lauantai 15. kesäkuuta 2013

Puutarhaunelmointia

Täytyy sanoa, että olen yllättynyt. Minulla oli monenlaisia ennakkoluuloja Anni Pesosen Sunnuntaivuosi puutarhassa -kirjaa kohtaan, mutta niin vain luin kirjan melkein yhdeltä istumalta. Kirja sai minutkin ajattelemaan omaa unelmapuutarhaani, jonka joskus vielä toivon saavani; kukkia ja puita, mitä siellä kasvaisi (tällä hetkellä on tyytyminen pieneen betoniparvekkeeseen, jolla kasvaa pari hassua paprikan tainta turvassa kissojen hampailta).



Kirjan tunnelma oli kaikkiaan tavallaan hyvin raukea ja rauhoittava. Tätä oli mukava lukea parvekkeella istuskellen, haistellen kesän ensimmäisten kukkien tuoksua, välillä sulkea silmät ja kuvitella mielessään puutarhan upea kukkaloisto.

Kirjoitustyyli oli hyvin tajunnanvirtamainen, mutta ei kuitenkaan sekava. Siinä oli monia hyviä huomioita esimerkiksi pienistä hetkistä nauttimisesta ja täydellisyyden tavoittelun järjettömyydestä.

Tästä vain näkee sen, ettei pitäisi olla niin ennakkoluuloinen. :)

-E.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti