maanantai 3. lokakuuta 2011

Entisen kasvissyöjän näkemyksiä Eläinten syömisestä

     
Aivan alkuun täytyy sanoa: minä pidän lihasta. Varsinkin punaisesta lihasta. Joskus muinoin en syönyt lainkaan lihaa, ja välttelin myös lihan sivutuotteena syntyviä aineita, kuten liivatetta, vaikka se tarkoitti makeisvalikoiman kutistumista aivan onnettomaksi. Täydellinen kasvisruokavalio, puhumattakaan vielä pidemmälle menevistä kaikenmaailman-vegaaneista, on kuitenkin yllättävän vaikeaa toteuttaa terveellisesti, ja lopulta päätin palata sekasyöjäksi (Ympäristön paineella saattoi olla myös osuutta asiaan, kuten myös ensimmäisellä kunnollisella sisäfileepihvillä). Näistä lähtökohdista katsottuna, pidin Eläinten syömisestä ennakkoon hyvin mielenkiintoisena, vaikka olin lievästi agitoitunut ajatuksesta, että minulle tuputetaan kasvissyönnin paremmuutta ja sekasyömisen moraalittomuutta.

M:n ja T:n lukukokemuksista luettuani, olin oikeastaan yllättynyt, miten vähän kirja vaikutti minuun. Toki vastustan itsekin tehotuotantoa ja olen samaa mieltä kirjailijan kanssa siitä, että kaikilla eläimillä tulisi olla hyvät oltavat ja hyvä elämä, mutta kirjaa lukiessa vaikutti siltä, että suurin osa ongelmista johtuu vain kieroutuneista ja sairaista ihmisistä. Se, että joku lihantuottaja tappaa nuoria naisia ja myy heidän lihaansa sianlihana tietämättömille kuluttajille, kertoo mielestäni melko vähän siitä, onko lihantuotantoala sinänsä hyväksyttävä ja eettinen. Lisäksi, oma mielikuvani ainakin on (kenties vain huijaan itseäni), että tilanne Suomessa ei ole aivan samanlainen kuin kirjassa kuvattu Ameriikan tilanne. Kirjan lopussa oleva katsaus Suomen tilanteeseen oli pettymyksekseni melko suppea, eikä siitä oikeastaan saanut kunnollista kuvaa siitä, millainen se Suomen tilanne nyt sitten on.

Eniten kirjassa häiritsi varmaankin populistinen ja yksinkertainen tyyli sekä epäformaali ja paikoin jopa vulgääri kieli. Yliopistomaailma on nähtävästi pilannut lukutyylini, mutta kirja tuntui häiritsevästi epäuskottavalta ja propagandistiselta. Ymmärrän kuitenkin, että kirja on kirjoitettu lukijakunnalle, johon moinen tyyli todennäköisesti uppoaa. Pidin eniten juuri kirjan niistä osista, joissa kirjailija paneutui enemmän vain faktoihin. Erityisen mielenkiintoista oli lukea siitä, miten tehotuotanto on vaikuttanut erilaisten influenssavirusten syntymiseen ja kehittymiseen antibiooteille resistanteiksi.(Mielessäni vilisi jo kuvia superflunssasta ja Tukikohdasta)

Jäin myös miettimään, kun kirjassa kerrottiin paljon kirjailijan omasta koirasta, mitä hän oikein sille syöttää. Onko koirallakin kasvisruokavalio vai syökö se tehotuotetusta lihasta tulevasta teurasjätteestä tehtävää teollista kuivamuonaa? Ja entä jos itse olisin kasvissyöjä, mitä minun pitäisi syöttää omille niuhoille kissoilleni, joista etenkin yhdelle maistuu vain ja ainoastaan oikea liha? Vai pitäisikö moiset lihansyöjälemmikit hävittää ja pitää vain kasvissyöjäeläimiä?

-E.

Ps. Täytyy vielä lopuksi päteä sen verran, että muistelisin, että olisin kysynyt kirjapiiriä perustaessamme, mitä mieltä muut ovat niin sanottujen tieteellisten kirjojen ja ei-kaunokirjallisten kirjojen valitsemisesta ja että M olisi siihen vastannut, että pysytään noissa kaunokirjallisuuden teoksissa... Mutta voihan olla, että muistan väärin ;)

1 kommentti:

  1. Viitaten julkisesti saatavilla olevaan dokumentoituun aineistoon tokipiirin kokouksista voidaan osoittaa, että E:n viittaama kirjavalintojen rajoituksia koskeva klausuuli on ratifioimaton. Sen sijaan on todettu, että piiriläisillä on veto-oikeus (lat. veto, minä kiellän) valittaviin kirjoihin, mutta yleisen käytännön mukaan veto-oikeutta ei voi soveltaa enää jälkikäteen.
    - M, yritysjuridiikan sivuaineopiskelija ;-D

    VastaaPoista