Tuntemamme maailman loppu

 M:n tapaan en oikein meinannut saada käsiini Tokipiirin viimeisintä kirjaa Asema 11. Sitten satuin onnekkaasti saamaan kangasostosten kylkiäisenä ilmaisen kokeilun erääseen e-/äänikirjapalveluun, josta vielä onnekkaammin teos sattui löytymään. Päädyin lukemaan tämän e-kirjana kyseisestä palvelusta, ja täytyy sanoa, että lukukokemus oli huomattavasti ennakko-odotuksia positiivisempi. Tähän asti olen ollut paatunut painettujen kirjojen kannattaja, mutta ehkä e-kirjat ja äänikirjat ajavat asiansa ainakin hetkittäin...

Itse teokseen: Asema 11 oli loppupeleissä melko tyypillisen "amerikkalainen" dystopia, jossa tappavan taudin leviämisen seurauksena koko yhteiskunta ajautuu kaaokseen: hyvin pian alkaa kauppojen ryöstely, ja toiset eloonjääneet ovat suurin uhka. Mahtuupa joukkoon outo kultti profeettoineen. Viihdyttävä, mutta kovin tuttu kuvio.

Muutama asia kirjassa jäi hieman häiritsemään. Ensinnäkin tuntui melko epätodennäköiseltä, että valtaosan ihmiskunnasta tappanut tauti jätti henkiin niin suuren osan yhteen ihmiseen tavalla tai toisella linkittyneistä henkilöistä, joita kirjan tapahtumat siis seurasivat eri aikakausina ennen ja jälkeen pandemian. Mutta toki tällä tavoin saatiin hahmojen tarinat limittymään kauniisti toisiinsa.

Toinen "ongelma" oli se, että vielä 20 vuoden jälkeen teatteriseuruekin etsi uusia tarvikkeita kiertämällä vaikkapa tyhjiä taloja, sen sijaan, että olisivat opetelleet tekemään tai korjaamaan tarvikkeitaan itse. Monessa kohtaa viitattiin esim. siihen, että joukko metsästi peuroja, mutta he eivät nähtävästi hyödyntäneet vaikkapa näiden nahkoja rikkoutuneiden telttojen paikkaamiseen... Ei ehkä kokonaisuuden kannalta merkittävin asia, mutta särähti monessa kohtaa :D 

Lukukokemuksena kirja oli viihdyttävä ja kirjan kieli oli mukavan soljuvaa ja kuvailevaa, mutta kokonaisuus ei ehkä tarjonnut riittävästi mitään uutta dystopioiden saralla. Mutta täytyy muistaa täydentää kotivaraa tässä Andes-viruksen leviämistä odotellessa...

-E

Asema 11: maailmanlaajuinen pandemia

Minulla oli varsin huono tuuri T:n valitseman Asema 11-kirjan suhteen. Suomenkielistä versiota en saanut käsiini mistään ja englanninkielisellekin annettiin viikkojen toimitusaika. Päädyin siis kuuntelemaan sen suomenkielisenä äänikirjana, lukijana Krista Putkonen-Örn. Äänikirjana pituus oli varsin kohtuullinen, 11 h ja 43 min.

Aluksi en meinannut päästä imuun millään. Ajatus lähti harhailemaan, kuvatut ihmisten toimet tuntuivat varsin merkityksettömiltä ja ns. Hollywood-maailma ei juurikaan kiinnostanut. Näin kävi itse asiassa myös välillä kesken tarinankin pari kertaa - osa taisi mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Tarina kohosi odotetulle tasolle kyllä siinä välillä, ja näistä upeista kohdista ensimmäinen tapahtui lumisateisena iltana juuri ennen kuin kaupat sulkeutuivat ja Jeevan tajusi, että nyt jos koskaan oli hamstrattava ostoskärryittäin ruokaa ja muita tarvikkeita.

Pandemia tuli ja tappoi arviolta 99% ihmisistä. Ei ollut enää sähköä, bensa vanheni, ei ollut siviilisaatiota, ei hätätilassa viranomaisten apua. Henkilö voi kuolla astuttuaan ruosteiseen naulaan. Maailmanlopun profeetta voi olla ainoa valon pilkahdus kurjuuden keskellä.

Minusta teoksen juoni oli lopulta nerokas. Se alkoi yhden ihmisen kuolemasta ja jatkoi ja palasi siihen läpi koko tarinan. Irtonaiset, välillä lyhyet kohtaukset nivoutuivat yhteen ja muodostivat mietityn kokonaisuuden. Ihmisillä on erilaiset kohtalot, mutta kukaan ei pärjää yksin, kaikilla on kaipuu kohti toista ihmistä - omaa lasta, rakastettua, veljeä tai sisarta, tai matkan päältä löytynyttä omaa laumaa, kiertävää sinfoniaorkesteria.

Tarinassa oli mielenkiintoisia visuaalisia elementtejä, kuten vaikka kuvaillut sarjakuvakirjat, Kirstenin kuljettama paperipaino, lentokoneen muotoiset arvet, käsien tatuoinnit tai vaikka kalalampi rankkasateessa. Pidin kovasti kirjan lempeästä, uskottavasta tekstistä.

Katastrofin jälkeisestä ajasta olisin lukenut (kuunnellut) mielelläni paljon pitemmältikin.

He olivat koko ajan eläneet itsestään selvien ihmeiden keskellä (Track 42 kohdassa 5:35)

- M. 

Hitaasti virtaava maailma

 Margarita on ollut lukulistallani jo pitkään, joten ilahduin, kun M. valitsi sen Tokipiirin seuraavaksi kirjaksi. Tuntui kuin kirja olisi rauhassa odottanut oikeaa hetkeä tulla luetuksi. Blogiin kirjoittamisessa vierähti kuitenkin tovi jos toinenkin. Arki on kulkenut omia uomiaan. 

Luin Margaritan jo helmikuussa ja kuten E:llä, myös itselläni oli alussa hieman vaikeuksia päästä kiinni kirjan tunnelmaan. Jossain vaiheessa jäin lukemisen kanssa täysin jumiin, ja jätin kirjan viikoksi odottelemaan parempaa inspiraatiota. Kun jatkoin lopulta lukemista, en malttanutkaan lopettaa ennen kuin koko kirja oli luettu. Kerronta oli kielellisesti kaunista ja tarina vei mustavalkoisiin suomi-filmi -tunnelmiin. Huomasin pohdiskelevani erityisesti yhtä kirjan päähenkilöistä, jokihelmisimpukkaa. Raakkujen elämä mullistuu täysin, kun niiden kotijoki muokataan paremmin uitoille sopivaksi. Sameassa vedessä pienet raakunpoikaset tukehtuvat hiljalleen kuoliaaksi. Samaan aikaan kirjassa kuvataan pientä poliopotilasta, jonka elämä hiipuu rautakeuhkon sisällä. Olemmeko oikeastaan niin erilaisia?

Muiden painavien teemojen ohella Margarita käsittelee naisten kehollista itsemääräämisoikeutta ja rinnastaa sen luonnon kestämättömään hyväksikäyttöön. Tarina saa pohtimaan suomalaisten luontosuhdetta, ihmiselon haurautta - ja raakkuja, joiden hidas elämä soljuu eteenpäin verkkaisen joen virtauksessa. Kirjan tunnelma oli harvinaisen elävä ja aito ja sen pohjavire oli melankoliasta huolimatta toiveikas. Elämä soljuu eteenpäin vaikeuksien jälkeen. 

Suosittelen lukemaan kirjan, jos haluat lukukokemuksen, joka jää hiertämään ajatuksiin kuin hiekanjyvänen jokihelmisimpukan sisälle.

Koska kaikki tokipiiriläiset ovat jo Margaritan lukeneet, sain luvan julkistaa virallisesti Tokipiirin seuraavan kirjan :) Olen siis itse valintavuorossa ja valitsin luettavaksi Emily St John Mandelin Asema 11. Kirja on post-apokalyptinen romaani maailmasta, joka on muuttunut tuhoisan pandemian jälkeen. Kirja on julkaistu jo vuonna 2014 ja se on voittanut mm. Arthur C. Clarke Award- sekä Toronto Book Award -palkinnot. Kirjaa on kuvailtu kauniiksi ja kaihoisaksi, joten melankolisissa tunnelmissa jatketaan. Dystopioissa on jotakin todella kiehtovaa (tyttäreni sanoisi varmaan tähän, että olen vaan täysin milleniaali), joten kirja oli melko itsestäänselvä valinta, kun tähän törmäsin. Kirjan suomenkielistä käännöstä tuntuu olevan hankala löytää mistään, joten koko kirjapiiri on tainnut päätyä lukemaan tämän englanniksi.

Seuraavaa kokousta odotellessa!

-T.

Ei kurjuutta kummempaa

 Aloittelin M:n valitsemaa Anni Kytömäen Margaritaa jo reilusti helmikuun puolella (heti kun sain kirjan käsiini). Alku oli jotain aivan muuta kuin olin odottanut, kun kirjan kuvaus puhui luontosuhteesta ja sitten oltiinkin perinteiseen suomalaiseen tyyliin sota-ajassa. Alun jälkeen oli jostain syystä vaikeuksia palata kirjan pariin, mutta kun vauhtiin pääsi, vei kirjan kaunis kuvaileva kieli hetkittäin mennessään.

Kirjassa sivutaan monia "suuria" teemoja sodasta naisten kehon itsemääräämisoikeuteen ja metsänhoidosta poliopandemiaan. Luonto ei kuitenkaan noussut ihan sellaiseen asemaan, kuin ennakkoasetelmien perusteella kuvittelin. Ja näin onnellisesti raskaana olevana, en ehkä ihan samaistunut Sennin ajatuksiin kohdussa kasvavasta loisesta tai Antin linkolalaisiin ajatuksiin ihmisten lisääntymisestä...

Päällimmäisenä mieleen jäi ehkä se, miten kaikki kirjan hahmot tuntuivat olevan kovin tyytymättömiä elämäänsä ja valintoihinsa, jotka oli ehkä tehty lähinnä velvollisuudentunnosta, koska näin kuuluu tehdä ja tätä minulta odotetaan. Ja siihen liittyen ehkä tietynlainen harmistus hahmojen puolesta.

-E.

Margarita, velvollisuuksista ja suomalaisesta luonnosta

Valitsemani Anni Kytömäen Margarita oli toisaalta juuri sitä mitä etukäteen ajattelin, ja toisaalta jotain aivan muuta. Jotenkin viivyttelinkin tähän tarttumista, sillä arvasin kirjan vievän ns. syviin vesiin.

Vähän yli puolenvälin päästyäni huomasin miettiväni, että tämä on ahdistavin ja ankein kirja pitkään aikaan. Kirjassa kaadetaan suomalaista metsää, rikotaan raakkuja, kuvaillaan polion vaikutuksia, kuollaan, melkein kuollaan, joku kuolee, ja pieni lapsi hengittää rahisten rautakeuhkolaitteen avulla.

Jotenkin silti pidin kirjasta. Margarita on kaunista kieltä, julmuuteen asti tyynesti kuvailevaa, ja rehellistä, juurevaa. Luonto vertautuu ihmiseen, ihminen koostuu lihaksista ja luista, ja elämässä on uskallettava kokeilla ja elää. Päähenkilöllä ei ole helppoa, mutta harvalla on. Vaikkakin muiden elämä saattaa näyttää koostuvan enemmän onnenhetkistä ja tulevaisuuden suunnitelmista, siinä missä itse ei tunne edes kuuluvansa joukkoon.

- Jos sataa, kuusen alla et kastu. Neulaset ovat niin tiuhassa. (Sivu 477)

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että kirja kirjoitettiin vuosia ennen Stora Enson aiheuttamaa kuuluisaa raakkutuhoa, joka tapahtui kesällä 2024. Veikkaan, että sillä metsäkoneen kuljettajalla ei ole ollut tätä teosta yöpöydällään…

- M.

Talvinen kokous 31.1.

Tokipiiri kokousti Kolmen probleeman tiimoilta noin viikko sitten (synttäriherkkujen äärellä).

