkkönsä" suomalla, ja Euchrid sai Jumalalta tehtävän, jonka avulla hän voisi kostaa kaikki kokemansa vääryydet. Kaiken mielipuolisuuden keskelläkin on vaikea olla tuntematta jonkinlaista myötätuntoa mykkää Euchridia kohtaan, jonka elämä on ollut yhtä kurjuutta alusta asti.

Vielä lopuksi mainittakoon Nick Caven omintakeisesta kirjoitustyylistä sen verran, että vaikka alkuun hyvin runollinen ja osin raamatullinenkin teksti tuntui raskaalta lukea, loppua kohti se alkoi tuntua jo luonnolliselta. Itse en kyllä koskaan ole oikein ollut tuollaisen "mä" -kielen ystävä, eikä se mielestäni ole mikään hyvä vastine millekään englannin erilaisille murteille. Parempi olisi suomentaa vain ihan kirjakielellä. Siinä suhteessa tämä kirja olisi varmasti toiminut paremmin alkuperäiskielellä.

Lopuksi vielä pieni katkelma, joka vetosi minuun erityisesti :D

"Kuusi vuotta kului. Kuusi nuorta revolverisankaria jotka onni petti. Kuusi mäntyarkkua jossa heitä kannettiin. Kuusi mutkaista mailia jotka käveltiin. Kuusi murtunutta porrasta jotka ylitettiin. Kuusi taakse jäävää kelloa jotka heiluivat mutta joista ei lähtenyt ääntä. Kuusi itkevää leskeä. Kuusi palstaa kylmää maata. Kuusi mustarastasta jotka heittivät maahan kuusi vääntynyttä varjoa. Kuusi laskevaa kuuta. Kuusi haavaa. Kuusi lovea. Kuusi mutaista kainalosauvaa jotka olivat  murtuneet kahtia.
     Niin vierivät mun kevätaikani vuodet.
     Kuusi pajukoria.
     Niihin vierivät mun nuoruuteni vuodet."

-E.

torstai 18. maaliskuuta 2010

M ja seuraava kirja

M eli minä olenkin seuraavana kirjanvalitsemisvuorossa. Tällä kertaa en toteuta uhkailujani (Anna-Leena Härköstä tai Sofi Oksasta), vaan valitsen trendikkäästi Paulo Coelhon. Koska uskonto ja uskonnollisuus on ollut jostain syystä pinnalla Tokipiirissä, niin otetaan siihen yksi uusi katsantokanta Portobellon noidan myötä. Kirja on hieman vanhempi, joten luulisi että löytyy suht helposti kirjastoista.

Edellinen kirja taitaa olla vielä muilla pahasti kesken, lukekaahan se ensin loppuun :)

M.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

*Mielipuolista naurua*

Arvatkaas kuka lukaisi sitten samantein Aasintamman loppuun! C'est moi!

Noin vähän reilun puolenvälin jälkeen, kun sadekausi ja mudassa möyriminen loppui, homma alkoi mennä jännittäväksi. Päähenkilö sekosi täysin, rakensi raadonhajuisen puoli-mielikuvituslinnoituksen ja sai Jumalalta tehtävän.

Ihan tervejärkinen ei tainnut olla kirjassa yksikään henkilö. Eräs neito luuli päähenkilöä Jeesukseksi, ja eräät naiset erästä neitoa Neitsyt-Mariaksi. Uskonnollisuus-aspekti oli siis vahvasti läsnä. Kirjassa murhattiin, pantiin, kiusattiin loputtomasti eläimiä ja kuvattiin ihmisen julmuus ja typeryys todella, todella vahvasti.

Loppuosa meni siis lukemisen kannalta varsin sutjakkaasti, ja luettuna hämärinä yön tunteina, jätti aika mielenkiintoisen vaikutuksen jälkeensä. Mieleen juolahteli nukahtamisien välillä mutakuoppia, kuolleita koiria häkissä, ihraisia juoppoja ja mustia rupikokoelmia.

Olihan kirja. Lukemista en todellakaan kadu, taisi olla ensimmäinen lajityyppinsä edustaja allekirjoittaneelle.

- M.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Ryhdistäytymistä Aasintamman suhteen

Koska E ei antanut toivoa siihen, että kirjan lukeminen etenisi jatkossa yhtään sujuvammin, otin itseäni niskasta kiinni ja lukaisin kirjaa sivulle 102/326. Jestas, että loppuun on vielä pitkä matka.

Mielestäni kirjassa on kyllä jonkinlainen juoni. Käsittääkseni päähenkilö makaa mutakuopassa, vajuu hiljalleen alaspäin, ja miettii siinä samalla mennyttä elämäänsä. Kirja on täynnä väkivaltaa, likaa, huoraamista ja uskonnollista kiihkoa. Okei, ehkä tavallaan runollista ja varmasti taiteellista, mutta eivät kirjallisuuden mieliaiheitani. En myöskään pidä puhekielisestä kerronnasta - mutta se on vähiten häiritsevä puoli tässä mielipuolisessa kirjassa.

"...ruosteinen vesikouru hänen päänsä päällä taipui äkillisen mutaisen lastin alla ja lirautti lehti- ja opossuminsontaliemen hänen vellovalle tissilleen"


- M.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Aasintamma puolessa välissä

Alkuinnostuksen jälkeen Kun aasintamma tapasi Herran enkelin nakotti kirjoituspöydän nurkalla melko pitkään aivan koskemattomana. Ensimmäiset parikymmentä sivua luettuani totesin kirjan todellakin erikoiseksi, mutta varsin ällöttävällä ja luotaantyöntävällä tavalla. En kertakaikkiaan halunnut lukea eteenpäin. Lainaus on uusittu täälläkin suunnalla, ja uusitaan varmaan uudestaankin.

Kuten nopeaälyisimmät voivat otsikosta päätellä, olen päässyt tässä kuukauden aikana jo puoleen väliin saakka. Tässä vaiheessa kirjassa näkyy välkähdys orastavasta juonesta kaiken ällöttävyyden keskellä, mutta se saattaa olla vain oman, vielä heikosti toiveikkaan mieleni luoma kangastus. Joka tapauksessa kirja on nyt T:llä, jos hän sattuisi saamaan sen hyvinkin luettua tässä välissä nopeammin.

Ainoa asia, jonka osaan kirjasta tällä hetkellä sanoa on siis, että se on vain jotensakin ällöttävä. Onneksi on vain puolet jäljellä.

Tomorrow I may eat another houseplant.

-E.

Uusintalainaus

Kävin eilen kirjastossa ja uusin Aasintamman lainan. Aloittaminen on vielä vaikeampaa kuin oli "Miehet jotka vihaavat naisia" suhteen... ja sekin oli vaikeeta :)

- M

torstai 25. helmikuuta 2010

Top 10 -listat on niin kivoja

Vielä tovi vierähtää, että saan tuon Nick Caven kirjan luettavakseni, koska paikkakuntamme kirjastossa kyseistä teosta ei ole ja minun täytyy hankkia se kiertoteitse. Tässä siis väliajalle Top 10 -lista aiheesta "Rakkaimmat kirjani". Siis kirjoja, jotka löytyvät kirjahyllystäni ja jotka ovat kaikkein rakkaimpia (yllättäen). Käytän hitusen palstatilaa myös valintojeni perusteluun, koska pelkkä lista olisi aivan hirrrmuisen tylsä. Toivottavasti onnistun pitämään jorinointini kurissa - kaikista kirjoista riittäisi kyllä aineksia pitempiinkin analyyseihin... No niin. Vielä mainitsen sellaisen seikan, että kaikki kirjat ovat sellaisia, jotka olen omistanut jo pitkään ja lukenut uudestaan ja uudestaan. Tästä johtuen esimerkiksi Houkutus -kirja, vaikka onkin suloinen ja ihana, "voi" päästä listalle vasta aikaisintaan jonkun kymmenen vuoden ja tusinan lukukerran jälkeen :)

                                                 Lista ja pienen pojan varpaat

Mutta nyt asiaan...

