Kirjapiirin tapaaminen

Kirjapiiri kokoontui tällä kertaa synttärijuhlien merkeissä 24. huhtikuuta. T:n leipomia herkkuja maistellessa vaihdettin myös muutama sana viimeksi luetusta Nick Caven romaanista Kun aasintamma näki Herran enkelin. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että Nick Caven romaaneja tuskin tulee enää luettua tämän jälkeen, mutta löysimme M:n kanssa toki jotain hyvääkin kirjasta (T puolestaan ei löytänyt mitään tolkkua rupien repimisen keskeltä).

Minä ja M olimme yhtä mieltä siitä, että kirja parani huomattavasti puolen välin jälkeen. M sai elämäänkin uutta perspektiiviä: omat ärsytyksen aiheet eivät juuri tunnu miltään, kun miettii, millaista voisi olla ja millaista Euchridin elämä kirjassa oli. Löysimme myös jonkin hitusen verran sympatiaa Euchridia kohtaan, kun pohdimme sitä, miten hän yritti olla hyvä esimerkiksi pelastaessaan isänsä pyydystämiä eläimiä, mutta muuttui lopulta aivan isänsä kaltaiseksi ympäristön paineen alla.

Kirjan pohjimmaiseksi sanomaksi koimme sen, että (etelävaltiolaiset) uskonnolliset hihhulit ovat varsin pöljäkkeitä. ;)

Keskiarvoksi T:n antamasta nollasta tähdestä ja M:n ja minun antamista kolmesta päädyimme siis seuraavaan:

Nick Cave: Kun aasintamma näki Herran enkelin
*****

Seuraavana vuorossa on, kuten jo aiemmin on mainittu, M:n ehdottama Paulo Coelhon Portobellon noita. Lisäksi, koska seuraavaan tapaamiseen on vielä sen verran aikaa, jonossa odottaa myös T:n kirja, joka on John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen. Näitä kahta tulemme siis käsittelemään toukokuun aikana. :)


-E.

Portobellon Noita hankittu

Ostaa hurautin Paulo Coelhon Portobellon noidan. Löytyi Info-kirjakaupan alennuslaarista, vain 11,90 :-D

Kannessa lukee, että "Portobellon noita on luomoava kirja". Saas nährä.

- M.

Kirjamessujen tunnelmia

Koko vuoden kohokohta, kirjamessut, olivat jo 27. - 28.3., mutta ajattelin kuitenkin horista niistä hieman näin jälkikäteen. Vaikka mukaan ei lähtenyt kuin kaksi uutta kaveria, oli kirjamessut yhtä elähdyttävä tapahtuma kuin menneinäkin vuosina. Tällä kertaa pääsylipulla pääsi parille muillekin messuille (kuten vapaa-ajan- ja viinimessuille), mutta T:n kanssa eksyimme vain kerran pois kirja-alueelta.

                                            Linssilude iski jälleen

Ensi vuoden messuja odotellessa voi sitten lueskella ikiomia Liisa Ihmemaassa ja Helvetin piirit -kirjoja. ;)

Ainoa harmistus oli, että Ihmemaan uudessa suomennoksessa lempparilausahdukseni (Jos juo pullosta, jossa on pääkallon kuva, ennemmin tai myöhemmin käy huonosti.) oli saanut uuden muodon. Mutta pienistä viis!

                        Voin uskoa kuuteen mahdottomuuteen ennen aamiaista

Mainittakoon vielä, että piirin seuraava kirja antaa edelleen odottaa itseään, kaikki versiot ovat lainassa, mutta ensi viikolla näytti olevan ainakin yksi palautuspäivä, toivon mukaan lainaaja ei ole mikään pösilö, joka pitää kirjaa yliaikaa...

-E.

Ällötystä...

Otetaanpas taas itseä niskasta kiinni ja kirjoitetaan jotain Nick Cavestä ja Aasintammasta. Vastenmielisempään kirjaan en ole eläessäni törmännyt, kirjassa vilisi rivoutta ja rupien repimistä ja ties mitä kuvotusta. Juonta en todellakaan tajunnut ennen kuin luin M:n ja E:n kirjoitukset täällä. Muutenkaan en kuvotukseltani pystynyt muuhun kuin silmäilemään kirjan läpi, todellista syventymistä tai kirjan maailmaan uppoutumista ei missään vaiheessa päässyt tapahtumaan. Näin ei ole ikinä ennen käynyt, olin muutenkin hyvin lähellä jättää kirjan kesken. Hienoa, että muut ovat jotain kirjasta saaneet irti, mutta minua vain lähinnä ällötti. Piste.

T

Elämä on kauhun järjestelmä, giljotiinin varjo

Sivuhorinoita parista lukemastani kirjasta, sekä Diana Wynne Jonesin Leijuvasta linnasta (vrt. Liikkuva linna) että kirjasta Paulo Coelho: Paholainen ja neiti Prym (vrt. Portobellon noita).

Leijuva linna ei todellakaan alkanut siitä, mihin Liikkuva linna päättyi. Sen sijaan se lähti kehittelemään varsin viihdyttävää tarinaa mattokauppias-Abdullasta ja hänen päiväunistaan. Lopulta törmättiin Sophieen, Howliin, ja Calciferiinkin, ja erittäin kutkuttavalla ja juonellisesti jännittävällä tavalla. Muihin D.W.Jonesin kirjoihin verrattuna tämä linna-kaksikko on kuin eri planeetalta. Suosittelen!

"Haaveideni valtakunnan hallitsija"
"Oi sydämeni poltteen saavuttamaton sytyttäjä"
"Taivaani kirkkain tähti"
- Abdulla puhuttelee Kuunsirpinkukkaa

Siinä missä Leijuva linna sai hymyilemään, Paholainen ja neiti Prym imaisi sisäänsä aforismi- ja mietelmäsivumaustaan huolimatta. Paholainen saapuu kylään - uhrataanko yksi kyläläisistä 11 kultaharkon takia? Kirjan luettuani en yhtään ihmettele, että Coelhon lauseista on koottu teemakirjoja... Aihetta lähestytään esimerkkien, tarinoiden ja varsin ylevien lausahdusten myötä. Odotan aikamoisella mielenkiinnolla Portobellon noitaa - oliko tämä tässä, vai irtoaisiko Coelhosta jotain enemmänkin?

"Pelko kaikissa noissa ihmisissä tuolla kauniilla rannalla henkeäsalpaavan lumoavana iltapäivänä. Yksinjäämisen pelko, pelko pimeydestä joka täyttää mielen riivaajilla, pelko siitä että tekee jotain joka ei ole käytöksen kultaisesta kirjasta, pelko Jumalan tuomiosta, pelko toisten ihmisten puheista, pelko oikeudesta joka rankaisee jokaisesta virheestä, pelko siitä että ottaa riskin ja häviää, pelko siitä että voittaa ja joutuu elämään kateuden keskellä, pelko siitä että rakastaa ja tulee hylätyksi, pelko pyytää palkankorotusta, ottaa vastaan kutsu, mennä tuntemattomiin paikkoihin [jne]. 


Pelko, pelko, pelko. Elämä on kauhun järjestelmä, giljotiinin varjo. "Toivon, että tuo rauhoittaa sinua", hän kuuli paholaisen sanovan."


M.

Niin vierivät mun kevätaikani vuodet.

Sain kirjan takaisin T:ltä tuossa viime sunnuntaina ja päätin, että loppuun on nyt päästävä, kun M jo kertoili seuraavasta kirjavalinnasta. Nyt lukeminen tuntui paljon vaivattomammalta kuin ennen ja jatkoin lukemista aivan uudenlaisen innostuksen vallassa. Kenties alun sekava tunnelma johtui jatkuvan sateen koko Ukuloren laaksoon levittämästä mielipuolisuudesta, joka katosi sadekauden loppuessa ja auringon saapuessa. Tai ehkä Euchridin kertojaääni vain oli sekavassa hätäännyksen tilassa aloittaessaan hitaan vajoamisensa mutaan, mutta rauhoittui vajoamisen jatkuessa ja hänen ajatuksiensa selvittyä alkujärkytyksestä.

Uskonto ja kiihkeä uskonnollisuus olivat kirjassa koko ajan voimakkaasti läsnä. Ne hallitsivat kaikkien kirjan hahmojen elämää saavuttaen sairaalloiset mittasuhteet. Kirjaa lukiessa koin useammin kuin kerran suurta vastenmielisyyttä kaikkea uskontoa kohtaan. Laakson ihmisten kritinuskoon pohjaava uskonto ei suvainnut mitään poikkeavaa vaan halusi tuhota kaiken erilaisen. Uskontoa ja muiden uskoa käytettiin häikäilemättä hyväksi omien päämäärien ja vallan saavuttamiseksi.

 Aiemmin kaipaamani juonikin (tai jonkinlainen tapahtumien punainen lanka) löytyi lopulta kaiken, M:n sanoja lainatakseni, mudassa möyrimisen keskeltä. Euchridin laakson ihmisiä ja peltojen työläisiä kohtaan kantama kauna saavutti lopulta kiehumispisteen näiden tuhottua hänen "pyhäkkönsä" suomalla, ja Euchrid sai Jumalalta tehtävän, jonka avulla hän voisi kostaa kaikki kokemansa vääryydet. Kaiken mielipuolisuuden keskelläkin on vaikea olla tuntematta jonkinlaista myötätuntoa mykkää Euchridia kohtaan, jonka elämä on ollut yhtä kurjuutta alusta asti.

Vielä lopuksi mainittakoon Nick Caven omintakeisesta kirjoitustyylistä sen verran, että vaikka alkuun hyvin runollinen ja osin raamatullinenkin teksti tuntui raskaalta lukea, loppua kohti se alkoi tuntua jo luonnolliselta. Itse en kyllä koskaan ole oikein ollut tuollaisen "mä" -kielen ystävä, eikä se mielestäni ole mikään hyvä vastine millekään englannin erilaisille murteille. Parempi olisi suomentaa vain ihan kirjakielellä. Siinä suhteessa tämä kirja olisi varmasti toiminut paremmin alkuperäiskielellä.

Lopuksi vielä pieni katkelma, joka vetosi minuun erityisesti :D

"Kuusi vuotta kului. Kuusi nuorta revolverisankaria jotka onni petti. Kuusi mäntyarkkua jossa heitä kannettiin. Kuusi mutkaista mailia jotka käveltiin. Kuusi murtunutta porrasta jotka ylitettiin. Kuusi taakse jäävää kelloa jotka heiluivat mutta joista ei lähtenyt ääntä. Kuusi itkevää leskeä. Kuusi palstaa kylmää maata. Kuusi mustarastasta jotka heittivät maahan kuusi vääntynyttä varjoa. Kuusi laskevaa kuuta. Kuusi haavaa. Kuusi lovea. Kuusi mutaista kainalosauvaa jotka olivat  murtuneet kahtia.
     Niin vierivät mun kevätaikani vuodet.
     Kuusi pajukoria.
     Niihin vierivät mun nuoruuteni vuodet."

-E.

M ja seuraava kirja

M eli minä olenkin seuraavana kirjanvalitsemisvuorossa. Tällä kertaa en toteuta uhkailujani (Anna-Leena Härköstä tai Sofi Oksasta), vaan valitsen trendikkäästi Paulo Coelhon. Koska uskonto ja uskonnollisuus on ollut jostain syystä pinnalla Tokipiirissä, niin otetaan siihen yksi uusi katsantokanta Portobellon noidan myötä. Kirja on hieman vanhempi, joten luulisi että löytyy suht helposti kirjastoista.

Edellinen kirja taitaa olla vielä muilla pahasti kesken, lukekaahan se ensin loppuun :)

M.