Kokoustamisesta ja Eilisvuodesta

 Kokoustimme viikko sitten nimiäisjuhlien lomassa Aleksi Suomesta -kirjasta. Tokipiiri oli kirjan suhteen harvinaisen yksimielinen: kirjaa pidettiin nopealukuisena ja suoraviivaisena, mutta olisi kaivattu hieman lisää syvyyttä. Monessa kohti tuli sellainen olo, että Aleksin elämästä ja kokemuksista olisi halunnut tietää lisää, enemmän kuin pelkän pintaraapaisun sieltä sun täältä. Toisaalta taas, kun ihmisen tarinaan ei päästy lopulta tämän enempää sisälle, laajempi konteksti olisi voinut tuoda lisää syvyyttä. Jonkinlainen taustoitus tai historiapläjäys Ukrainan tilanteesta olisi ollut paikallaan.

Tähtiä kirja sai jokaiselta tokipiiriläiseltä kolme.

Ehdin tässä välissä kuunnella myös Caro Claire Burken Eilisvuoden. Juonikuvaus sai minut suhtautumaan kirjaan hieman skeptisesti, some ja somevaikuttajien elämä ei oikein lähtökohtaisesti tunnu erityisen kiinnostavalta kirjan aiheelta, ja feministinen satiiri kuulostaa jo terminä jotenkin luotaantyöntävältä. Kirja oli kuitenkin viihdyttävä ja huomasin kuunnellessani pohtivani eri vaihtoehtoja kirjan loppuratkaisuksi. Hieman pohdin myös somea muutenkin ja sitä, miten ihmiset tulkitsevat seuraamiensa "sometähtien" luomia sisältöjä. Hieman jopa saatoin hymähdellä siinä vaiheessa, kun Natalien somekulissi alkoi rakoilla, etenkin huvitti seuraajien pöyristys siitä, että postaukset eivät olleetkaan koko totuus, ja lapsetkin joskus äkkäilivät kulissien takana! Loppu meni ehkä omaan makuun hieman överiksi, ja päällimmäisenä oli M:n tapaan sääli lapsia kohtaan ja toisaalta Natalieta ja Calebiä kohtaan. Mutta kokonaisuutena kirja yllätti positiivisesti odotuksiin nähden.

-E.

Eilisvuosi - päättymätön päänsisäinen monologi

Caro Claire Burken Eilisvuosi -kirjaan valinta osui pelkästään siksi, että se on ollut nyt paljon esillä. Itselläni ei ollut sen suhteen suurempia odotuksia. Toivoin kuitenkin mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja nykypäivän someen liittyvää pohdiskelua.

Pienehköt odotukseni täyttyivät moninkertaisesti! Kirja ei saarnaa eikä selitä someilmiöitä. Se kuvaa oikein vetävästi, karmaisevasti ja jopa uskottavasti yhden naisen ja hänen perheensä kohtalon.

Kirjassa äänessä on kotiäiti-sometähti Natalie, joka on monella tapaa epäluotettava kertoja. Hänen päättymätön päänsisäinen monologinsa on huikeaa seurattavaa. Hän tuntee yhteiskunnan ja äitinsä asettamaa painetta, ja paine kasvaa kirjan edetessä ja somesuosion kasvaessa huimaaviin mittasuhteisiin. 

Natalie ja hänen miehensä Caleb hankkivat maatilan ja Natalie alkaa esittää täydellistä tradwifea. Paino sanalla esittää. Kananpojat ja lehmät kuolevat ja palkatut työläiset käyttävät "luomutilalla" kasapäin erilaisia myrkkyjä. Hänen kauppaamansa oheistuotteetkin ovat "made in china" ja jonkun pitäisi muistaa postittaa ne tilaajille.

Yhtäkkiä Natalie huomaa matkanneensa 200 vuotta ajassa taaksepäin, samalle maatilalle, mutta ilman kodinkoneita ja kalliita lattialankkuja. Pyykkiä on pestävä kaiket päivät ja karkuun ei pääse. Hänen miehensä ei ole hänen miehensä ja hänen lapsensa eivät ole hänen lapsiaan.

En tiennytkään, että satiiri voi viehättää näin paljon, mutta naureskelin, kauhistelin ja ärsyynnyin kovasti lukiessani. Erityisesti loppuhuipennus noin sivusta 300 eteenpäin teki vaikutuksen. Olen tänään palannut ajatuksissani kirjaan monen monta kertaa.

Säälin lapsia ja Natalieta itseään, mutta minua kävi sääliksi myös aviomies Caleb. Hän meni auliisti siihen suuntaan minne erityisesti vaimo, mutta myös isä, nettikirjoittelijat ja tuottaja-Shannon veivät. Hänellä ei ollut lopulta halua mennä piileviä kykyjään ja unelmiaan kohti. Uskon, että hänestä olisi tullut oikein hyvä apulainen vaikka päiväkotiin, leikittämään lapsia oikeiden varhaiskasvattajien avuksi.

Lisäksi mietin Natalien äidin antamaa neuvoa; kuvittele aina, että joku katselee sinua. Natalien hymy ei siis (teknisesti) hyydy missään tilanteessa, ja tilanteitahan piisaa. Siitä on oikeastaan vain pieni ponnistus siihen, että miljoonat seuraajat näkevät sinut Instagramissa joka päivä. Natalien sisältö on näyteltyä ja hartaasti etukäteen suunniteltua. 

En ole itse seurannut Instagramissa tai muuallakaan tradwife-tyyppistä sisältöä. Minusta ajatuskin on kuin kauhuelokuvasta. Tiedän toki, että kyseinen sisältö on hyvinkin trendaavaa. Kuinka moni oikeasti haluaisi kokea, etenkään naisena, täysin perinteisen elämän ~200 vuotta sitten Amerikoissa? Ihminen voi saada päänsä sekaisin monella tapaa. Some on näistä yksi. 

Minusta kirja on täysin hypensä arvoinen. Suosittelen lukemaan.

-M.

"Pian ne tapettaisiin. Pimeässä huoneessani sain veden kielelle."
s. 8

"Mies tekee mitä miehen on tehtävä"

On jo tovi vierähtänyt siitä, kun luin Tuomas Kyrön kirjan Aleksi Suomesta. Tässä välissä tuli synnytystä ja uutta vauva-arkea ja mitä kaikkia tekosyitä sitä nyt saamattomuudelleen voi keksiä...

Päällimmäisenä kirjasta jäi jonkinlainen epämääräinen ahdistus, Aleksin puolesta ja toisaalta Ukrainan puolesta. Aleksilla (tai Samulilla) olisi ollut varmasti potentiaalia moneen, mutta nuoruuden kiusaamiskokemusten siivittämänä hän muovasi itsestään ammattisotilaan. Elämä muukalaislegioonan kautta Ukrainaan näyttäytyy kovana ja kuormittavana. "Mies tekee mitä miehen on tehtävä, vaikka se on ihan poika vielä." Näin synnytyksen jälkeisen hormonimyrskyn keskellä tulee väkisinkin toivottua, että omat pojat eivät joudu tällaisten kokemusten ja valintojen eteen.

T:n tavoin olisin halunnut tietää enemmänkin, mutta ehkä Aleksi suojasi itseään rajaamalla kertomiaan kokemuksia, ja toisaalta ehkä myös vältti kertomasta operaatioista sellaista tietoa, jota jokin pahansuopa taho voisi käyttää hyväkseen. 

Kirja myös onnistuu siinä tavoitteessaan, että se tuo Ukrainan sodan tietyllä tapaa lähemmäs, etenkin nyt, kun Venäjän hyökkäyksestä on kulunut jo useita vuosia. Medianäkyvyys ja liveseurannat ovat vähentyneet, ja suuri yleisö lienee jo osin turtunut tilanteeseen. Taistelu kuitenkin jatkuu edelleen.

-E.