lauantai 26. helmikuuta 2011

Wreck this journal -kuvia

Muutamia kuvia Wreck this journal -touhuista :) Find a way to wear the journal osoittautui melko vaikeaksi toteuttaa, himputin kirja yritti koko ajan tipahtaa silmille. (Siksi epätoivoinen ilme)

T









 






  


















































 

Ja toinen yötä rakastaa

Ennakkoasenteeni Johanna Sinisalon romaaniin Ennen päivänlaskua ei voi oli hieman ristiriitainen. Toisaalta kirja vetosi minuun syvästi aiheensa puolesta, ja etenkin, kun Päivänsäde ja menninkäinen on yksi kaikkien aikojen suosikkilauluistani, odotin jotain naiivin kaunista ja ehkä haikeaakin tarinaa. Toisaalta kuitenkin kokemukseni suomalaisesta kirjallisuudesta ovat hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta olleet negatiivisia, ja siksi olenkin yleensä vältellyt suomalaisia teoksia viimeiseen asti.

Ennen päivänlaskua ei voi yllätti kuitenkin molemmilta puolin. En saanut runollisen herkkää kertomustani yötä rakastavasta peikosta, mutta en myöskään tylsälukuista arkirealismia tai muuta tyypillisen suomalaista kerrontaa. Kokonaisuus ei kuitenkaan täysin miellyttänyt. Ensimmäinen ärsytyksen aihe tuli jokseenkin tarpeettomasta sivistyssanojen käytöstä, josta M:kin jo huomautti. Jotenkin tuli sellainen olo, että hienoja sanoja käyttämällä kirjailija kuvitteli tekstinkin olevan hienompaa. Minusta se tuntui vain liian alleviivaavalta, ja aina juuri kun pääsi lukemisen vauhtiin tuli jokin hieno sana, joka jotenkin pomppasi tekstistä esiin ja katkaisi lukemisen. Toiseksi minua alkoi kirjan edetessä häiritä jatkuvat lehtijuttu-tiedekirja-katkelmat. Alkuun ne olivat hauskoja ja toivat tarinaan todentuntua, mutta liika on liikaa.



Lisäksi minua häiritsi kirjan eräänlainen homoihannointi (paremman sanan puutteessa). Kirjan ainoat heterot olivat väkivalainen vaimonostaja mies, heikko ja alistuva nainen ja naapurin juoruämmä. Sekä se typerä heteronainen joka meni homobaariin lesboa esittäen ollakseen coolimpi, ja jota kaikki baarissa halveksuen välttelivät. Homot taas olivat älykkäitä, kirjoja rakastavia, korkeasti koulutettuja ja luovia henkilöitä. Tai tällaisen kuvan sain kirjan perusteella. Ehkä tarkoitus oli saada lukijat huomaamaan, miten stereotypioilla ja ihmisten luokittelulla yhden ainoan ominaisuuden perusteella unohtuu se, että kaikki ovat yksilöitä. Kuitenkin päähenkilö oli vain ällöttävä, kuten M:kin mainitsi.

Kirjassa oli kuitenkin myös hyvät puolensa (olen huomannut, että usein unohdan mainita, mistä PIDIN ja keskityn vain kritiikkiin, kuten Annelies Verbeken Nuku! kohdalla :D). Minua miellytti eräänlainen luonnon ja ihmisen vastakkainasettelu (josta myös M:kin mainitsi). Se sai taas ihmettelemään sitä, miten ihminen on niin vieraantunut luonnosta, eikä huomaa olevansa osa sitä. Miten haluamme elää omalla eristetyllä alueellamme, ja jos sinne eksyy susi tai karhu tai peikko - koska ihminen on vienyt niiden luontaisen elintilan tai ravinnon - täytyy nuo luontokappaleet heti ajaa pois, tai vielä mieluummin tappaa. Onhan se törkeää, etteivät tajua pysyä poissa miedän alueiltamme.

-E.

Nuku(ttaa)!

Aivan alkajaisiksi voin todeta, että unettomuudesta kertova kirja ei aivan varsinaisesti ole tarkoitettu ihmiselle, joka on kolmisen viikkoa valvonut kipeiden lasten ja kipeän itsensä kanssa. Päähenkilöiden toilailut lähinnä ärsyttivät. Sitäpaitsi jos nukkuu yössä keskimäärin neljä tuntia (kuten jossain sivuhuomautuksessa vähän vihjaistiin), niin sehän on ihan hemmetin paljon. Ja sitten vielä ärsytti se, että Maya liioitteli ystävilleen unettomuuttaan ja väitti ettei nuku ollenkaan. Voi kyynel. Onpa ihme, jos ei nukuta, kun kaiket päivät lorvaillaan vaan työttöminä, eikä tehdä muuta kuin ryypätään ja rellestetään. Ja minkä takia sopeutumattomuutta ja alkoholismia muutenkin aina niin kovasti ihannoidaan? Että "voi voi, kun en sopeudu tähän yhteiskunnan rytmiin".

              Tästä ei ehkä asiaa huomaa, mutta minulla on samanlaiset lakanat kuin kannen kuvassa :)

 Oli kirjassa hyvätkin puolensa ja varsinkin loppua kohden tarina parantui huomattavasti. Minua miellytti myös se, että surumielisestä tunnelmastaan huolimatta kirja loppui, jos ei onnellisesti, niin ainakin parempaa lupaillen. Elämä voittaa. Tai jotain sellaista.

T

...se juuri oli noussut luolastaan

Ennen päivänlaskua ei voi on nyt luettu. Alku ja loppu olivat mieleenpainuvat ja pidin niistä kovasti. Alussa todisteltiin peikkojen olemassaoloa sillä tavoin, kuin ehkä itsekin olisin toiminut - olisin etsinyt netistä ja eri lähteistä tietoa. Myöskin koko vaihtoehtotodellisuus oli hyvin uskottava ja peikko itse varsin sympaattinen tapaus - villi ja vaarallinen mutta silti jotenkin inhimillinen.

Myös loppu oli mielestäni hyvä. Jäin miettimään, että miten tarina jatkuisi. Ja miten vieraantuneita "luonnosta" nykyiset ihmisten asuinpaikat ja ihmisten tavat yleensäkin ovat. Me asumme täällä omissa ympyröissämme ja yritämme pitää luonnon ulkopuolella.Onko luonto edelleen yhtä vieras ja pelottava, kuin oli esi-isillemme? Vai vielä pelottavampi? Ja mitkä ovat luonnon "aikomukset" - häviääkö tämäkin ihmissivilisaatio, kuten aiemmatkin?

Vähiten pidin tarinasta alun ja lopun välissä. Homoseksuaalinen pedofiilintapainen päähenkilö oli jotenkin varsin luontaantyöntävä. Enkä löytänyt tarinasta yhtään järkevää ihmistä. Filippiiniläisvaimo oli typerä ja hänen miehensä varsinainen tekomiehisyyttä uhkuva idiootti. Kyttäävä naapurintäti, eläinlääkäri, mainosmies, puhumattakaan homorakastajasta, olivat hyvin epätäydellisiä ihmisiä - mutta eivät sillä tavalla epätäydellisiä, että niihin olisi voinut samaistua, vaan jotenkin ärsyttävän epätäydellisiä. Tässä(kin) kirjassa ihmiset olivat sellaisia kuin ehkä todellisuudessakin - kaukana ihanteista.


Mitenkähän meille ihmisille oikein käy.

- M





.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Sivulla 23

Aloitin Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan ja olen nyt sivulla 23. Voi pojat, että tässä on sivistyssanoja. Tähän mennessä olen tarkastanut seuraavat:

kompromettoiva = huonoon valoon saattava (sivu 8)
hopliitit = jalkaväen sotilaita Antiikin Kreikassa (sivu 11)
flagrantti = ilmeinen, kiistämätön (sivu 22)
definitiivisesti = ratkaisevasti, ehdottomasti (sivu 23)

Alku on ainakin ihan mielenkiintoinen.

- M.

Nuku!

Luin Verbeken Nuku!:n alusta loppuun melkein keskeytyksettä. Minusta kirja on yksinkertaisesti loistava! Eläissäni en ole unettomuudesta kärsinyt - ennemminkin kuulun niihin ihmisiin, jotka Mayaa ärsyttävät, eli nukahdan sekunneissa - mutta jotenkin silti ymmärsin täysin mistä kirjassa puhutaan. (Tai no, otetaan sen verran takaisin, että ehkä en ymmärtänyt kirjaa täysin, mutta samaistuin silti voimakkaasti sen ihmisiin.)

Ja mistä siinä puhutaan? Mielestäni siinä kuvataan sitä, miten ihminen on ajatustensa vanki, jokainen omassa mielikuvituksessaan, ajatuksissaan ja menneisyydessään kiinni. Kirjassa on myös vahvana kaipuu toisia ihmisiä kohtaan, miten yksinäisyydessä ei yksinkertaisesti voi elää. Ihminen kaipaa seuraa ja jotain, josta pitää huolta - olipa se jokin vaikka vain mielikuvituksellinen yöperhonen. Maya oli Benoit ja Benoit sekoittuu Mayaan ja kaikki ovat hulluja.

Kerronta on yllätyksellistä; välillä puhuu Maya, välillä Benoit, ja se kumpi on kyseessä selviää vasta hetken päästä. Sama tilanne kuvataan taidokkaasti molemmin silmin, ja pidin kovasti kielikuvista ja siitä kaikesta mitä pinnan alta kumpuilee. Esimerkiksi Olga on erittäin sympaattinen kuihtuva vanha nainen, joka jaksaa olla anarkisti sairasvuoteellakin. Loppua kohti teki melkein Mayan tavoin mieli pistää kaikki tavarat myyntiin ja lähteä harhailemaan unettomana kaupungille ilman mitään siteitä tai velvollisuuksia.

Kaiken keskeltä nousee positiivinen viesti: vaikka elämä on paska (ja ehkä evoluutiokin menee väärään suuntaan), niin siinä on hetkensä. Ja ehkä noiden ohikiitävien hetkien vuoksi kannattaa elää.

"Je veux jouer dans le jardin avec elle"


- M.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Unettomuutta ja muita onkelmia

Kun nyt kerran olen vielä valveilla, on mielestäni enemmän kuin sopivaa, että kirjoittelen hieman ajatuksia ja huomioita Annelies Verbeken romaanista Nuku!. Kirja alkoi hyvin mielenkiintoisesti, ja yönkähmyssä lukiessani naureskelin hiljaa mielessäni tutunoloiselle yöhulluudelle (nimitykseni unettomuuden aiheuttamalle aivojen toimimattomuudelle ja pöhköydelle), josta päähenkilö Maya tuntui kärsivän joka hetki. Verbeken kuvaus Mayan unettomuudesta oli vain niin harvinaisen osuvaa. Kirjan edetessä käy kuitenkin selväksi, että unettomuus on päähenkilöiden pienimpiä ongelmia, ehkä enemmänkin seuraus kuin syy.Etenkin Benoitilla tuntuu olevan kaikenmaailman vaikeuksia taustallaan, aina äitikömpleksista lähtien.


Viimeisten muutaman kirjan jälkeen tämä tuntui kuitenkin hieman mitättömältä. Tarina on niin pieni - se kertoo pienistä ihmisistä ja heidän pienistä ongelmistaan - että lopulta päähenkilöt alkoivat jo hieman ärsyttää itsekkyydellään ja itsekeskeisyydellään. Varmasti kirjalla oli jokin syvällinen sanoma yhteiskunnasta ja siitä, miten jotkut ihmiset ajautuvat yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta en oikein saanut siitä mitään järkevää irti alkuvaiheen hihittelyjen jälkeen.

M:n valitseman Ennen päivänlaskua ei voi ehdin jo myös lukaista, mutta siitä lisää vähän myöhemmin. :)

-E.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Zombeista ja vähän muutakin

Muistin juuri, että en ole kirjoitellut tänne vielä mitään tuosta Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit -kirjasta. Kuten E:n kirjoituksesta käy ilmi, kirja ei tehnyt suurta vaikutusta. Ensimmäisen kolmanneksen ajan pystyin vielä vaimentamaan sisäisen kriitikkoni, ja hihittelemään tapahtumille, mutta sen jälkeen kirja muuttui niin pitkäpiimäiseksi, että minulla kesti ikuisuus lukea se loppuun. Eritoten ärsytti (kuten E jo taisi mainita) se, että hyvä idea oli toteutettu niin huonosti - itse ainakin odotin, että kirjassa olisi janeaustenmaisesti tarkkailtu nyky-yhteiskuntamme naurettavuuksia (kuten esim.väkivallan ylenmääräistä ihannointia) ehkä maustettuna hitusella romeromaista yhteiskuntakritiikkiä... Mutta ei, aikalailla Scary Movie -linjallahan tässä oltiin.

                                 T:n näkemys zombeja potkivasta Elizabethistä

Seuraavat kirjapiirimme kirjat kävin lainaamassa tällä viikolla ja pääsen varmaan piakkoin aloittelemaan niitä. Ja täytyy vielä haikeana mainita, että Keri Smithin Wreck this journal, alkaa olla minun osaltani tehty. Tekemättä on enää "Give away your favourite page", jonka toteutan sitten, kun kaikki ovat saaneet tehtävänsä tehtyä :) Pitäkäähän hauskaa sen kirjan kanssa, minä ainakin pidin :)

T

maanantai 7. helmikuuta 2011

Lisää pinoon

Julkaisen jo E:n kirjan jälkeisen kirjan, niin kaikki voivat sitä jo haeskella kirjastoista tms samalla kertaa. Uusi painos tästä on tulossa maaliskuussa, ja paikallinen kirjasto on tilannut 4 nidettä lisää. En tiedä, onko tämä jollakin tavalla uudestaan ajankohtainen?

Kyseessä siis vuonna 2000 julkaistu Johanna Sinisalon esikoisromaani Ennen päivänlaskua ei voi. Kirja on voittanut mm. Finlandia-palkinnon.

- M.

Viimeisimmän kokoontumisen antia

Kirjapiiri kokoontui siis jälleen 5.2. T:n luona (juhlaherkkujen merkeissä, tottakai). Käsittelyssä oli tällä kertaa kolme kirjaa, eli Aikamatkustajan vaimo, Tuhat loistavaa aurinkoa sekä Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit.

Aikamatkustajan vaimoa käsittelimme melko paljon jo edellisessä kokouksessa (mutta ei "lopullisesti", koska tällä yhdellä oli se vielä hieman kesken), eikä siitä enää paljon uutta sanottavaa irronnut. Kaikki olimme samaa mieltä siitä, että se oli ehdottomasti paras tokipiirin tähänastisista kirjoista. Syynä tähän etenkin kirjan mukaansatempaisevuus (kuten M asian ilmaisi) sekä syvälliset henkilöhahmot, joihin oli selvästi panostettu.
Lopullinen tähti-arvio:

*****

Tuhat loistavaa aurinkoa jakoi hieman mielipiteitä, mutta kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että se herätti tunteita. Kirjan luettuaan huomasi, miten hyvä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa onkaan elää. Pohdimme myös kulttuurirelativismiä ja sitä, miten pitkälle vieraita kulttuureja tulee ymmärtää. Onko kiellettyä arvostella ja paheksua esimerkiksi kirjassa kuvattua naisten kohtelua, kun ei ole itse elänyt osana kyseistä kulttuuria? Tulimme siihen lopputulokseen, että oli niin tai näin, moista kulttuuria emme haluaisi kokea. Arvostelua herätti kirjan hieman heppoinen kirjoitustyyli ja henkilöhahmot. Samoin häiritsi se, miten kirjassa kerrottiin kaikenmmaailman hallitsijoista ja tapahtumista, kuin niiden kautta olisi pitänyt osata päätellä, mitä aikaa kirjassa kulloinkin eletään. Kenties yleissivistyksessäni oli aukkoja, mutta itse en ainakaan kirjan aikajatkumoa aina hahmottanut täysin, mikä välillä aiheutti hieman ihmetystä, kun oli kulunutkin yllättävän lyhyt tai pitkä aika.
Tähtiä tälle:

****

Viimeiseksi käsittelimme vielä kirjaa Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit. M ei tosin ollut veilä ehtinyt aivan kirjan loppuun,  mutta arveli, että idea oli tullut selväksi kuitenkin. T ja M tyrmäsivät kirjan tyystin melko tyhjänpäiväisenä, mutta itse pidin sitä paikoittain hauskana ja ehkä hieman oivaltavanakin. Kritiikkiä aiheutti muun muassa se, miten hyvä mahdollisuus on heitetty kirjassa hukkaan; verrattuna esimerkiksi Romeron zombie-elokuvien yhteiskunnalliseen sanomaan, Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit on vain verellä ja sisälmyksillä mässäilyä. Toinen ärsyttävä piirre kirjassa oli sen hahmojen (alkuperäiseen kirjaan verrattuna) muuttuneen luonteet. Mr Darcy oli melkoinen ääliö toisinaan ja Elizabeth outo murhanhimoinen sekopää. Kaikki pidimme kuitenkin Charlotten muuttumisesta sanomattomaksi, ja itse voisin lisätä, että herrojen Collins ja Wickham kohtalot olivat kenties alkuperäistä oikeudenmukaisemmat...
Tähtisaalis tälle kirjalle:

***-

Voisi siis nopeasti päätellä, että huonompaan suuntaan ollaan menossa.

Samalla julkaisen seuraavan kirjan (tosin vastalauseita saa esittää, jos joku on sen jo lukenut). Valinta oli melko vaikea tällä kertaa, minulla oli useampi vaihtoehto mietittynä, mutta etsiskelin kuitenkin vielä josko jotain muuta löytyisi. No, ei löytynyt. Yritin katsella tämän päiväisellä kaupunkikiertelyllä M:n kanssa, josko löytäisin jonkun kirjoistani, jonka sitten valitsisin, mutta yhtäkään niistä ei kauppojen hyllyllä näkynyt. Seuraavaksi tutkin kirjaston valikoimia (jotka yleensä ovat huonot), mutta nyt yhtä vaille kaikki olivat lainattavissa. Jäljellejääneistä vaihtoehdoista päädyin sitten lopulta Annelies Verbeken romaaniin Nuku!. Kirja kertoo kahdesta unettomuudesta kärsivästä henkilöstä, nuoresta naisesta ja vanhemmasta miehestä, ja heidän yöllisistä valvomisistaan ja päivien sekoiluistaan. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta ja sopivalta nyt, kun uni on maistunut taas huonommin muutaman vuoden hyvin nukuttujen öiden jälkeen. Niin ja kirja on siis belgialainen, ilmestynyt suomeksi vuonna 2006.

-E.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Zombeilua

Ylpeän zombineidon kanssa matkalla

Sain vihdoin ja viimein Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit luettua. Lisäykset, joiden tarkoitus oli ehkä viehättää nykyiseen väkivaltaiseen populaarikulttuuriin tottunutta lukijaa, koin lähinnä vastenmielisinä ja jopa typerinä.

Alkuperäisen teoksen lumoihin pääsin ajoittain, mutta tunnelman vääjäämättä rikkoi rujosti väliin puukotettu kohtaus, jossa joko viilleltiin zombeja ja/tai ihmisiä palasiksi tai haaveiltiin siitä.

Löysin kyllä muutaman kohdan, joista voin sanoa nauttineeni. Mieltäni kiehtoivat sekä yhden hahmoista muuttuminen Sanomattomaksi, että kuvaukset aivoista kukkakaaleina.

"Hän tarkkaili Darcya aina heidän vieraillessaan Rosingissa ja silloin, kun tämä vieraili Hunsfordissa, mutta tulokset jäivät laihoiksi, sillä hänen ajatuksensa harhautuivat tuon tuostakin toisiin aiheisiin, kuten siihen miltä tuntuisi iskeä hampaansa lämpimiin, mehukkaisiin, tuoreihin aivoihin".


- M.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Ärsyttää

Sain vihdoin käsiini tuon Tuhat loistavaa aurinkoa tässä alkuviikosta (kun tajusin hyödyntää lähi-pienkirjastoa, kaupungin pääkirjastosta kun tuota kirjaa ei edelleenkään saa lainattua, kuten ei yleensä mitään muutakaan). Kirja oli yllättävän nopea luettava, jotenkin kevyeen - tai ehkä populistiseen - tyyliin kirjoitettu. Eli siis luettu on. :)

Kirjan hahmot jäivät itselleni jotenkin etäisiksi ja pinnallisiksi, vaikka heidän taustoistaan ja ajatuksistaan kerrottiin hyvin paljon. Kirja oli kyllä hyvin koskettava, mutta pääasiassa se sai aikaan ärsytystä (kuten jo vähän uumoilin, kun M esitteli kirjan).Ärsyynnyin siitä, miten naiset alistuivat asemaansa, vaikka kirjan esittelyssä ylistettiin sen vahvoja naisia. Itse olisin hankkiutunut eroon Rashidista jo aika paljon aiemmin. Ärsyynnyin siitä, miten vain miesten elämällä oli merkitystä. Ärsyynnyin siitä, miten uskonnon nimissä tehdään edelleen niin paljon pahaa. Ärsyynnyin uskonnoista yleensä, vaikka tässäkin tapauksessa fundamentalistit vääristivät Koraanin sanomaa omia tarkoitusperiään varten. Mutta ärsytti silti! Ja välillä alkoi jo huvittaa kaikki ne säännökset, joita talibanit ilmoittivat lehtisissään:

"Kaikki miehet kasvattavat parran. Oikea mitta on vähintään nyrkin verran leuan alapuolelle. Jos ette noudata tätä teidät piestään.
...
Jos te pidätte papukaijoja, teidät piestään. Teidän lintunne tapetaan."

On se tarkkaa.

-E