lauantai 26. helmikuuta 2011

...se juuri oli noussut luolastaan

Ennen päivänlaskua ei voi on nyt luettu. Alku ja loppu olivat mieleenpainuvat ja pidin niistä kovasti. Alussa todisteltiin peikkojen olemassaoloa sillä tavoin, kuin ehkä itsekin olisin toiminut - olisin etsinyt netistä ja eri lähteistä tietoa. Myöskin koko vaihtoehtotodellisuus oli hyvin uskottava ja peikko itse varsin sympaattinen tapaus - villi ja vaarallinen mutta silti jotenkin inhimillinen.

Myös loppu oli mielestäni hyvä. Jäin miettimään, että miten tarina jatkuisi. Ja miten vieraantuneita "luonnosta" nykyiset ihmisten asuinpaikat ja ihmisten tavat yleensäkin ovat. Me asumme täällä omissa ympyröissämme ja yritämme pitää luonnon ulkopuolella.Onko luonto edelleen yhtä vieras ja pelottava, kuin oli esi-isillemme? Vai vielä pelottavampi? Ja mitkä ovat luonnon "aikomukset" - häviääkö tämäkin ihmissivilisaatio, kuten aiemmatkin?

Vähiten pidin tarinasta alun ja lopun välissä. Homoseksuaalinen pedofiilintapainen päähenkilö oli jotenkin varsin luontaantyöntävä. Enkä löytänyt tarinasta yhtään järkevää ihmistä. Filippiiniläisvaimo oli typerä ja hänen miehensä varsinainen tekomiehisyyttä uhkuva idiootti. Kyttäävä naapurintäti, eläinlääkäri, mainosmies, puhumattakaan homorakastajasta, olivat hyvin epätäydellisiä ihmisiä - mutta eivät sillä tavalla epätäydellisiä, että niihin olisi voinut samaistua, vaan jotenkin ärsyttävän epätäydellisiä. Tässä(kin) kirjassa ihmiset olivat sellaisia kuin ehkä todellisuudessakin - kaukana ihanteista.


Mitenkähän meille ihmisille oikein käy.

- M





.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti