sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Tyger, Tyger, burning bright...

Rahtilaiva Tsimtsum uppoaa Tyynellämerellä ja ainoat hengissäselviytyjät ovat hyeena, oranki, seepra (jonka jalka on murtunut), bengalintiikeri nimeltä Richard Parker sekä Piscine "Pii" Patel, 16-vuotias intialaispoika, joka oli muuttomatkalla Kanadaan perheensä kanssa. Piin ja Richard Parkerin yhteiseloa pelastusveneessä keskellä aavaa merta kestää 227 vuorokautta.

 Luin kirjan jälleen kerran melkein yhdeltä istumalta. Termiä mukaansatempaava olen tämän blogin aikana käyttänyt useammin kuin tarpeellista olisi, mutta tämän kirjan kohdalla se on osuva ja paikallaan. Harvoin törmää yhtä vaikuttavaan, monitasoiseen teokseen. Kirjan voi hyvin lukea pelkkänä seikkailukertomuksena, mutta se on myös syvällisesti ja hienovaraisesti elämää ja ihmisyyttä peilaava teos. Kirjassa on myös kuvattu asiantuntevasti ja yksityiskohtaisesti eläinten käyttäytymistä. Eläimiä ei ole inhimillistetty liikaa, eikä niihin ole liitetty keinotekoisia ihmismäisiä piirteitä. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - ne kuitenkin toimivat symboleina ihmisyyden eri puolille. Mitä merkitsee olla ihminen?

 "Luonnonvaraiset eläimet elävät pakon ja välttämättömyyden sanelemaa elämää, niiden sosiaalinen hierarkia on tiukka ja ympäristö tarjoaa runsaasti pelonaiheita ja niukasti ravintoa. Niiden on koko ajan puolustettava omaa aluettaan ja kärsittävä loisista. Mitä merkitsee vapaus sellaisessa viitekehyksessä? Elävässä elämässä luonnonvaraiset eläimet eivät ole vapaita sen kummemmin ajan kuin paikankaan suhteen, ja sama pätee yksilötason suhteisiin."
 Eläintarha symboloi tietenkin ihmiskuntaa. Yhteiskuntasopimus takaa kohtalaisen vakaan ja turvallisen elämän, mutta aivan kuten eläintarhan eläimet, mekään emme ole täysin vapaita. Kirjaa voi ajatella uskontomyönteisenä, mutta mielestäni tarinassa uskonnoilla on enemmän symbolinen merkitys. Tieto antaa vapauden valita. Vapaa tahto ja universaali moraali (vrt. koiramoraali) vaativat aina sen, että ihminen tiedostaa valintojensa seuraukset (juolahti mieleeni kelluvasta saaresta ja mangusteista, jos ihmettelette, miten tämä liittyy mitenkään kirjaan).

 Erityisesti täytyy vielä mainita kirjan yksityiskohtaisen kuvaileva kieli. Kirjailija on tehnyt taustatyönsä erittäin huolellisesti ja sen myötä ainakin tämä lukija myötäeli kirjan tapahtumia hyvin voimakkaasti, aivan kuin olisin itsekin ollut pelastusveneessä.

 "Jano teki minut raivohulluksi. En ole koskaan tuntenut pahempaa ruumiillista kärsimystä kuin tuo pilaantunut maku ja tahmainen tunne suussani, sietämätön paine nielussa, tunne että vereni alkoi muuttua paksuksi jähmeäliikkeiseksi siirapiksi. Saat uskoa, että tiikeri ei ollut sen rinnalla mitään."
  T

maanantai 3. lokakuuta 2011

Entisen kasvissyöjän näkemyksiä Eläinten syömisestä

     
Aivan alkuun täytyy sanoa: minä pidän lihasta. Varsinkin punaisesta lihasta. Joskus muinoin en syönyt lainkaan lihaa, ja välttelin myös lihan sivutuotteena syntyviä aineita, kuten liivatetta, vaikka se tarkoitti makeisvalikoiman kutistumista aivan onnettomaksi. Täydellinen kasvisruokavalio, puhumattakaan vielä pidemmälle menevistä kaikenmaailman-vegaaneista, on kuitenkin yllättävän vaikeaa toteuttaa terveellisesti, ja lopulta päätin palata sekasyöjäksi (Ympäristön paineella saattoi olla myös osuutta asiaan, kuten myös ensimmäisellä kunnollisella sisäfileepihvillä). Näistä lähtökohdista katsottuna, pidin Eläinten syömisestä ennakkoon hyvin mielenkiintoisena, vaikka olin lievästi agitoitunut ajatuksesta, että minulle tuputetaan kasvissyönnin paremmuutta ja sekasyömisen moraalittomuutta.

M:n ja T:n lukukokemuksista luettuani, olin oikeastaan yllättynyt, miten vähän kirja vaikutti minuun. Toki vastustan itsekin tehotuotantoa ja olen samaa mieltä kirjailijan kanssa siitä, että kaikilla eläimillä tulisi olla hyvät oltavat ja hyvä elämä, mutta kirjaa lukiessa vaikutti siltä, että suurin osa ongelmista johtuu vain kieroutuneista ja sairaista ihmisistä. Se, että joku lihantuottaja tappaa nuoria naisia ja myy heidän lihaansa sianlihana tietämättömille kuluttajille, kertoo mielestäni melko vähän siitä, onko lihantuotantoala sinänsä hyväksyttävä ja eettinen. Lisäksi, oma mielikuvani ainakin on (kenties vain huijaan itseäni), että tilanne Suomessa ei ole aivan samanlainen kuin kirjassa kuvattu Ameriikan tilanne. Kirjan lopussa oleva katsaus Suomen tilanteeseen oli pettymyksekseni melko suppea, eikä siitä oikeastaan saanut kunnollista kuvaa siitä, millainen se Suomen tilanne nyt sitten on.

Eniten kirjassa häiritsi varmaankin populistinen ja yksinkertainen tyyli sekä epäformaali ja paikoin jopa vulgääri kieli. Yliopistomaailma on nähtävästi pilannut lukutyylini, mutta kirja tuntui häiritsevästi epäuskottavalta ja propagandistiselta. Ymmärrän kuitenkin, että kirja on kirjoitettu lukijakunnalle, johon moinen tyyli todennäköisesti uppoaa. Pidin eniten juuri kirjan niistä osista, joissa kirjailija paneutui enemmän vain faktoihin. Erityisen mielenkiintoista oli lukea siitä, miten tehotuotanto on vaikuttanut erilaisten influenssavirusten syntymiseen ja kehittymiseen antibiooteille resistanteiksi.(Mielessäni vilisi jo kuvia superflunssasta ja Tukikohdasta)

Jäin myös miettimään, kun kirjassa kerrottiin paljon kirjailijan omasta koirasta, mitä hän oikein sille syöttää. Onko koirallakin kasvisruokavalio vai syökö se tehotuotetusta lihasta tulevasta teurasjätteestä tehtävää teollista kuivamuonaa? Ja entä jos itse olisin kasvissyöjä, mitä minun pitäisi syöttää omille niuhoille kissoilleni, joista etenkin yhdelle maistuu vain ja ainoastaan oikea liha? Vai pitäisikö moiset lihansyöjälemmikit hävittää ja pitää vain kasvissyöjäeläimiä?

-E.

Ps. Täytyy vielä lopuksi päteä sen verran, että muistelisin, että olisin kysynyt kirjapiiriä perustaessamme, mitä mieltä muut ovat niin sanottujen tieteellisten kirjojen ja ei-kaunokirjallisten kirjojen valitsemisesta ja että M olisi siihen vastannut, että pysytään noissa kaunokirjallisuuden teoksissa... Mutta voihan olla, että muistan väärin ;)

lauantai 1. lokakuuta 2011

Piin elämä

Eläinten syömisestä on nyt saatu vähäksi aikaa tarpeeksi ja on aika siirtyä eteenpäin.

Seuraavana lukuvuorossa odottaa Yann Martelin Piin elämä. Kirja kertoo 16-vuotiaasta Piscine "Pii" Patelista, bengalintiikeristä ja haaksirikosta. Onko mahdollista selviytyä 227 päivää pelastusveneessä keskellä Tyyntä valtamerta seuranaan valtava bengalintiikeri? Martell "kertoo tarinan, joka ei millään voi olla totta, ja kuitenkin lukija uskoo kaiken". Tai näin ainakin takakannessa kerrotaan :)


T