harmaa aamu! harmaa päivä! harmaa kylä! harmaat ihmiset!

Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri herättää mielenkiinnon jo ensimmäisillä sivuillaan. En ole varma, missä lauseen raja menee, mutta lausekokonaisuuden alku on seuraavanlainen:

EDWIN JOLKOTTAA tietä pitkin ja kaivaa nenäänsä

Naakat kellotapulissa raakkuvat 

harmaa aamu! harmaa päivä! harmaa kylä! harmaat ihmiset!

mies jolkottaa! kuin koira! iso koira! painavat tassut! pitkä kuono!

Kuten ehkä muutaman kerran tässäkin blogissa on mainittu, en ole itse kovinkaan suuri tajunnanvirran ystävä. Tästä kirjasta kuitenkin pääsääntöisesti pidin. Välimerkkien puute ja lauseiden outo rakenne tuntui jopa helpottavalta. Mitä jos ei tarvitsisi itsekään välittää kaikenmaailman pisteistä ja isoista kirjaimista, pistäisi vaan tekstiä menemään näppäimistö pitää pehmeitä napsahduksia laittaa
kirjaimia vaan putkeen naps-naps! naps-naps-naps! :-D

Niin, kirja ei ollut lainkaan vastenmielinen, vaikka sitä hieman alunperin pelkäsin. Toisaalta se ei ollut mitenkään erityisen maatamullistava eikä sen sanomakaan laittanut pään rattaita pyörimään eri suuntaan. Lisäksi olin hieman pettynyt siitä, että Darwinkaan ei muuta kuin vilahti muutamalla sivulla, ja se kuuluisa suihkukin jäi pahasti sivurooliin. Ja pakko on vielä todeta, että aiemmin luettu "Paikka vapaana" teki englantilaisen pikkukylän kyseenalaisen idyllin kuvauksen sellaiselle tasolle, että näitä muita englantilaisen pikkukylän kuvauksia vertaa hyvin nopeasti siihen - eikä ole vielä löytynyt voittanutta.

"Eläinten kalloihin ei ole työnnetty mitään ylimääräistä joka pysäyttäisi kesken juoksun tai lennon tai metelemisen. Ihminen on ainoa eläin, joka ihmettelee minne on menossa ja miksi. Pysähtyy kuin seinään ja kyselee. Minä luulen, että joku kylmäpäisempi laji kuten rotat ottaa vallan."

Kaiken melko joutavan kirjan ihmisten harjoittaman pällistelyn seassa oli tarjolla myös omaa mielialaa nostattavia oivalluksia ja mielenkiintoisia evoluutioteoriaan liittyviä pätkiä (kuten katkelma yllä).

Sarjamme "positiivisesti yllättäneitä suomalaiskirjoja" siis jatkuu ainakin omalta kohdaltani.

- M.

Kokoontumisen antia

Kirjapiiri kokoontui pitkästä aikaa tänään keskustelemaan viimeisimmästä kirjasta, Kvanttivarkaasta.

Kirja sai suhteellisen positiivisen vastaanoton, etenkin E ja T tykkäsivät kirjasta paljon. M olisi halunnut pitää kirjasta, mutta mielentila sen lukemiseen oli ollut ihan väärä, joten siitä ei saanut irti ihan niin paljon kuin ehkä muuten olisi saanut. Olimmekin kaikki yhtä mieltä siitä, että scifi vaatii nimenomaan oikean mielentilan tai lukemisesta ei tule mitään.

M ja E olivat sitä mieltä, että kirjan alussa huomio kiinnittyi paljon juuri sanastoon, kun vastaan tuli paljon sanoja, joiden merkitystä ei heti voinut päätellä/tietää. Lopussa ne olivat jo tuttuja ja luontevia. T oli asiasta eri mieltä ja oli ymmärtänyt kaiken heti. T totesi myös, että kirja oli aivan scifin suurnimien Dan Simmonsin ja Iain Banksin tasoa.

Totesimme kirjan olevan hyvin epäsuomalainen ja loppuun asti mietitty, T ja E tarttuvat mieluusti vielä seuraavaankin osaa. M ei seuraavaa kirjaa lue ja piste. M totesi myös, että mielenkiintoa vei sekin, että kirjassa tuntui olevan paljon työhön liittyviä asioita, joihin ei haluaisi enää vapaa-ajalla paneutua. Siksi M:ltä kirjalle painokas BLÄÄH. M totesi myös, että kirja olisi vaatinut mielenkiintoa selvittää asioita, sillä monet nimet yms. tuntuivat viittaavan johonkin, minkä tietäminen olisi avannut kirjaa paremmin. E taas oli sitä mieltä, että se nimenomaan lisäsi kirjan viehätystä.

Kirja sai M:ltä tähtiä 2, T ja E antoivat molemmat 4, joten tähtimäärä on kirjaan sopivasti 3,3333333...

M julkaisi samalla seuraavaksi luentaan tulevan kirjan, joka on siis Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri. Valintaa M perusteli sillä, että kirja on kuulemma tajunnanvirtaa, josta M ei itse erityisemmin pidä, mutta yrittää kirjan kautta oppia pitämään. Katsotaan, mitä tuleman pitää, jos vaikka pitkästä aikaa lukisimme täyden viiden tähden kirjan!

-E.

Kvanttivaras ja lukijan dilemma

Kun (mitä tahansa) kirjaa googlettaa, siitä löytää aina vähän sitä ja tätä; lähinnä kirjakauppojen esittelyitä, ihmisten lukukokemuksia eli nyt niin trendikkäitä blogeja :), sekä kriitikoiden arvosteluja. Kvanttivaras (engl. Quantum Thief) on tässäkin tapauksessa erityinen; googletapa sitä, ja saatat löytää sanakirjan kirjan termeistä ja keskusteluja kuten "Could someone explain the ending of The Quantum Thief to me..."

Kirjoittaja, Hannu Rajaniemi, on opiskellut matematiikkaa ja teoreettista fysiikkaa sekä väitellyt tohtoriksi säieteoriasta. Kirja onkin yhdistelmä veijaritarinaa ja fysiikan rajattomia mahdollisuuksia, Marsin punaisella planeetalla, kaupungissa joka ei (juuri) koskaan pysähdy, ja jossa elävät olennot voivat suojata ajatuksensa, muistonsa ja jopa itsensä yksityisyysasetuksilla.

Kvanttivaras ei siis ole helppo lukukokemus, ja sen lukemista voi myös itse vaikeuttaa valitsemalla sen joulunajan kirjaksi, eli luettavaksi silloin kun aivot ovat pehmeää suklaakonvehtimössöä.

Punnersin itseni läpi 440-sivuisen kirjan (lainaus sivulta 287: "Eikö  jokainen eletty hetki ole tietynlainen huippukohta?"), ja paljon ei käteen jäänyt, lähinnä tunne, että olisin voinut saada tästä kirjasta irti niin paljon enemmän..!

- M

PS. T&E, minulla on seuraava kirja mietittynä jo :). Luvassa on... tajunnanvirtaa! ?!?

Varkaita Marsissa

Sain luettua (ensimmäisenä!) valitsemani Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan tuossa viime vuoden viimeisinä päivinä, mutta siitä kirjoittaminen on jäänyt roikkumaan. Ihan omaa saamattomuutta, ei mitään tekosyitä tällä kertaa...

Kirja oli kyllä positiivinen yllätys! Ei sillä, että minulla olisi mitään erityisiä ennakko-odotuksia (tai ennakkoluuloja) kirjaa kohtaan ollut.

Kirjan päähenkilönä seikkailee mestarivaras Jean le Flambeur, joka kirjan alussa on dilemmavankilassa. Hänet pelastaa sieltä nainen nimeltä Mieli, ehtona, että Jean auttaa naista keikassa Marsissa, Oublietten liikkuvassa kaupungissa. Kirja siis sijoittuu omaan aurinkokuntaamme, jonnekin kaukaiseen tulevaisuuteen.

Kvanttivaras on scifi-akselilla sieltä kovimmasta päästä, ei mikään aivan helppo luku-urakka, jos ei scifi-kirjallisuus noin muuten ole lähellä sydäntä. Etenkin alkuun lukukokemusta voi hankaloittaa valtava teknisten termien ja uudissanojen viidakko (esim. M:n postauksen lainaus antaa hyvän kuvan). Itse pidin siitä, että lukiessa aivot joutuivat vähän normaalia enemmän työskentelemään kootessaan asiayhteyksistä sanojen ja termien merkityksiä. :)

Juoneltaankin kirja oli mielenkiintoinen. Siinä oli tavallaan jonkinlaista veijarivaras-tunnelmaa sekä aimo annos dekkaria. Tämä kirja kestäisi mainiosti toisenkin (ja vaikka useamman) luennan, ja arveleisin, että siitä löytyisi aina jotain aivan uutta. Kirjan lopussa katse kääntyy kohti edessä olevia seikkailuja ja kirjan seuraavaa osaa. Kyllä harmitti, kun ei sillä hetkellä ollut Fraktaaliruhtinasta hallussa!

-E.

Ensipuraisu Kvanttivarkaaseen

Kymmenisen sivua Kvanttivarasta, ja jouduin lähettämään kirjan valinneelle E:lle seuraavanlaisen tekstiviestin: "Voi jestas mikä tokipiiri-kirja... Tästä tulee pitkä taistelu :)"

-M

"Hän ei ole vielä tottunut zokujen tapaan kommunikoida kuptaamalla." (sivu 55)

Kausaliteettien tahmea verkko

Hyvän kirjan tunnistaa ehdottomasti siitä, että sitä lukee vielä aamukahdelta silmät väsymyksestä verestäen, vaikka tietää, että aamulla on pakko herätä kuudelta ja lähteä töihin. Ahmaisin Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa -kirjan melkein yhdeltä istumalta ja se oli aivan hemmetin hyvä kirja! Ironinen ja syvällinen ja täynnä kirjallisia viittauksia (joista minunlaiseni pieni kirjanörtti pitää kovasti).

Kirjassa oltiin kaikenlaisten perimmäisten kysymysten äärellä, mutta niitä käsiteltiin lumoavan vinksahtaneesti ja uudenlaisesta vinkkelistä. Olen lukenut kauhua ja fantasiaa ala-asteikäisestä asti (ensimmäisen Kingini taisin lukea kymmenvuotiaana) ja on hienoa lukea pitkästä aikaa kirjaa, joka onnistuu tuomaan kyseisiin genreihin jotain uutta ja omanlaistaan.

Näin lopuksi haluan vielä todeta, että Lukija on ehkä kiehtovin kirjallinen hahmo ikinä.

T, joka kirjoittaisi mieluusti analyyttisemmin ja enemmän, muttakun nelivuotias on sitä mieltä, että äiti saisi keskittyä lomapäivänään mieluummin starwarslego-ukkoihin kuin tietsikkaan (ja on tietenkin oikeassa)

Kaksi hyvää kirjaa

Melkein voisin todeta, että ainakin yhden tokipiiriläisen ns. suomi-kammo on nyt selätetty! Onnistuin nimittäin lukemaan en vain yhden, vaan KAKSI hyvää suomalaista kirjaa. Nämä kirjat tosin menevät Sivuhorinoiksi, sillä kukaan tokipiiriläisistä ei käyttänyt näihin valitsemisvuoroaan (valitsemme siis vuorotellen kirjan, jonka kaikki lukevat, ja sitten siitä keskustellaan). Varsinainen tokipiiri-kirja, E:n valitsema Kvanttivaras on minulla tietysti vielä lukematta. Toivottavasti hyvien suomalaisten teosten putki jatkuu sen myötä.

1. Sielut kulkevat sateessa / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Kirja suorastaan imaisi mukaansa. Jonkinlainen taustajännite pysyi alusta alkaen, ja lukijan oli vaikea laskea kirjaa käsistään. Kirjailijan näimme aiemmin Helsingin Kirjamessuilla, mutta kirja ei oikeastaan tarvinnut sympaattisesta kirjailijasta tulleita "lisäpisteitä", sillä se oli pelkästään kirjanakin oikein hyvä. Sielut kulkevat sateessa on täynnä maagista realismia ja mystiikkaa, "tämä voisi tapahtua minulle" -tunteella pohjustettuna, ja onpa siinä esitetty ratkaisu myös siihen, mitä Taivaasta voisi löytyä. Ainoa, jolle kirjaa suosittelisin varauksella, olisi joku, joka on nuorempana päätynyt aborttiin. Kokonaisuudessaan pidin siitä, että kirja oli pelottava. Ja erityisen karmivina pidin niitä sateessa kulkevia sieluja!

2. Puhdistus / Sofi Oksanen

Puhdistus sai minut kiukkuiseksi - ei kiukkuiseksi kirjailijalle eikä teokselle, joka ansaitsee kaikki saamansa kehut, vaan kiukkuiseksi miehille, jotka harjoittavat alistamista ja väkivaltaa muita, erityisesti naisia kohtaan. Päähenkilöt olivat kokeneet kaikenlaista, raiskauksia, hyväksikäyttöä ja pelkoa. Juonikuvio oli jonkinverran monimutkainen, ja tarinan myötä paljastui palasia. Ja vasta tarinan loputtua, ns. liitteistä paljastui jotakin, jota en osannut edes epäillä. En itse tunne juurikaan Viron historiaa, mutta tämän kirjan myötä olen edes vähän viisaampi. Viisaampi olen myös sen suhteen, miksi Puhdistus on niin suosittu. Se on hyvä kirja!

- M.