sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Koukoustamista polttareiden päätteeksi


Ihan ensimmäiseksi täytyy hehkuttaa E:n huippukivoja polttareita.

Ensimmäisenä iltana polttarisaunassa oli ruusunlehtiä ja kynttilöitä, ja morsian laitettiin saunomaan sulhaselle lahjoitettava t-paita päällä (taika, johon tarkemmat ohjeet löytyy googlettamalla). Polttariväki askarteli vielä itselleen seuraavaa päivää varten yhtenevät rintakorut, joissa muilla oli morsiamen ja sulhasen kuvat ja morsiamella vain sulhasen kuva.

Varsinainen polttaripäivä alkoi SeaLifessa, jonne oli erikseen varattu opastettu kierros kalojen parisuhteesta ja perhe-elämästä. Pääsipä seurue yllätyksekseen myös silittämään merisiiliä ja ruokkimaan kaloja hai-altaalle. Jännittävimmät hetket koettiin kuitenkin Jääpuistossa; vuosien tauko luistelussa näkyi ja tuntui, ja luistimet tuntuivat luistavan sekä eteen, taakse että sivullepäin. Luistelun jälkeen paikallaan oli shoppailukierros Stockmannilla. Ennen iltaosiota vedettiin henkeä päikkäreiden, ruokailun ja laittautumisen merkeissä. Ilta huipentui Joutsenlampi -esitykseen Kansallisoopperassa, jonka jälkeen iltaa jatkettiin vielä mm. Dooley's toffeeliköörin voimin. Polttaripäivän jälkeisenä aamuna nautittiin vielä virkistävät mansikka-banaani-pirtelöt ja askarreltiin yhdessä morsiamelle elämänohje-vihkonen.

Sekä samalla pidettiin tokipiirin kokous. Marilyn -teeman mukaisesti taustalla pyöri How to marry a millionaire (kuvassa).

Kuinka miljonääri naidaan, 1953


Käsittelyssä ollut Marilyn Monroe- kirja sai inan vajaat neljä tähteä * * * *. Donal Spoto kumppaneineen oli selvästi tehnyt kattavan taustatyön Marilynin elämäkertaa varten.

T:n mielestä kirja oli tosi kiinnostava, tylsästä alustaan huolimatta (kuinka monta sukupolvea taaksepäin on oikeasti olennaista mennä?), ja erityisesti Sopeutumattomat-elokuvan osalta. M ei ollut aiemmin paljoakaan lukenut elämäkertoja, ja kertoi pitäneensä tästä niin paljon että voisi lukea lisääkin. E:kin piti kirjasta, mutta häntä häiritsi elokuvien arvostelu, erityisesti maininnat Marilynin "turhanpäiväisistä rooleista".

T paljasti myös seuraavan kirjan, ja lupasi kertoilla siitä itse tänne tarkemmin. Seuraavaksi tulemme syventymään Sydämen mekaniikkaan.

Kirjurina
M, yksi kaasoista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti