sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kissaihmisten kokous

Tokipiiriläiset kokoontuivat 15.2.2015 höpisemään viimeisimmästä kirjasta Katukatti Bob.
Piiriläisten keskuudessa vallitsi melkolailla konsensus siitä, että kyseessä oli helppolukuinen ja miellyttävä kertomus, joka sopii lähes kelle tahansa. T:n sanoin: ehkä ainoa, jolle tätä kirjaa ei voi suositella on joku kyyninen kissanvihaaja.

Epätyypillisesti M olisi tällä kertaa kaivannut kirjaan hieman lisää syvyyttä, esimerkiksi Jamesin huumeriippuvuuteen ja siitä vieroittumiseen liittyen.

Kaikkiaan kirja sai kuitenkin melko mainiot arviot piiriläisiltä, tähtiä kaikkiaan 4.

-E