Juttua mutseilusta

Tokipiiriläiset kokoontuivat äitinsä luona jo tuossa maaliskuun puolella, mutta allekirjoittanut M on jotenkin ollut vaihteeksi taas hyvin saamaton kaikkien asioiden suhteen. Kiireinen mahan kasvatuksessa!

"Nyt on tosi kyseessä: paluu sairaalasta kotiin vastasyntyneen lapsen kanssa. Minä, mies ja puolimetrinen kääpiö. Miten tästä selvitään? Pysyykö se hengissä? Mistä tiedän, että se on kakannut? Mitä jos se ei halua syödä? Onko tässä äänenvaimenninta tai mute-nappulaa? Kenelle voi soittaa? Pelkoni osoittautuivat turhiksi. Koska ajatus ei kulje, paniikkitilan lietsominen ei onnistu." Vuoden mutsi, s. 124

"Vuoden mutsi" sai tähtiä yhteensä 4, joten se oli yllättävänkin pidetty. Kirjan "missio on ilahduttaa ja tsempata äitiä matkalla kahdesta viivasta yhteen kynttilään". E tosin totesi, että tämä kirja ei kyllä saa vauvakuumetta aikaiseksi. T oli ennakkoon arvellut, että kirja voisi olla tyhmä, mutta paljastui lukiessa ihmeen hauskaksi.

M piti siitä, että kirjasta oli turha hehkutus kaukana, mutta siinä oli mukana myös järkijuttuja ja neuvoja. Tosin tietoiskut eivät aina niin selkeästi erottuneet ironian seasta.

T piti kirjan vertaistuesta *tähän hekottelua*, ja arvioi kirjan hyödylliseksi ekaa odottavalle. Ja yllättävän monesta asiasta voi kirjan mukaan ärsyyntyä!

M siirtyy tästä täyttämään kirjan osiota "Hyvä luoja että pänni raskaana", avautumiselle on varattu (vain) 1/3 sivua...

Kirjan tekijöiden blogit:
http://www.projectmama.info/
http://www.salamatkustaja.com/

M

Villi vaellus

Koska kaikki tokipiiriläiset ovat jo lukeneet Vuoden mutsin ja kokoustuksetkin on pidetty, julkistan seuraavan kirjan, joka on Cheryl Strayedin Villi vaellus.

"Lukuisien vastoinkäymisten jälkeen 22-vuotias Cheryl päättää kävellä Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä sadan päivän ajan seuranaan vain hirviömäisiin mittoihin paisunut rinkkansa. Kuvitelmat sielukkaasta itsensä etsimisestä ja meditatiivisen eteerisistä iltahetkistä vaihtuvat lihaskipuun, hiertymiin ja kovaan fyysiseen väsymykseen."

Vaikka en itse ole koskaan käynyt vaeltamassa, olen ainakin sisäisesti mehtäläinen. Nautin kuljeskelusta luonnossa ja teemmekin lasten kanssa usein pieniä ja välillä vähän isompiakin metsäretkiä. Koska toistaiseksi tiedossa ei ole mitään pidempiä reissuja, toivon että tämä kirja toisi hieman lievitystä pahimpaan vaelluskuumeeseen.

T

Vuoden mutsi

Saatoin suhtautua hieman epäilevästi, kun M julkisti valintansa, Vuoden mutsi, seuraavaksi kirjapiirin kirjaksi.

Onneksi kirja osoittautuikin oikein hauskaksi lukukokemukseksi ja toi varsin elävästi mieleen asioita odotus- ja vauva-ajoilta. Melkein harmittaa, että itselläni ei ollut vastaavaa vertaistukipläjäystä varsinkin esikoista odottaessani. Kirjasta olisi myös löytynyt hyviä vastauksia niille päivittelijöille, jotka kauhistelivat "raskausmasuni" kokoa toista lasta odottaessani.

Kirja oli miellyttävän kevyesti ja helppolukuisesti pilke silmäkulmassa kirjoitettu, vaikka mukana oli myös ihan "oikeaa" asiaa. Saatoin lukiessani nauraa ääneen useammankin kerran, mikä on kohtalaisen harvinaista tietokirjaa luettaessa. Ehkä parasta kirjassa kuitenkin on se, että sitä lukiessa tajuaa, että on ihan OK olla keskinkertainen äiti, niin kaikki muutkin on.

Ja vielä lopuksi:

"Älä yritä lohduttaa synnytystuskissa äheltävää naista muistuttamalla, että miehet joutuvat käymään armeijan. Heti kun armeijassa pissitään sinko, voit käyttää tätä vertausta."

T

Kissaihmisten kokous

Tokipiiriläiset kokoontuivat 15.2.2015 höpisemään viimeisimmästä kirjasta Katukatti Bob.
Piiriläisten keskuudessa vallitsi melkolailla konsensus siitä, että kyseessä oli helppolukuinen ja miellyttävä kertomus, joka sopii lähes kelle tahansa. T:n sanoin: ehkä ainoa, jolle tätä kirjaa ei voi suositella on joku kyyninen kissanvihaaja.

Epätyypillisesti M olisi tällä kertaa kaivannut kirjaan hieman lisää syvyyttä, esimerkiksi Jamesin huumeriippuvuuteen ja siitä vieroittumiseen liittyen.

Kaikkiaan kirja sai kuitenkin melko mainiot arviot piiriläisiltä, tähtiä kaikkiaan 4.

-E

Kissoja ja ihmisiä

Valitsin luettavaksi kirjan Katukatti Bob, koska se vaikutti niin sympaattiselta. Ensivaikutelma osui melko nappiin. Omaelämäkerrallinen teos kuvaa, kuinka James Bowen ja Bob-kissa kohtaavat toisensa ja kuinka heistä muodostuu erottamaton parivaljakko.

Kissaakin kiinnostaa

Kirjan näennäisestä kepeydestä huolimatta, siinä käsitellään myös yllättävän raskaita aiheita, kuten kodittomuutta, huumeriippuvuutta ja lähimmäisenkaipuuta. Aina lähimmäisen ei tarvitse olla toinen ihminen. Riittää, että vierellä on joku, jolle olet tärkeä.

Kirjaa lukiessa tuli myös mieleen se, miten kissoja monesti pidetään itsenäisinä erakoina ja oman tiensä kulkijoina. Luulen, että tällaisen harhaluulon vallassa olevalla ihmisellä ei ole koskaan ollut yhtään läheistä kissaystävää.

-E

Katteilua

Kirjoittaessani tätä sylissäni kehrää harmaavalkoinen ex-katukatti. Kissi ilmestyi elämäämme muutama vuosi sitten rähjäisenä ja hieman huonokuntoisena, mutta kertakaikkisen hurmaavana. Perheeseemme kuuluu myös hömelö maatiaiskissa Viiru, joka saattaa kuvitella olevansa ihminen. On vaikeaa, ellei jopa mahdotonta ajatella elämää ilman ihastuttavaa kissakaksikkoamme. Vaikka kissojen usein väitetään kiintyvän enemmän paikkaan kuin ihmisiin, olen täysin vakuuttunut siitä, että ihmisten ja kissojen ainutlaatuinen suhde muodostuu molemminpuolisesta palvonnasta.

Ainakin näin kissahöperön ihmisen näkökulmasta Katukatti Bob oli hurmaava ja ilahduttava kirja. Persoonallisen katukatin ja entisen huumeidenkäyttäjän ystävyydestä ja elämästä kertova tositarina ihastutti ja ehkä välillä hieman liikutti olematta kuitenkaan missään vaiheessa siirappinen.

"Voi että, mikä söpöläinen", hän sanoi, seisahtui ja kyyristyi silittämään Bobia. Hän hädin tuskin vilkaisi minuun eikä heittänyt rahaa kitarakoteloon, mutta se ei haitannut yhtään. Aloin todella nauttia siitä, kuinka vaivattomasti Bob osasi piristää ihmisten päivää. Bob oli kaunis eläin, täysin kiistattomasti. Mutta se ei ollut ainoa syy. Bobissa oli jotain muutakin: sen persoonallisuus herätti huomiota. Ihmiset vaistosivat, että siinä oli jotain erityistä."

T

Raskaana olevan sivuhorinoita

Haluan ehdottomasti esitellä T:tä saamani neuleohjekirjan sekä tehdä pienen maininnan tuosta valitsemastani Vuoden mutsista.

Aloitan Vuoden mutsista. Minusta, mistä mitään tietämättömästä, kirjassa on ihan asiajuttuja(kin), verhottuna jonkilaiseen sarkastiseen "päin p:tä menee kuitenkin"-huumoriin. Toisen kirjan tekijän raskausviikkoselitystä peilaan joka viikko omaan tilanteeseeni, ja vaaleanpunaisen hattaran sijaan kyseinen viikkoselitys on ollut hyvin lähellä totuutta.

Kannattaa lukea, oli sitten itse tai joku tuttavapiiristä raskaana:  http://www.projectmama.info/2013/01/raskausviikot-explained.html

Ja sitten itse sivuhorinaan. T:ltä sain siis joululahjaksi Sari Savikon toimittaman "Pienten pukimet"-kirjan. Siinä on "nostalgisia neuleohjeita vauvoille ja taaperoille". Aivan ihana kirja! On myssyä, nuttua, mekkoa ja sukkaa, kaikki vuosilta 1930-1950. Ohjeet näyttävät selkeiltä, ja ne kuvat! Pieniä vauvoja ja taaperoita ei (ainakaan nyt raskausviikolla 25) voi huokailematta katsoa!

Ensimmäinen raskaana tekemäni vauvaneule on nyt siis kyseisestä kirjasta. Ihastuin luumunväriseen lankaan, ja tällaiseen ylipolvensukka-ohjeeseen:

Ohje on vuodelta 1945, ja lankana on käytetty merinovillaa.

Oma (vielä keskeneräinen versioni) kyseisestä ohjeesta:

Neulomisesta tulee hyvä mieli. Ja hyvillä mielin on mukava olla raskaana.

- M