Yösirkuksen sirinää

Nyt kun kerran vauhtiin pääsin, niin lukaisinpa myös Yösirkuksen pois kuleksimasta.

Uusimmassa heräteostoksena tehdyssä Cosmossa Yösirkusta arvioitiin näin:

Lue tämä, jos Harry Potterit tuntuvat liian lapsellisilta. Yösirkus tarjoilee romantiikkaa, aikuisten fantasiaa, aisteihin vetoavaa kerrontaa ja elokuvamaisen lumoavia kohtauksia (Cosmopolitan heinäkuu 2012)

Pilvikartaston jälkitunnelmissa luettuna Yösirkus olikin varsin köykäinen tapaus. Ihan mukavasti siinä oli kaikenlaisia kuvailuja, mutta joku perimmäinen jännite jäi ikävä kyllä puuttumaan. Perinteisessä hyvän ja pahan taistelussa ja traagisessa rakkaustarinassa olisi ollut aineksia vaikka mihin, mutta molemmat teemat vesitettiin kyllä vahvasti. Pahan osuus jäi vähän epäselväksi ja rakkaustarinassakaan ei päästy pintaa syvemmälle. En oikein edes ymmärtänyt miksi pääpari niin kovin tykkäsi toisistaan.

Tarinan pohjana oleva "pelikin" saattoi vaikuttaa mystiseltä vain sen takia, että kirjailija ei ollut selvästi keksinyt sille mitään järkeviä sääntöjä...

Plussaa taikureista, käärmenaisesta ja maistuvista ruokakuvailuista.

Jopa ruoka oli uskomatonta. Oli niin tummalla kinuksilla kuorrutettuja omenoita, että ne näyttivät lähes mustuneilta, mutta silti ne olivat sisältä vaaleita, raikkaita ja makeita. Oli suklaalepakoita, joilla oli uskomattoman sirot siivet. Oli parasta Baileyn ikinä maistamaa omenamehua.

- M