Lampaat ilman paimenta

Pari kuukautta näyttää vierähtäneen siitä, kun T kirjoitteli valitsemastaan kirjasta Murha laitumella. En nyt ole mitenkään pahasti jäljessä muita siis... No, kirja on kuitenkin nyt vihdoin kunnialla loppuun saatettu. Lukeminen kävi lopulta yllättävän nopeasti, sillä se tempaa kyllä mukaansa, kun vain vauhtiin pääsee. M:n tavoin, kirjaa lukiessa minua ahdisti kovasti lampaiden puolesta, kun niiden paimen oli poissa eikä ollut juuri ketään huolehtimassa niistä. Varsinkin lopussa ahdistus vain yltyi, kun vanha paimenkoirakin tuli takaisin laitumelle elämänilonsa menettäneenä, kun sen isäntä on poissa.

Huumoriakin kirjasta toki löytyi - kuten odottaa sopii - ja kuten muutkin ovat maininneet, ehkä parasta antia kirjassa oli ihmisten tarkastelu lampaiden näkökulmasta ja niiden tekemät päätelmät ihmisten toisinaan hölmöistäkin tavoista.

Pidin erityisesti Melmoth lampaan tajunnanvirtaisista ajatuksista.

Se tiesi, että dolmen oli rakennettu kuolemaa varten, kuoleman lammasvankkurit, ei pyöriä tietenkään, sillä kuolema voi odottaa. Mädäntyvien torahampaiden hyminä väijyi siellä. Ei lapiota tarvita todistamaan kuoleman kärsivällisyyttä.

Kuten edellisessä kokouksessa oli jo puhe, valitsin seuraavaksi kirjaksi Cormac McCarthyn Tien, joka on saanut ainakin vuoden 2007 Pulitzer Prize for Fiction -palkinnon, ja elokuvakin siitä on tehty. Kirjassa isä ja poika vaeltavat dystooppisen maailman halki, etsien ruokaa ja suojaa, yrittäen selvitä hengissä. Tarkemmin määrittelemätön suurtuho on tehnyt kaupungeista raunioita ja peittänyt maan tomulla. Dystopiat ovat yksi lempiaiheistani niin kirjallisuudessa kuin myös elokuvissa, joten odotan kirjan lukemista innolla! Mars kirjastoon siis! :)

-E.