Suon hiljaisuudessa

 Luin Suon villin laulun melkein kokonaan 3,5 tunnin junamatkalla. Uppouduin kirjaan niin täysin, että olin vähällä ajella pysäkkini ohi. Kun konduktööri kuulutti päätepisteeseeni saapumisesta, sulloin tavarani nopeasti kangaskassiin, viskasin takin päälleni ja yritin epätoivoisesti kohdentaa lukemisesta harittavia silmiäni. 

Kirjan alussa päähenkilön Kya Clarkin äiti saa tarpeekseen väkivaltaisesta miehestään ja lähtee. Lapsikatras jää isänsä kanssa suon keskellä sijaitsevalle hökkelille. Yksi kerrallaan myös Kyan sisarukset lähtevät kotoa ja lopulta tyttö jää yksin. Toisessa aikajanassa, vuodessa 1969, suon reunalta löytyy ruumis. Epäilykset kohdistuvat pian Kyaan, rämelikkaan, kuten hänet kyläläisten parissa tunnetaan. Rämelikka on kyläläisten näkökulmasta valkoista roskasakkia, kouluja käymätön juopon tytär. Tarina etenee hiljalleen ja lipuen aikajanojen välillä, suon verkkaisen elämän mukaan.

Pidin kovasti kirjailijan tavasta kuvailla suon luontoa ja elämää. Kirjassa käsiteltiin myös kauniisti erilaisuutta ja yksinäisyyttä ja tarina oli toisaalta surullinen, mutta elähdyttävä. Juoni ei kuitenkaan ollut viimeisen päälle uskottava ja kirjassa ihannoitiin omituisen paljon yksin selviytymistä. Kirja oli ilmestyessään valtava menestys ja odotin siltä ehkä jotain enemmän. 

Kirjailija Delia Owens oli 69-vuotias kirjan kirjoittaessaan. Owens on eläintieteilijä, joka asui yli 20 vuotta Botswanassa ja Sambiassa tutkimassa Afrikan luontoa. Tätä nykyä hän asuu Pohjois-Carolinassa. Tutkijan tausta ja rakkaus luontoon näkyvät hyvin kirjassa. Kohtaukset, joissa Kya tarkkailee ja tutkii luontoa ja keräilee sulkia ja simpukankuoria, olivat kirjan vahvinta ja kiehtovinta antia. Olisin lukenut kirjaa yhtä uppoutuneesti, vaikka siitä olisi jätetty kaikki murhamysteerit ja muut juonenkäänteet pois ja keskitytty kokonaan luonnon tarkkailuun.

Juoni ei välttämättä ollut täysin uskottava, mutta kirja oli silti ihan miellyttävä lukukokemus. Juonenkäänteitä sen tarkemmin paljastamatta, loppu oli omaan makuuni aika töksähtävä. Kaiken kaikkiaan ihan kiva, mutta jotain jäi puuttumaan.

Kuvituskuvina ihan vaan suomalaista syksyistä luontoa :)

-T.

Suon villi laulu

 Seuraavan kirjan vuoro! 

Valintavuorossa T, joten luvassa vähemmän ajankohtaista luettavaa. Tai kirja taisi olla ajankohtainen viitisen vuotta sitten. Ei anneta tämän kuitenkaan häiritä. Seuraavana lukuvuorossa Delia Owensin Suon villi laulu. Arvostelujen mukaan kirja on “niin kaunis, että tekee kipeää”.  Kirjaa on myös luonnehdittu haikeaksi, runolliseksi ja lumoavaksi. Kuulostaa lupaavalta.

Takakannessa juonesta kerrotaan seuraavaa:

“Kun pohjoiscarolinalaiselta suolta löytyy kylän oman kultapojan ruumis, epäilykset kääntyvät Kya Clarkiin, joka asuu marskimaan reunalla. Kouluja käymätön juopon tytär, köyhää valkoista roskasakkia – vai jotain aivan muuta? Kya on oppinut selviytymään yksin, ystävystymään suon eläinten kanssa ja lukemaan sen vesiä ja mättäitä. Mutta hänkin kaipaa rakkautta, ja kun villi luonto kohtaa ihmisten maailman, ei mikään ole enää entisellään.”

-T.

Kyllä ennen kaikki oli paremmin...

 ...Vai oliko sittenkään?

Caro Claire Burken Eilisvuosi oli yllättävän nopealukuinen ja tyyliltään hieman kuin pitkä somepostaus. Mitään kaunokirjallista kielellistä iloittelua kirjalta on turha odottaa, mutta kerronta on mukaansatempaavaa ja tarina etenee jouhevasti. Kirja kertoo tradwife-someinfluensserista, joka eräänä aamuna herää ja huomaa siirtyneensä ajassa parisataa vuotta taaksepäin. Tarina etenee usealla aikatasolla ja päähenkilön tarina keriytyy hiljalleen auki. Kirja alkaa idyllisen kuuloisesti, mutta tarinan edetessä tapahtumat kehittyvät koko ajan hullumpaan suuntaan. Satiiristahan tässä toki on kyse ja siksi tarina on vedetty melkoisen överiksi, mutta pointti olisi ehkä tullut tehokkaammin esille vähemmällä alleviivaamisella.

Nyky-USA on voimakkaan kahtiajakautunut ainakin median kautta tarkasteltuna ja kaikenlaisille manosfääreille, salaliittoteorioille ja tradwife-liikkeille tuntuu olevan tilausta. Some ruokkii ja ravitsee itseään juurikin vastakkainasettelulla, tarkoitus on provosoida ja herättää tunteita. Konservatiivisen oikeiston perusarvoja korostava tradwife-elämä on ehkä monille näyttäytynyt alun perin pakokeinona nyky-yhteiskunnan vaatimuksista. 1950-luvun kotirouvan rooliin heittäytyminen on kuitenkin vain siirtänyt paineet ja uupumuksen toisenlaiseen ympäristöön. 

Löysin internetsin syövereistä aiheeseen liittyen mielenkiintoisen The New York Timesin artikkelin (https://www.nytimes.com/2026/09/24/style/ex-tradwife-influencer-bernadine-bluntly.html), jossa kerrotaan, kuinka useat entiset tradwife-influensserit ovat irtisanoutuneet täysin aiemmista aatteistaan ja varoittavat nyt nuoria naisia täydellisen taloudellisen ja henkisen riippuvuuden haitoista.  Useissa tapauksissa taustalla on ollut myös lähisuhdeväkivaltaa ja taloudellista hyväksikäyttöä. Aiheita sivutaan myös kirjassa, mutta ohuesti.

Eilisvuodesta jäi vähän hämmentynyt olo. Olisin ehkä välittänyt enemmän Natalien ja Calebin kohtalosta, jos hahmot olisivat olleet vähemmän karikatyyrimäisiä.

Plussat:

• Mukaansatempaava
• Nopealukuinen
• Kiinnostava aihe
• Ajankohtainen

Miinukset:

• Vähän turhan alleviivaava
• Tarkemmin ajateltuna juoni ei ollut kauhean uskottava

-T.

Kokoustamisesta ja Eilisvuodesta

 Kokoustimme viikko sitten nimiäisjuhlien lomassa Aleksi Suomesta -kirjasta. Tokipiiri oli kirjan suhteen harvinaisen yksimielinen: kirjaa pidettiin nopealukuisena ja suoraviivaisena, mutta olisi kaivattu hieman lisää syvyyttä. Monessa kohti tuli sellainen olo, että Aleksin elämästä ja kokemuksista olisi halunnut tietää lisää, enemmän kuin pelkän pintaraapaisun sieltä sun täältä. Toisaalta taas, kun ihmisen tarinaan ei päästy lopulta tämän enempää sisälle, laajempi konteksti olisi voinut tuoda lisää syvyyttä. Jonkinlainen taustoitus tai historiapläjäys Ukrainan tilanteesta olisi ollut paikallaan.

