Luin tuon Pilvikartaston siis loppuun jo joku viikko sitten,
ja T:kin ehti jo tuossa kirjoitella kokouksessamme kirjasta esitettyjä
pohdintoja. (Hetken jo luulin, että ehdin ensin, mutta olin kuitenkin liian hidas :D) Kun Yösirkus on vielä toistaiseksi saavuttamattomissa, ajattelin
nyt kirjoittaa muutamia huomioita Pilvikartastosta, siitä huolimatta, että
kokouskin jo pidettiin.
Kuten T tuossa mainitsikin, eniten kirjassa häiritsi sen
hiomaton rakenne. Ehkä kirjailija oli niin ideansa lumoissa, että loppusilaus
jäi tekemättä, mutta oli syy mikä tahansa, kirjan lukeminen oli minulle
jatkuvaa töksähtelyä. Aina tarinan vaihtuessa lukemisinto lopahti ja uudelleen
aloittaminen tuntui hirveän vaivalloiselta. Varsinkin ensimmäinen (viimeinen) tarina oli todella puuduttavaa luettavaa.
Sisällön puolesta en oikein löytänyt kirjasta mitään
tajunnanräjäyttävän hienoa. Viestinä tuntui olevan vain, että ihmiset on pahoja
ja itsekkäitä ja kaikki kehitys on pahaa ja kaikkia kohdellaan kaltoin ja ja
ja... Semmoista yltiökyynisyyttä. Enkä siis tarkoita vähätellä kaikkia
nykyisyyden tai tulevaisuuden ongelmia, mutta uskoisin, että esimerkiksi
teknologiasta on ollut ehkä jopa hyötyäkin joissain kohdin tai että tänä
päivänä ihmisoikeudet ovat himpsun paremmassa jamassa kuin vaikka muutama sata
vuotta sitten. Vaikka eihän mennyt ole koskaan tae tulevasta, mutta olen kuitenkin
naiivin optimistinen.
Mutta siis kiteytetysti: Ei oikein iskenyt.
-E.