1. Tuula Kallioniemi, Kuinka Sepontyttö vapautti taivaan valot. Sepontyttö oli pienenä se kaikkein ihanin iltasatu, jota kärtettiin äitiltä kerta toisensa jälkeen. Miten ihanaa olikaan maata sängyllä ja kuunnella silmät pyöreinä Sepontytön matkasta Pimentolaan noita Irlikin luo.

2. Christina Andersson, Tiikeri Luukas. Myös lapsuuteni ihanimpia lukukokemuksia. Tästä on tehty myös TV-sarja, josta tykkäsin tietenkin ihan hirveästi. Luukas on ihana!

3. J.R.R. Tolkien, Taru Sormusten Herrasta. Tarvitseeko tätä edes selittää? Olin jotain 8-9-vuotias, kun luin kyseisen suurteoksen ensimmäisen kerran ja se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että luin sen samantien 13 kertaa peräkkäin :) Siihen aikaan Tarua Sormusten Herrasta myytiin yhtenä niteenä, jossa olivat kaikki kolme kirjaa yhdessä ja niinpä edelleenkin ajattelen teosta yhtenä romaanina enkä trilogiana. Pitänee myös mainita, että mikään ei ollut tuohon aikaan (siis kun olin 8-9 -vee) yhtä epäcoolia ja nörttimäistä kuin se, että on lukenut Tarun Sormusten Herrasta. Olinkin überfriikki jo pienenä. Mutta kyseinen kirjahan on upea klassikko ja sitä lukiessaan pääsi osaksi jotain aivan erityistä ja taianomaista.

4. Margaret Weis & Tracy Hickman, Syyshämärän lohikäärmeet. Jos Taru Sormusten Herrasta oli ala-asteikäisenä se Kaikkein Rakkain kirjani, niin teininä Dragonlance -sarja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Muistan selvästi sen kuuman kesäpäivän, jolloin löysin kirjaston uutuushyllystä aivan uskomattoman hienon uuden fantasiakirjan (siihen aikaan niitä ei vielä julkaistu suomeksi kovin paljon). Muistaakseni luin sen kotona yhdeltä istumalta :)

5. Dan Simmons, Hyperion. Ennen Hyperionia en ollut oikeastaan kauhean kiinnostunut scifi -kirjallisuudesta, vaikka olin muutaman yleissivistykseen kuuluvan perusteoksen lukenutkin. Hyperion kuitenkin suorastaan räjäytti tajuntani! Sitäpaitsi Lepinkäinen on aivan uskomattoman hieno mörökölli!!! Mutta vakavasti puhuen Hyperion on moderni klassikko ja eeppisiin mittoihin yltävä Canterburyn tarinoiden jälkeläinen; science fiction -kirjallisuuden merkkiteos, jonka nerokkuutta en vajavaisilla proosallisilla taidoillani kykene kuvailemaan. Lukekaa ja Palvokaa!!!

6. Jane Austen, Ylpeys ja Ennakkoluulo. Täysin toisenlainen merkkiteos :) Tätä lukiessa tulee hihiteltyä paljon.

7. Erlend Loe, L. Epäilemättä hyväntuulisin kirja ikinä. L kertoo hienosta yrityksestä saada Norja maailmankartalle :) L:n luettuaan tietää myös, että vaikka runoja voi käyttää moneen tarkoitukseen, kartaksi niistä ei ole.

8. Stephen King, Musta torni - Revolverimies. Tarkoitan tässä tietenkin alkuperäisversiota kirjasarjan ensimmäisestä osasta - en sitä pilattua uudelleenkirjoitettua versiota, joka julkaistiin muutama vuosi (?) sitten. Upea dystopia-kuvaus muuttuneen maailman revolverimiehestä, joka kulkee läpi autiomaan (autiomaa oli kaikkien autiomaiden äiti) seuraten mustiin puettua miestä. Tummasävyisen tunnelmallinen teos, jonka Kingille poikkeuksellinen - jopa tajunnanvirtainen - teksti imaisee lukijan syvälle omituisen vinksahtaneeseen lännenelokuvista kuvakielensä lainanneeseen maailmaan. Ihanan ihana, en ymmärrä miksi ihmeessä herra Kingin piti mennä pilaamaan tämä kirjasarja. Ärsyttää. Kannattaa lukea pelkästään alkuperäiset kolme ensimmäistä kirjaa ja jättää loput suosiolla lukematta.

9. Esko Valtaoja, Kotona maailmankaikkeudessa. Tieto-Finlandian voittaneesta kirjasta voi harvoin sanoa, että aivan ihana kirja, mutta tämän teoksen kohdalla ilmaisu lienee aivan paikallaan! Kirja käsittelee tähtitiedettä ja biologiaa ja vähän kaikkea muutakin mukaansatempaavasti ja positiivisella elämänasenteella. Kirjan 7. luku (Se ainoa tarina) on meillä hyvin suosittu iltasatu, jota melkein-5-vee tyttäreni tykkää kuunnella silmät pyöreinä (ja kyselee samalla vaikeita kysymyksiä avaruudesta) :D

10. Emily Brontë, Humiseva Harju. Kaikki, mitä Humisevasta Harjusta voi sanoa, on varmasti jo sanottu. Tyydyn siis vaatimattomana toteamaan, että teos on aivan syystä yksi maailmankirjallisuuden klassikoita.

                                                     Kirjatorni á la T

Jeps. Kumarran ja sulkeudun suosioonne. Olkaatten hyvät. Lisää Sivuhorinoita seurannee vielä tulevaisuudessa :)

T

tiistai 16. helmikuuta 2010

Kirjapiiri kokoontuu

Kirjapiirimme kokoontui ystävänpäivänä käsittelemään Liikkuvaa linnaa, josta kaikki olivat pitäneet kovasti. Taustalla pyöri kyseisen kirjan pohjalta tehty animaatio ja herkuteltavana oli äitin tekemää Maailman Parasta Pannukakkua hillon, kermavaahdon ja vaaleanpunaisen vaahtokarkkilevitteen kanssa. Keskustelu rönsyili aiheen vierestä, mutta onneksi myös varsinaista asiaa saatiin käsiteltyä. T sai hitusen satikutia häpeällisesti väärin merkitystä tunnistetiedosta, joka oli osoittautunut mahdottomaksi korjata :)

                                Fluff on hyvää herkkua kirjapiirin kokoukseen
                                                      
Liikkuva linna oli kaikkien mielestä hurjan hyvä ja jopa tähänastisista kirjapiirin lukukokemuksista paras (no ei niitä kirjoja ole tietysti ollut vasta kuin neljä, mutta silti). Päätimme tämän innoittamana ottaa käyttöön kirjojen jälkifiilismittarin, jolla arvostelemme tästä eteenpäin luetut kirjat. Korkein mahdollinen pistemäärä on viisi tähteä. Joten olkaatten hyvät, tässä ensimmäinen Tokipiiri-arvostelu ikinä:

Liikkuva linna
*****
Hieman keskustelua herätti se, millä perusteilla tähdet tullaan antamaan - täytyykö kirjalla olla kenties oikein nerokas juoni tai erityisiä kaunokirjallisia ansioita. Päädyimme kuitenkin tuohon mielivaltaiseen fiilis- perusteeseen. Siis jos tuntuu siltä, että kirja on lukukokemuksena kaikin puolin ihana tai hyvä niin tähtiä ropisee. Saa nähdä, kuinka Nick Caven käy...

Toinen merkittävä päätös, jonka teimme tämänkertaisessa "istunnossamme" oli, että tästä eteenpäin voimme esitellä blogissa myös muita kirjoja - esimerkiksi jos on sattunut lukemaan niin hyvän kirjan, että haluaa aivan välttämättä esitellä sen toisille, tai jos vaikka haluaa listata vaikuttavimmat lukukokemukset TOP 10 ikinä tai muuta vastaavaa :) Näistä sivuhorinoista tullaan käyttämään tunnistetta Sivuhorinoita erotuksena varsinaisista kirjapiirin kirjoista.

Tällainen oli pääpiirteissään tämänkertainen kokoontumisemme. Seuraava kirja onkin sitten tuo Nick Caven Kun aasintamma näki Herran enkelin.

PS. Vaahtokarkkilevite oli aivan erinomaista, suosittelen :)

T

lauantai 13. helmikuuta 2010

Vielä Liikuvasta linnasta...

