perjantai 25. syyskuuta 2009

Enkelipelin jälkimainingeissa

Niinhän siinä kävi: luin koko kirjan ennen kuin kirjoitin ylös yhtäkään niistä ajatuksista, joita mieleeni nousi. Ehkä olen fiksumpi ensi kerralla! (Todennäköisemmin en.) Mutta tässä siis lyhyt katsaus päällimmäisiin ajatuksiin kirjasta...

Alku toi elävästi mieleen Tuulen varjon, ja jäin hetkeksi muistelemaan tuon edellisen kirjan tapahtumia, henkilöitä ja tunnelmaa, joka oli samanaikaisesti lempeä sekä haikean surumielinen. Tarinan edetessä tuo assosiaatio kohtasi nopean lopun; lempeys ja haikeus vaihtuivat ahdistukseen ja kauhuun. Myönnän suhtautuneeni lievän huvittuneesti kuvaukseen Enkelipelistä Tuulen varjon "pahana sisarpuolena", mutta nyt tuo kuvaus tuntuu kaikin puolin sopivalta. Todisteena siitä ovat ne kammotuksen vallassa valvotut yöt, joina tunsin mustiin puetun miehen seisovan takanani tai ovensuussa tai juuri nurkan takana, astuessani olohuoneeseen.

Toisaalta Enkelipeli tarjosi myös harvinaisen mielenkiintoisia pohdintoja uskontojen ja jumalien ominaisuuksista ja niiden asemasta yhteiskunnassa, sekä toisaalta yhteiskunnan vaikutuksesta niiden oppeihin. Corellin ja David Martínin keskustelut siitä, vaikuttavatko uskonnot yhteiskuntaan vai siirtääkö kulloinenkin yhteiskunta ja kulttuuri omat sääntönsä uskontoihin, olivat melko erikoinen lisämauste kirjan muuten puhtaan kerronnallisessa tyylissä.

Lopuksi mainittakoon vielä eräs pieni kohtaus, joka erityisesti jäi mieleeni, sillä uskon, että ainakin yksi henkilö samaistuisi varsin hyvin Martínin tuntemuksiin tuolla hetkellä.. Eli siis ote Martínin mietteistä: "Totuttuani vuosien ajan vain itseni seuraan ja piintyneen poikamiehen niin kovin aliarvostettuun systemaattisen anarkistiseen elämänmenoon, naisen jatkuva läsnäolo kotona, vaikka tämä oli vain kuriton ja ailahtelevainen tytönhupakko, alkoi panna tapojani ja tottumuksiani uuteen uskoon hienovaraisesti mutta määrätietoisesti. Minä uskoin järjestelmälliseen epäjärjestykseen, Isabella ei. Minä uskoin että esineet löytävät oman paikkansa kaaoksessa, Isabella ei. -- Ei mennyt kuin muutama päivä, kun jo huomasin että minun oli mahdotonta löytää mitään omassa kodissani. Jos etsin kirjeveistä tai juomalasia tai kenkäparia, minun piti kysyä Isabellalta, minne hän oli saanut päähänsä piilottaa sen.
-En minä piilota mitään. Panen tavarat paikoilleen, se on eri asia."

- E.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti