Kvanttivaras ja lukijan dilemma

Kun (mitä tahansa) kirjaa googlettaa, siitä löytää aina vähän sitä ja tätä; lähinnä kirjakauppojen esittelyitä, ihmisten lukukokemuksia eli nyt niin trendikkäitä blogeja :), sekä kriitikoiden arvosteluja. Kvanttivaras (engl. Quantum Thief) on tässäkin tapauksessa erityinen; googletapa sitä, ja saatat löytää sanakirjan kirjan termeistä ja keskusteluja kuten "Could someone explain the ending of The Quantum Thief to me..."

Kirjoittaja, Hannu Rajaniemi, on opiskellut matematiikkaa ja teoreettista fysiikkaa sekä väitellyt tohtoriksi säieteoriasta. Kirja onkin yhdistelmä veijaritarinaa ja fysiikan rajattomia mahdollisuuksia, Marsin punaisella planeetalla, kaupungissa joka ei (juuri) koskaan pysähdy, ja jossa elävät olennot voivat suojata ajatuksensa, muistonsa ja jopa itsensä yksityisyysasetuksilla.

Kvanttivaras ei siis ole helppo lukukokemus, ja sen lukemista voi myös itse vaikeuttaa valitsemalla sen joulunajan kirjaksi, eli luettavaksi silloin kun aivot ovat pehmeää suklaakonvehtimössöä.

Punnersin itseni läpi 440-sivuisen kirjan (lainaus sivulta 287: "Eikö  jokainen eletty hetki ole tietynlainen huippukohta?"), ja paljon ei käteen jäänyt, lähinnä tunne, että olisin voinut saada tästä kirjasta irti niin paljon enemmän..!

- M

PS. T&E, minulla on seuraava kirja mietittynä jo :). Luvassa on... tajunnanvirtaa! ?!?

Varkaita Marsissa

Sain luettua (ensimmäisenä!) valitsemani Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan tuossa viime vuoden viimeisinä päivinä, mutta siitä kirjoittaminen on jäänyt roikkumaan. Ihan omaa saamattomuutta, ei mitään tekosyitä tällä kertaa...

Kirja oli kyllä positiivinen yllätys! Ei sillä, että minulla olisi mitään erityisiä ennakko-odotuksia (tai ennakkoluuloja) kirjaa kohtaan ollut.

Kirjan päähenkilönä seikkailee mestarivaras Jean le Flambeur, joka kirjan alussa on dilemmavankilassa. Hänet pelastaa sieltä nainen nimeltä Mieli, ehtona, että Jean auttaa naista keikassa Marsissa, Oublietten liikkuvassa kaupungissa. Kirja siis sijoittuu omaan aurinkokuntaamme, jonnekin kaukaiseen tulevaisuuteen.

Kvanttivaras on scifi-akselilla sieltä kovimmasta päästä, ei mikään aivan helppo luku-urakka, jos ei scifi-kirjallisuus noin muuten ole lähellä sydäntä. Etenkin alkuun lukukokemusta voi hankaloittaa valtava teknisten termien ja uudissanojen viidakko (esim. M:n postauksen lainaus antaa hyvän kuvan). Itse pidin siitä, että lukiessa aivot joutuivat vähän normaalia enemmän työskentelemään kootessaan asiayhteyksistä sanojen ja termien merkityksiä. :)

Juoneltaankin kirja oli mielenkiintoinen. Siinä oli tavallaan jonkinlaista veijarivaras-tunnelmaa sekä aimo annos dekkaria. Tämä kirja kestäisi mainiosti toisenkin (ja vaikka useamman) luennan, ja arveleisin, että siitä löytyisi aina jotain aivan uutta. Kirjan lopussa katse kääntyy kohti edessä olevia seikkailuja ja kirjan seuraavaa osaa. Kyllä harmitti, kun ei sillä hetkellä ollut Fraktaaliruhtinasta hallussa!

-E.

Ensipuraisu Kvanttivarkaaseen

Kymmenisen sivua Kvanttivarasta, ja jouduin lähettämään kirjan valinneelle E:lle seuraavanlaisen tekstiviestin: "Voi jestas mikä tokipiiri-kirja... Tästä tulee pitkä taistelu :)"

-M

"Hän ei ole vielä tottunut zokujen tapaan kommunikoida kuptaamalla." (sivu 55)

Kausaliteettien tahmea verkko

Hyvän kirjan tunnistaa ehdottomasti siitä, että sitä lukee vielä aamukahdelta silmät väsymyksestä verestäen, vaikka tietää, että aamulla on pakko herätä kuudelta ja lähteä töihin. Ahmaisin Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa -kirjan melkein yhdeltä istumalta ja se oli aivan hemmetin hyvä kirja! Ironinen ja syvällinen ja täynnä kirjallisia viittauksia (joista minunlaiseni pieni kirjanörtti pitää kovasti).

Kirjassa oltiin kaikenlaisten perimmäisten kysymysten äärellä, mutta niitä käsiteltiin lumoavan vinksahtaneesti ja uudenlaisesta vinkkelistä. Olen lukenut kauhua ja fantasiaa ala-asteikäisestä asti (ensimmäisen Kingini taisin lukea kymmenvuotiaana) ja on hienoa lukea pitkästä aikaa kirjaa, joka onnistuu tuomaan kyseisiin genreihin jotain uutta ja omanlaistaan.

Näin lopuksi haluan vielä todeta, että Lukija on ehkä kiehtovin kirjallinen hahmo ikinä.

T, joka kirjoittaisi mieluusti analyyttisemmin ja enemmän, muttakun nelivuotias on sitä mieltä, että äiti saisi keskittyä lomapäivänään mieluummin starwarslego-ukkoihin kuin tietsikkaan (ja on tietenkin oikeassa)

Kaksi hyvää kirjaa

Melkein voisin todeta, että ainakin yhden tokipiiriläisen ns. suomi-kammo on nyt selätetty! Onnistuin nimittäin lukemaan en vain yhden, vaan KAKSI hyvää suomalaista kirjaa. Nämä kirjat tosin menevät Sivuhorinoiksi, sillä kukaan tokipiiriläisistä ei käyttänyt näihin valitsemisvuoroaan (valitsemme siis vuorotellen kirjan, jonka kaikki lukevat, ja sitten siitä keskustellaan). Varsinainen tokipiiri-kirja, E:n valitsema Kvanttivaras on minulla tietysti vielä lukematta. Toivottavasti hyvien suomalaisten teosten putki jatkuu sen myötä.

1. Sielut kulkevat sateessa / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Kirja suorastaan imaisi mukaansa. Jonkinlainen taustajännite pysyi alusta alkaen, ja lukijan oli vaikea laskea kirjaa käsistään. Kirjailijan näimme aiemmin Helsingin Kirjamessuilla, mutta kirja ei oikeastaan tarvinnut sympaattisesta kirjailijasta tulleita "lisäpisteitä", sillä se oli pelkästään kirjanakin oikein hyvä. Sielut kulkevat sateessa on täynnä maagista realismia ja mystiikkaa, "tämä voisi tapahtua minulle" -tunteella pohjustettuna, ja onpa siinä esitetty ratkaisu myös siihen, mitä Taivaasta voisi löytyä. Ainoa, jolle kirjaa suosittelisin varauksella, olisi joku, joka on nuorempana päätynyt aborttiin. Kokonaisuudessaan pidin siitä, että kirja oli pelottava. Ja erityisen karmivina pidin niitä sateessa kulkevia sieluja!

2. Puhdistus / Sofi Oksanen

Puhdistus sai minut kiukkuiseksi - ei kiukkuiseksi kirjailijalle eikä teokselle, joka ansaitsee kaikki saamansa kehut, vaan kiukkuiseksi miehille, jotka harjoittavat alistamista ja väkivaltaa muita, erityisesti naisia kohtaan. Päähenkilöt olivat kokeneet kaikenlaista, raiskauksia, hyväksikäyttöä ja pelkoa. Juonikuvio oli jonkinverran monimutkainen, ja tarinan myötä paljastui palasia. Ja vasta tarinan loputtua, ns. liitteistä paljastui jotakin, jota en osannut edes epäillä. En itse tunne juurikaan Viron historiaa, mutta tämän kirjan myötä olen edes vähän viisaampi. Viisaampi olen myös sen suhteen, miksi Puhdistus on niin suosittu. Se on hyvä kirja!

- M.

Kirjamessuilla oli niin mukavaa!

Koska T omi itselleen Kirjamessuilla ilmaan ponnahtaneen hyvän otsikon tulevaa käyttöä varten, oli minun tyytyminen ylläolevaan hieman latteampaan, vaikkakin ihan todenmukaiseen, otsikkoon. Kirjamessuilla oli niin mukavaa! Siitä todisteena hieman kuvasatoa:



E ytimessä, eli kirjojen äärellä

T ja hieno Blogger-nimikylttimme, jonka saimme Atenalta, joka ystävällisesti kutsui meidät paikalle

M vauhdikkaana kirjailijatapaamisessa


Pääsimme siis kutsuttuina osallistumaan Pasi Ilmari Jääskeläisen "Sielut kulkevat sateessa" -tilaisuuteen. Kyseinen kirjailija ei ollut meille entuudestaan tuttu, mutta vaikutti niin sympaattiselta ja sanavalmiilta, että epäilen, että kirjakin tulee saamaan tokipiiriläisiltä hyvän vastaanoton!

- Raportoi M, joka päätyi hankkimaan messuilta sekä kirjoja että kortteja seuraavasti:

Parantaja

 Kokoustimme pitkäksi venyneen tauon jälkeen M:n luona kirjamessujen jälkeisissä tunnelmoinneissa (messu-aiheisia postauksia lienee luvassa). Keskustelimme Antti Tuomaisen Parantaja- kirjasta, jonka luimme kaikki jo kesällä, joten aivan tuoreessa muistissa kirja ei ollut.

Tykkään asioista, jotka ovat rouheita. Ehkä siksi pidin Parantaja- kirjasta huomattavasti enemmän kuin muut tokipiiriläiset. Päällimmäisenä itselleni jäi mieleen kirjan synkeän kaunis tunnelma. Ilmastonmuutoksen kourissa kipuileva sateinen Helsinki hetkeä ennen tuhoa ja epätietoisuuden kalvama mies toivottomalta tuntuvalla etsintäretkellään. Pelkistetty puhekielinen teksti käy tarinaan kuin nyrkki silmään.

Elämän merkitykselliset hetket ovat tapahtuessaan niin ohikiitävän lyhyitä ja itsestään selviä, että ne tulee kuitattua murahduksella tai hymähdyksellä.

Toisaalta E ja M kokivat puhekielisyyden jotenkin häiritsevänä. Koko kirjapiiristelyssä hienointa ja hauskinta onkin se, kuinka eri tavalla kirjan voi kokea ja lukea. Tähtiä:

*** ja 1/2

Loppuun vielä lisäisin, että aloitin Kvanttivarkaan, joka näin äkkiseltään muistuttaa kerronnallisesti Iain Banksiä. Hmm. 

T