sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Enkelipeli, sivulla 328/607

Sain Enkelipelin kirjastosta ennen kuin ehdin aloittaa Tuulen varjoa. Tässä hieman tunnelmia puolivälistä. Ei pitäisi sisältää oleellisia juonipaljastuksia...

Ollakseen julkaistu 2000-luvulla kirja on jotenkin vanhahtava. Siitä tulee mieleen pölyinen Dorian Grayn muotokuva tai Kotiopettajattaren romaani. Teksti on sujuvaa, mehevän synkkää ja tarina on pystynyt muutaman kerran yllättämään. Jatkan ehdottomasti kirjan loppuun (ja aloitan sitten sen toisen Ruiz Zafónin kirjan).

Viimekesäisen Barcelona-reissun johdosta myös paikkojen kuvaukset kiinnostavat minua. Sagrada Familiasta kirja kertoo seuraavaa:
"Kävelin ilman päämäärää ja askeleni johdattivat minua kaupungilla aina Sagrada Familian rakennustyömaalle asti. Pienenä isä oli vienyt minut joskus katsomaan tuota patsaiden ja holvien koristamaa baabelia, joka ei koskaan valmistunut, aivan kuin se olisi ollut kirottu. Minusta oli edelleenkin mukava käydä katsomassa sitä ja huomata ettei se ollut muuttunut, että kaupunki kasvoi lakkaamatta sen ympärillä, mutta se pysyi aina vain keskeneräisinä raunioina."

Kuten vuonna 2009 otetusta kuvasta näkyy, rakennustelineet koristavat yhä edelleen tuota komeaa rakennusta.

Tässä vielä toinen ote kirjan tyylistä. Se alkaa tavanomaisella, arkisella kuvauksella, mutta päätyy kirjan lailla kutkuttamaan mielikuvitusta ja aavistelemaan synkkiä salaisuuksia.
"Seinät olivat kauttaaltaan erikokoisten kehystettyjen valokuvien peitossa. Poseerauksista ja vaatteista päättelin, että suurin osa niissä esiintyvistä henkilöistä oli kaksi- kolmekymmenvuotiaita. Jokaisen kehyksen alalaidassa oli pieni kyltti, jossa luki kuvatun henkilön nimi ja vuosi, jona kuva oli otettu. Pysähdyin katselemaan noita kasvoja jotka tuijottivat minua toiselta aikakaudelta. Lapsia ja vanhuksia, naisia ja herroja. Yhteistä heille kaikille oli silmien surullinen varjo, hiljainen pyyntö. Kaikki katsoivat kameraan silmissään kaipaus, joka sai veren hyytymään."

Kirja kuvattu junamatkalla Satakunnasta Keski-Suomeen.
- M.

1 kommentti:

  1. Hi, I am from Brazil! Beautiful blog, but understand... Sorry...

    VastaaPoista