lauantai 16. huhtikuuta 2011

Runollista tarinointia

Pääsin lukemaan Jeanette Wintersonin Majakanvartijaa vihdoin tässä muutama päivä sitten, ja ihastuin siihen heti ensimmäisestä sivusta lähtien. En tiedä mitään niin ihanaa kuin lukea taidokkaasti kirjoitettua tekstiä! Majakanvartija kertoo siis Hopeasta, joka jää orvoksi ja muuttaa asumaan sokean majakanvartijan, Pewn, luo. Kun Hopea ja Pew joutuvat jättämään majakan, Hopean maailma mullistuu jälleen. Hän elää irrallaan muusta maailmasta, vaelten sen keskellä, ulkopuolisena.

Hetkittäin kirjan tajunnanvirtainen tyyli oli vaikea seurata, ja pienikin keskittymisen herpaantuminen aiheutti sen, että ei oikein tiennyt, mitä tapahtuu. Mutta kuitenkin kirja oli runollisuudessaan kaunis teos, joka kertoo rakkaudesta ja kaipuusta. Surumielinen ja haikea tunnelma vei minut mukanaan.

"Onko ollut päivä, jolloin uupuneena ja kyllästyneenä kantaessasi kotiin ruokaa, kädet viillettyinä ja arpisina, näit keltaisia kukkia ja tietämättä itsekään, mitä teit, poimit ne, koska minä rakastan sinua?"

-E.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti