perjantai 4. helmikuuta 2011

Ärsyttää

Sain vihdoin käsiini tuon Tuhat loistavaa aurinkoa tässä alkuviikosta (kun tajusin hyödyntää lähi-pienkirjastoa, kaupungin pääkirjastosta kun tuota kirjaa ei edelleenkään saa lainattua, kuten ei yleensä mitään muutakaan). Kirja oli yllättävän nopea luettava, jotenkin kevyeen - tai ehkä populistiseen - tyyliin kirjoitettu. Eli siis luettu on. :)

Kirjan hahmot jäivät itselleni jotenkin etäisiksi ja pinnallisiksi, vaikka heidän taustoistaan ja ajatuksistaan kerrottiin hyvin paljon. Kirja oli kyllä hyvin koskettava, mutta pääasiassa se sai aikaan ärsytystä (kuten jo vähän uumoilin, kun M esitteli kirjan).Ärsyynnyin siitä, miten naiset alistuivat asemaansa, vaikka kirjan esittelyssä ylistettiin sen vahvoja naisia. Itse olisin hankkiutunut eroon Rashidista jo aika paljon aiemmin. Ärsyynnyin siitä, miten vain miesten elämällä oli merkitystä. Ärsyynnyin siitä, miten uskonnon nimissä tehdään edelleen niin paljon pahaa. Ärsyynnyin uskonnoista yleensä, vaikka tässäkin tapauksessa fundamentalistit vääristivät Koraanin sanomaa omia tarkoitusperiään varten. Mutta ärsytti silti! Ja välillä alkoi jo huvittaa kaikki ne säännökset, joita talibanit ilmoittivat lehtisissään:

"Kaikki miehet kasvattavat parran. Oikea mitta on vähintään nyrkin verran leuan alapuolelle. Jos ette noudata tätä teidät piestään.
...
Jos te pidätte papukaijoja, teidät piestään. Teidän lintunne tapetaan."

On se tarkkaa.

-E

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti