Kokoustamisesta ja Eilisvuodesta

 Kokoustimme viikko sitten nimiäisjuhlien lomassa Aleksi Suomesta -kirjasta. Tokipiiri oli kirjan suhteen harvinaisen yksimielinen: kirjaa pidettiin nopealukuisena ja suoraviivaisena, mutta olisi kaivattu hieman lisää syvyyttä. Monessa kohti tuli sellainen olo, että Aleksin elämästä ja kokemuksista olisi halunnut tietää lisää, enemmän kuin pelkän pintaraapaisun sieltä sun täältä. Toisaalta taas, kun ihmisen tarinaan ei päästy lopulta tämän enempää sisälle, laajempi konteksti olisi voinut tuoda lisää syvyyttä. Jonkinlainen taustoitus tai historiapläjäys Ukrainan tilanteesta olisi ollut paikallaan.

Tähtiä kirja sai jokaiselta tokipiiriläiseltä kolme.

Ehdin tässä välissä kuunnella myös Caro Claire Burken Eilisvuoden. Juonikuvaus sai minut suhtautumaan kirjaan hieman skeptisesti, some ja somevaikuttajien elämä ei oikein lähtökohtaisesti tunnu erityisen kiinnostavalta kirjan aiheelta, ja feministinen satiiri kuulostaa jo terminä jotenkin luotaantyöntävältä. Kirja oli kuitenkin viihdyttävä ja huomasin kuunnellessani pohtivani eri vaihtoehtoja kirjan loppuratkaisuksi. Hieman pohdin myös somea muutenkin ja sitä, miten ihmiset tulkitsevat seuraamiensa "sometähtien" luomia sisältöjä. Hieman jopa saatoin hymähdellä siinä vaiheessa, kun Natalien somekulissi alkoi rakoilla, etenkin huvitti seuraajien pöyristys siitä, että postaukset eivät olleetkaan koko totuus, ja lapsetkin joskus äkkäilivät kulissien takana! Loppu meni ehkä omaan makuun hieman överiksi, ja päällimmäisenä oli M:n tapaan sääli lapsia kohtaan ja toisaalta Natalieta ja Calebiä kohtaan. Mutta kokonaisuutena kirja yllätti positiivisesti odotuksiin nähden.

-E.

Eilisvuosi - päättymätön päänsisäinen monologi

Caro Claire Burken Eilisvuosi -kirjaan valinta osui pelkästään siksi, että se on ollut nyt paljon esillä. Itselläni ei ollut sen suhteen suurempia odotuksia. Toivoin kuitenkin mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja nykypäivän someen liittyvää pohdiskelua.

Pienehköt odotukseni täyttyivät moninkertaisesti! Kirja ei saarnaa eikä selitä someilmiöitä. Se kuvaa oikein vetävästi, karmaisevasti ja jopa uskottavasti yhden naisen ja hänen perheensä kohtalon.

Kirjassa äänessä on kotiäiti-sometähti Natalie, joka on monella tapaa epäluotettava kertoja. Hänen päättymätön päänsisäinen monologinsa on huikeaa seurattavaa. Hän tuntee yhteiskunnan ja äitinsä asettamaa painetta, ja paine kasvaa kirjan edetessä ja somesuosion kasvaessa huimaaviin mittasuhteisiin. 

Natalie ja hänen miehensä Caleb hankkivat maatilan ja Natalie alkaa esittää täydellistä tradwifea. Paino sanalla esittää. Kananpojat ja lehmät kuolevat ja palkatut työläiset käyttävät "luomutilalla" kasapäin erilaisia myrkkyjä. Hänen kauppaamansa oheistuotteetkin ovat "made in china" ja jonkun pitäisi muistaa postittaa ne tilaajille.

Yhtäkkiä Natalie huomaa matkanneensa 200 vuotta ajassa taaksepäin, samalle maatilalle, mutta ilman kodinkoneita ja kalliita lattialankkuja. Pyykkiä on pestävä kaiket päivät ja karkuun ei pääse. Hänen miehensä ei ole hänen miehensä ja hänen lapsensa eivät ole hänen lapsiaan.

En tiennytkään, että satiiri voi viehättää näin paljon, mutta naureskelin, kauhistelin ja ärsyynnyin kovasti lukiessani. Erityisesti loppuhuipennus noin sivusta 300 eteenpäin teki vaikutuksen. Olen tänään palannut ajatuksissani kirjaan monen monta kertaa.

Säälin lapsia ja Natalieta itseään, mutta minua kävi sääliksi myös aviomies Caleb. Hän meni auliisti siihen suuntaan minne erityisesti vaimo, mutta myös isä, nettikirjoittelijat ja tuottaja-Shannon veivät. Hänellä ei ollut lopulta halua mennä piileviä kykyjään ja unelmiaan kohti. Uskon, että hänestä olisi tullut oikein hyvä apulainen vaikka päiväkotiin, leikittämään lapsia oikeiden varhaiskasvattajien avuksi.

Lisäksi mietin Natalien äidin antamaa neuvoa; kuvittele aina, että joku katselee sinua. Natalien hymy ei siis (teknisesti) hyydy missään tilanteessa, ja tilanteitahan piisaa. Siitä on oikeastaan vain pieni ponnistus siihen, että miljoonat seuraajat näkevät sinut Instagramissa joka päivä. Natalien sisältö on näyteltyä ja hartaasti etukäteen suunniteltua. 

En ole itse seurannut Instagramissa tai muuallakaan tradwife-tyyppistä sisältöä. Minusta ajatuskin on kuin kauhuelokuvasta. Tiedän toki, että kyseinen sisältö on hyvinkin trendaavaa. Kuinka moni oikeasti haluaisi kokea, etenkään naisena, täysin perinteisen elämän ~200 vuotta sitten Amerikoissa? Ihminen voi saada päänsä sekaisin monella tapaa. Some on näistä yksi. 

Minusta kirja on täysin hypensä arvoinen. Suosittelen lukemaan.

"Pian ne tapettaisiin. Pimeässä huoneessani sain veden kielelle."
s. 8

"Mies tekee mitä miehen on tehtävä"

On jo tovi vierähtänyt siitä, kun luin Tuomas Kyrön kirjan Aleksi Suomesta. Tässä välissä tuli synnytystä ja uutta vauva-arkea ja mitä kaikkia tekosyitä sitä nyt saamattomuudelleen voi keksiä...

Päällimmäisenä kirjasta jäi jonkinlainen epämääräinen ahdistus, Aleksin puolesta ja toisaalta Ukrainan puolesta. Aleksilla (tai Samulilla) olisi ollut varmasti potentiaalia moneen, mutta nuoruuden kiusaamiskokemusten siivittämänä hän muovasi itsestään ammattisotilaan. Elämä muukalaislegioonan kautta Ukrainaan näyttäytyy kovana ja kuormittavana. "Mies tekee mitä miehen on tehtävä, vaikka se on ihan poika vielä." Näin synnytyksen jälkeisen hormonimyrskyn keskellä tulee väkisinkin toivottua, että omat pojat eivät joudu tällaisten kokemusten ja valintojen eteen.

T:n tavoin olisin halunnut tietää enemmänkin, mutta ehkä Aleksi suojasi itseään rajaamalla kertomiaan kokemuksia, ja toisaalta ehkä myös vältti kertomasta operaatioista sellaista tietoa, jota jokin pahansuopa taho voisi käyttää hyväkseen. 

Kirja myös onnistuu siinä tavoitteessaan, että se tuo Ukrainan sodan tietyllä tapaa lähemmäs, etenkin nyt, kun Venäjän hyökkäyksestä on kulunut jo useita vuosia. Medianäkyvyys ja liveseurannat ovat vähentyneet, ja suuri yleisö lienee jo osin turtunut tilanteeseen. Taistelu kuitenkin jatkuu edelleen.

-E.

