Tyger, Tyger, burning bright...

Rahtilaiva Tsimtsum uppoaa Tyynellämerellä ja ainoat hengissäselviytyjät ovat hyeena, oranki, seepra (jonka jalka on murtunut), bengalintiikeri nimeltä Richard Parker sekä Piscine "Pii" Patel, 16-vuotias intialaispoika, joka oli muuttomatkalla Kanadaan perheensä kanssa. Piin ja Richard Parkerin yhteiseloa pelastusveneessä keskellä aavaa merta kestää 227 vuorokautta.

 Luin kirjan jälleen kerran melkein yhdeltä istumalta. Termiä mukaansatempaava olen tämän blogin aikana käyttänyt useammin kuin tarpeellista olisi, mutta tämän kirjan kohdalla se on osuva ja paikallaan. Harvoin törmää yhtä vaikuttavaan, monitasoiseen teokseen. Kirjan voi hyvin lukea pelkkänä seikkailukertomuksena, mutta se on myös syvällisesti ja hienovaraisesti elämää ja ihmisyyttä peilaava teos. Kirjassa on myös kuvattu asiantuntevasti ja yksityiskohtaisesti eläinten käyttäytymistä. Eläimiä ei ole inhimillistetty liikaa, eikä niihin ole liitetty keinotekoisia ihmismäisiä piirteitä. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - ne kuitenkin toimivat symboleina ihmisyyden eri puolille. Mitä merkitsee olla ihminen?

 "Luonnonvaraiset eläimet elävät pakon ja välttämättömyyden sanelemaa elämää, niiden sosiaalinen hierarkia on tiukka ja ympäristö tarjoaa runsaasti pelonaiheita ja niukasti ravintoa. Niiden on koko ajan puolustettava omaa aluettaan ja kärsittävä loisista. Mitä merkitsee vapaus sellaisessa viitekehyksessä? Elävässä elämässä luonnonvaraiset eläimet eivät ole vapaita sen kummemmin ajan kuin paikankaan suhteen, ja sama pätee yksilötason suhteisiin."

 Eläintarha symboloi tietenkin ihmiskuntaa. Yhteiskuntasopimus takaa kohtalaisen vakaan ja turvallisen elämän, mutta aivan kuten eläintarhan eläimet, mekään emme ole täysin vapaita. Kirjaa voi ajatella uskontomyönteisenä, mutta mielestäni tarinassa uskonnoilla on enemmän symbolinen merkitys. Tieto antaa vapauden valita. Vapaa tahto ja universaali moraali (vrt. koiramoraali) vaativat aina sen, että ihminen tiedostaa valintojensa seuraukset (juolahti mieleeni kelluvasta saaresta ja mangusteista, jos ihmettelette, miten tämä liittyy mitenkään kirjaan).

 Erityisesti täytyy vielä mainita kirjan yksityiskohtaisen kuvaileva kieli. Kirjailija on tehnyt taustatyönsä erittäin huolellisesti ja sen myötä ainakin tämä lukija myötäeli kirjan tapahtumia hyvin voimakkaasti, aivan kuin olisin itsekin ollut pelastusveneessä.

 "Jano teki minut raivohulluksi. En ole koskaan tuntenut pahempaa ruumiillista kärsimystä kuin tuo pilaantunut maku ja tahmainen tunne suussani, sietämätön paine nielussa, tunne että vereni alkoi muuttua paksuksi jähmeäliikkeiseksi siirapiksi. Saat uskoa, että tiikeri ei ollut sen rinnalla mitään."

  T