lauantai 21. joulukuuta 2013

Ensipuraisu Kvanttivarkaaseen

Kymmenisen sivua Kvanttivarasta, ja jouduin lähettämään kirjan valinneelle E:lle seuraavanlaisen tekstiviestin: "Voi jestas mikä tokipiiri-kirja... Tästä tulee pitkä taistelu :)"

-M

"Hän ei ole vielä tottunut zokujen tapaan kommunikoida kuptaamalla." (sivu 55)

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kausaliteettien tahmea verkko

Hyvän kirjan tunnistaa ehdottomasti siitä, että sitä lukee vielä aamukahdelta silmät väsymyksestä verestäen, vaikka tietää, että aamulla on pakko herätä kuudelta ja lähteä töihin. Ahmaisin Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa -kirjan melkein yhdeltä istumalta ja se oli aivan hemmetin hyvä kirja! Ironinen ja syvällinen ja täynnä kirjallisia viittauksia (joista minunlaiseni pieni kirjanörtti pitää kovasti).

Kirjassa oltiin kaikenlaisten perimmäisten kysymysten äärellä, mutta niitä käsiteltiin lumoavan vinksahtaneesti ja uudenlaisesta vinkkelistä. Olen lukenut kauhua ja fantasiaa ala-asteikäisestä asti (ensimmäisen Kingini taisin lukea kymmenvuotiaana) ja on hienoa lukea pitkästä aikaa kirjaa, joka onnistuu tuomaan kyseisiin genreihin jotain uutta ja omanlaistaan.

Näin lopuksi haluan vielä todeta, että Lukija on ehkä kiehtovin kirjallinen hahmo ikinä.

T, joka kirjoittaisi mieluusti analyyttisemmin ja enemmän, muttakun nelivuotias on sitä mieltä, että äiti saisi keskittyä lomapäivänään mieluummin starwarslego-ukkoihin kuin tietsikkaan (ja on tietenkin oikeassa)

lauantai 30. marraskuuta 2013

Kaksi hyvää kirjaa

Melkein voisin todeta, että ainakin yhden tokipiiriläisen ns. suomi-kammo on nyt selätetty! Onnistuin nimittäin lukemaan en vain yhden, vaan KAKSI hyvää suomalaista kirjaa. Nämä kirjat tosin menevät Sivuhorinoiksi, sillä kukaan tokipiiriläisistä ei käyttänyt näihin valitsemisvuoroaan (valitsemme siis vuorotellen kirjan, jonka kaikki lukevat, ja sitten siitä keskustellaan). Varsinainen tokipiiri-kirja, E:n valitsema Kvanttivaras on minulla tietysti vielä lukematta. Toivottavasti hyvien suomalaisten teosten putki jatkuu sen myötä.

1. Sielut kulkevat sateessa / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Kirja suorastaan imaisi mukaansa. Jonkinlainen taustajännite pysyi alusta alkaen, ja lukijan oli vaikea laskea kirjaa käsistään. Kirjailijan näimme aiemmin Helsingin Kirjamessuilla, mutta kirja ei oikeastaan tarvinnut sympaattisesta kirjailijasta tulleita "lisäpisteitä", sillä se oli pelkästään kirjanakin oikein hyvä. Sielut kulkevat sateessa on täynnä maagista realismia ja mystiikkaa, "tämä voisi tapahtua minulle" -tunteella pohjustettuna, ja onpa siinä esitetty ratkaisu myös siihen, mitä Taivaasta voisi löytyä. Ainoa, jolle kirjaa suosittelisin varauksella, olisi joku, joka on nuorempana päätynyt aborttiin. Kokonaisuudessaan pidin siitä, että kirja oli pelottava. Ja erityisen karmivina pidin niitä sateessa kulkevia sieluja!

2. Puhdistus / Sofi Oksanen

Puhdistus sai minut kiukkuiseksi - ei kiukkuiseksi kirjailijalle eikä teokselle, joka ansaitsee kaikki saamansa kehut, vaan kiukkuiseksi miehille, jotka harjoittavat alistamista ja väkivaltaa muita, erityisesti naisia kohtaan. Päähenkilöt olivat kokeneet kaikenlaista, raiskauksia, hyväksikäyttöä ja pelkoa. Juonikuvio oli jonkinverran monimutkainen, ja tarinan myötä paljastui palasia. Ja vasta tarinan loputtua, ns. liitteistä paljastui jotakin, jota en osannut edes epäillä. En itse tunne juurikaan Viron historiaa, mutta tämän kirjan myötä olen edes vähän viisaampi. Viisaampi olen myös sen suhteen, miksi Puhdistus on niin suosittu. Se on hyvä kirja!

- M.







torstai 31. lokakuuta 2013

Kirjamessuilla oli niin mukavaa!

Koska T omi itselleen Kirjamessuilla ilmaan ponnahtaneen hyvän otsikon tulevaa käyttöä varten, oli minun tyytyminen ylläolevaan hieman latteampaan, vaikkakin ihan todenmukaiseen, otsikkoon. Kirjamessuilla oli niin mukavaa! Siitä todisteena hieman kuvasatoa:


E ytimessä, eli kirjojen äärellä
T ja hieno Blogger-nimikylttimme, jonka saimme Atenalta, joka ystävällisesti kutsui meidät paikalle
M vauhdikkaana kirjailijatapaamisessa


Pääsimme siis kutsuttuina osallistumaan Pasi Ilmari Jääskeläisen "Sielut kulkevat sateessa" -tilaisuuteen. Kyseinen kirjailija ei ollut meille entuudestaan tuttu, mutta vaikutti niin sympaattiselta ja sanavalmiilta, että epäilen, että kirjakin tulee saamaan tokipiiriläisiltä hyvän vastaanoton!



- Raportoi M, joka päätyi hankkimaan messuilta sekä kirjoja että kortteja seuraavasti:




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Parantaja

 Kokoustimme pitkäksi venyneen tauon jälkeen M:n luona kirjamessujen jälkeisissä tunnelmoinneissa (messu-aiheisia postauksia lienee luvassa). Keskustelimme Antti Tuomaisen Parantaja- kirjasta, jonka luimme kaikki jo kesällä, joten aivan tuoreessa muistissa kirja ei ollut.

Tykkään asioista, jotka ovat rouheita. Ehkä siksi pidin Parantaja- kirjasta huomattavasti enemmän kuin muut tokipiiriläiset. Päällimmäisenä itselleni jäi mieleen kirjan synkeän kaunis tunnelma. Ilmastonmuutoksen kourissa kipuileva sateinen Helsinki hetkeä ennen tuhoa ja epätietoisuuden kalvama mies toivottomalta tuntuvalla etsintäretkellään. Pelkistetty puhekielinen teksti käy tarinaan kuin nyrkki silmään.

Elämän merkitykselliset hetket ovat tapahtuessaan niin ohikiitävän lyhyitä ja itsestään selviä, että ne tulee kuitattua murahduksella tai hymähdyksellä.

Toisaalta E ja M kokivat puhekielisyyden jotenkin häiritsevänä. Koko kirjapiiristelyssä hienointa ja hauskinta onkin se, kuinka eri tavalla kirjan voi kokea ja lukea. Tähtiä:

*** ja 1/2

Loppuun vielä lisäisin, että aloitin Kvanttivarkaan, joka näin äkkiseltään muistuttaa kerronnallisesti Iain Banksiä. Hmm. 

T

torstai 24. lokakuuta 2013

Vihdoin posti toi paketin!


Kvanttivaras on osoittautunut yllättävän vaikeaksi hankittavaksi (eikä vähiten oman pöhköyden vuoksi). Kirja löytyi lähikirjaston valikoimasta, ja oli vielä lainattavissakin. Jotenkin minulta jäi vain tiedostamatta - vaikka tiesin kyllä - että seudun kirjastot ovat kaikki kiinni syyskuun ajan. Joten kirja jäi odottamaan lokakuuta. Kun sitten lokakuu koitti, ja aloin kirjan saatavuutta tutkailla uudemman kerran, olikin joku sen kerennyt viemään nenäni edestä. Täytyi siis pistää kirja tilaukseen ja odottaa vähän lisää. Vihdoin tällä viikolla kirja tipahti postiluukusta!


Valitettavasti en kyllä ehdi lukea sitä loppuun asti ennen viikonlopun kokoustamista, mutta ehkä piirillä riittää muutakin puitavaa. Kuten jalkautuminen Helsingin kirjamessuille.

Kvanttivarasta odotellessa luennassa on ollut mm. Bernard Cornwellin viikinkisarja (siitä myöhemmin lisää), sekä alla näkyvä World War Z.


Elokuva oli viihdyttävää zombihässäköintiä, joka sai miettimään taas vaihteeksi oman kodin turvallisuutta zombiapokalypsin varalta. Kirja puolestaan oli aivan eri maata. Siinä kuljettiin haastattelijan mukana ympäri maapallon kuulemassa henkiinjääneiden kertomuksia, alkaen siitä, kun tartunta oli vasta huhu, jota kukaan ei uskonut. Erittäin mielenkiintoinen kirja, johon ehdottomasti kannattaa tutustua!

-E.

torstai 15. elokuuta 2013

New Bad Future

Aikaa on jo vierähtänyt siitä hetkestä, kun M ja E seisoivat Geirangerilla, ja Parantaja siirtyi kädestä toiseen. Luin kirjan reissatessamme Norjassa, makoillen teltan viileässä ilmassa. On helppo ymmärtää, miksi ihmiset kirjassa pakenivat kurjuutta nimenomaan Norjaan, keskelle jylhän kauniita maisemia.



Kuten on varmaan tullut selväksi, dystopiat vetoaa kovasti piiriläisiin, mikä varmisti mielenkiinnon kirjaa kohtaan. Toisaalta suomalainen kaunokirjallisuus.... sanotaan nyt, että vetoaa himpsusti vähemmän. :D

Kirja oli kuitenkin suhteellisen positiivinen yllätys. Se kuvasi tulevaisuutta, jossa asiat ovat menossa huonompaan suuntaan, yhteiskunta on rapistumassa, mutta jotain entisestä on vielä jäljellä. On helppo ajatella, että näin se todellisuudessa menisi, hitaasti, mutta vääjäämättä.

Kirjan dekkari-osuus jätti kyllä toivomisen varaan, se tuntui vähän liian yksinkertaiselta, vähän kuin sivuseikalta, johon on turha panostaa enemmän kuin on tarvetta.

Toisaalta pohjalla paistoi usko ihmisiin ja rakkauteen, mikä oli jotenkin yllättävä, ja kirjan muuhun tunnelmaan tavallaan epäsopiva teema. Mutta mukavaa vaihtelua yleensä vallitsevalle kyynisyydelle! (vrt. Tie, jossa grillailtiin toisia ihmisiä...)

Kun nyt on vauhtiin päästy, niin ajattelin edelleen jatkaa tätä Suomi-putkea. Siksi valitsin seuraavaksi kirjaksi Hannu Rajaniemen esikoisteoksen Kvanttivaras. (vaikka oikeastaan se onkin käännöskirjallisuutta...) Saa nähdä, miten suomalainen scifi uppoaa.

-E.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Sanomalehdestä luettua

2344 Helsingin Sanomien lukijaa äänesti suosikkinsa parhaaksi 2000-luvun suomalaiseksi romaaniksi (linkki artikkeliin). Yli 2000 henkilön otos taitaa olla jo aika kattava. Hieman itseäni nolottaa, että sadan romaanin joukosta en taida olla lukenut viittäkään..!
 
Mutta yksi Tokipiirissä luetuista kirjoista pääsi seitsemänneksi. Kymmenen kärki:
 
1. Sofi Oksanen: Puhdistus
3. Ulla-Lena Lundberg: Jää
3. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
4. Kari Hotakainen: Ihmisen osa
5. Rosa Liksom: Hytti nro 6
6. Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
7. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
8. Katja Kettu: Kätilö
9. Antti Hyry: Uuni
10. Aki Ollikainen: Nälkävuosi
 
Mielenkiintoinen valikoima, näistä pitäisi varmaan lukea joku toinenkin tuon Ennen päivänlasku ei voi lisäksi, etenkin kun Tokipiirillä taitaa olla Suomi-putki päällänsä :)
 
 - M.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Parantaja mukana Norjassa

Antti Tuomaisen Parantajaa kohtaan oli itselläni suurehkot odotukset. Dystopia sekä kirjallisuudessa että elokuvissa saa minut yleensä innostumaan. Ja dystopiaa kotoisessa Helsingissä! Espoolainen ei voinut olla hykertelemättä.

Tylysti on todettava, että odotukseni eivät täyttyneet. Dystopiaa oli kyllä tarjolla, mutta kovin arkisesti; kerrostaloja oli hylätty ja väkivalta lisääntynyt. Parantaja oli mielestäni kokonaisuudessaan skandinaavisen pelkistetty, ja siten varsin suomalainen tapaus. Pelkistys ei kuitenkaan yltänyt aiemmin Tokipiiri-kirjana luetun Tien tasolle, vaan jäi seilaamaan jonnekin simppelille maitopurkki ja makkaraa -osastolle (joka sekin on ihan tärkeä osasto; kirja tarjoili mm. uskoa parisuhteeseen). Loppuratkaisukin oli mielestäni jotenkin helppo, eikä herättänyt mitään kummempaa ahaa- tai muutakaan elämystä.

Mutta siitä pidin, että tarinassa kaikki rikkaat pakenivat Norjaan. Olimme nimittäin juuri kirjan lukemisen aikoihin E:n kanssa Norjan reissulla, ja kirja siirtyikin eteenpäin luettavaksi Geirangerilla vesiputouksen äärellä.


- M

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Puutarhurointia ja dystopiaa

Olen hitusen myöhässä kirjoituksineni, mutta ei liene ensimmäinen kerta. M ehti jo kirjoitella meijän kokoustamisestakin, mutta kirjoittelenpa silti vielä jotain pientä.

Sunnuntaivuosi puutarhassa tosiaan oli kiva kirja luettavaksi. Itse en lukeudu viherpeukaloiden joukkoon, vaikka kovasti yritänkin omalla takapihallani touhuta ja möyriä. Oli kiinnostavaa huomata, kuinka antaumuksella ja suunnitelmallisesti puutarhaa voi hoitaa. Ehkä minäkin joskus vielä teen oikein kunnollisen puutarhasuunnitelman...


Seuraava kirja on Antti Tuomaisen Parantaja, Helsinkiin sijoittuva dystopinen dekkari (hihhih). Siis kuinka semmoisen kirjan muka voisi jättää valitsematta? Me piiriläiset olemme ehkä ennakkoluuloisia suomalaisen kirjallisuuden suhteen, joten toivokaamme, että tämä on se kirja, joka lopullisesti hälventää moiset ajatukset.

T

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kesäkokous

Kesäloma on edennyt niin vauhdikkaasti, että tällä kertaa jopa M on myöhässä päivityksien kanssa...

Kokous pidettiin siis kesäisenä maanantaina, ja aiheena oli puutarha/elämänkatsomus-kirja Sunnuntaivuosi puutarhassa. Kirja sai varsin hyvän vastaanoton ja palautteen.

T: Ihan mukava, leppoisa, soljuva.
M: Seesteinen.
E: Tuli lukiessa hyvä mieli.
T: Ei olleet omat lapset mitään "Puutarhavauvoja"
M: Onneksi ei itsellä puutarhaa, ettei vie mukanaan kuten golf joitakin (ei minua)
T: Mielenkiinto ohjautuu useampiin asioihin.
E: Ei pakkomiellettä yhteen juttuun.
T: Luostarikohtaus oli kiinnostava.

Tähtiä kirjanen sai yhteensä kolme ja puoli eli * * * ½. Piiriläiset arvioivat, että pitempi aikajakso ja sen kautta hieman vielä "syvemmälle" aihepiiriin pääseminen olisi voinut parantaa luokitusta.

Kesähelteen keskeltä,
M.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Puutarhaunelmointia

Täytyy sanoa, että olen yllättynyt. Minulla oli monenlaisia ennakkoluuloja Anni Pesosen Sunnuntaivuosi puutarhassa -kirjaa kohtaan, mutta niin vain luin kirjan melkein yhdeltä istumalta. Kirja sai minutkin ajattelemaan omaa unelmapuutarhaani, jonka joskus vielä toivon saavani; kukkia ja puita, mitä siellä kasvaisi (tällä hetkellä on tyytyminen pieneen betoniparvekkeeseen, jolla kasvaa pari hassua paprikan tainta turvassa kissojen hampailta).



Kirjan tunnelma oli kaikkiaan tavallaan hyvin raukea ja rauhoittava. Tätä oli mukava lukea parvekkeella istuskellen, haistellen kesän ensimmäisten kukkien tuoksua, välillä sulkea silmät ja kuvitella mielessään puutarhan upea kukkaloisto.

Kirjoitustyyli oli hyvin tajunnanvirtamainen, mutta ei kuitenkaan sekava. Siinä oli monia hyviä huomioita esimerkiksi pienistä hetkistä nauttimisesta ja täydellisyyden tavoittelun järjettömyydestä.

Tästä vain näkee sen, ettei pitäisi olla niin ennakkoluuloinen. :)

-E.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Puutarhaa ja perhe-elämää, mutta etenkin puutarhaa




Olen omistanut tai ainakin hallinnoinut monen kokoisia pihoja. Nykyinen ns. puutarhani koostuu kolmesta ruukusta lasitetulla parvekkeella. Onneksi toisaalta, että tilaa ei ole juuri enempää, sillä Anni Pesosen "Sunnuntaivuosi puutarhassa" muistutti, kuinka kokonaisvaltaisesti puutarhainnostus voikaan ottaa valtaansa.

Rakastin tuota kukkapeltoa, kentällistä roosan, punaisen, violetin ja valkoisen sävyissä välkkyviä daalioita, kiinanastereita, sinipallo-ohdakkeita ja malvoja. Se antoi minulle huikaisevan tunteen ylitsepursuavan runsaasta, täyteläisestä elämästä.

Kirjan huonoin puoli on se, että se on lyhyt. Ihmisen kokoisesta tarinasta käydään nautiskellen ja mietiskellen mutta kovin nopeasti läpi yksi vuosi. Minua ainakin jäi häiritsemään, että miten puutarhan hoito sujui päähenkilön mentyä töihin? Millaiseksi puutarhavauva kasvoi? Tuliko Sopesta viimein ainakin hetkeksi valmis? Lisäksi epäilen, että kirjaa pitää lähinnä omituisena sellainen, joka ei ole koskaan ollut kiinnostunut puutarhanhoidosta tai luonnosta tai kasveista ylipäätään.

Pidän kovasti Anni Pesosen kirjoitustyylistä. Vaikka hän onkin ammatiltaan pappi, kirjan muutamat uskontoon viittaavat kohdat eivät tunnu saarnaamiselta tai uskon tuputtamiselta.

Epäilemättä puutarhanhoito on ainakin minulla pitkälti taivaskaipuuta ja paratiisin tavoittelua. Yhtäältä se on kaipuuta lapsuuden kesien puutarhoihin kuin menneeseen Eedeniin. Toisaalta se on kiiruhtamista kohti tulevaisuuteen sijoitettua, odotettua täydellisyyttä, kirkastunutta elämää - arjen tyhmpeistä ja ahdistavista puolista riisuttua elämän parempaa ydintä, "elämänpuuta elämän veden virran äärellä".

Taidan lukaista vielä jossain vaiheessa kirjan uudelleenkin, istuessani parvekkeellani pikkusyreenin tuoksuessa ja orvokkien tuijottaessa minua lempeillä silmillään. "Sunnuntaivuosi puutarhassa" pitää sisällään paljon kohtia, joita voisi mietiskellä pitempäänkin. Kirja kertoo osuvasti puutarhalehdistä ja mökkisaaren kuivuudesta, mutta myös ihmisen vajavaisuudesta - puutarhassakin tehdään virheitä ja sitä ei aina jaksaa hoitaa, täydelliseksi puutarhuriksi harva tulee elinaikanaan - , ajan kulumisesta ja kiertokulusta, valinnoista, eskapismista, ihmissuhteista ja omistautumisesta.

Ja erityisen kivaa minusta oli huomata, että on näemä olemassa muitakin, joiden mielestä on todella mahtavaa olla välillä ihan yksin.

- M.



tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tarina eräästä englantilaisesta pikkukaupungista


Viime viikonloppuna kokoustettiin taas tokipiirin merkeissä, tällä kertaa tapaamista emännöi M. Käsittelyssä oli viimeisin luennan alla ollut kirja, Rowlingin Paikka vapaana. Itse luin kirjan loppuun aivan kokouksen alla. Odotukset kirjan suhteet olivat suhteellisen korkealla, kun lukeudun siihen porukkaan, johon Harry Potterit upposivat täysillä. Paikka vapaana oli kuitenkin aivan jotain muuta kuin olin odottanut, en voi muuta kuin käyttää sanoja "vaikuttava" ja "mukaansatempaiseva". Henkilöhahmot olivat harvinaisen aidonoloisia; jokaisella omat hyvät ja huonot piirteensä.

Muut piiriläiset tuntuivat olevan samaa mieltä. M yllättyi ja T.n päässä raksahti jokin uusi ratas. Vaikka J. K. Rowling personoituu vahvasti Harry Potter -sarjaan, ei tässä kirjassa ollut pienitäkään häivähdystä sen suuntaan, vaan se oli kirjoitustyyliä myöten omanlaisensa. T muisteli jostain kirja-arvostelusta lukeneensa, että kirjaa kiiteltiin sen mustasta huumorista, mutta me emme huumoria tästä kirjasta löytäneet, ennemmin kyynistä realismia. Kaikki kirjan ihmissuhteet olivat jollain tavoin vajavaisia, eikä kukaan tuntunut olevan järin tyytyväinen mihinkään, paitsi ehkä silloin, kun näki jollain toisella tilanteen olevan vielä huonompi. Perheet olivat sisältä hajanaisia, eikä perheenjäsenillä tuntunut olevan mitään yhteistä; jopa onnellisilta vaikuttavat perheet olivat sisältä riitaisia ja tyytymättömiä.

Kirja sai meidät miettimään sitä, miten vähän ihmiset kiinnittävät huomiota ympäristöönsä ja toisiinsa. Tämä ajatus kulminoitui omassa mielessäni etenkin loppupuolen kohtaukseen, jossa Gavin miettii, että olisi saattanut nähdä Robbien kävellessään joen tuntumassa.

Tähtiä kirja sai kokoon neljä ****.

M julkaisi myös seuraavaan kirjan: suomalaisen Anni Pesosen Sunnuntaivuosi puutarhassa. Valintaperusteina oli ollut nimenomaan suomalaisuus ja se, että kyse on amatöörikirjailijasta: kirja vaikutti juuri sellaiselta, minkä M voisi itse kirjoittaa, jos kirjoittamaan alkaisi. Kirjapiiriä epäilytti hieman tieto siitä, että kirjailija on myös pappi. Takakansitekstistä meille tuli vähän mieleen Aleister Crowley Tarot-pakan korttiselitykset. :)

-E.


maanantai 20. toukokuuta 2013

Paikka vapaana


Tunnustan, kuulun niihin harvoihin, jotka eivät koskaan ole oikein päässeet sisälle Harry Pottereihin. Kirjat - blaah, leffat - blaah. Kun siis E viime kokouksessamme keittiön pöydän ääressä paljasti seuraavan kirjan, J.K.Rowlingin aikuistenkirjan Paikka vapaana, ensimmäinen ajatukseni oli pitkä blaaaaaah.

Kuitenkin, kun kirja päättyi, itkin. Se onnistui sittenkin koskettamaan, syvältä.

Alku ei tosin vaikuttanut lupaavalta. Liikaa ihmisiä, joita ei hetken lukutauon jälkeen enää osannut yhdistää oikeaan puolisoon ja oikeaan heikkouteen. Olisi melkein pitänyt piirtää kartta. "Kaiken kieltävä Shirley on lihavan Howardin kanssa, ja heidän poikansa on tärkeilevä asianajaja Miles, joka on nuoruttaan haikailevan Samanthan kanssa". Tarina kuitenkin imaisi oikeasti mukaansa, ja ihmisistä alkoi välittää. Kokeilevat, tyhmät teinit; aikuiset, jotka katselevat maailmaa omien silmälasiensa läpi; vanhemmuuden vaikeudet ja kontaktipinnan vähäisyys äidin/isän ja lapsen välillä.

Tässä lukukokemuksessa American Beauty kohtasi ihmisiä liiankin tarkasti kuvailevan L.M.Montgomeryn Runotyttö-Emilian. (Yhdessä Runotyttö-kirjoista Emilia antaa vahingossa opettajalleen muistikirjan, johon on kuvaillut ivallisesti mutta terävän osuvasti ympärillään olevia ihmisiä. En enää muista tarkkaan miten juttu meni, mutta muistaakseni opettaja totesi Emilialle, että haluaako hän kirjoituksillaan parantaa tai satuttaa...)

Tarvitaanko mätäpaiseen tarkkaa kuvailua, vai olisiko se vain parempi peittää kukkasin ja uskoa että sitä ei ole?

Sivumennen sanottuna, katsoin aiemmin lukemamme Piin elämän elokuvana. Viimeinkin ymmärsin vähän paremmin kirjan loppuratkaisun, ja erityisesti sen uskonnollisen viittauksen! Asia pysyy samana, vaikka se kuvailtaisiin tiikerinä pelastusveneessä.

M.

PS. Paikka vapaana -kirjan lukeneet tietävät, milloin tämä biisi soi:


perjantai 10. toukokuuta 2013

Ei ihan harrypotter

En tarkalleen ottaen tiedä, mitä odotin aloittaessani Paikka vapaana -kirjan eilessä iltana. Tarkoitus oli vähäsen aloittaa kirjaa, vähän niinkun odotellessa. Ajattelin jotain harrypotter-emmerdalea, vähän kuivakkaa brittihuumoria ehkä. Sivujen virratessa tunsin melkein tyrmistyväni. Teksti oli tylyn purevaa ja osoitti aivan uskomattoman terävää havainnointikykyä sekä ihmistuntemusta.

Luin kirjaa silmät ristissä puoli kahteen asti yöllä ja aamulla heräsin varta vasten aikaseen, että saan lukea sen loppuun ennen kuin lapset heräävät. En olisi ehkä uskonut, että kirja, joka käsittelee pikkukaupungin paikallispolitiikkaa voi olla näin vaikuttava. Aivan hemmetin vaikuttava. Tää olis sanaton.

T

torstai 9. toukokuuta 2013

Rapinaa, massutusta ja kirjapiiristelyä

Meijän kirjapiiristelyt osuvat kivasti aina jonkinlaisiin juhlimishetkiin, joten tälläkin kertaa tarjolla oli ihania herkutuksia. Rapinan ja massutuksen keskeltä onnistuimme keskustelemaan myös itse kirjasta, Mathias Malzieun Sydämen mekaniikasta.

Kaikkien mielestä kirja oli yllättävän hyvä ja mukavan outo. Parhautta olivat hienot sivuhenkilöt, kuten vaikka se ainoa juoppo, joka selvisi maailman kylmimmästä yöstä. Kerronta oli oikein visuaalista ja oli kivaa, että kirja lunasti odotukset, joita kaunis kansi herätti :) Tämä on myös ihana kirja omistaa (M ja T ehtivät jo ostaa kirjan itselleen), voi aina "makustella" hienoimpia kohtia.



Olimme yhtä mieltä siitä, että vaikka tarina oli aika surullinen ja haikea, tuli sen lukemisesta silti hyvä mieli.

Tähtiä: 


**** ja 3/4 (elikkä neljä ja kolme neljäsosaa)


Seuraava kirja on E:n valkkaama J.K. Rowlingin Paikka vapaana. T ja E tykkäsivät kovasti harrypottereista ja odottavat kirjan lukemista, kun taas M oli hieman epäilevämmällä kannalla. Jäämme jännittyneenä odottamaan kuinka kirjan käy.

T

Facebookkausta

Kehittelimme (tai lähinnä M kehitteli) huviksemme myös Facebookiin sivun. Mukava harrastus tämä kirjapiireily ja sen liitännäiset :)

Tokipiiri.blogspot.com -Facebook sivu

M.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

"Haluan rakkautta kirkkaassa päivänvalossa"

Malzieun Sydämen mekaniikka on oikein viehättävä tapaus, joka ilahduttaa erityisesti runsaalla kuvakielellään. Vai mitä mieltä olette tästä;
"Muutaman kuukauden ajan rakkautemme on koko ajan kasvanut. Se ei voi enää elää pelkällä yön rintamaidolla. Tuokaa aurinkoa ja tuulta, tarvitsemme kalsiumia luustoa ja rankaa varten. Haluan antaa romanttisen lepakon naamioni pudota. Haluan rakkautta kirkkaassa päivänvalossa."
Tarinan päähenkilö on Jack, jolle paikataan sydämeen käkikello. Se sitten tikittää ja kukkuu mitä epäsopivampina hetkinä, hänen etsiessään rakastettuaan ja rakastuttuaan.

Tarina ei ole niin traaginen kuin olisin kuvitellut, ja toisaalta kuitenkin traagisempi. Traagisinta oikeastaan onkin se, kun arki ja totuudet pääsevät kiinni haaveisiin ja unelmiin ja siihen vaaleanpunaiseen läkähdyttävään rakkauden tunteeseen.

Tykkäsin!

M.

Sydämen mekaniikkaa ja roseviiniä parvekkeella

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Älä kajoa viisareihisi

Aika pirun kaunista.

"Joenroolissaan tavallisesti perin vakava vanha joki on naamioitunut tomusokerijärveksi, joka ulottuu mereen asti. Aallot ritisevät kuin rikkoutuva ikkunalasi. Huurre tekee ihmeitä, koristelee kissojen turkin paljetein. Puut muistuttavat valkoisiin yöpaitoihin pukeutuneita pulskia haltijoita, jotka venyttelevät oksiaan, haukottelevat kuulle ja katselevat vossikoiden luisuvan liukkailla mukulakivillä. Pakkanen on niin pureva, että linnut jäätyvät kesken lennon ja putoavat maahan. Ääni, jonka ne pudotessaan päästävät, on kuoleman ääneksi uskomattoman vaimea."

T

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ole vaiti, sydämeni!

Tovi on taas vierähtänyt edellisestä merkinnästä tänne blogiin (osasyyllisenä voi varmaan pitää häähommia, jotka veivät melko suuren osan ajasta vuodenvaihteen molemmin puolin). Marilyn -elämäkerrasta onkin jo kokoustettu ja siihen en enää puutu sen kummemmin kuin sanomalla vielä, että kirja oli kyllä todella mielenkiintoinen ja todellakin tutustumisen arvoinen! Sitten eteenpäin seuraavaan kohteeseen.

Eli nyt luennan alla on ollut T:n valitsema Sydämen mekaniikka. Kirja kertoo siis Jackista, pojasta, jolla on käkikello sydämen tukena. Tikittävän ja kukkuvan sydämensä vuoksi Jackia pidetään aina kummajaisena ja häntä hyljitään. Hauras sydän ei myöskään kestä suuria tunteita. Mutta kun Jack näkee torilla tanssivan flamencolaulajattaren, Miss Acacian, hän rakastuu tähän oikopäätä.

"Mutta vaikka käkikelloni on hauras, pikku laulajatar on asettunut siihen tukevasti. Hän on laskenut alasimenraskaat laukkunsa joka nurkkaan, mutta siitä huolimatta en ole ennen tuntenut oloani yhtä kevyeksi kuin nyt hänet tavattuani."


Kirja on hyvin kaunis ja melankolinen, traaginen rakkaustarina, joka ei mitenkään voi päättyä hyvin. Kirja on myös täynnä mielenkiintoisia sivuhahmoja, kuten Jackin maailmaan auttanut tohtori Madeleine, alkoholistiksi ja hamppariksi päätynyt entinen poliisi Arthur, jolle Madeleine on siirtänyt metallisen selkärangan, tai Georges Méliès, taikuri ja jonkin sortin kelloseppä.

Kirja on kaikkiaan hyvin koskettava ja kiehtova, taitaa mennä hankintalistalle ;)

-E.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Allez les oiseaux de mon corps!

Edinburgh, 1874.

Jack syntyy maailman kylmimpänä yönä, sydän jäässä. Hänet auttaa maailmaan tohtori Madeleine, hylkiöiden ja langenneiden naisten suojelija, joka pelastaa vastasyntyneen asentamalla tämän heikon sydämen tueksi käkikellon. Äitinsä hylkäämä Jack jää asumaan Madeleinen orpokotiin, eikä kukaan halua adoptoida tikittävää ja kukkuvaa kummajaista.

Seuraava kirjamme on siis Mathias Malzieun Sydämen mekaniikka. Mathias Malzieu on paitsi kirjailija myös muusikko. Kirjan ilmestymisen aikoihin hänen bändinsä Dionysos julkaisi siihen perustuvan konseptialbumin, La mécanique du coeur. Satuin törmäämään kyseisellä albumilla olevaan kappaleeseen Tais-toi mon coeur (Vaikene, sydämeni) ja sen myötä itse kirjaan. Tovottavasti kirja on yhtä ihana kuin tuo biisi!


T

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Koukoustamista polttareiden päätteeksi


Ihan ensimmäiseksi täytyy hehkuttaa E:n huippukivoja polttareita.

Ensimmäisenä iltana polttarisaunassa oli ruusunlehtiä ja kynttilöitä, ja morsian laitettiin saunomaan sulhaselle lahjoitettava t-paita päällä (taika, johon tarkemmat ohjeet löytyy googlettamalla). Polttariväki askarteli vielä itselleen seuraavaa päivää varten yhtenevät rintakorut, joissa muilla oli morsiamen ja sulhasen kuvat ja morsiamella vain sulhasen kuva.

Varsinainen polttaripäivä alkoi SeaLifessa, jonne oli erikseen varattu opastettu kierros kalojen parisuhteesta ja perhe-elämästä. Pääsipä seurue yllätyksekseen myös silittämään merisiiliä ja ruokkimaan kaloja hai-altaalle. Jännittävimmät hetket koettiin kuitenkin Jääpuistossa; vuosien tauko luistelussa näkyi ja tuntui, ja luistimet tuntuivat luistavan sekä eteen, taakse että sivullepäin. Luistelun jälkeen paikallaan oli shoppailukierros Stockmannilla. Ennen iltaosiota vedettiin henkeä päikkäreiden, ruokailun ja laittautumisen merkeissä. Ilta huipentui Joutsenlampi -esitykseen Kansallisoopperassa, jonka jälkeen iltaa jatkettiin vielä mm. Dooley's toffeeliköörin voimin. Polttaripäivän jälkeisenä aamuna nautittiin vielä virkistävät mansikka-banaani-pirtelöt ja askarreltiin yhdessä morsiamelle elämänohje-vihkonen.

Sekä samalla pidettiin tokipiirin kokous. Marilyn -teeman mukaisesti taustalla pyöri How to marry a millionaire (kuvassa).

Kuinka miljonääri naidaan, 1953


Käsittelyssä ollut Marilyn Monroe- kirja sai inan vajaat neljä tähteä * * * *. Donal Spoto kumppaneineen oli selvästi tehnyt kattavan taustatyön Marilynin elämäkertaa varten.

T:n mielestä kirja oli tosi kiinnostava, tylsästä alustaan huolimatta (kuinka monta sukupolvea taaksepäin on oikeasti olennaista mennä?), ja erityisesti Sopeutumattomat-elokuvan osalta. M ei ollut aiemmin paljoakaan lukenut elämäkertoja, ja kertoi pitäneensä tästä niin paljon että voisi lukea lisääkin. E:kin piti kirjasta, mutta häntä häiritsi elokuvien arvostelu, erityisesti maininnat Marilynin "turhanpäiväisistä rooleista".

T paljasti myös seuraavan kirjan, ja lupasi kertoilla siitä itse tänne tarkemmin. Seuraavaksi tulemme syventymään Sydämen mekaniikkaan.

Kirjurina
M, yksi kaasoista

perjantai 11. tammikuuta 2013

I am simply a book drunkard

Jotkut naiset ostelevat kenkiä. Minä ostelen kirjoja. Tässä huushollissa sisustaminen tarkoittaa sitä toimintoa, kun keksitään uusia paikkoja, minne kirjoja tungetaan niin että ne ovat somasti esillä mielivaltaiselta vaikuttavassa järjestyksessä. Oikeasti kyseessä on tietenkin nerokas järjestelmä, joka käyttää ristiviitteinä kirjan aihepiiriä, kokoa sekä sitä, kuinka paljon pidin kyseisestä tuotoksesta. Erittäin hyvän kirjan tunnistaa tietenkin siitä, että se on kirjahyllyn päällä sijaitsevalla kunniapaikalla ja sen päällä tai edessä istuu esimerkiksi hattivatti.

Viime aikoina oma kirjojen osteluni on ehkä hieman karannut käsistä jopa omasta mielestäni. Toisaalta, jos vastaan tulee vanhoja Muumi-sarjakuvia ja -kirjoja hintaan 20 senttiä/kpl, niin olisi suorastaan rikollista jättää niitä hyllyyn. Tai jos käväiset antikvariaatissa ja siellä on iiiiiiihania Hellboy-sarjakuvia. Tai jos sattuu löytämään Edward Goreyn The Gashlycrumb tinies-kirjan ylipäätänsä. Tai tosi hienon viiden vuoden päiväkirjan, jossa on joka päivälle oma kysymyksensä, niin että viiden vuoden aikana tulee yhteensä 1825 vastausta.

Sain vastikään luettua Esko Valtaojan Kaiken käsikirjan, jonka joulupukki ystävällisesti minulle toi (epäilen, että E:llä saatoi myös olla näppinsä pelissä). Seuraavaksi yritän saada käsiini George R.R. Martinin Tulen ja Jään laulu -kirjasarjan kolmannen osan. Lukulistalla olisi myös Antony Beevorin Toista maailmansotaa käsittelevä mahtiteos sekä seuraava tokipiiri-kirja, jonka paljastan seuraavassa postauksessa ;)