Tähtiä kirja sai jokaiselta tokipiiriläiseltä kolme.

Ehdin tässä välissä kuunnella myös Caro Claire Burken Eilisvuoden. Juonikuvaus sai minut suhtautumaan kirjaan hieman skeptisesti, some ja somevaikuttajien elämä ei oikein lähtökohtaisesti tunnu erityisen kiinnostavalta kirjan aiheelta, ja feministinen satiiri kuulostaa jo terminä jotenkin luotaantyöntävältä. Kirja oli kuitenkin viihdyttävä ja huomasin kuunnellessani pohtivani eri vaihtoehtoja kirjan loppuratkaisuksi. Hieman pohdin myös somea muutenkin ja sitä, miten ihmiset tulkitsevat seuraamiensa "sometähtien" luomia sisältöjä. Hieman jopa saatoin hymähdellä siinä vaiheessa, kun Natalien somekulissi alkoi rakoilla, etenkin huvitti seuraajien pöyristys siitä, että postaukset eivät olleetkaan koko totuus, ja lapsetkin joskus äkkäilivät kulissien takana! Loppu meni ehkä omaan makuun hieman överiksi, ja päällimmäisenä oli M:n tapaan sääli lapsia kohtaan ja toisaalta Natalieta ja Calebiä kohtaan. Mutta kokonaisuutena kirja yllätti positiivisesti odotuksiin nähden.

-E.

Eilisvuosi - päättymätön päänsisäinen monologi

Caro Claire Burken Eilisvuosi -kirjaan valinta osui pelkästään siksi, että se on ollut nyt paljon esillä. Itselläni ei ollut sen suhteen suurempia odotuksia. Toivoin kuitenkin mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja nykypäivän someen liittyvää pohdiskelua.

Pienehköt odotukseni täyttyivät moninkertaisesti! Kirja ei saarnaa eikä selitä someilmiöitä. Se kuvaa oikein vetävästi, karmaisevasti ja jopa uskottavasti yhden naisen ja hänen perheensä kohtalon.

Kirjassa äänessä on kotiäiti-sometähti Natalie, joka on monella tapaa epäluotettava kertoja. Hänen päättymätön päänsisäinen monologinsa on huikeaa seurattavaa. Hän tuntee yhteiskunnan ja äitinsä asettamaa painetta, ja paine kasvaa kirjan edetessä ja somesuosion kasvaessa huimaaviin mittasuhteisiin. 

Natalie ja hänen miehensä Caleb hankkivat maatilan ja Natalie alkaa esittää täydellistä tradwifea. Paino sanalla esittää. Kananpojat ja lehmät kuolevat ja palkatut työläiset käyttävät "luomutilalla" kasapäin erilaisia myrkkyjä. Hänen kauppaamansa oheistuotteetkin ovat "made in china" ja jonkun pitäisi muistaa postittaa ne tilaajille.

Yhtäkkiä Natalie huomaa matkanneensa 200 vuotta ajassa taaksepäin, samalle maatilalle, mutta ilman kodinkoneita ja kalliita lattialankkuja. Pyykkiä on pestävä kaiket päivät ja karkuun ei pääse. Hänen miehensä ei ole hänen miehensä ja hänen lapsensa eivät ole hänen lapsiaan.

En tiennytkään, että satiiri voi viehättää näin paljon, mutta naureskelin, kauhistelin ja ärsyynnyin kovasti lukiessani. Erityisesti loppuhuipennus noin sivusta 300 eteenpäin teki vaikutuksen. Olen tänään palannut ajatuksissani kirjaan monen monta kertaa.

Säälin lapsia ja Natalieta itseään, mutta minua kävi sääliksi myös aviomies Caleb. Hän meni auliisti siihen suuntaan minne erityisesti vaimo, mutta myös isä, nettikirjoittelijat ja tuottaja-Shannon veivät. Hänellä ei ollut lopulta halua mennä piileviä kykyjään ja unelmiaan kohti. Uskon, että hänestä olisi tullut oikein hyvä apulainen vaikka päiväkotiin, leikittämään lapsia oikeiden varhaiskasvattajien avuksi.

Lisäksi mietin Natalien äidin antamaa neuvoa; kuvittele aina, että joku katselee sinua. Natalien hymy ei siis (teknisesti) hyydy missään tilanteessa, ja tilanteitahan piisaa. Siitä on oikeastaan vain pieni ponnistus siihen, että miljoonat seuraajat näkevät sinut Instagramissa joka päivä. Natalien sisältö on näyteltyä ja hartaasti etukäteen suunniteltua. 

En ole itse seurannut Instagramissa tai muuallakaan tradwife-tyyppistä sisältöä. Minusta ajatuskin on kuin kauhuelokuvasta. Tiedän toki, että kyseinen sisältö on hyvinkin trendaavaa. Kuinka moni oikeasti haluaisi kokea, etenkään naisena, täysin perinteisen elämän ~200 vuotta sitten Amerikoissa? Ihminen voi saada päänsä sekaisin monella tapaa. Some on näistä yksi. 

Minusta kirja on täysin hypensä arvoinen. Suosittelen lukemaan.

-M.

"Pian ne tapettaisiin. Pimeässä huoneessani sain veden kielelle."
s. 8

"Mies tekee mitä miehen on tehtävä"

On jo tovi vierähtänyt siitä, kun luin Tuomas Kyrön kirjan Aleksi Suomesta. Tässä välissä tuli synnytystä ja uutta vauva-arkea ja mitä kaikkia tekosyitä sitä nyt saamattomuudelleen voi keksiä...

Päällimmäisenä kirjasta jäi jonkinlainen epämääräinen ahdistus, Aleksin puolesta ja toisaalta Ukrainan puolesta. Aleksilla (tai Samulilla) olisi ollut varmasti potentiaalia moneen, mutta nuoruuden kiusaamiskokemusten siivittämänä hän muovasi itsestään ammattisotilaan. Elämä muukalaislegioonan kautta Ukrainaan näyttäytyy kovana ja kuormittavana. "Mies tekee mitä miehen on tehtävä, vaikka se on ihan poika vielä." Näin synnytyksen jälkeisen hormonimyrskyn keskellä tulee väkisinkin toivottua, että omat pojat eivät joudu tällaisten kokemusten ja valintojen eteen.

T:n tavoin olisin halunnut tietää enemmänkin, mutta ehkä Aleksi suojasi itseään rajaamalla kertomiaan kokemuksia, ja toisaalta ehkä myös vältti kertomasta operaatioista sellaista tietoa, jota jokin pahansuopa taho voisi käyttää hyväkseen. 

Kirja myös onnistuu siinä tavoitteessaan, että se tuo Ukrainan sodan tietyllä tapaa lähemmäs, etenkin nyt, kun Venäjän hyökkäyksestä on kulunut jo useita vuosia. Medianäkyvyys ja liveseurannat ovat vähentyneet, ja suuri yleisö lienee jo osin turtunut tilanteeseen. Taistelu kuitenkin jatkuu edelleen.

-E.

Eilisvuosi

Aina välillä on mukava mennä trendien mukana; pysyä samalla aikajanalla muun maailman kanssa. Eilisvuosi on julkaistu suomeksi nyt elokuussa, ja se on herättänyt "kirjakuplassani" sen verran huomiota, että valitsin sen, TADAA, seuraavaksi Tokipiirin kirjaksi.

Ennakko-odotukset eivät silti ole kovinkaan suuret. Odotan lähinnä mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja ns. tämän päivän someen liittyvää pohdiskelua. Jos kirjasta jää jotain muistiin ja jälkipohdittavaksi, olen tyytyväinen.

Kohauttava feministinen aikalaissatiiri riisuu somevaikuttajan kiiltokuvaelämän silkaksi painajaiseksi. - Kirjan takakansi  

Katsotaan mitä tapahtuu.

M.