Kesäkokous

Kesäloma on edennyt niin vauhdikkaasti, että tällä kertaa jopa M on myöhässä päivityksien kanssa...

Kokous pidettiin siis kesäisenä maanantaina, ja aiheena oli puutarha/elämänkatsomus-kirja Sunnuntaivuosi puutarhassa. Kirja sai varsin hyvän vastaanoton ja palautteen.

T: Ihan mukava, leppoisa, soljuva.
M: Seesteinen.
E: Tuli lukiessa hyvä mieli.
T: Ei olleet omat lapset mitään "Puutarhavauvoja"
M: Onneksi ei itsellä puutarhaa, ettei vie mukanaan kuten golf joitakin (ei minua)
T: Mielenkiinto ohjautuu useampiin asioihin.
E: Ei pakkomiellettä yhteen juttuun.
T: Luostarikohtaus oli kiinnostava.

Tähtiä kirjanen sai yhteensä kolme ja puoli eli * * * ½. Piiriläiset arvioivat, että pitempi aikajakso ja sen kautta hieman vielä "syvemmälle" aihepiiriin pääseminen olisi voinut parantaa luokitusta.

Kesähelteen keskeltä,
M.

Puutarhaunelmointia

Täytyy sanoa, että olen yllättynyt. Minulla oli monenlaisia ennakkoluuloja Anni Pesosen Sunnuntaivuosi puutarhassa -kirjaa kohtaan, mutta niin vain luin kirjan melkein yhdeltä istumalta. Kirja sai minutkin ajattelemaan omaa unelmapuutarhaani, jonka joskus vielä toivon saavani; kukkia ja puita, mitä siellä kasvaisi (tällä hetkellä on tyytyminen pieneen betoniparvekkeeseen, jolla kasvaa pari hassua paprikan tainta turvassa kissojen hampailta).

Kirjan tunnelma oli kaikkiaan tavallaan hyvin raukea ja rauhoittava. Tätä oli mukava lukea parvekkeella istuskellen, haistellen kesän ensimmäisten kukkien tuoksua, välillä sulkea silmät ja kuvitella mielessään puutarhan upea kukkaloisto.

Kirjoitustyyli oli hyvin tajunnanvirtamainen, mutta ei kuitenkaan sekava. Siinä oli monia hyviä huomioita esimerkiksi pienistä hetkistä nauttimisesta ja täydellisyyden tavoittelun järjettömyydestä.

Tästä vain näkee sen, ettei pitäisi olla niin ennakkoluuloinen. :)

-E.

Puutarhaa ja perhe-elämää, mutta etenkin puutarhaa

Olen omistanut tai ainakin hallinnoinut monen kokoisia pihoja. Nykyinen ns. puutarhani koostuu kolmesta ruukusta lasitetulla parvekkeella. Onneksi toisaalta, että tilaa ei ole juuri enempää, sillä Anni Pesosen "Sunnuntaivuosi puutarhassa" muistutti, kuinka kokonaisvaltaisesti puutarhainnostus voikaan ottaa valtaansa.

Rakastin tuota kukkapeltoa, kentällistä roosan, punaisen, violetin ja valkoisen sävyissä välkkyviä daalioita, kiinanastereita, sinipallo-ohdakkeita ja malvoja. Se antoi minulle huikaisevan tunteen ylitsepursuavan runsaasta, täyteläisestä elämästä.

Kirjan huonoin puoli on se, että se on lyhyt. Ihmisen kokoisesta tarinasta käydään nautiskellen ja mietiskellen mutta kovin nopeasti läpi yksi vuosi. Minua ainakin jäi häiritsemään, että miten puutarhan hoito sujui päähenkilön mentyä töihin? Millaiseksi puutarhavauva kasvoi? Tuliko Sopesta viimein ainakin hetkeksi valmis? Lisäksi epäilen, että kirjaa pitää lähinnä omituisena sellainen, joka ei ole koskaan ollut kiinnostunut puutarhanhoidosta tai luonnosta tai kasveista ylipäätään.

Pidän kovasti Anni Pesosen kirjoitustyylistä. Vaikka hän onkin ammatiltaan pappi, kirjan muutamat uskontoon viittaavat kohdat eivät tunnu saarnaamiselta tai uskon tuputtamiselta.

Epäilemättä puutarhanhoito on ainakin minulla pitkälti taivaskaipuuta ja paratiisin tavoittelua. Yhtäältä se on kaipuuta lapsuuden kesien puutarhoihin kuin menneeseen Eedeniin. Toisaalta se on kiiruhtamista kohti tulevaisuuteen sijoitettua, odotettua täydellisyyttä, kirkastunutta elämää - arjen tyhmpeistä ja ahdistavista puolista riisuttua elämän parempaa ydintä, "elämänpuuta elämän veden virran äärellä".

Taidan lukaista vielä jossain vaiheessa kirjan uudelleenkin, istuessani parvekkeellani pikkusyreenin tuoksuessa ja orvokkien tuijottaessa minua lempeillä silmillään. "Sunnuntaivuosi puutarhassa" pitää sisällään paljon kohtia, joita voisi mietiskellä pitempäänkin. Kirja kertoo osuvasti puutarhalehdistä ja mökkisaaren kuivuudesta, mutta myös ihmisen vajavaisuudesta - puutarhassakin tehdään virheitä ja sitä ei aina jaksaa hoitaa, täydelliseksi puutarhuriksi harva tulee elinaikanaan - , ajan kulumisesta ja kiertokulusta, valinnoista, eskapismista, ihmissuhteista ja omistautumisesta.

Ja erityisen kivaa minusta oli huomata, että on näemä olemassa muitakin, joiden mielestä on todella mahtavaa olla välillä ihan yksin.

- M.

Tarina eräästä englantilaisesta pikkukaupungista

Viime viikonloppuna kokoustettiin taas tokipiirin merkeissä, tällä kertaa tapaamista emännöi M. Käsittelyssä oli viimeisin luennan alla ollut kirja, Rowlingin Paikka vapaana. Itse luin kirjan loppuun aivan kokouksen alla. Odotukset kirjan suhteet olivat suhteellisen korkealla, kun lukeudun siihen porukkaan, johon Harry Potterit upposivat täysillä. Paikka vapaana oli kuitenkin aivan jotain muuta kuin olin odottanut, en voi muuta kuin käyttää sanoja "vaikuttava" ja "mukaansatempaiseva". Henkilöhahmot olivat harvinaisen aidonoloisia; jokaisella omat hyvät ja huonot piirteensä.

Muut piiriläiset tuntuivat olevan samaa mieltä. M yllättyi ja T.n päässä raksahti jokin uusi ratas. Vaikka J. K. Rowling personoituu vahvasti Harry Potter -sarjaan, ei tässä kirjassa ollut pienitäkään häivähdystä sen suuntaan, vaan se oli kirjoitustyyliä myöten omanlaisensa. T muisteli jostain kirja-arvostelusta lukeneensa, että kirjaa kiiteltiin sen mustasta huumorista, mutta me emme huumoria tästä kirjasta löytäneet, ennemmin kyynistä realismia. Kaikki kirjan ihmissuhteet olivat jollain tavoin vajavaisia, eikä kukaan tuntunut olevan järin tyytyväinen mihinkään, paitsi ehkä silloin, kun näki jollain toisella tilanteen olevan vielä huonompi. Perheet olivat sisältä hajanaisia, eikä perheenjäsenillä tuntunut olevan mitään yhteistä; jopa onnellisilta vaikuttavat perheet olivat sisältä riitaisia ja tyytymättömiä.

Kirja sai meidät miettimään sitä, miten vähän ihmiset kiinnittävät huomiota ympäristöönsä ja toisiinsa. Tämä ajatus kulminoitui omassa mielessäni etenkin loppupuolen kohtaukseen, jossa Gavin miettii, että olisi saattanut nähdä Robbien kävellessään joen tuntumassa.

Tähtiä kirja sai kokoon neljä ****.

M julkaisi myös seuraavaan kirjan: suomalaisen Anni Pesosen Sunnuntaivuosi puutarhassa. Valintaperusteina oli ollut nimenomaan suomalaisuus ja se, että kyse on amatöörikirjailijasta: kirja vaikutti juuri sellaiselta, minkä M voisi itse kirjoittaa, jos kirjoittamaan alkaisi. Kirjapiiriä epäilytti hieman tieto siitä, että kirjailija on myös pappi. Takakansitekstistä meille tuli vähän mieleen Aleister Crowley Tarot-pakan korttiselitykset. :)

-E.

Paikka vapaana

Tunnustan, kuulun niihin harvoihin, jotka eivät koskaan ole oikein päässeet sisälle Harry Pottereihin. Kirjat - blaah, leffat - blaah. Kun siis E viime kokouksessamme keittiön pöydän ääressä paljasti seuraavan kirjan, J.K.Rowlingin aikuistenkirjan Paikka vapaana, ensimmäinen ajatukseni oli pitkä blaaaaaah.

Kuitenkin, kun kirja päättyi, itkin. Se onnistui sittenkin koskettamaan, syvältä.

Alku ei tosin vaikuttanut lupaavalta. Liikaa ihmisiä, joita ei hetken lukutauon jälkeen enää osannut yhdistää oikeaan puolisoon ja oikeaan heikkouteen. Olisi melkein pitänyt piirtää kartta. "Kaiken kieltävä Shirley on lihavan Howardin kanssa, ja heidän poikansa on tärkeilevä asianajaja Miles, joka on nuoruttaan haikailevan Samanthan kanssa". Tarina kuitenkin imaisi oikeasti mukaansa, ja ihmisistä alkoi välittää. Kokeilevat, tyhmät teinit; aikuiset, jotka katselevat maailmaa omien silmälasiensa läpi; vanhemmuuden vaikeudet ja kontaktipinnan vähäisyys äidin/isän ja lapsen välillä.

Tässä lukukokemuksessa American Beauty kohtasi ihmisiä liiankin tarkasti kuvailevan L.M.Montgomeryn Runotyttö-Emilian. (Yhdessä Runotyttö-kirjoista Emilia antaa vahingossa opettajalleen muistikirjan, johon on kuvaillut ivallisesti mutta terävän osuvasti ympärillään olevia ihmisiä. En enää muista tarkkaan miten juttu meni, mutta muistaakseni opettaja totesi Emilialle, että haluaako hän kirjoituksillaan parantaa tai satuttaa...)

Tarvitaanko mätäpaiseen tarkkaa kuvailua, vai olisiko se vain parempi peittää kukkasin ja uskoa että sitä ei ole?

Sivumennen sanottuna, katsoin aiemmin lukemamme Piin elämän elokuvana. Viimeinkin ymmärsin vähän paremmin kirjan loppuratkaisun, ja erityisesti sen uskonnollisen viittauksen! Asia pysyy samana, vaikka se kuvailtaisiin tiikerinä pelastusveneessä.

M.

PS. Paikka vapaana -kirjan lukeneet tietävät, milloin tämä biisi soi:

Ei ihan harrypotter

En tarkalleen ottaen tiedä, mitä odotin aloittaessani Paikka vapaana -kirjan eilessä iltana. Tarkoitus oli vähäsen aloittaa kirjaa, vähän niinkun odotellessa. Ajattelin jotain harrypotter-emmerdalea, vähän kuivakkaa brittihuumoria ehkä. Sivujen virratessa tunsin melkein tyrmistyväni. Teksti oli tylyn purevaa ja osoitti aivan uskomattoman terävää havainnointikykyä sekä ihmistuntemusta.

Luin kirjaa silmät ristissä puoli kahteen asti yöllä ja aamulla heräsin varta vasten aikaseen, että saan lukea sen loppuun ennen kuin lapset heräävät. En olisi ehkä uskonut, että kirja, joka käsittelee pikkukaupungin paikallispolitiikkaa voi olla näin vaikuttava. Aivan hemmetin vaikuttava. Tää olis sanaton.

T

Rapinaa, massutusta ja kirjapiiristelyä

Meijän kirjapiiristelyt osuvat kivasti aina jonkinlaisiin juhlimishetkiin, joten tälläkin kertaa tarjolla oli ihania herkutuksia. Rapinan ja massutuksen keskeltä onnistuimme keskustelemaan myös itse kirjasta, Mathias Malzieun Sydämen mekaniikasta.

Kaikkien mielestä kirja oli yllättävän hyvä ja mukavan outo. Parhautta olivat hienot sivuhenkilöt, kuten vaikka se ainoa juoppo, joka selvisi maailman kylmimmästä yöstä. Kerronta oli oikein visuaalista ja oli kivaa, että kirja lunasti odotukset, joita kaunis kansi herätti :) Tämä on myös ihana kirja omistaa (M ja T ehtivät jo ostaa kirjan itselleen), voi aina "makustella" hienoimpia kohtia.

Olimme yhtä mieltä siitä, että vaikka tarina oli aika surullinen ja haikea, tuli sen lukemisesta silti hyvä mieli.

Tähtiä: 


**** ja 3/4 (elikkä neljä ja kolme neljäsosaa)


Seuraava kirja on E:n valkkaama J.K. Rowlingin Paikka vapaana. T ja E tykkäsivät kovasti harrypottereista ja odottavat kirjan lukemista, kun taas M oli hieman epäilevämmällä kannalla. Jäämme jännittyneenä odottamaan kuinka kirjan käy.

T