Donna Tarttin "Jumalat juhlivat öisin" palkitsi lukijansa ruhtinaallisesti alkuvaikeuksien jälkeen!
Kirja kertoo klassisten kielten suljetusta opiskelijaryhmästä ja sen jäsenistä. Elitistinen, Platonia siteeraava itseään parempana pitävä porukka, ja päähenkilö (mies! Miksi tässäkin ryhmässä vain yksi nainen mukana, eikä edes päähenkilönä?), joka yritti olla jotain muuta kuin rehellisesti oli, vaati hieman totuttelua. Noin 100 ensimmäistä sivua 745 sivun kokonaismäärästä tuntuivat tahmeilta ja eteneminen oli vaivalloista.
Pahin jumi osui n. sivun 80 paikkeille, siihen kohtaan kun Bunny oli juuri vienyt kertojan, Richard Papen, lounaalle hienoon ravintolaan. Pojat olivat sitten syöneet ja juoneet aivan tolkuttomia määriä;
"Vaikka me söimme valtavasti sinä iltapäivänä - keittoa, hummeria, pateita, hyytelöitä, kauhistuttavan runsaan ja moninaisen valikoiman - me joimme vielä enemmän, kolme pulloa Taittingeria cocktailien päälle ja kaiken huipuksi konjakkia, niin että vähitellen pöydästämme muodostui koko huoneen keskinapa jonka ympärillä esineet pyörivät hämärinä ja huimaavalla nopeudella."
- ja sitten tuli kysymys, kuka maksaa...
Kirja imaisi yhtäkkiä mukaansa aivan täysin, kyselemättä. Koko tarina kerrotaan takaumana ja jo prologin ensimmäisessä kappaleessa selvisi, että murha on tehty, ja toisessa kappaleessa kuka sen suunnitteli. Tarinan viileä, kova ydin syntyykin siitä, miksi ja miten kaikki tapahtui ja mitä siitä seurasi.
Tuo yksittäinen lounasmässäilykohtaus kuvaakin tavallaan koko kirjaa ja sen juonta. Eskapismin ja jumalaisen yhteyden, nautinnon ja dionysosmaisen hulluuden etsintä ja toteutus, tietoisuuden hämärtyminen - ja siitä paiskaudutaan suoraan kysymykseen välittömistä seuraamuksista ja sen jälkeisistä, hiipivän piinaavasti etenevistä mutta vastustamattomista jälkiaalloista, joihin kukaan ei ollut lainkaan varautunut.
Aloin pitämään - rakastamaan - kerronnan rytmiä, kuvailua ja yksityiskohtia. Tarttin kieli on (myös suomeksi käännettynä), paremman sanan puutteessa, upeaa. Kuten T:nkin, minun pitää varmaan lukea kirja vielä uudestaan, ja ehkä jopa alkuperäiskielellä.
Cuiusvis hominis est errare.
Annan tälle arvosanaksi typerryttävät, tummana väreilevät viisi kautta viisi tähteä.
- M.
 |
| Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti