maanantai 29. maaliskuuta 2010

Elämä on kauhun järjestelmä, giljotiinin varjo

Sivuhorinoita parista lukemastani kirjasta, sekä Diana Wynne Jonesin Leijuvasta linnasta (vrt. Liikkuva linna) että kirjasta Paulo Coelho: Paholainen ja neiti Prym (vrt. Portobellon noita).


Leijuva linna ei todellakaan alkanut siitä, mihin Liikkuva linna päättyi. Sen sijaan se lähti kehittelemään varsin viihdyttävää tarinaa mattokauppias-Abdullasta ja hänen päiväunistaan. Lopulta törmättiin Sophieen, Howliin, ja Calciferiinkin, ja erittäin kutkuttavalla ja juonellisesti jännittävällä tavalla. Muihin D.W.Jonesin kirjoihin verrattuna tämä linna-kaksikko on kuin eri planeetalta. Suosittelen!

"Haaveideni valtakunnan hallitsija"
"Oi sydämeni poltteen saavuttamaton sytyttäjä"
"Taivaani kirkkain tähti"
- Abdulla puhuttelee Kuunsirpinkukkaa

Siinä missä Leijuva linna sai hymyilemään, Paholainen ja neiti Prym imaisi sisäänsä aforismi- ja mietelmäsivumaustaan huolimatta. Paholainen saapuu kylään - uhrataanko yksi kyläläisistä 11 kultaharkon takia? Kirjan luettuani en yhtään ihmettele, että Coelhon lauseista on koottu teemakirjoja... Aihetta lähestytään esimerkkien, tarinoiden ja varsin ylevien lausahdusten myötä. Odotan aikamoisella mielenkiinnolla Portobellon noitaa - oliko tämä tässä, vai irtoaisiko Coelhosta jotain enemmänkin?

"Pelko kaikissa noissa ihmisissä tuolla kauniilla rannalla henkeäsalpaavan lumoavana iltapäivänä. Yksinjäämisen pelko, pelko pimeydestä joka täyttää mielen riivaajilla, pelko siitä että tekee jotain joka ei ole käytöksen kultaisesta kirjasta, pelko Jumalan tuomiosta, pelko toisten ihmisten puheista, pelko oikeudesta joka rankaisee jokaisesta virheestä, pelko siitä että ottaa riskin ja häviää, pelko siitä että voittaa ja joutuu elämään kateuden keskellä, pelko siitä että rakastaa ja tulee hylätyksi, pelko pyytää palkankorotusta, ottaa vastaan kutsu, mennä tuntemattomiin paikkoihin [jne]. 


Pelko, pelko, pelko. Elämä on kauhun järjestelmä, giljotiinin varjo. "Toivon, että tuo rauhoittaa sinua", hän kuuli paholaisen sanovan."


M.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Niin vierivät mun kevätaikani vuodet.

Sain kirjan takaisin T:ltä tuossa viime sunnuntaina ja päätin, että loppuun on nyt päästävä, kun M jo kertoili seuraavasta kirjavalinnasta. Nyt lukeminen tuntui paljon vaivattomammalta kuin ennen ja jatkoin lukemista aivan uudenlaisen innostuksen vallassa. Kenties alun sekava tunnelma johtui jatkuvan sateen koko Ukuloren laaksoon levittämästä mielipuolisuudesta, joka katosi sadekauden loppuessa ja auringon saapuessa. Tai ehkä Euchridin kertojaääni vain oli sekavassa hätäännyksen tilassa aloittaessaan hitaan vajoamisensa mutaan, mutta rauhoittui vajoamisen jatkuessa ja hänen ajatuksiensa selvittyä alkujärkytyksestä.

Uskonto ja kiihkeä uskonnollisuus olivat kirjassa koko ajan voimakkaasti läsnä. Ne hallitsivat kaikkien kirjan hahmojen elämää saavuttaen sairaalloiset mittasuhteet. Kirjaa lukiessa koin useammin kuin kerran suurta vastenmielisyyttä kaikkea uskontoa kohtaan. Laakson ihmisten kritinuskoon pohjaava uskonto ei suvainnut mitään poikkeavaa vaan halusi tuhota kaiken erilaisen. Uskontoa ja muiden uskoa käytettiin häikäilemättä hyväksi omien päämäärien ja vallan saavuttamiseksi.

 Aiemmin kaipaamani juonikin (tai jonkinlainen tapahtumien punainen lanka) löytyi lopulta kaiken, M:n sanoja lainatakseni, mudassa möyrimisen keskeltä. Euchridin laakson ihmisiä ja peltojen työläisiä kohtaan kantama kauna saavutti lopulta kiehumispisteen näiden tuhottua hänen "pyhäkkönsä" suomalla, ja Euchrid sai Jumalalta tehtävän, jonka avulla hän voisi kostaa kaikki kokemansa vääryydet. Kaiken mielipuolisuuden keskelläkin on vaikea olla tuntematta jonkinlaista myötätuntoa mykkää Euchridia kohtaan, jonka elämä on ollut yhtä kurjuutta alusta asti.

Vielä lopuksi mainittakoon Nick Caven omintakeisesta kirjoitustyylistä sen verran, että vaikka alkuun hyvin runollinen ja osin raamatullinenkin teksti tuntui raskaalta lukea, loppua kohti se alkoi tuntua jo luonnolliselta. Itse en kyllä koskaan ole oikein ollut tuollaisen "mä" -kielen ystävä, eikä se mielestäni ole mikään hyvä vastine millekään englannin erilaisille murteille. Parempi olisi suomentaa vain ihan kirjakielellä. Siinä suhteessa tämä kirja olisi varmasti toiminut paremmin alkuperäiskielellä.

Lopuksi vielä pieni katkelma, joka vetosi minuun erityisesti :D

"Kuusi vuotta kului. Kuusi nuorta revolverisankaria jotka onni petti. Kuusi mäntyarkkua jossa heitä kannettiin. Kuusi mutkaista mailia jotka käveltiin. Kuusi murtunutta porrasta jotka ylitettiin. Kuusi taakse jäävää kelloa jotka heiluivat mutta joista ei lähtenyt ääntä. Kuusi itkevää leskeä. Kuusi palstaa kylmää maata. Kuusi mustarastasta jotka heittivät maahan kuusi vääntynyttä varjoa. Kuusi laskevaa kuuta. Kuusi haavaa. Kuusi lovea. Kuusi mutaista kainalosauvaa jotka olivat  murtuneet kahtia.
     Niin vierivät mun kevätaikani vuodet.
     Kuusi pajukoria.
     Niihin vierivät mun nuoruuteni vuodet."

-E.

torstai 18. maaliskuuta 2010

M ja seuraava kirja

M eli minä olenkin seuraavana kirjanvalitsemisvuorossa. Tällä kertaa en toteuta uhkailujani (Anna-Leena Härköstä tai Sofi Oksasta), vaan valitsen trendikkäästi Paulo Coelhon. Koska uskonto ja uskonnollisuus on ollut jostain syystä pinnalla Tokipiirissä, niin otetaan siihen yksi uusi katsantokanta Portobellon noidan myötä. Kirja on hieman vanhempi, joten luulisi että löytyy suht helposti kirjastoista.

Edellinen kirja taitaa olla vielä muilla pahasti kesken, lukekaahan se ensin loppuun :)

M.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

*Mielipuolista naurua*

Arvatkaas kuka lukaisi sitten samantein Aasintamman loppuun! C'est moi!

Noin vähän reilun puolenvälin jälkeen, kun sadekausi ja mudassa möyriminen loppui, homma alkoi mennä jännittäväksi. Päähenkilö sekosi täysin, rakensi raadonhajuisen puoli-mielikuvituslinnoituksen ja sai Jumalalta tehtävän.

Ihan tervejärkinen ei tainnut olla kirjassa yksikään henkilö. Eräs neito luuli päähenkilöä Jeesukseksi, ja eräät naiset erästä neitoa Neitsyt-Mariaksi. Uskonnollisuus-aspekti oli siis vahvasti läsnä. Kirjassa murhattiin, pantiin, kiusattiin loputtomasti eläimiä ja kuvattiin ihmisen julmuus ja typeryys todella, todella vahvasti.

Loppuosa meni siis lukemisen kannalta varsin sutjakkaasti, ja luettuna hämärinä yön tunteina, jätti aika mielenkiintoisen vaikutuksen jälkeensä. Mieleen juolahteli nukahtamisien välillä mutakuoppia, kuolleita koiria häkissä, ihraisia juoppoja ja mustia rupikokoelmia.

Olihan kirja. Lukemista en todellakaan kadu, taisi olla ensimmäinen lajityyppinsä edustaja allekirjoittaneelle.

- M.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Ryhdistäytymistä Aasintamman suhteen

Koska E ei antanut toivoa siihen, että kirjan lukeminen etenisi jatkossa yhtään sujuvammin, otin itseäni niskasta kiinni ja lukaisin kirjaa sivulle 102/326. Jestas, että loppuun on vielä pitkä matka.

Mielestäni kirjassa on kyllä jonkinlainen juoni. Käsittääkseni päähenkilö makaa mutakuopassa, vajuu hiljalleen alaspäin, ja miettii siinä samalla mennyttä elämäänsä. Kirja on täynnä väkivaltaa, likaa, huoraamista ja uskonnollista kiihkoa. Okei, ehkä tavallaan runollista ja varmasti taiteellista, mutta eivät kirjallisuuden mieliaiheitani. En myöskään pidä puhekielisestä kerronnasta - mutta se on vähiten häiritsevä puoli tässä mielipuolisessa kirjassa.

"...ruosteinen vesikouru hänen päänsä päällä taipui äkillisen mutaisen lastin alla ja lirautti lehti- ja opossuminsontaliemen hänen vellovalle tissilleen"


- M.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Aasintamma puolessa välissä

Alkuinnostuksen jälkeen Kun aasintamma tapasi Herran enkelin nakotti kirjoituspöydän nurkalla melko pitkään aivan koskemattomana. Ensimmäiset parikymmentä sivua luettuani totesin kirjan todellakin erikoiseksi, mutta varsin ällöttävällä ja luotaantyöntävällä tavalla. En kertakaikkiaan halunnut lukea eteenpäin. Lainaus on uusittu täälläkin suunnalla, ja uusitaan varmaan uudestaankin.

Kuten nopeaälyisimmät voivat otsikosta päätellä, olen päässyt tässä kuukauden aikana jo puoleen väliin saakka. Tässä vaiheessa kirjassa näkyy välkähdys orastavasta juonesta kaiken ällöttävyyden keskellä, mutta se saattaa olla vain oman, vielä heikosti toiveikkaan mieleni luoma kangastus. Joka tapauksessa kirja on nyt T:llä, jos hän sattuisi saamaan sen hyvinkin luettua tässä välissä nopeammin.

Ainoa asia, jonka osaan kirjasta tällä hetkellä sanoa on siis, että se on vain jotensakin ällöttävä. Onneksi on vain puolet jäljellä.

Tomorrow I may eat another houseplant.

-E.

Uusintalainaus

Kävin eilen kirjastossa ja uusin Aasintamman lainan. Aloittaminen on vielä vaikeampaa kuin oli "Miehet jotka vihaavat naisia" suhteen... ja sekin oli vaikeeta :)

- M