Uusia alkuja

Ajatus alkoi viattomasti töissä. Kahvitunnilla keskusteltiin kirjamessuista, kirjoista ja lukemisesta noin ylipäätänsä. Muistelin aikaa, kun kirjoittelin siskojen kanssa kirja-aiheista blogia. Illalla kotona istuin sohvannurkassa ja ajattelin kurkistaa, vieläkö vanhat blogitekstit mahtavat löytyä internetin syövereistä. Ilta vierähti mukavasti, kun luin läpi kaikki kirjoitukset. Nauratti. Jäin miettimään, miten hauskaa olisi jatkaa kymmenen vuoden tauon jälkeen kirjapiiriä. Ihan vaan huvikseen, ehkä ei edes tarvitsisi kirjoittaa mihinkään. Valitsin kirjankin jo etukäteen, varmuuden vuoksi. Jokavuotisissa suvun yhteisissä Halloween-juhlissa heitin varovasti ilmoille ajatuksen - mitä jos… Idea sai kannatusta ja yllättävän nopeasti vanhan blogin tunnukset olikin jo kaivettu esille ja kaikki testailivat kirjautumista. 

Tokipiirin seuraava kirja valikoitui oikeastaan samalla tavalla, sattumalta. Matkustin viime kesänä perheeni kanssa Wieniin. Otin mukaani kirjan tai kaksi lentokoneeseen matkalukemiseksi. Paluumatkaan mennessä olin kuitenkin jo ehtinyt lukemiseni lukea, joten lentokentältä oli ostettava lisää. Satuin valitsemaan M.L. Rion If We Were Villains -kirjan, suurimmaksi osaksi siitä syystä, että kyseessä oli putiikin ainoa englanninkielinen kirja. Onneksi näin, sillä kirja oli huikean hyvä! En yksinkertaisesti pystynyt laskemaan sitä käsistäni. Myöhemmin törmäsin useassa yhteydessä vertailuun Donna Tarttin klassikkoromaaniin Jumalat juhlivat öisin. En kuitenkaan löytänyt kirjaa tuolloin paikkakuntani pienestä kirjastosta, joten asia jäi hautumaan, kunnes ajatus kirjapiirin henkiin herättämisestä tuli ajankohtaiseksi. Jumalat juhlivat öisin (The Secret History) ilmestyi alunperin vuonna 1992 ja on kirjailijan esikoisteos. Kirja kertoo ryhmästä karismaattisia klassisten kielten opiskelijoita syrjäisessä Hampden Collegessa ja olosuhteista, jotka lopulta johtavat yhden nuoren kuolemaan. Kirjan on sanottu luoneen dark academia -genren. Koska siskosten kirjallinen maku on hyvinkin erilainen, odotan innolla, minkälaisen vastaanoton teos saa. Ehkä se jopa havaitaan mukaansatempaavaksi. 

Kuten sanottu, kymmenen vuotta on kulunut blogin aktiivisista ajoista ja omakin esittelytekstini kaipaa päivittämistä. Alkuperäinen kuvaus kuului näin:

T. = keskimmäinen sisko. Kahden lapsen kotiäiti, jonka kotona ei ole ikinä tarpeeksi kirjahyllymetrejä. Kärsii kroonisesta univajeesta.

Kotiäitipäivät ovat haikean kaukana menneisyydessä, eikä univajekaan ole enää aivan niin krooninen (onneksi). Kirjahyllymetrejä ei kuitenkaan jostain syystä ole edelleenkään tarpeeksi. Uusi kuvaus voisi mennä vaikka näin:

T. = Keskimmäinen sisko. Haaveileva bibliofiili, jonka kotona ei ole koskaan tarpeeksi kirjahyllymetrejä. Lukee mieluiten kynttilänvalossa.

Mukavaa olla täällä taas.

-T. 

Uusi tuleminen

Myös E kaivautuu vähitellen horroksestaan, uutta intoa puhkuen ja uusi T:n valitsema kirja jo tiiviisti kätösissä! Viime vuosina luettujen kirjojen lista on jäänyt häpeällisen ja harmillisen lyhyeksi, mutta ehkä tästä alkaa uusi tuleminen (huippuvuosien sadoista kirjoista saanee tosin tässä vaiheessa vain haaveilla).

And so it begins...

Viimeisimpänä luennassa on ollut Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan kolmas osa Haltiain verta. Ensi kosketus Noituri-maailmaan tuli sarjaan pohjautuvien PC-pelien kautta, niistäkin sattuvasti kolmonen (Wild Hunt) vielä pahasti kesken. Kirjasarjaa voi kuitenkin suositella fantasian ystäville peli-innostuksen tasosta riippumatta.

Sitten asiaan ja ensimmäisenä kuvauksen kimppuun:

    E. = Porukan kuopus. Avioliitossa elävä muutaman hullun kissayksilön omistaja. Hurmaava, mutta järjetön.

Kymmenen vuotta on lipunut lähes huomaamatta ohi, paljon on muuttunut ja paljon pysynyt samana. Perhe on kasvanut esikoispojalla, kotia on rakennettu, kissojen määrä vaihdellut (tällä hetkellä vahvuudessa mukana 18-vuotias vanhus ja hömelö kodinvaihtaja-löytökissa).

Miten sitä tiivistäisi olevaisuutensa pariin lyhyeen lauseeseen? Päädyin kaikessa yksinkertaisuudessaan tähän:

    E. = Porukan kuopus. Avioliitossa elävä hullu kissaleidi ja äiti. Tarinoiden ystävä, joka ehtii lukea paljon vähemmän kuin toivoisi.

Seuraavaksi uuden kirjan kimppuun! Jos kirja alkaa Nietzsche-lainauksella, lienee lupa odottaa jotakin mielenkiintoista!

-E.

Marraskuinen herääminen

M täällä! Halusin tulla kertomaan mitä eilen päätimme!

Meillä on joka vuosi yksi tärkeä sukujuhla: halloween-kemut. Kaikki valmistautuvat, pukeutuvat, leipovat - ja yhden päivän ajan olemme jonkin tavallisen yläpuolella. Halloweenina tapahtuu kaikenlaista outoa: toinen siskoni on Alien-elokuvien miehistöä ja toinen hirveä noita-akka. Äidistämme saattaa kehkeytyä oikea joulumuori, ja lapset voivat olla mitä tahansa puudeleista paukuttelevaan Lucky Lukeen.

Tämän vuotinen halloween, eilinen, oli jotakin ylimaagisen outoa.

Päätimme herättää henkiin tämän Tokipiiri-kirjablogimme!

R.I.P. -koristelua halloween-kemuista

T valitsi jo ensimmäisen kirjan tähän uuteen tulemiseen. Tulemme käymään läpi Donna Tarttin jo 90-luvulla kirjoittaman "Jumalat juhlivat öisin". Annan T:n perustella valintansa itse. Minulle kirja, ja myös se toinen kirja, jonka nimen jo unohdin, joka oli saanut tästä Donna Tarttin kirjasta vaikutteita, on toistaiseksi tuntematon.

Tokipiirin kuvaus ja tavoite pysyy ennallaan näin 10 vuoden(!) tauon jälkeenkin. Kolme siskoa, minä eli M, keskimmäinen T, ja nuorin E, sopivat vuorollaan kirjan luettavaksi tässä kirjapiirissä, ja kirja käydään läpi sekä omina blogipostauksinaan että yhteisessä tapaamisessa. Joskus kirjat ovat hittejä, joskus huteja, joskus "ihan kivoja".

Vaikka kirjapiiri pysyy samana, omaa kuvaustani minun toki pitää muuttaa. 10 vuotta sitten, blogin hiipumisen aikoihin, olin juuri muuttanut ulkomaille ja saanut esikoiseni, ainokaiseni.

Muutan siis alkuperäisen tekstin:

M. = 70-luvun lopulla syntynyt esikoinen. Intohimoinen kaiken uuden kokeilija, organisoija, (elämän) opiskelija ja aviovaimo.

muotoon

M. = Siskoista vanhin. Intohimoinen uuden oppija, kokeilija, organisoija, äiti ja aviovaimo. Satunnainen lukutoukka.

Kirjoja toki olemme lukeneet tämän 10 vuoden bloggaustauon aikanakin. Tällä hetkellä viimeisin löytö itselläni on ns. spicy Rebecca Yarroksen Empyrean-sarja. Luin kolme ensimmäistä kirjaa "Siivenisku", "Rautaliekki" ja "Myrskynsilmä" ahmien, ja jäin sen jälkeen tyrmistyneenä muiden fanien kanssa odottamaan 5-osaisen kirjasarjan kahta viimeistä kirjaa - kuulema kirjailija ei ole vielä edes aloittanut kirjoittamaan niitä! Voin kuitenkin suositella sarjaa lämpimästi, jos sattuu pitämään lohikäärmeistä ja vähän villimmästä romantiikasta. Ja toki, jos haluaa/ei haittaa, että on jotain mitä odottaa!

"Lohikäärme ilman lentäjäänsä on tragedia.

Lentäjä ilman lohikäärmettään on kuollut.

- Ensimmäinen artikla, Ensimmäinen kohta

Lohikäärmelentäjien koodeksi"

- M.

Kirjapiiri on kokoontunut!

Ihmeellistä mutta totta, kokoonnuimme keskustelemaan joulutohinoiden ohessa viimeisimmästä tokipiiri-kirjasta ja yleisemminkin kirjoittamisesta ja ainakin minua vaivanneesta motivaation puutteesta.

Totesimme melko yksimielisesti, että lukuunottamatta muutamia yksittäisiä ärtymyksen aiheita, Villi vaellus oli mukaansatempaava parhaimpia kirjoja, mitä olemme kirjapiirissämme lukeneet. Tähtiä kirja sai neljä ja puoli. Se oli hyvä ja hyvin kirjoitettu, itsekin luin sen jo useampaan otteeseen.

Blogiin saatamme jotain kirjoitella, lähinnä ehkä keräämme yhteenvedot vain varsinaisista kokouksista, tai ehkä laitamme kuvan tyylin "luin kirjan". En tiijä, mitä keksitään.

Seuraava kirja, johon yhdessä sukellamme, on E:n valitsema Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin. Itse olin ennen King-fani, kunnes äijä meni ja pilasi koko Musta torni- saagan kammottavilla jatko-osillaan ja vielä kirjoitti uudelleen ne kolme ensimmäistä kirjaa. Surkeasti. I'm very disappointed in you, mr King. Ehkä kuitenkin traumoistani huolimatta annan tälle kirjalle mahdollisuuden.

Kuvat kesältä 2015 Pyhä-Häkistä.

Kirjurina T

Tie vain jatkui jatkumistaan

Nyt siis luvatusti hieman ajatuksia kirjasta Villi vaellus. Sain kirjan luettavaksi T:ltä jokunen viikko sitten. Ensimmäinen sana mikä tulee tästä mieleen: mukaansatempaiseva :D. T toivoi kirjan tuovan lievitystä pahimpaan vaelluskuumeeseen, mutta ainakin minulla se vaikutti nimenomaan päinvastoin.

Kirja kertoo Cheryl Strayedin vaellusmatkasta PCT:llä, Pacific Crest Trailillä, joka ulottuu Meksikon rajalta Kanadan rajalle. Cherylin elämä on sirpaleina, takana monia vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Saadakseen elämänsä, ja itsensä, jälleen kasaan, hän lähtee yksin sadan päivän vaellukselle. Pian hän kuitenkin huomaa aliarvioineensa matkan fyysisen rasituksen. Kirja kuvaa kaunistelematta hiertymiä, irtoilevia varpaankynsiä ja pelon hetkiä. Hetkiä, jolloin tekisi mieli antaa periksi ja jättää vaellus kesken. Mutta jostain löytyy aina sitkeyttä jatkaa eteenpäin.

        Katsoin pohjoiseen, sillan suuntaan, ja pelkkä ajatus siitä valoi minuun uskoa. Katsoin etelään, mistä olin tullut, villiin ja kesyttömään maahan, joka oli koulinut ja korventanut minua, ja mietin vaihtoehtojani. Tiesin, että oli vain yksi. Aina vain yksi.
       Jatkaa kävelemistä.

Kirja ei ole kuitenkaan pelkästään matkakertomus. Cheryl kuvaa siinä myös menneisyyttään, kaikkea sitä, mikä lopulta sai hänet lähtemään tälle matkalle. Kirja onkin paikoin hyvin koskettava. Päällimmäisenä kirjasta jää kuitenkin mieleen hyvin optimistinen ja innostava tunne.

-E.

Back to business!

M alkaa taas päästä kärryille, eli Villi vaellus -kirja on tilattu! Käsittääkseni T on kirjan jo lukenut (muttei vielä blogannut) ja E taitaa olla yhtä saamaton kuin M...

Mutta seuratkaa hei meitä bloglovinissa, jos joskus vaikka taas oikein innostutaan laittamaan tekstiä tulemaan :)

Follow our blog with Bloglovin

Syysterkuin
M

Juttua mutseilusta

Tokipiiriläiset kokoontuivat äitinsä luona jo tuossa maaliskuun puolella, mutta allekirjoittanut M on jotenkin ollut vaihteeksi taas hyvin saamaton kaikkien asioiden suhteen. Kiireinen mahan kasvatuksessa!

"Nyt on tosi kyseessä: paluu sairaalasta kotiin vastasyntyneen lapsen kanssa. Minä, mies ja puolimetrinen kääpiö. Miten tästä selvitään? Pysyykö se hengissä? Mistä tiedän, että se on kakannut? Mitä jos se ei halua syödä? Onko tässä äänenvaimenninta tai mute-nappulaa? Kenelle voi soittaa? Pelkoni osoittautuivat turhiksi. Koska ajatus ei kulje, paniikkitilan lietsominen ei onnistu." Vuoden mutsi, s. 124

"Vuoden mutsi" sai tähtiä yhteensä 4, joten se oli yllättävänkin pidetty. Kirjan "missio on ilahduttaa ja tsempata äitiä matkalla kahdesta viivasta yhteen kynttilään". E tosin totesi, että tämä kirja ei kyllä saa vauvakuumetta aikaiseksi. T oli ennakkoon arvellut, että kirja voisi olla tyhmä, mutta paljastui lukiessa ihmeen hauskaksi.

M piti siitä, että kirjasta oli turha hehkutus kaukana, mutta siinä oli mukana myös järkijuttuja ja neuvoja. Tosin tietoiskut eivät aina niin selkeästi erottuneet ironian seasta.

T piti kirjan vertaistuesta *tähän hekottelua*, ja arvioi kirjan hyödylliseksi ekaa odottavalle. Ja yllättävän monesta asiasta voi kirjan mukaan ärsyyntyä!

M siirtyy tästä täyttämään kirjan osiota "Hyvä luoja että pänni raskaana", avautumiselle on varattu (vain) 1/3 sivua...

Kirjan tekijöiden blogit:
http://www.projectmama.info/
http://www.salamatkustaja.com/

M