Sain kirjan takaisin T:ltä tuossa viime sunnuntaina ja päätin, että loppuun on nyt päästävä, kun M jo kertoili seuraavasta kirjavalinnasta. Nyt lukeminen tuntui paljon vaivattomammalta kuin ennen ja jatkoin lukemista aivan uudenlaisen innostuksen vallassa. Kenties alun sekava tunnelma johtui jatkuvan sateen koko Ukuloren laaksoon levittämästä mielipuolisuudesta, joka katosi sadekauden loppuessa ja auringon saapuessa. Tai ehkä Euchridin kertojaääni vain oli sekavassa hätäännyksen tilassa aloittaessaan hitaan vajoamisensa mutaan, mutta rauhoittui vajoamisen jatkuessa ja hänen ajatuksiensa selvittyä alkujärkytyksestä.
Uskonto ja kiihkeä uskonnollisuus olivat kirjassa koko ajan voimakkaasti läsnä. Ne hallitsivat kaikkien kirjan hahmojen elämää saavuttaen sairaalloiset mittasuhteet. Kirjaa lukiessa koin useammin kuin kerran suurta vastenmielisyyttä kaikkea uskontoa kohtaan. Laakson ihmisten kritinuskoon pohjaava uskonto ei suvainnut mitään poikkeavaa vaan halusi tuhota kaiken erilaisen. Uskontoa ja muiden uskoa käytettiin häikäilemättä hyväksi omien päämäärien ja vallan saavuttamiseksi.
Aiemmin kaipaamani juonikin (tai jonkinlainen tapahtumien punainen lanka) löytyi lopulta kaiken, M:n sanoja lainatakseni, mudassa möyrimisen keskeltä. Euchridin laakson ihmisiä ja peltojen työläisiä kohtaan kantama kauna saavutti lopulta kiehumispisteen näiden tuhottua hänen "pyhäkkönsä" suomalla, ja Euchrid sai Jumalalta tehtävän, jonka avulla hän voisi kostaa kaikki kokemansa vääryydet. Kaiken mielipuolisuuden keskelläkin on vaikea olla tuntematta jonkinlaista myötätuntoa mykkää Euchridia kohtaan, jonka elämä on ollut yhtä kurjuutta alusta asti.
Vielä lopuksi mainittakoon Nick Caven omintakeisesta kirjoitustyylistä sen verran, että vaikka alkuun hyvin runollinen ja osin raamatullinenkin teksti tuntui raskaalta lukea, loppua kohti se alkoi tuntua jo luonnolliselta. Itse en kyllä koskaan ole oikein ollut tuollaisen "mä" -kielen ystävä, eikä se mielestäni ole mikään hyvä vastine millekään englannin erilaisille murteille. Parempi olisi suomentaa vain ihan kirjakielellä. Siinä suhteessa tämä kirja olisi varmasti toiminut paremmin alkuperäiskielellä.
Lopuksi vielä pieni katkelma, joka vetosi minuun erityisesti :D
"Kuusi vuotta kului. Kuusi nuorta revolverisankaria jotka onni petti. Kuusi mäntyarkkua jossa heitä kannettiin. Kuusi mutkaista mailia jotka käveltiin. Kuusi murtunutta porrasta jotka ylitettiin. Kuusi taakse jäävää kelloa jotka heiluivat mutta joista ei lähtenyt ääntä. Kuusi itkevää leskeä. Kuusi palstaa kylmää maata. Kuusi mustarastasta jotka heittivät maahan kuusi vääntynyttä varjoa. Kuusi laskevaa kuuta. Kuusi haavaa. Kuusi lovea. Kuusi mutaista kainalosauvaa jotka olivat murtuneet kahtia.
Niin vierivät mun kevätaikani vuodet.
Kuusi pajukoria.
Niihin vierivät mun nuoruuteni vuodet."
-E.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti