perjantai 11. tammikuuta 2013

I am simply a book drunkard

Jotkut naiset ostelevat kenkiä. Minä ostelen kirjoja. Tässä huushollissa sisustaminen tarkoittaa sitä toimintoa, kun keksitään uusia paikkoja, minne kirjoja tungetaan niin että ne ovat somasti esillä mielivaltaiselta vaikuttavassa järjestyksessä. Oikeasti kyseessä on tietenkin nerokas järjestelmä, joka käyttää ristiviitteinä kirjan aihepiiriä, kokoa sekä sitä, kuinka paljon pidin kyseisestä tuotoksesta. Erittäin hyvän kirjan tunnistaa tietenkin siitä, että se on kirjahyllyn päällä sijaitsevalla kunniapaikalla ja sen päällä tai edessä istuu esimerkiksi hattivatti.

Viime aikoina oma kirjojen osteluni on ehkä hieman karannut käsistä jopa omasta mielestäni. Toisaalta, jos vastaan tulee vanhoja Muumi-sarjakuvia ja -kirjoja hintaan 20 senttiä/kpl, niin olisi suorastaan rikollista jättää niitä hyllyyn. Tai jos käväiset antikvariaatissa ja siellä on iiiiiiihania Hellboy-sarjakuvia. Tai jos sattuu löytämään Edward Goreyn The Gashlycrumb tinies-kirjan ylipäätänsä. Tai tosi hienon viiden vuoden päiväkirjan, jossa on joka päivälle oma kysymyksensä, niin että viiden vuoden aikana tulee yhteensä 1825 vastausta.

Sain vastikään luettua Esko Valtaojan Kaiken käsikirjan, jonka joulupukki ystävällisesti minulle toi (epäilen, että E:llä saatoi myös olla näppinsä pelissä). Seuraavaksi yritän saada käsiini George R.R. Martinin Tulen ja Jään laulu -kirjasarjan kolmannen osan. Lukulistalla olisi myös Antony Beevorin Toista maailmansotaa käsittelevä mahtiteos sekä seuraava tokipiiri-kirja, jonka paljastan seuraavassa postauksessa ;)




 


 


 

 

















3 kommenttia: