torstai 25. helmikuuta 2010

Top 10 -listat on niin kivoja

Vielä tovi vierähtää, että saan tuon Nick Caven kirjan luettavakseni, koska paikkakuntamme kirjastossa kyseistä teosta ei ole ja minun täytyy hankkia se kiertoteitse. Tässä siis väliajalle Top 10 -lista aiheesta "Rakkaimmat kirjani". Siis kirjoja, jotka löytyvät kirjahyllystäni ja jotka ovat kaikkein rakkaimpia (yllättäen). Käytän hitusen palstatilaa myös valintojeni perusteluun, koska pelkkä lista olisi aivan hirrrmuisen tylsä. Toivottavasti onnistun pitämään jorinointini kurissa - kaikista kirjoista riittäisi kyllä aineksia pitempiinkin analyyseihin... No niin. Vielä mainitsen sellaisen seikan, että kaikki kirjat ovat sellaisia, jotka olen omistanut jo pitkään ja lukenut uudestaan ja uudestaan. Tästä johtuen esimerkiksi Houkutus -kirja, vaikka onkin suloinen ja ihana, "voi" päästä listalle vasta aikaisintaan jonkun kymmenen vuoden ja tusinan lukukerran jälkeen :)

                                                 Lista ja pienen pojan varpaat

Mutta nyt asiaan...

1. Tuula Kallioniemi, Kuinka Sepontyttö vapautti taivaan valot. Sepontyttö oli pienenä se kaikkein ihanin iltasatu, jota kärtettiin äitiltä kerta toisensa jälkeen. Miten ihanaa olikaan maata sängyllä ja kuunnella silmät pyöreinä Sepontytön matkasta Pimentolaan noita Irlikin luo.

2. Christina Andersson, Tiikeri Luukas. Myös lapsuuteni ihanimpia lukukokemuksia. Tästä on tehty myös TV-sarja, josta tykkäsin tietenkin ihan hirveästi. Luukas on ihana!

3. J.R.R. Tolkien, Taru Sormusten Herrasta. Tarvitseeko tätä edes selittää? Olin jotain 8-9-vuotias, kun luin kyseisen suurteoksen ensimmäisen kerran ja se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että luin sen samantien 13 kertaa peräkkäin :) Siihen aikaan Tarua Sormusten Herrasta myytiin yhtenä niteenä, jossa olivat kaikki kolme kirjaa yhdessä ja niinpä edelleenkin ajattelen teosta yhtenä romaanina enkä trilogiana. Pitänee myös mainita, että mikään ei ollut tuohon aikaan (siis kun olin 8-9 -vee) yhtä epäcoolia ja nörttimäistä kuin se, että on lukenut Tarun Sormusten Herrasta. Olinkin überfriikki jo pienenä. Mutta kyseinen kirjahan on upea klassikko ja sitä lukiessaan pääsi osaksi jotain aivan erityistä ja taianomaista.

4. Margaret Weis & Tracy Hickman, Syyshämärän lohikäärmeet. Jos Taru Sormusten Herrasta oli ala-asteikäisenä se Kaikkein Rakkain kirjani, niin teininä Dragonlance -sarja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Muistan selvästi sen kuuman kesäpäivän, jolloin löysin kirjaston uutuushyllystä aivan uskomattoman hienon uuden fantasiakirjan (siihen aikaan niitä ei vielä julkaistu suomeksi kovin paljon). Muistaakseni luin sen kotona yhdeltä istumalta :)

5. Dan Simmons, Hyperion. Ennen Hyperionia en ollut oikeastaan kauhean kiinnostunut scifi -kirjallisuudesta, vaikka olin muutaman yleissivistykseen kuuluvan perusteoksen lukenutkin. Hyperion kuitenkin suorastaan räjäytti tajuntani! Sitäpaitsi Lepinkäinen on aivan uskomattoman hieno mörökölli!!! Mutta vakavasti puhuen Hyperion on moderni klassikko ja eeppisiin mittoihin yltävä Canterburyn tarinoiden jälkeläinen; science fiction -kirjallisuuden merkkiteos, jonka nerokkuutta en vajavaisilla proosallisilla taidoillani kykene kuvailemaan. Lukekaa ja Palvokaa!!!

6. Jane Austen, Ylpeys ja Ennakkoluulo. Täysin toisenlainen merkkiteos :) Tätä lukiessa tulee hihiteltyä paljon.

7. Erlend Loe, L. Epäilemättä hyväntuulisin kirja ikinä. L kertoo hienosta yrityksestä saada Norja maailmankartalle :) L:n luettuaan tietää myös, että vaikka runoja voi käyttää moneen tarkoitukseen, kartaksi niistä ei ole.

8. Stephen King, Musta torni - Revolverimies. Tarkoitan tässä tietenkin alkuperäisversiota kirjasarjan ensimmäisestä osasta - en sitä pilattua uudelleenkirjoitettua versiota, joka julkaistiin muutama vuosi (?) sitten. Upea dystopia-kuvaus muuttuneen maailman revolverimiehestä, joka kulkee läpi autiomaan (autiomaa oli kaikkien autiomaiden äiti) seuraten mustiin puettua miestä. Tummasävyisen tunnelmallinen teos, jonka Kingille poikkeuksellinen - jopa tajunnanvirtainen - teksti imaisee lukijan syvälle omituisen vinksahtaneeseen lännenelokuvista kuvakielensä lainanneeseen maailmaan. Ihanan ihana, en ymmärrä miksi ihmeessä herra Kingin piti mennä pilaamaan tämä kirjasarja. Ärsyttää. Kannattaa lukea pelkästään alkuperäiset kolme ensimmäistä kirjaa ja jättää loput suosiolla lukematta.

9. Esko Valtaoja, Kotona maailmankaikkeudessa. Tieto-Finlandian voittaneesta kirjasta voi harvoin sanoa, että aivan ihana kirja, mutta tämän teoksen kohdalla ilmaisu lienee aivan paikallaan! Kirja käsittelee tähtitiedettä ja biologiaa ja vähän kaikkea muutakin mukaansatempaavasti ja positiivisella elämänasenteella. Kirjan 7. luku (Se ainoa tarina) on meillä hyvin suosittu iltasatu, jota melkein-5-vee tyttäreni tykkää kuunnella silmät pyöreinä (ja kyselee samalla vaikeita kysymyksiä avaruudesta) :D

10. Emily Brontë, Humiseva Harju. Kaikki, mitä Humisevasta Harjusta voi sanoa, on varmasti jo sanottu. Tyydyn siis vaatimattomana toteamaan, että teos on aivan syystä yksi maailmankirjallisuuden klassikoita.

                                                     Kirjatorni á la T

Jeps. Kumarran ja sulkeudun suosioonne. Olkaatten hyvät. Lisää Sivuhorinoita seurannee vielä tulevaisuudessa :)

T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti