πn elämä

Piin elämä palautui kirjastoon alkuviikosta, joten kai se on raporttikin kirjoitettava. Kirjasta on kuitenkin jotenkin vaikea keksiä jotakin järkevää sanottavaa.

Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että kirja parani huomattavasti loppua kohden. Jo Sadan vuoden yksinäisyydestä tuttu maaginen realismi väritti tätäkin tarinaa. Itselleni jäikin epäselväksi, mikä oli ns. totista totta ja kuinka paljon kirja puhuukaan vertauskuvilla. Esimerkiksi, mitä ihmettä siellä veneessä nyt loppujen lopuksi oli? Ja mitä se outo saari oikein symbolisoi?

Kirja taas mahdollisimman päinvastaisessa maisemassa. Tiikeri on korvattu poroilla ja meri lumihangella.

- M.

Juhannuskok(k)ous

Tokipiirin kokous 24.6.2011



E ja M käyvät illalla katsomassa vielä juhannuskokkoa. Kuva autenttiselta tapahtumapaikalta.

 E tekee grillimaissinyyttejä. T & M istuvat lautaspinon vieressä. Pino helisee jokaisesta pöydän heilahduksesta. Käsittelyssä Sadan vuoden yksinäisyys, joka jakaa voimakkaasti mielipiteitä.

T toteaa lukeneensa kirjan hyvin intensiivisesti, jonka takia todennäköisesti ne ns. ällötyskohtaukset tuntuivat voimakkaammin. M & E ovat sitä mieltä, että mitään inhorealistisuutta ei oikein edes huomannut. E luki kirjan T:n vastakohtana, eli noin kymmenen sivun pätkissä. Ei ihme, että Jose Arcadiot menivät sekaisin.

M kertoo, että hänen päässään "naksahti joku uusi rata" kirjan lukemisen yhteydessä. M ja T myös ihmettelevät, miten kirjasta tulee niin voimakkaita tuntemuksia, mätiä appelsiineja ja multaa ja kiihkeää rytmiä.

T oli miettinyt kirjan merkityksiä syvemminkin. Symboloiko taivaaseen kiskaistu neito katolisen kirkon vaikutusta machokulttuuriin? Oliko isä symboli menneisyyden Kolumbialle ennen länsimaista rappiota ja banaaniyhtiöitä?

E on kolmikosta ainoa, jota kirja ei lopulta jaksanut kiinnostaa. E myös perää oikeutta lukea kirja ilman kattavia taustatietoja esimerkiksi Kolumbian historiasta.

Kirjasta huomasi selvästi, milloin tarina alkoi kääntyä kohti loppua. Vauvan kohtaloa jokainen pitää ahdistavana, samoin loputonta kultaisten kalojen muodostus, sulatus ja taas muodostus -prosessia.

Tähtiä annetaan lopulta * * * +

Kirjurina M.

Macondon kaupungin nousu ja tuho

Olen hieman jäänyt kirjoissa jälkeen muista piiriläisistä ja sain vasta luettua loppuun Sadan vuoden yksinäisyyden. Alkuun kirjasta oli vaikea saada otetta, varsinkin kun ehdin lukea aina kerrallaan vain parisenkymmentä sivua, ja ne kaikki miljoonat José Arcadiot ja Aurelianot meinasivat alkaa mennä sekaisin. Kerronta oli myös jotensakin lakonista ja kirjan henkilöhahmot jäivät todella etäisiksi. Tärkeintä pääosaa kirjassa esittikin Macondon kaupunki.

Macondon vaiheita käytiin läpi Buendíjojen suvun näkökulmasta. Perheestä eniten mieleen jäi sitkeä Ursula, joka vielä reilusti satavuotiaana ja sokeutuneena mennä porskutti eteenpäin. Hän oli jonkinlainen kaiken kasassa pitävä voima, jonka kuoleman jälkeen alkoi suvun ja talon, ja koko kaupungin, lopullinen rappeutuminen. Toinen erityisen sympaattinen hahmo oli lopussa esiin tuleva katalonialainen kirjakaupanpitäjä.

"Silloin ovat maailman asiat lopullisesti päin persettä kun ihmiset matkustavat ensimmäisessä luokassa ja kirjallisuus tavaravaunussa ", hänen kuultiin sanovan, ja se oli hänen viimeinen mietteensä Macondossa.

Kirjasta saisi varmasti enemmän irti, jos tietäisi jotain Kolumbian historiasta, jota kirjan sanotaan kuvaavan. Ilman moista tietoa kirja jäi hieman pinnalliseksi ja heppoiseksi. Lisäksi ainakin minun lukemassani painoksessa oli hillittömästi outoja kirjoitusvirheitä ja paikoin puuttui kirjaimia ja jopa sanojakin toisinaan.

T:n ja M:n kirjoituksia täytyy kommentoida sen verran, että itse en kyllä huomannut mitään hirmuista inhorealismia, tai oikeastaan minkäänlaista realismia koko kirjassa. Yksi hahmoista nousi pestyjen lakanoiden mukana taivaaseen, toinen eli lähemmäs kaksi sataa vuotta, ja muut kuljeksivat kuoltuaan haamuina talossa. Kirjassa tapahtui muutenkin kaikenlaista epätodellista, mikä teki siitä hieman mielenkiintoisemman kuin olin odottanut. Mutta en ollut aivan yhtä vaikuttunut kuin M. Kirjan mahdolliset syvällisemmät merkitykset jäivät minulta auttamatta piiloon.

-E.

Vaikuttunut Sadan vuoden yksinäisyydestä

Sadan vuoden yksinäisyyttä kuvaa parhaiten sana vaikuttava. Kirja on mielipuolinen, mehevä, omituinen, erilainen, ja vaikuttava. Todella vaikuttava. Heti tämän kokemuksen perään ei pysty lukemaan mitäänsanomatonta rakkausromaania. Loppua kohti tunnelma ja jännite tiivistyi vielä entisestään, Macondo kulkee kohti unohdusta samalla kun Buendían suku irstailee itsensä loppuun lahoavassa, punaisten muurahaisten valloittamassa talossa. Vaikuttavaa.

Kirjassa käydään läpi Macondon kylän elämänkaari, siitä hetkestä kun se raivataan viidakkoon siihen hetkeen, jolloin se pyyhkiytyy pois maailmankartalta. Väliin mahtuu sotia, ahnas banaaniyhtiö, mielettömästi yksinäisyyttä ja mielettömästi José Arcadioita ja Aurelianoja. Kirjassa mikään ei ole mahdotonta; henkilöt voivat lentää taivaaseen pyykkien mukana, kummitella toisilleen, viettää vuosia elämästään yksin huoneissaan, istua loppuelämänsä sidottuna puuhun, tehdä kultaisia kaloja ja sulattaa ne ja tehdä uudelleen, saada 17 poikaa joiden otsaa koristaa aina tuhkaristi, sekä saada lapsia, joilla on saparo. Kirjan loppu, etenkin se mitä tapahtuu Buendíojen suvun viimeiselle jäsenelle, on aivan uskomattoman häiritsevää ja vaikuttavaa.

Tuntuu, että kirjassa on niin paljon teemoja, että niitä on jotenkin vaikea hahmottaa. Banaaniyhtiöiden vaikutus pieneen kylään, sen aiheuttama tuho ja sen tuottama muunneltu totuus voivat tuottaa kolumbialaisille merkityksiä, joissa on enemmänkin yhtymäkohtia maan oikeaan historiaan. Lisäksi kun itsekin olen taistellut muurahaisia vastaan, mieleen jäi se, miten paljon työtä talo vaatii pysyäkseen asuttavana. Erityisesti tuollaisissa kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa varmasti töitä riittää - pidät pienen tauon ja luonto valtaa taas itselleen kaiken.

Minusta kirjassa oli lopulta inhorealismia aika vähän. Ok, vähän siinä piereskeltiin ja oli paiseita ja sukurutsausta ja taisi jossain kohti lukea pillukin ja muuta alatyylistä, mutta jotenkin se luontui sopivasti kerronnan kiihkeään, tuoreen mullan hajuiseen poljentoon. Kadehdin kirjoittajan mielikuvitusta.

- Hyvä ystävä, pidä mielessäsi etten minä sinua teloita, sanoi Aureliano. - Sinut teloittaa vallankumous.

Kenraali Moncada ei edes noussut laveriltaan tervehtimään häntä.

- Hyvä ystävä, haista sinä paska, kenraali vastasi eversti Aureliano Buendíalle. 

- M.

Siivousta ja Sadan vuoden yksinäisyyttä

Pöytä siivottu ja Sadan vuoden yksinäisyyttä aloitettu.

Voi olla, että tuli liian hempeä kuva tähän himopierentäkirjaan liittyen (tosin en itse ole vielä päässyt moisiin kohtiin), mutta olkoon =)

- M

Maagista inhorealismia

Ehdin tässä lukea myös Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden, joka muodosti huiman vastakohdan Suklaapuodin ja Majakanvartijan välissä luettuna :)

Sadan vuoden yksinäisyydessä seurataan Buendían suvun vaiheita sekä Macondon kylä perustamista, kasvua ja tuhoa. Suomennoksesta kuultaa läpi alkuperäiskieli espanja ja sen kiihkeätempoinen rehevä rytmi. Kirja itsessään oli melkoinen kokemus, en oikein osaa sanoa, pidinkö siitä vai en. Tarina ainakin jää kaihertamaan mieltä. Tiedän kyllä, että kyseessä on voimakkaan symbolinen teos, jonka tapahtumat ja henkilöhahmot edustavat Latinalaisen Amerikan veristä historiaa;  vallankumouksia ja vastavallankumouksia, työläisten joukkomurhia ja riistotaloutta harrastavia banaaniyhtiöitä. En kuitenkaan ole koskaan ollut suuri inhorealismin ystävä (ehkä olette tämän huomanneet) ja kirja oli kaiken aikaa ällöttävä. Joihinkin tämänkaltainen huumori voi purra, mutta minusta oli kuvottavaa lukea, miten ihmiset pierivät himontuskissaan ja söivät multaa ja valuivat visvaa ja toisilla oli paiseita kainaloissa. Toistuvana teemana kirjassa oli myös mm. sukurutsaus. Ihastuttavaa. Odotan innolla, mitä muut tokipiiriläiset tästä pitävät.

 Seuraavaksi luemme sitten Leonie Swannin Murha laitumella. Kyseessä on dekkari, jossa paimen löydetään laitumelta kuolleena lapio rinnassa ja hänen paimentamansa lammaslauma ryhtyy selvittämään murhaa. Kirjalta odotan mielenkiintoisia huomioita ihmiselämän omituisuuksista lampaan näkökulmasta katsottuna :)

 T

Suklaapuodista

Palautin kirjan tänään kirjastoon (luettuani sen), joten täytyy varmaan kirjoittaa teoksesta samantien pieni yhteenveto, ennenkuin unohtuu.

Kuten jo totesinkin, teksti oli hyvin kuvailevaa. Kirjassa ei sinänsä tuntunut tapahtuvan paljon - mutta siinä oli paljon elementtejä. Kuvailu oli runsasta (ja ajoittain herkullista). Nainen tyttärineen asettui ranskalaiskylään, laittoi pystyyn pienen suklaapuodin vastustuksesta huolimatta, ja eleli kyläläisten kanssa, samalla kantaen mukanaan menneisyyttään kiertolaisena, ehkä jopa kidnapattuna sellaisena.

Suvaitsevaisuus/suvaitsemattomuus, muukalaisviha ja tiukka uskonnollisuus, höystettynä huumorilla, perheväkivallalla, vahvoilla henkilöhahmoilla, sukulaisuussiteillä ja herkullisella suklaalla. Siinä kirjan kantava sekoitus. Minä nautiskelin kyllä, vaikkakaan kirja ei noussut sieltä pienestä puodista kovinkaan suuriin sfääreihin.

E:n valitsemaa seuraavaa opusta odotellessa en malta olla paljastamatta jo sitä seuraavaa, omaa valintaani: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad), joka siis kolumbialaisen Nobel-kirjailijan Gabriel García Márquezin romaani vuodelta 1967...

- M.