tiistai 4. toukokuuta 2010

Coelhoa...

Lukaisin Portobellon noidan yhdessä hujauksessa sen jälkeen, kun M ystävällisesti antoi oman kappaleensa lainaan. Kirja oli nopealukuinen ja ohut, eikä sisällössä ollut hirveästi syvyyttä. Tavallaan Coelhon teos oli täydellinen vastakohta Nick Caven Aasintammalle: silkkaa esoteriaa koko kirja ilman ainoatakaan ripausta realismia. Coelhon kirjoitustyyli on ymmärtääkseni tarkoituksellisen yksinkertaistettu ja kirjoista on helppo poimia mietelauseita ja sitaatteja. Portobellon noidassa nämä "elämänviisaudet" kääntyivät itseään vastaan, sen verran pahasti minua alkoi ketuttaa se, että yksikään henkilöhahmon ei käyttäytynyt eikä puhunut luontevasti. Vähän niinkuin olisi katsellut teatteriesitystä, tai vielä parempi: aivan kuin Black Books -sarjan ensimmäisessä osassa, kun Manny nielaisee Pienen Mielenrauhan kirjan ja kulkee ympäriinsä antamassa ihmisille omituisia elämänohjeita :)

Eli ei tämäkään oikein kolahtanut. Saatan kirjoittaa myöhemmin lisää kirjan tunnelmia, nyt lähden hoitamaan flunssaisia lapsukaisiani.

T kuittaa

2 kommenttia:

  1. On varsin motivoivia nämä teidän tekstit, kun en ole vielä päässyt tuota kirjaa aloittamaan.. :D

    -E.

    VastaaPoista