Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antti Tuomainen Parantaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antti Tuomainen Parantaja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Parantaja

 Kokoustimme pitkäksi venyneen tauon jälkeen M:n luona kirjamessujen jälkeisissä tunnelmoinneissa (messu-aiheisia postauksia lienee luvassa). Keskustelimme Antti Tuomaisen Parantaja- kirjasta, jonka luimme kaikki jo kesällä, joten aivan tuoreessa muistissa kirja ei ollut.

Tykkään asioista, jotka ovat rouheita. Ehkä siksi pidin Parantaja- kirjasta huomattavasti enemmän kuin muut tokipiiriläiset. Päällimmäisenä itselleni jäi mieleen kirjan synkeän kaunis tunnelma. Ilmastonmuutoksen kourissa kipuileva sateinen Helsinki hetkeä ennen tuhoa ja epätietoisuuden kalvama mies toivottomalta tuntuvalla etsintäretkellään. Pelkistetty puhekielinen teksti käy tarinaan kuin nyrkki silmään.

Elämän merkitykselliset hetket ovat tapahtuessaan niin ohikiitävän lyhyitä ja itsestään selviä, että ne tulee kuitattua murahduksella tai hymähdyksellä.

Toisaalta E ja M kokivat puhekielisyyden jotenkin häiritsevänä. Koko kirjapiiristelyssä hienointa ja hauskinta onkin se, kuinka eri tavalla kirjan voi kokea ja lukea. Tähtiä:

*** ja 1/2

Loppuun vielä lisäisin, että aloitin Kvanttivarkaan, joka näin äkkiseltään muistuttaa kerronnallisesti Iain Banksiä. Hmm. 

T

torstai 15. elokuuta 2013

New Bad Future

Aikaa on jo vierähtänyt siitä hetkestä, kun M ja E seisoivat Geirangerilla, ja Parantaja siirtyi kädestä toiseen. Luin kirjan reissatessamme Norjassa, makoillen teltan viileässä ilmassa. On helppo ymmärtää, miksi ihmiset kirjassa pakenivat kurjuutta nimenomaan Norjaan, keskelle jylhän kauniita maisemia.



Kuten on varmaan tullut selväksi, dystopiat vetoaa kovasti piiriläisiin, mikä varmisti mielenkiinnon kirjaa kohtaan. Toisaalta suomalainen kaunokirjallisuus.... sanotaan nyt, että vetoaa himpsusti vähemmän. :D

Kirja oli kuitenkin suhteellisen positiivinen yllätys. Se kuvasi tulevaisuutta, jossa asiat ovat menossa huonompaan suuntaan, yhteiskunta on rapistumassa, mutta jotain entisestä on vielä jäljellä. On helppo ajatella, että näin se todellisuudessa menisi, hitaasti, mutta vääjäämättä.

Kirjan dekkari-osuus jätti kyllä toivomisen varaan, se tuntui vähän liian yksinkertaiselta, vähän kuin sivuseikalta, johon on turha panostaa enemmän kuin on tarvetta.

Toisaalta pohjalla paistoi usko ihmisiin ja rakkauteen, mikä oli jotenkin yllättävä, ja kirjan muuhun tunnelmaan tavallaan epäsopiva teema. Mutta mukavaa vaihtelua yleensä vallitsevalle kyynisyydelle! (vrt. Tie, jossa grillailtiin toisia ihmisiä...)

Kun nyt on vauhtiin päästy, niin ajattelin edelleen jatkaa tätä Suomi-putkea. Siksi valitsin seuraavaksi kirjaksi Hannu Rajaniemen esikoisteoksen Kvanttivaras. (vaikka oikeastaan se onkin käännöskirjallisuutta...) Saa nähdä, miten suomalainen scifi uppoaa.

-E.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Parantaja mukana Norjassa

Antti Tuomaisen Parantajaa kohtaan oli itselläni suurehkot odotukset. Dystopia sekä kirjallisuudessa että elokuvissa saa minut yleensä innostumaan. Ja dystopiaa kotoisessa Helsingissä! Espoolainen ei voinut olla hykertelemättä.

Tylysti on todettava, että odotukseni eivät täyttyneet. Dystopiaa oli kyllä tarjolla, mutta kovin arkisesti; kerrostaloja oli hylätty ja väkivalta lisääntynyt. Parantaja oli mielestäni kokonaisuudessaan skandinaavisen pelkistetty, ja siten varsin suomalainen tapaus. Pelkistys ei kuitenkaan yltänyt aiemmin Tokipiiri-kirjana luetun Tien tasolle, vaan jäi seilaamaan jonnekin simppelille maitopurkki ja makkaraa -osastolle (joka sekin on ihan tärkeä osasto; kirja tarjoili mm. uskoa parisuhteeseen). Loppuratkaisukin oli mielestäni jotenkin helppo, eikä herättänyt mitään kummempaa ahaa- tai muutakaan elämystä.

Mutta siitä pidin, että tarinassa kaikki rikkaat pakenivat Norjaan. Olimme nimittäin juuri kirjan lukemisen aikoihin E:n kanssa Norjan reissulla, ja kirja siirtyikin eteenpäin luettavaksi Geirangerilla vesiputouksen äärellä.


- M

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Puutarhurointia ja dystopiaa

Olen hitusen myöhässä kirjoituksineni, mutta ei liene ensimmäinen kerta. M ehti jo kirjoitella meijän kokoustamisestakin, mutta kirjoittelenpa silti vielä jotain pientä.

Sunnuntaivuosi puutarhassa tosiaan oli kiva kirja luettavaksi. Itse en lukeudu viherpeukaloiden joukkoon, vaikka kovasti yritänkin omalla takapihallani touhuta ja möyriä. Oli kiinnostavaa huomata, kuinka antaumuksella ja suunnitelmallisesti puutarhaa voi hoitaa. Ehkä minäkin joskus vielä teen oikein kunnollisen puutarhasuunnitelman...


Seuraava kirja on Antti Tuomaisen Parantaja, Helsinkiin sijoittuva dystopinen dekkari (hihhih). Siis kuinka semmoisen kirjan muka voisi jättää valitsematta? Me piiriläiset olemme ehkä ennakkoluuloisia suomalaisen kirjallisuuden suhteen, joten toivokaamme, että tämä on se kirja, joka lopullisesti hälventää moiset ajatukset.

T