Vielä sana Pilvikartastosta

Luin tuon Pilvikartaston siis loppuun jo joku viikko sitten, ja T:kin ehti jo tuossa kirjoitella kokouksessamme kirjasta esitettyjä pohdintoja. (Hetken jo luulin, että ehdin ensin, mutta olin kuitenkin liian hidas :D) Kun Yösirkus on vielä toistaiseksi saavuttamattomissa, ajattelin nyt kirjoittaa muutamia huomioita Pilvikartastosta, siitä huolimatta, että kokouskin jo pidettiin.

Kuten T tuossa mainitsikin, eniten kirjassa häiritsi sen hiomaton rakenne. Ehkä kirjailija oli niin ideansa lumoissa, että loppusilaus jäi tekemättä, mutta oli syy mikä tahansa, kirjan lukeminen oli minulle jatkuvaa töksähtelyä. Aina tarinan vaihtuessa lukemisinto lopahti ja uudelleen aloittaminen tuntui hirveän vaivalloiselta. Varsinkin ensimmäinen (viimeinen) tarina oli todella puuduttavaa luettavaa.

Sisällön puolesta en oikein löytänyt kirjasta mitään tajunnanräjäyttävän hienoa. Viestinä tuntui olevan vain, että ihmiset on pahoja ja itsekkäitä ja kaikki kehitys on pahaa ja kaikkia kohdellaan kaltoin ja ja ja... Semmoista yltiökyynisyyttä. Enkä siis tarkoita vähätellä kaikkia nykyisyyden tai tulevaisuuden ongelmia, mutta uskoisin, että esimerkiksi teknologiasta on ollut ehkä jopa hyötyäkin joissain kohdin tai että tänä päivänä ihmisoikeudet ovat himpsun paremmassa jamassa kuin vaikka muutama sata vuotta sitten. Vaikka eihän mennyt ole koskaan tae tulevasta, mutta olen kuitenkin naiivin optimistinen.

Mutta siis kiteytetysti: Ei oikein iskenyt.

-E.