M totesi, että ennakko-odotukset oli kovin tuskaiset, mutta kirja yllätti helppolukuisuudellaan. T puolestaan koki, että päähenkilöt tuntuivat olevan kirjassa "välttämätön paha", joilla juonta vietiin eteenpäin. Kummallakaan ei ollut ennakkotietoa siitä, mitä oikein tulee tapahtumaan ja mistä kirja oikeastaan kertoo; mitä lähtölaskennat oikein ovat ja miten peli oikein liittyy tähän kaikkeen. Olikin mielenkiintoista huomata, miten loppua kohti juonen osaset punoutuivat kauniisti yhteen. E:lle tämä oli tuttua jo sarjan tiimoilta, mutta toki kirja on aina erilainen kuin sen adaptaatiot.

Henkilöhahmoista eniten syvyyttä saivat Ye Wenjie, jonka menneisyys ja sen vaikutus hänen tuleviin valintoihinsa olivat tarinan keskiössä, sekä iso-Shi, joka oli kaiken karkeuden alla hyvinkin tarkkasilmäinen. "Päähenkilö" Wang Miao taas tuntui olevan vain juonta kannattelemassa ja viemässä tapahtumia eteenpäin. Pohdimme myös sitä, miten kirjan henkilöille perhe ja läheiset tuntuivat olevan aivan sivuseikkoja, Wang Miaon osalta jossain sivulauseessa mainittiin, että hänellä oli vaimo ja lapsikin, mutta näillä ei tuntunut olevan sen kummempaa merkitystä, ja Ye Wenjie tuntui hänkin suhtautuvan läheisiinsä todella kylmästi, eikä oman tyttären itsemurhakaan tuntunut pahemmin hetkauttaneen. Pohdimme peilaako tämä jotenkin kiinalaista yhteiskuntaa ja perheen merkitystä siinä; miten se vertautuu länsimaiseen romanttiseen perheidylliin.

Toisaalta pohdimme myös eroa avaruusrodun autoritaarisen yhteiskunnan ja ihmisten yksilökeskeisyyden välillä. Ja onko avaruusrodun kuvaukseen kenties piilotettu oman yhteiskunnan kritiikkiä, jota ei ehkä muuten Kiinassa sallittaisi?

Kirja onnistui myös hyvin kuvaamaan radikalisoitumista ja sen taustaa. Ääriympäristöaktivisteja, joiden mielestä ihmiskunta joutaa mennä, oli mahdollista ymmärtää, vaikkei heidän ajatuksiaan ja toimintaansa hyväksyisikään. Ja toisaalta vastapuolella pasifisti yritti varoittaa vastaamasta.

Kaikkinensa tokipiiriläiset olivat tällä kertaa yllättävänkin yksimielisiä kirjasta, heikkouksiksi nousi lähinnä ohuet henkilöhahmot ja hetkittäiset vähän turhankin tuhdit tiedepläjäykset. Tähtiä M ja E antoivat 5, ja T 4, jolloin keskiarvoksi saadaan tasan 4,666666666666667 tähteä.

E hyppäsi jo jatko-osan pariin testaillessaan E-kirjastoa, kun sieltä kerrankin löytyi kirja, jota olin etsinyt... Palvelu tuntuu näin äkkiseltään ihan näppärältä, tosin lukukokemuksena oikea kirja päihittää kyllä edelleen mennen tullen kirjan kuuntelun.

Kokouksen päätteeksi keskusteltiin hieman myös tulevasta kirjasta, kontrasti kiinalaisen scifin ja suomalaisen luontokuvauksen välillä on ennakko-asetelmaltaan melkoinen... Ja toki vähän sivuhorinoitiin myös kirjavinkkejä, kuten tilanteeseen kuuluu.

-E

Margarita

Seuraava Tokipiirin kokous on tulossa vielä tässä kuussa, joten on ihan soveliasta julkistaa seuraava kirjakin. Tällä kertaa valitsemisvuorossa M.

Halusin jotain suomalaista ja jotain luontosuhteeseen liittyen - itselleni tärkeä aihe.

Päädyin Anni Kytömäen Margaritaan, joka ei siis käsittääkseni kerro margariittadrinkeistä, vaan jokihelmisimpukoista ja luonnon merkityksestä, ja muitakin kiinnostavia yhteiskunnallisia näkökulmia liene. Takakannen mukaan "Margarita kuvaa metsien ja ihmisten harvoin muistettua historiaa".

Jää nähtäväksi tai siis luettavaksi!

- M.

Anni Kytömäki: Margarita