Katteilua

Kirjoittaessani tätä sylissäni kehrää harmaavalkoinen ex-katukatti. Kissi ilmestyi elämäämme muutama vuosi sitten rähjäisenä ja hieman huonokuntoisena, mutta kertakaikkisen hurmaavana. Perheeseemme kuuluu myös hömelö maatiaiskissa Viiru, joka saattaa kuvitella olevansa ihminen. On vaikeaa, ellei jopa mahdotonta ajatella elämää ilman ihastuttavaa kissakaksikkoamme. Vaikka kissojen usein väitetään kiintyvän enemmän paikkaan kuin ihmisiin, olen täysin vakuuttunut siitä, että ihmisten ja kissojen ainutlaatuinen suhde muodostuu molemminpuolisesta palvonnasta.

Ainakin näin kissahöperön ihmisen näkökulmasta Katukatti Bob oli hurmaava ja ilahduttava kirja. Persoonallisen katukatin ja entisen huumeidenkäyttäjän ystävyydestä ja elämästä kertova tositarina ihastutti ja ehkä välillä hieman liikutti olematta kuitenkaan missään vaiheessa siirappinen.

"Voi että, mikä söpöläinen", hän sanoi, seisahtui ja kyyristyi silittämään Bobia. Hän hädin tuskin vilkaisi minuun eikä heittänyt rahaa kitarakoteloon, mutta se ei haitannut yhtään. Aloin todella nauttia siitä, kuinka vaivattomasti Bob osasi piristää ihmisten päivää. Bob oli kaunis eläin, täysin kiistattomasti. Mutta se ei ollut ainoa syy. Bobissa oli jotain muutakin: sen persoonallisuus herätti huomiota. Ihmiset vaistosivat, että siinä oli jotain erityistä."

T