Leijuva linna ei todellakaan alkanut siitä, mihin Liikkuva linna päättyi. Sen sijaan se lähti kehittelemään varsin viihdyttävää tarinaa mattokauppias-Abdullasta ja hänen päiväunistaan. Lopulta törmättiin Sophieen, Howliin, ja Calciferiinkin, ja erittäin kutkuttavalla ja juonellisesti jännittävällä tavalla. Muihin D.W.Jonesin kirjoihin verrattuna tämä linna-kaksikko on kuin eri planeetalta. Suosittelen!
"Haaveideni valtakunnan hallitsija"
"Oi sydämeni poltteen saavuttamaton sytyttäjä"
"Taivaani kirkkain tähti"
- Abdulla puhuttelee Kuunsirpinkukkaa
Siinä missä Leijuva linna sai hymyilemään, Paholainen ja neiti Prym imaisi sisäänsä aforismi- ja mietelmäsivumaustaan huolimatta. Paholainen saapuu kylään - uhrataanko yksi kyläläisistä 11 kultaharkon takia? Kirjan luettuani en yhtään ihmettele, että Coelhon lauseista on koottu teemakirjoja... Aihetta lähestytään esimerkkien, tarinoiden ja varsin ylevien lausahdusten myötä. Odotan aikamoisella mielenkiinnolla Portobellon noitaa - oliko tämä tässä, vai irtoaisiko Coelhosta jotain enemmänkin?
"Pelko kaikissa noissa ihmisissä tuolla kauniilla rannalla henkeäsalpaavan lumoavana iltapäivänä. Yksinjäämisen pelko, pelko pimeydestä joka täyttää mielen riivaajilla, pelko siitä että tekee jotain joka ei ole käytöksen kultaisesta kirjasta, pelko Jumalan tuomiosta, pelko toisten ihmisten puheista, pelko oikeudesta joka rankaisee jokaisesta virheestä, pelko siitä että ottaa riskin ja häviää, pelko siitä että voittaa ja joutuu elämään kateuden keskellä, pelko siitä että rakastaa ja tulee hylätyksi, pelko pyytää palkankorotusta, ottaa vastaan kutsu, mennä tuntemattomiin paikkoihin [jne].
Pelko, pelko, pelko. Elämä on kauhun järjestelmä, giljotiinin varjo. "Toivon, että tuo rauhoittaa sinua", hän kuuli paholaisen sanovan."
M.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti