Paikka vapaana

Tunnustan, kuulun niihin harvoihin, jotka eivät koskaan ole oikein päässeet sisälle Harry Pottereihin. Kirjat - blaah, leffat - blaah. Kun siis E viime kokouksessamme keittiön pöydän ääressä paljasti seuraavan kirjan, J.K.Rowlingin aikuistenkirjan Paikka vapaana, ensimmäinen ajatukseni oli pitkä blaaaaaah.

Kuitenkin, kun kirja päättyi, itkin. Se onnistui sittenkin koskettamaan, syvältä.

Alku ei tosin vaikuttanut lupaavalta. Liikaa ihmisiä, joita ei hetken lukutauon jälkeen enää osannut yhdistää oikeaan puolisoon ja oikeaan heikkouteen. Olisi melkein pitänyt piirtää kartta. "Kaiken kieltävä Shirley on lihavan Howardin kanssa, ja heidän poikansa on tärkeilevä asianajaja Miles, joka on nuoruttaan haikailevan Samanthan kanssa". Tarina kuitenkin imaisi oikeasti mukaansa, ja ihmisistä alkoi välittää. Kokeilevat, tyhmät teinit; aikuiset, jotka katselevat maailmaa omien silmälasiensa läpi; vanhemmuuden vaikeudet ja kontaktipinnan vähäisyys äidin/isän ja lapsen välillä.

Tässä lukukokemuksessa American Beauty kohtasi ihmisiä liiankin tarkasti kuvailevan L.M.Montgomeryn Runotyttö-Emilian. (Yhdessä Runotyttö-kirjoista Emilia antaa vahingossa opettajalleen muistikirjan, johon on kuvaillut ivallisesti mutta terävän osuvasti ympärillään olevia ihmisiä. En enää muista tarkkaan miten juttu meni, mutta muistaakseni opettaja totesi Emilialle, että haluaako hän kirjoituksillaan parantaa tai satuttaa...)

Tarvitaanko mätäpaiseen tarkkaa kuvailua, vai olisiko se vain parempi peittää kukkasin ja uskoa että sitä ei ole?

Sivumennen sanottuna, katsoin aiemmin lukemamme Piin elämän elokuvana. Viimeinkin ymmärsin vähän paremmin kirjan loppuratkaisun, ja erityisesti sen uskonnollisen viittauksen! Asia pysyy samana, vaikka se kuvailtaisiin tiikerinä pelastusveneessä.

M.

PS. Paikka vapaana -kirjan lukeneet tietävät, milloin tämä biisi soi:

Vielä sananen Piin elämästä

Olen ollut melko laiska kirjoittamaan mitään viimeisimmästä kirjapiirin kirjasta, Piina elämästä. En voi sanoa muuta kuin , että en oikein ole tiennyt mitä siitä kirjoittaisin. Jostain syystä en itse saanut minkäänlaista otetta kirjan tarinasta.

Alussa pohdittiin mielenkiintoisesti uskontojen perimmäistä olemusta ja tarkoitusta. Se sai miettimään sitä, miksi eri uskontojen edustajat keskittyvät ennemmin niihin muutamiin eroavaisuuksiin, joita heidän välillään on, eivätkä yritä etsiä yhteisiä ominaisuuksiaan.

Kirjan loppukäänne ja "vaihtoehtoinen" tarina kuitenkin latisti omassa mielessäni kaiken kirjan vertauskuvallisuuden ja yhteiskunnalliset tulkinnat haihtuivat jostain syystä savuna ilmaan. Ehkä nimenomaan sen takia kirja jäi jotensakin hataraksi ja menetin mielenkiintoni sen syvällisempään pohdintaan. Tai ehkä se olisi vaatinut vain parempaa keskittymistä.

Seuraavaksi siis siirrymme vähän hömpämpään suuntaan vaihteeksi, kera Joe Hillin kirjoittaman Sarvet. Ehkä löydän jälleen kadonneen keskittymiskykyni sen myötä...

-E.

Piiristelyä

Kokoonnuimme kirjapiiristelemään pikaisesti loppiaisena, käsittelyssä tällä kertaa Yann Martelin Piin elämä.

Kirja jakoi mielipiteitä voimakkaasti ja sai osakseen paljon sivalluksia - huonoiksi puoliksi listattiin mm. pitkäveteinen alku, liiallinen raadollisuus ja osin myös loppukäänne. E:n mielestä lopun käänne vei kirjasta kaiken järjen ja vertauskuvallisuuden, M päinvastoin piti käännettä muutoin melko tyhjänpäiväisen tarinan pelastajana. T ainoana kirjapiiristelijänä oli sitä mieltä, että kirja oli nerokas ja monitasoinen mestariteos. William Blaken sanoin:

 Tyger! Tyger! burning bright
In the forests of the night,
What immortal hand or eye,
Dare frame thy fearful symmetry?

Tähtiä Piin elämä sai kolme ja plus, eli ***+.

Yllä: Richard Parker (6-vee tyttösen näkemys)

M julkisti kokouksessa jo oman kirjavalintansa ( siis Joe Hillin jäkeen tulevan). Kyseessä on ainakin allekirjoittaneelle täysin uutta genreä, chic litiä edustava kirja, Marian Keyesin Tuiki tuiki tähtönen. Chic lit on tyypillisesti kevyttä naisten kirjallisuutta, jossa kuvataan modernin naisen elämää humoristiseen sävyyn. Tai näin ainakin Wikipedia kertoo :)

 T, joka myöntää kirjoittavansa epäreilun puolueellisesti

πn elämä

Piin elämä palautui kirjastoon alkuviikosta, joten kai se on raporttikin kirjoitettava. Kirjasta on kuitenkin jotenkin vaikea keksiä jotakin järkevää sanottavaa.

Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että kirja parani huomattavasti loppua kohden. Jo Sadan vuoden yksinäisyydestä tuttu maaginen realismi väritti tätäkin tarinaa. Itselleni jäikin epäselväksi, mikä oli ns. totista totta ja kuinka paljon kirja puhuukaan vertauskuvilla. Esimerkiksi, mitä ihmettä siellä veneessä nyt loppujen lopuksi oli? Ja mitä se outo saari oikein symbolisoi?

Kirja taas mahdollisimman päinvastaisessa maisemassa. Tiikeri on korvattu poroilla ja meri lumihangella.

- M.

Hyvää joulua!

 

Joulupäivän kokoontumisessa käsiteltiin 2 edellistä kirjaa - Piin elämä jäi vielä odottamaan vuoroaan, sillä allekirjoittaneella se on edelleen kesken. Myös Wreck This Journal odottaa vielä E:n panostusta.

Tie

Tie sai tokipiirin miettimään yhteiskuntajärjestelmää, ja sitä, mitä oikeasti tapahtuisi, jos kuvatun kaltainen tilanne tulisi. Kuka meistä oikeasti alkaisi syömään vauvoja?? Tietysti, jos USA:ssa mellakoidaan nykypäivänä jo silloin, kun sähköt katkeavat, niin tiedä mitä ne pöljäkkeet tekevät pahemmassa tilanteessa. Totesimme, että kirja ei ehkä pyrikään esittämään realistista tilannetta, vaan ennemminkin kertoo välinpitämättömyyden kulttuurista (kuten T asian ilmaisi). 

Tähtiä tie sai melkein täydet, *****- (miinuksen tullessa siitä, että M ei ollut aivan niin vakuuttunut kirjan erinomaisuudesta kuin toiset). Joka tapauksessa kaikki pitivät kirjan lakonisuudesta, ja kaikki olivat olleet kovasti kirjan lumoissa sitä lukiessaan.

Eläinten syömisestä

Keskustelimme siitä, kuinka paljon Eläinten syömisestä on ns. tietokirja, ja totesimme, että vaikka faktat vaikuttavatkin oikeilta ja tarkistetuilta, se kuitenkin menee enemmän "propagandan" puolelle. Se ei yritäkään olla objektiivinen kuvaus, vaan on kirjoitettu voimakkaasti kirjailijan omasta henkilökohtaisesta näkökulmasta (kokkaavine isoäitineen ja amerikkalaisine ruokaperinteineen). E piti kirjaa hieman epäuskottavana. Kokonaisuutena kirja uppoaa varmasti hyvin USAlaiseen kohdeyleisöönsä. Kaikki olimme vahvasti sitä mieltä, että eläinten asema ei nykyisessä tehotuotantoyhteiskunnassa ole häävi, ja että on hyvä, että asiasta keskustellaan. Kun ihmiset alkavat muuttaa tietoisesti kulutusvalintojaan, sillä on yllättävän suuri vaikutus. USA:an verrattuna Suomen ongelmat ovat vielä ehkä pienempiä, mutta se, että asiat jossain muualla ovat huonommin kuin meillä, ei tarkoita, että meillä asiat ovat hyvin.

Tähtiä Eläinten syömiselle annettiin ***+. Kirja ei ehkä hyödyntänyt täysin kaikkea sitä potentiaalia, mitä aihealue olisi voinut tarjota.

Seuraava kirja

E julkisti seuraavan kirjan, Joe Hillin Sarvet. Joe Hill on Stephen Kingin poika, jonka edellinen kirja Sydämen muotoinen rasia oli E:n ja T:n mukaan "Stephen Kingin alkutuotannon tyylistä, mutta inhimillisemmällä otteella". Pelottavia hetkiä siis tiedossa!

 

- M

Elämää, Piin ja meidän

Tokipiiriläisillä on ollut kiireitä. Opiskeluja, töitä, perhettä, ystäviä, elämää... Mutta ehkäpä mahdollisesti pitkäpiimäinen ja toivottavasti tasainen vuoden alkupuolisko saa taas tämänkin blogin heräämään...

Hain viimein Yann Martelin Piin elämän kirjastosta. Tarkoitus oli lukea tämä joulun kokoontumista varten (mihin aikaa onkin huimat 2 päivää). Se on tarinan jatkosta kiinni, ehdinkö. Luettuani ensimmäiset 36 sivua voin todeta, että jos tämä ei olisi Tokipiirin Virallinen Kirja, niin kesken jäisi.

Tarinankerronnassa on epäilyttävä rakenne, jossa on tajunnanvirtamaisia piirteitä. Lisäksi suomentaja tekee koko ajan ärsyttäviä kielioppivirheitä.

Luin juuri noin 6 sivua todisteluja siitä, miksi eläimet pitäisi sulkea häkkiin, enkä löytänyt siitä lainkaan niin symbolisia merkityksiä kuin T. Ok, omat sisäkissanikaan tuskin kokevat koskaan vapauden riemua ja siihen liittyviä loisia ja eloonjäämistaistelua, mutta en todellakaan voi sanoa, että villieläimelle on onni päästä eläintarhaan. Kuinka monessa eläintarhassa onkaan ongelmia eläinten hoitamisessa? Turhautumista? Puolittain siivottuja häkkejä? Ruokana jotain jätettä ja ihmisten hälinä ympärillä? Ja ääritapauksessa jopa ihmisten maailman levottomuutta, joka saa ihmiset pakenemaan ja jättää eläimet kuolemaan nälkään, janoon ja omaan saastaansa.

Sympatiani eivät ole tällä hetkellä puolellasi, Piscine Molitor Patel eli Pii.

- M.

Tyger, Tyger, burning bright...

Rahtilaiva Tsimtsum uppoaa Tyynellämerellä ja ainoat hengissäselviytyjät ovat hyeena, oranki, seepra (jonka jalka on murtunut), bengalintiikeri nimeltä Richard Parker sekä Piscine "Pii" Patel, 16-vuotias intialaispoika, joka oli muuttomatkalla Kanadaan perheensä kanssa. Piin ja Richard Parkerin yhteiseloa pelastusveneessä keskellä aavaa merta kestää 227 vuorokautta.

 Luin kirjan jälleen kerran melkein yhdeltä istumalta. Termiä mukaansatempaava olen tämän blogin aikana käyttänyt useammin kuin tarpeellista olisi, mutta tämän kirjan kohdalla se on osuva ja paikallaan. Harvoin törmää yhtä vaikuttavaan, monitasoiseen teokseen. Kirjan voi hyvin lukea pelkkänä seikkailukertomuksena, mutta se on myös syvällisesti ja hienovaraisesti elämää ja ihmisyyttä peilaava teos. Kirjassa on myös kuvattu asiantuntevasti ja yksityiskohtaisesti eläinten käyttäytymistä. Eläimiä ei ole inhimillistetty liikaa, eikä niihin ole liitetty keinotekoisia ihmismäisiä piirteitä. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - ne kuitenkin toimivat symboleina ihmisyyden eri puolille. Mitä merkitsee olla ihminen?

 "Luonnonvaraiset eläimet elävät pakon ja välttämättömyyden sanelemaa elämää, niiden sosiaalinen hierarkia on tiukka ja ympäristö tarjoaa runsaasti pelonaiheita ja niukasti ravintoa. Niiden on koko ajan puolustettava omaa aluettaan ja kärsittävä loisista. Mitä merkitsee vapaus sellaisessa viitekehyksessä? Elävässä elämässä luonnonvaraiset eläimet eivät ole vapaita sen kummemmin ajan kuin paikankaan suhteen, ja sama pätee yksilötason suhteisiin."

 Eläintarha symboloi tietenkin ihmiskuntaa. Yhteiskuntasopimus takaa kohtalaisen vakaan ja turvallisen elämän, mutta aivan kuten eläintarhan eläimet, mekään emme ole täysin vapaita. Kirjaa voi ajatella uskontomyönteisenä, mutta mielestäni tarinassa uskonnoilla on enemmän symbolinen merkitys. Tieto antaa vapauden valita. Vapaa tahto ja universaali moraali (vrt. koiramoraali) vaativat aina sen, että ihminen tiedostaa valintojensa seuraukset (juolahti mieleeni kelluvasta saaresta ja mangusteista, jos ihmettelette, miten tämä liittyy mitenkään kirjaan).

 Erityisesti täytyy vielä mainita kirjan yksityiskohtaisen kuvaileva kieli. Kirjailija on tehnyt taustatyönsä erittäin huolellisesti ja sen myötä ainakin tämä lukija myötäeli kirjan tapahtumia hyvin voimakkaasti, aivan kuin olisin itsekin ollut pelastusveneessä.

 "Jano teki minut raivohulluksi. En ole koskaan tuntenut pahempaa ruumiillista kärsimystä kuin tuo pilaantunut maku ja tahmainen tunne suussani, sietämätön paine nielussa, tunne että vereni alkoi muuttua paksuksi jähmeäliikkeiseksi siirapiksi. Saat uskoa, että tiikeri ei ollut sen rinnalla mitään."

  T

Piin elämä

Eläinten syömisestä on nyt saatu vähäksi aikaa tarpeeksi ja on aika siirtyä eteenpäin.

Seuraavana lukuvuorossa odottaa Yann Martelin Piin elämä. Kirja kertoo 16-vuotiaasta Piscine "Pii" Patelista, bengalintiikeristä ja haaksirikosta. Onko mahdollista selviytyä 227 päivää pelastusveneessä keskellä Tyyntä valtamerta seuranaan valtava bengalintiikeri? Martell "kertoo tarinan, joka ei millään voi olla totta, ja kuitenkin lukija uskoo kaiken". Tai näin ainakin takakannessa kerrotaan :)

T