Öhöm, olen taas yllättäen viimeisenä kirjoittamassa ajatuksiani (niin että mikäs minä olen arvostelemaan, jos joku pitikin yliaikaa tuota kirjaa itsellään) ja jälleen kerran kirjan sisältö on puitu erittäin vakuuttavasti M:n ja E:n toimesta.

Liikkuva linna onnistui yllättämään minut tarinan monitahoisuudella ja kerroksellisuudella. Tunnelma kirjassa on elokuvaan nähden vakavampi ja vähemmän suloinen (tosin tämä ei tarkoita vähemmän ihanaa). Kirjaa lukiessani mietin, miten ihmisen käyttäytyminen on sidoksissa ympäristön odotuksiin ja esimerkiksi ikään, sekä sitä, miten ennakkokäsitykset vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin. Kirjassa Sophiella on vankat (mutta usein vääriksi osoittautuvat) käsitykset muista ihmisistä. Hän esimerkiksi tutkii läpikotaisin koko liikkuvan linnan siivoamista verukkeenaan käyttäen etsiessään nuorten tyttösten sydämiä, jotka Howl on kuuleman mukaan ryöstänyt. Vaikka hän saa selville, että Howl ei itseasiassa kuljeskelekaan ympäriinsä sydämiä ryöstelemässä, ei hänen näkemyksensä Howlista juurikaan muutu. Samoin käy naurispään kohdalla - koska Sophie säikähtää naurispäätä ensinäkemältä, hän pitää tätä kammottavana ja pahana oliona, ja yrittää ainoastaan päästä tästä eroon mahdollisimman nopeasti.

Kirjaa lukiessani tunsin vahvaa hengenheimolaisuutta Sophieta kohtaan - hän kun on niin ihastuttavan varma omista (pieleen menneistä) päätelmistään ja tomera ja utelias ja aivan pihalla siitä, miten asiat oikeasti ovat (ihan kuin minä!).

Kirjassa vähemmän pidin siitä mielikuvasta, että Howl olisi jotenkin brittiläisen näköinen. Eiiiiiii!!!! Antakaa minun pitää mielikuvani ihanasta tummatukkaisesta Haurusta (johon olisin varmasti ihastunut,jos olisin nähnyt leffan ollessani pieni tyttönen). Muuta moitittavaa en kirjasta löydäkään.Ihan näin vertailun vuoksi on todettava, että ehkä pidän leffasta enemmän kuin itse kirjasta, vaikka vaikeahan niitä oikeasti on toisiinsa verrata. Elokuva on varsinkin suomeksi dupattuna niiiiin ihana, että kirja jää tällä kertaa toiseksi ;)

"Mä oon tulidemoni! Mä en tottele ketään!!!"

T

torstai 11. helmikuuta 2010

Katsaus tulevaan

E on kerrankin ajoissa liikenteessä, hihulihei!

En ainoastaan ole keksinyt piirin seuraavaa kirjaa, vaan myös lainasin sen jo kirjastosta, kun kävin palauttamassa Liikkuvan linnan. Siis täältä, tuosta surkeista surkeimmasta kirjastosta löytyi kerrankin jotain ilman suurempia ponnisteluja! Exxxcellent!

Sitten aiheeseen. Tällä kertaa päädyin pois nuorten kirjojen parista (vaikka sieltä olisi edelleen löytynyt monen monta houkuttelevaa vaihtoehtoa), ja valitsin romaanin, joka takakannen mukaan on "jylhän kaunis kauhutarina koston varaan rakentuvasta uskonnollisuudesta" sekä "rujon runollinen saaga ihmismielen petollisimmista oikuista". Toisin sanoen kyseessä on Nick Caven esikoisromaani Kun aasintamma näki Herran enkelin.

Oletan kirjan olevan melko mielenkiintoinen tapaus, ainakin alku vaikuttaa hitusen erikoiselta. Nick Caven musiikillisen tuotannon pohjalta on ainakin lupa odottaa jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

Valmistautumista lukuhetkeen

Mutta tämä vain välihuomautuksena ennen Liikkuvan linnan lopullisia puinteja.

-E.