Margarita

Seuraava Tokipiirin kokous on tulossa vielä tässä kuussa, joten on ihan soveliasta julkistaa seuraava kirjakin. Tällä kertaa valitsemisvuorossa M.

Halusin jotain suomalaista ja jotain luontosuhteeseen liittyen - itselleni tärkeä aihe.

Päädyin Anni Kytömäen Margaritaan, joka ei siis käsittääkseni kerro margariittadrinkeistä, vaan jokihelmisimpukoista ja luonnon merkityksestä, ja muitakin kiinnostavia yhteiskunnallisia näkökulmia liene. Takakannen mukaan "Margarita kuvaa metsien ja ihmisten harvoin muistettua historiaa".

Jää nähtäväksi tai siis luettavaksi!

- M.

Anni Kytömäki: Margarita

Todellisuuden painovoima

Ehdin jo aloitella Muistoja planeetta maasta -trilogian kakkososaa Synkkä metsä, mutta palataanpas vielä vähän taaksepäin ensimmäiseen osaa, Kolmen kappaleen probleemaan.

Ennakko-odotukset kirjan osalta oli melko korkealla, ja se ei kyllä todellakaan tuottanut pettymystä. Ei ihme, että hehkutusta ja palkintoja on tullut.

Kirjassa on mielenkiintoisesti kuljetettu useita, aluksi ehkä erillisiltä tuntuvia juonikuvioita, jotka punoutuvat kauniisti yhteen loppua kohti.

Liikkeelle lähdetään 60-luvun lopulta Kiinan kulttuurivallankumouksen ajalta, joka kuvaa hienosti sitä, mihin kaikkeen ihmiskunta pahimmillaan kykenee kiihkomielisten ideologioiden ajamana. Kaikki se lohduttomuus pohjustaa hyvin Ye Wenjien myöhempiä ratkaisuja ja ajattelua.

Nykyajassa Wang Miao tutkii outoja tieteen ilmiöitä, jotka vaikuttavat olevan kaikkien fysiikan lakien vastaisia ja jotka ovat ajaneet tutkijoita itsemurhiin asti. Tähän kietoutuu myös Three Body-peli, jossa yritetään ratkaista kolmen kappaleen probleemaa ja näin pelastaa pelin yhteiskunta kerta toisensa jälkeen vääjäämättä toistuvalta tuholta. 

Tarinan "tieteellinen puoli" oli myös todella mielenkiintoinen. Itseäni kiehtoo kovasti kaikenlaiset tähtitieteen ja kvanttifysiikan ilmiöt (vaikka en niistä varmaan paljoa loppupeleissä ymmärräkään), ja kirjassa näihinkin paneuduttiin antaumuksella.

Kirjan lopussa tuli sellainen olo, että tämä oli vain eräänlainen prologi itse tarinalle, ja siksipä siirryin nopeasti toisen kirjan kimppuun.

-E

Ihan muina hyönteisinä moniulotteisessa avaruudessa, kolmen kappaleen probleeman äärellä

"Voiko tosiaankin olla niin, että kaikki aine onkin perusluonteeltaan satunnaista? Voisiko kaikki maailman vakaus ja järjestys ollakin pelkkä ohikiitävä tasapainon hetki jossain maailmankaikkeuden pienessä nurkassa, pelkkä lyhytikäinen pyörre kaoottisessa virrassa?"

Myönnän, että minulla oli varsin vahvat ennakkoluulot Liu Cixinin ”Kolmen kappaleen probleema”a kohtaan. Kiinalaista science fictionia, joka alkaa 1960-luvun kulttuurivallankumouksesta? Ei kuulostanut mun jutulta.

Aloitin lukemaan tätä sellaisessa mielentilassa, kuin vain ensimmäistä kertaa ACOTAR-sarjan  (ah! Feyre Darling!) äänikirjoja kuunteleva vain voi olla; Sarah J. Maasin keijumaailmassa, niin täysin eri taajuudella tämän kovan sci-fin kanssa.

Mutta miten väärässä olinkaan (taas). Jäin koukkuun jo luvussa 1: Hulluuden aikakausi. Minulta pääsi pieni itku jo jossain sivun 20 paikkeilla. Kirja piti otteessaan, ja samoilla paikkeilla kuin Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -kirjassa, noin sivun 80 jälkeen, olin ihan myyty. Tämä on mulle, mun juttu.

Miten ihan järkevät ihmiset hullaantuvat aatteen palosta tunnistamattomiksi, järjettömiksi?

Miten maapallo on oikein onnistunut muodostumaan sellaiseksi kuin on? Miten on mahdollista, että kaikki arpakuutiot on heitetty sellaiseen asentoon, että minä istun tässä viinilasin kanssa miettimässä kolmen kappaleen probleemaa, paikassa, joka moneen muuhun planeettaan verrattuna on oikea paratiisi? Ja onko sillä mitään väliä, mitään merkitystä, niin sitten mihinkään.

Jos olen lehmä navetassa, ja saan ruokaa joka päivä klo 11, voinko tehdä siitä tieteellisen päätelmän, että ruoka tulee joka päivä klo 11? En tietenkään voi. Viimeisenä päivänä tulee ruoan sijaan noutaja.

Kouluni olen käynyt, pääaineena tietojärjestelmätiede, ja ehkä sen ansiosta osasin lukea (itselleni) puolikäsittämättömät tekniset purskahdukset vain ohimenevinä teknisinä selostuksina, ja keskityin ytimeen, tarinaan. 

Tarina on uskottava ja koukuttava. Toisin kuin T, joka kai meinaa jatkaa seuraavaan osaan, teen niin kuin E aiemmin, ja tarkistan miltä näyttääkään tämän Netflix-versiointi… 

- M.

Pyörteitä kaoottisessa virrassa

Koska olen hillitön kirjahamsteri, kirjahyllystäni sattui löytymään myös E:n valitsema Kolmen kappaleen probleema -kirja. Ostin sen useampi vuosi sitten miehelleni joululahjaksi ja se on ollut omalla lukulistallani pitkään. Nyt olikin hyvä aika tarttua kirjaan!

Päällimmäisenä tunteena kirjan lukemisen jälkeen oli ihmetys - siis mitä oikein tuli luettua?!? Kirja alkaa Kiinan kulttuurivallankumouksen ajoista vuodelta 1967 ja jatkuu nykypäiviin, kun nanotutkija Wang Miaon oven taakse ilmestyy kaksi poliisia ja kaksi sotilasta. Tämän jälkeen tarina lähtee rullaamaan nopeasti ja luvassa on omituisia ja yllättäviä juonenkäänteitä. 

Kirja on, kuten useassa yhteydessä on tullut mainittua, kovan luokan scifiä. Siinä keskitytään vahvasti yksityiskohtien kuvaamiseen. Esimerkiksi kirjan loppupuolella on hyvin pitkä (tai ainakin hyvin pitkältä tuntuva) kappale yksitoistaulotteisen protonin levittämisestä kahteen ulottuvuuteen, jotta sen pinnalle pystytään etsaamaan mikropiirejä. 

“Tämän mikropiirin toimintaperiaate erosi täysin perinteisestä mikropiiristä, sillä sen rakenne ei perustunut atomeille, vaan protonin aineelle. Virtapiirien PN-rajapinta oli muodostettu protonin pinta-alueella vaikuttavaa vahvaa voimaa taivuttamalla, johtimet puolestaan oli valmistettu ydinvoimaa johtavista mesoneista.” 

Lukiessa tuntui siltä, että tarinan päähenkilöt olivat tavallaan sivuseikka - välttämätön paha, jonka kautta kerrontaa vietiin eteenpäin. Sinänsä tarina oli todella kiehtova. Pidin siitä, miten kirjassa kiedottiin yhteen alun perin satunnaisilta vaikuttavat yksityiskohdat, kuten virtuaalitodellisuudessa pelattava tietokonepeli, jossa Kaaoksen ja Tasapainon ajat vaihtelevat tai verkkokalvoilla välkkyvä lähtölaskenta. Todellakin lukemisen arvoinen kirja, joka herätti paljon ajatuksia. Tavallaan tämä oli täydellinen vastakohta kirjapiirin edelliselle kirjalle. Kolmen kappaleen probleema kuvaa tapahtumia monesta eri näkökulmasta ja tarinaa kerrotaan pitkälti ulkopuolisen kertojan vinkkelistä. Ehkä tästä johtuen tarinan päähenkilöt jäävät taka-alalle ja varsinainen huomio keskittyy itse tapahtumiin ja niiden merkitykseen ihmiskunnalle.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen lukuelämys. Kirja on Muistoja planeetta Maasta -trilogian ensimmäinen osa ja aion tarttua myös jatko-osiin, jotta saan tietää, miten tarina etenee. Odotan mielenkiinnolla, mitä muut tokipiiriläiset kirjasta tuumaavat…

Planetaarinen malli, 📷: T (Naturhistorisches museum, Wien)

-T.

Palaaminen jouluisiin kirjapiiristelytunnelmiin

T:n joulunaika ja uusi vuosi hurahtivat ohi sen verran hektisesti, että vasta nyt löytyi aikaa kirjoitella rauhassa :) Tai oikeastaan kirjoitin tekstin kännykän muistioon, mutta en saanut aikaiseksi siirtää sitä blogiin asti.

Tokipiiri kokoontui joulupäivänä. Hyvän ruuan ja yhdessäolon lomassa keskusteltiin Jumalat juhlivat öisin -kirjasta. Kirja jakoi (yllättäen) mielipiteitä (ei oikeasti yllättäen). T ja M pitivät kirjasta ja sen kerronnasta. M koki ensimmäiset sata sivua raskaiksi, mutta ravintolakohtauksen jälkeen jotain tapahtui ja tarina lähti rullaamaan aivan eri tavalla. 

E:n lukukokemus puolestaan takkusi koko kirjan ajan. Henkilöiden kohtalot eivät jaksaneet kiinnostaa ja välillä ihmetytti, mitä järkeä koko tarinassa on. Kirjan henkilöistä kukaan ei ollut samaistuttava ja E koki muutenkin kirjan "akateemisen ylimystömeiningin" lähinnä ärsyttävänä.

T piti kirjasta selkeästi eniten. Oli virkistävää lukea taidokkaasti kirjoitettua tekstiä, joka sai lukijan todella kokemaan kuvatut kohtaukset. Esimerkkinä M mainitsi Richardin viettämät pakkasyöt surkeassa majapaikassaan ja miten elävästi tekstistä välittyi kylmyys ja paleleminen. E olisi todennäköisesti nauttinut kirjasta enemmän, jos siinä olisi kuvattu tapahtumia myös muiden näkökulmista. T oli asiassa eri mieltä, kirjassa oli tarkoitus nimenomaan korostaa, miten jokaisen oma sisäinen narratiivi ja käsitys itsestä värittävät kokemaamme todellisuutta.

M oli heti kirjan lukemisen jälkeen kovasti tarinan lumoissa, mutta sittemmin tunne on hieman haihtunut. Tähtiä kirja sai T:ltä ja M:ltä 5, E:ltä 2, joten keskiarvoksi tuli 4.

Kokouksessa otettiin kantaa myös äänikirjoihin ja todettiin yksimielisesti, että kirjan muodolla ei ole väliä. Kirjoja voi oman valintansa mukaan joko lukea tai kuunnella! Seuraavaksi käydään E:n valitseman kirjan kimppuun. Saas nähdä, jakautuvatko mielipiteet jälleen, vai olisiko kovaa scifiä edustava Kolmen kappaleen probleema tokipiiriläisiä yhdistävä kirja (todennäköisesti ei).

Kuvassa M:n tyttäreltä saatu ihana ja upea joululahja tokipiiriläisille <3

Kirjurina T

Seuraavaksi scifiä

 Edellisen postauksen yhteydessä unohtui julkaista seuraava kirja. Mielessä pyörineet vaihtoehdot tuntuivat kaikki toistavan samaa kaavaa: science fiction ja hiljattain julkaistu suoratoistosarja.

Hartaan pohdinnan jälkeen päädyin kirjaan, joka on ollut luentalistalla nyt jonkun aikaa: Liu Cixin, Kolmen kappaleen probleema.

Sarja on tästä(kin) tullut katsottua ja se vetosi omalaatuisuudellaan. Kuten yleensä, sarjan on sanottu vetävän mutkia suoriksi ja yksinkertaistavan science-osioita, joten tottakai kirja alkoi välittömästi kiinnostaa!

Kirja lähtee liikkeelle Kiinan kulttuurivallankumouksesta 1967 ja jatkaa 2000-luvulle fysiikan, tietokonepelien ja itsemurhamysteerien keskelle.

Katsotaan, miten ristiriitaisia reaktioita tästä saadaan aikaan ;)

-E

Juhlitaan öisin

 En ollut ihan yhtä vaikuttunut Donna Tarttin "Jumalat juhlivat öisin" -kirjasta kuin muut tokipiirin jäsenet. M:n kirjoituksen luettuani olin vielä varovaisen toiveikas, että kyse on vain alkukankeudesta, mutta tarina ja henkilöhahmot eivät lakanneet tökkimästä missään vaiheessa. Hautajais-osio oli varmaan viimeinen niitti ja tuntui että se ei lopu koskaan...

Mutta palataan hieman asioissa taaksepäin.

Kirja kertoo siis opiskelijaporukasta, jonka yksi jäsen murhataan. Murhaan johtaneita tapahtumaketjuja käsitellään yhden porukan jäsenen, Richard Papen selostamissa takaumissa.

Joukkiosta ei oikein löydy yhtään hahmoa, joka herättäisi minkäänlaista empatiaa tai jonka kohtalo varsinaisesti kiinnostaisi. He ovat omassa erinomaisuudessaan paistattelevia, muita opiskelijoita ylenkatsovia rikkaiden perheiden lapsia (Richard mahdollisesti pois lukien), jotka yrittävät nähtävästi paikata tietynlaista tylsistymistään erilaisten kokemusten kautta. Kun alkoholi, lääkkeet ja huumeet ei riitä, etsitään tajunnanräjäyttäviä kokemuksia öisistä bakkanaaleista.

Olo on kuitenkin hieman ristiriitainen, sillä kirjan kerronta oli erittäin sujuvaa, omalla tavallaan keveää, ja tarinan yksityiskohtiin ja henkilöhahmojen rakentamiseen oli jaksettu paneutua antaumuksella, mieleen tuli Stephen King parhaimmillaan.

Kirjassa oli myös potentiaalia monenlaiseen eettiseen pohdintaan, mutta se ei oikein päässyt oikeuksiinsa, kun kaikki henkilöt lähinnä ärsytti. Samoin kertojan epäluotettavuudesta tuli monessa kohti erilaisia vihjeitä, joista olisi voinut saada mielenkiintoisia nyansseja tarinaan.

Ehkä tämä kirja tuli luettua 20 vuotta liian myöhään. Yliopistossa englannin filologiaa harrasteleva minä olisi voinut löytää tästä kirjasta huomattavasti suurempia ansioita.

-E