Eilisvuosi

Aina välillä on mukava mennä trendien mukana; pysyä samalla aikajanalla muun maailman kanssa. Eilisvuosi on julkaistu suomeksi nyt elokuussa, ja se on herättänyt "kirjakuplassani" sen verran huomiota, että valitsin sen, TADAA, seuraavaksi Tokipiirin kirjaksi.

Ennakko-odotukset eivät silti ole kovinkaan suuret. Odotan lähinnä mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja ns. tämän päivän someen liittyvää pohdiskelua. Jos kirjasta jää jotain muistiin ja jälkipohdittavaksi, olen tyytyväinen.

Kohauttava feministinen aikalaissatiiri riisuu somevaikuttajan kiiltokuvaelämän silkaksi painajaiseksi. - Kirjan takakansi  

Katsotaan mitä tapahtuu.

M.

"Mie jouduin päättämään, tapanko vai enkö tapa"

 Minulla oli hieman hankaluuksia saada Tuomas Kyrön Aleksi Suomesta -kirjaa käsiini, joten päädyin loppujen lopuksi tilaamaan sen itselleni. Kirja oli aika lyhyt ja nopealukuinen, luin sen loppuun kahdessa illassa. Kirja kertoo Ukrainan sodasta ja suomalaisen Aleksin, alkuperäiseltä nimeltään Samuli Jussheikin, elämästä. Koulukiusattu nuori mies lähtee 18-vuotiaana Ranskan muukalaislegioonaan ja myöhemmin Ukrainaan "puolustamaan pienempää maata, johon iso naapuri hyökkää". 

Tuomas Kyrön päällimmäisenä tarkoituksena on ollut nostaa esille Ukrainan tilannetta - tehdä jotain, mitä nyt keski-ikäinen laiskanpulskea kirjailija voi. Muistan, kuinka epätodellinen ja voimaton olo itselläni oli silloin, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022. Ymmärrän hyvin halun ja tarpeen tehdä jotain konkreettista. Kuitenkin itselleni päällimmäisenä tunteena kirjasta jäi tavallaan harmistus Aleksin puolesta. Hän vaikutti syvälliseltä ja älykkäältä tyypiltä, joka joutui kohtaamaan elämässään aivan liikaa paskaa. 

Onneksi kirjassa pureudutaan muuhunkin kuin Ukrainan sotaan, koska itselleni kirja alkoi oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun aikajanalla palataan Aleksin lapsuuteen. Hänen elämäänsä Ukrainan sodan ulkopuolella pureudutaan pitkälti läheisten muistikuvien ja tulkintojen kautta ja Aleksin oma ääni jää etäisemmäksi. Olisin halunnut tietää enemmän: muukalaislegioonasta, Afrikan vuosista, rakkaasta koirasta, elämästä Suomessa, lapsuudesta. Olisi ollut hienoa, jos kirjaa olisi ollut mahdollista hioa pidempään ja haastatella Aleksia enemmän, tuoda esille miehen omia ajatuksia elämästä, ei pelkästään sodasta. Läheisten kertoman mukaan Aleksi leikki pienenä mielellään supersankaria. Ehkä muukalaislegioona ja sotilaan ura olivat hänelle jonkinlaista toivoa pelastaa ihmisiä oikeassa elämässä, kun kukaan ei pystynyt pelastamaan Aleksia. 

Kirjasta jäi surumielinen olo. Mieleeni jäi erityisesti kirjassa ollut lapsuudenkuva. Siinä näkyy pieni onnellinen poika touhuamassa mummolassa ja ajelemassa polkutraktorilla. Vuosia myöhemmin tuo sama poika yrittää löytää tarkoitusta elämälleen vieraassa maassa, ase kädessään.

Aleksi kuoli Ukrainan sodassa joulukuussa 2024 35-vuotiaana. 

Sanattomaksi vetää. 

-T.

Aleksi Suomesta - ammattisotilaan tarina

Helmikuussa 2022 suomalainen Aleksi lähtee Ukrainaan taistelemaan Venäjää vastaan. Hänelle sotiminen on jo tuttua; ensin muukalaislegioonassa ja sen jälkeen ympäri maailmaa.

Kyrö kirjoittaa jo heti kirjan alkumetreillä sen, mitä itsellekin tulee välillä mieleen - jotain tarttisi tehdä. Kyrö tarttuu rynnäkkökiväärin sijaan läppäriinsä. Aleksi pääsee kertomaan tarinansa sattumuksen kautta. Joku tapaa jonkun, jonka tarinan kautta sotaa voi kuvata. Kyrö vierailee Kiovassa, ja Aleksin sukulaisten luona pohjoisessa.

Przemyslin asemalla viulistin isä kertoi vanhasta ukrainalaisesta sanonnasta: venäläiset saapuvat aina kello neljä. Se on useiden sukupolvien perimässä, yhteisessä muistissa: pimeän hetkellä saapuva rosvojoukko. (s. 82)

Aleksi jää kirjassa jollain tapaa kaukaiseksi. Hänen elämänsä on tavallaan traagista - sotaa, rasismia, pettymyksiä ihmissuhteissa - mutta tuntuu, että paljon sisältöä jää piiloon, ehkä kirjailijan kohteliaisuuden varjon taakse. Kyseessä on kuitenkin oikea ihminen.

Kirja oli varsin helppolukuinen, mutta ei erityisen mukaansatempaava. En ole ihan varma, pidinkö Aleksista vai en. Sen tiedän, että sodasta en pidä.

Nuorilla miehillä on kaikki edessä, heidän ei pitäisi kuolla kuraisille pelloille eikä romahtavan kerrostalon kellariin. Heidän pitäisi olla opiskelemassa, juhlimassa, opettelemassa elämää. (s. 12) 

Ostamassani pokkarissa lukee, että tuotto ohjataan Ukrainan tukemiseen keväällä 2025. Sota jatkuu edelleen, mutta Aleksi on poistunut joukostamme.

Lämmittelin jo muita Tokipiiriläisiä todennäköisellä seuraavalla kirjalla, joka on taas aivan toista äärilaitaa, mutta en vielä julkaise sitä. Käsitellään ensin rauhassa Aleksin tarina.

- M.

Kesällä 2026 luettu Tuomas Kyrö: Aleksi Suomesta. WSOY 2023

Sodan keskellä

Kuten T aiemmassa postauksessaan jo mainitsi, valintani Tokipiirin seuraavaksi kirjaksi on Tuomas Kyrön Aleksi Suomesta. Kirja on ollut lukulistalla ilmestymisestään asti; teosta on kovasti kehuttu monissa arvosteluissa ja on aihepiiriltään todella kiinnostavan oloinen. Toki odotan myös mielenkiinnolla sitä, miten Kyrön tyyli kääntyy tällaiseen vakavaan aiheeseen, kirjailija kun on itselle tuttu lähinnä Mielensäpahoittajien kautta.

Kirjan on kerrottu saaneen alkunsa Kyrön halusta tehdä jotain konkreettista Ukrainaa auttaakseen. Kirjan kautta hän pystyy kertomaan yhden sotilaan tarinan ja tuomaan Ukrainan sodan karua todellisuutta ihmisten tietoisuuteen.

Kirjassa kerrotaan Aleksin elämästä. Koulussa häntä kiusattiin ihonvärinsä takia ja 18-vuotiaana hän lähtee Ranskan muukalaislegioonaan. Ukrainan sodan eskaloituessa hän päättää lähteä Ukrainan Foreign Legion joukkoihin.

"Hän menee kaikkiin tuliin ensimmäisenä: koska hänellä ei ole mitään hävittävää, hän on ylivoimainen. Siksi hän on yhä elossa."

Vuoden 2025 lopussa uutisoitiin Aleksin kuolleen taistelussa Ukrainassa.

T ja M tuntuivat olevan valinnasta yllättyneitä, mielenkiintoista nähdä, millaista keskustelua tämä herättää... 

-E.