keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Puutarhaa ja perhe-elämää, mutta etenkin puutarhaa




Olen omistanut tai ainakin hallinnoinut monen kokoisia pihoja. Nykyinen ns. puutarhani koostuu kolmesta ruukusta lasitetulla parvekkeella. Onneksi toisaalta, että tilaa ei ole juuri enempää, sillä Anni Pesosen "Sunnuntaivuosi puutarhassa" muistutti, kuinka kokonaisvaltaisesti puutarhainnostus voikaan ottaa valtaansa.

Rakastin tuota kukkapeltoa, kentällistä roosan, punaisen, violetin ja valkoisen sävyissä välkkyviä daalioita, kiinanastereita, sinipallo-ohdakkeita ja malvoja. Se antoi minulle huikaisevan tunteen ylitsepursuavan runsaasta, täyteläisestä elämästä.

Kirjan huonoin puoli on se, että se on lyhyt. Ihmisen kokoisesta tarinasta käydään nautiskellen ja mietiskellen mutta kovin nopeasti läpi yksi vuosi. Minua ainakin jäi häiritsemään, että miten puutarhan hoito sujui päähenkilön mentyä töihin? Millaiseksi puutarhavauva kasvoi? Tuliko Sopesta viimein ainakin hetkeksi valmis? Lisäksi epäilen, että kirjaa pitää lähinnä omituisena sellainen, joka ei ole koskaan ollut kiinnostunut puutarhanhoidosta tai luonnosta tai kasveista ylipäätään.

Pidän kovasti Anni Pesosen kirjoitustyylistä. Vaikka hän onkin ammatiltaan pappi, kirjan muutamat uskontoon viittaavat kohdat eivät tunnu saarnaamiselta tai uskon tuputtamiselta.

Epäilemättä puutarhanhoito on ainakin minulla pitkälti taivaskaipuuta ja paratiisin tavoittelua. Yhtäältä se on kaipuuta lapsuuden kesien puutarhoihin kuin menneeseen Eedeniin. Toisaalta se on kiiruhtamista kohti tulevaisuuteen sijoitettua, odotettua täydellisyyttä, kirkastunutta elämää - arjen tyhmpeistä ja ahdistavista puolista riisuttua elämän parempaa ydintä, "elämänpuuta elämän veden virran äärellä".

Taidan lukaista vielä jossain vaiheessa kirjan uudelleenkin, istuessani parvekkeellani pikkusyreenin tuoksuessa ja orvokkien tuijottaessa minua lempeillä silmillään. "Sunnuntaivuosi puutarhassa" pitää sisällään paljon kohtia, joita voisi mietiskellä pitempäänkin. Kirja kertoo osuvasti puutarhalehdistä ja mökkisaaren kuivuudesta, mutta myös ihmisen vajavaisuudesta - puutarhassakin tehdään virheitä ja sitä ei aina jaksaa hoitaa, täydelliseksi puutarhuriksi harva tulee elinaikanaan - , ajan kulumisesta ja kiertokulusta, valinnoista, eskapismista, ihmissuhteista ja omistautumisesta.

Ja erityisen kivaa minusta oli huomata, että on näemä olemassa muitakin, joiden mielestä on todella mahtavaa olla välillä ihan yksin.

- M.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti