Isä ja poika kulkevat läpi runnellun maailman etsien ruokaa ja suojaa, paeten toisia ihmisiä, jotka saattaisivat osoittautua kylmyyttä ja nälkääkin vaarallisemmiksi vihollisiksi. Kirjassa kerrotaan loppujen lopuksi hyvin vähän, isä ja poika jäävät nimettömiksi eikä maapallon tuhon syytä selitetä missään vaiheessa, hieman vain vihjaillaan. Ehkä silloin, kun kyse on eloonjäämistaistelusta nimillä ja syillä ei ole merkitystä. Vain tällä hetkellä on merkitystä. Menneisyyden ruotiminen ei auta selviämään jälleen yhden kylmän, säkkipimeän yön yli.
Hän heräsi yöllä uikuttaen ja mies otti hänet syliinsä. Shh, hän sanoi. Shh. Ei mitään hätää.Sain kirjan luettua loppuun juuri tänään (kuten T, en minäkään voinut laskea kirjaa käsistäni ennen kuin sain tietää, miten miehelle ja pojalle käy, pelkäsin pahinta), enkä osaa oikein pukea vielä sanoiksi ajatuksiani kirjasta. Päällimmäisenä on vain jonkinlainen ahdistunut ja surumielinen olo. Onneksi kirjan loppu toi mukanaan mahdollisuuden valon pilkahduksesta pimeän keskellä, vaikkakin edes pienen.
Minä näin pahaa unta.
Niin.
Pitääkö minun kertoa mitä unta?
Jos haluat.
Minulla oli sellainen käyntiin vedettävä pingviini joka taapersi ja läpsytti räpylöitään. Ja me oltiin siinä talossa missä me ennen asuttiin ja se tuli nurkan takaa mutta kukaan ei ollut vetänyt sitä käyntiin ja se oli tosi pelottavaa.
Okei.
Se oli paljon pelottavampaa siinä unessa.
Niin. Unet ovat joskus tosi pelottavia.
Miksi minä näin pelottavaa unta?
En minä tiedä. Mutta nyt ei ole mitään hätää. Minä panen vähän puuta nuotioon. Nuku sinä vain.
Poika ei vastannut. Sitten hän sanoi: Sen vetoavain ei pyörinyt.
-E.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti