sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Vihdoin Poika raidallisessa pyjamassa

Pitkään kestänyt metsästys tuli vihdoin päätökseen, kun sain kirjan luettavaksi M:ltä. Liekö kirjapiirin suosiota, mutta Poika raidallisessa pyjamassa on ollut hyvin tiiviisti lainassa viime aikoina kaikissa lähipiirin kirjastoissa.

Nuorten kirja kun on, Poika raidallisessa pyjamassa on todella nopealukuinen ja yksinkertaisesti kirjoitettu. Sisältöä alkaa oikeastaan tarkemmin miettimään vasta, kun on päässyt kirjan - kuten M:kin sanoi, ennalta-arvattavaan - loppuun asti. Tuskin sellaista keskitysleireistä ja natsi-Saksasta kertovaa kirjaa onkaan, joka päättyisi järin onnellisesti.

En voi kiistää, etteikö kirja olisi ollut hyvin koskettava. Olihan se. Itseäni alkoi kuitenkin ajoittain ärsyttämään Brunon itsekkyys ja itsekeskeisyys, joka oli pojan iänkin huomioon ottaen hieman liioiteltua. Itselläni ei ole kokemusta siitä, millaista on olla 9-vuotias poika, mutta jotenkin tuntuu, että kirjailijalla on hieman liioitellun negatiivinen muistikuva lasten kyvystä tuntea empatiaa toisiaan kohtaan. Muilta osin naiivi katsantokanta sopi kirjan teemaan ja kerrontaan mainiosti.

Sitä en ymmärrä, miksei kukaan halunnut selittää Brunolle kunnolla, keitä nuo lapset, isät ja isoisät aidan toisella puolella olivat. Jos he tunsivat olevansa oikeassa, ei kai tuossakaan olisi pitänyt olla mitään salattavaa tai hävettävää heidän mielestään. Luulisi kasvatuksen olleen tuohon aikaan sellaista, ettei yhdellekään saksalaiselle lapselle olisi jäänyt epäselväksi, mikä on yhteiskunnan järjestys ja kenen joukoissa hän seisoo; muutenhan lapsi olisi saattanut kyseenalaistaa tuon koko järjestyksen.

M:n kanssa olen samaa mieltä myös siitä, että kirjan loppusanat olivat melko typerät ja alleviivaavat. Kyllä kirjan pointti tuli itselleni selväksi ilmankin.

Ajatukseni ovat nyt keskittyneet melko paljon kaikkeen siihen, mikä oli mielestäni negatiivista kirjassa, mutta kokonaisuutena pidin siitä melko paljon. Ehkä voisin tarkastaa vielä kirjasta tehdyn elokuvankin, vaikka tuskin se tekee oikeutta kirjalle ja sen naiivin viattomalle tunnelmalle.

Loppuhuomautuksena vielä sanottakoon, että minua jäi häiritsemään hieman se, onko Isän tarkoitus olla jonkinlainen versio Rudolf Hössistä, vai onko yhteys häneen vain minun kuvitelmaani, joka on seurausta siitä, että kirjassa yhdistetään sanat komendantti ja Auschwitz.

-E.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti