Julkaisen jo E:n kirjan jälkeisen kirjan, niin kaikki voivat sitä jo haeskella kirjastoista tms samalla kertaa. Uusi painos tästä on tulossa maaliskuussa, ja paikallinen kirjasto on tilannut 4 nidettä lisää. En tiedä, onko tämä jollakin tavalla uudestaan ajankohtainen?
Kyseessä siis vuonna 2000 julkaistu Johanna Sinisalon esikoisromaani Ennen päivänlaskua ei voi. Kirja on voittanut mm. Finlandia-palkinnon.
- M.
maanantai 7. helmikuuta 2011
Viimeisimmän kokoontumisen antia
Kirjapiiri kokoontui siis jälleen 5.2. T:n luona (juhlaherkkujen merkeissä, tottakai). Käsittelyssä oli tällä kertaa kolme kirjaa, eli Aikamatkustajan vaimo, Tuhat loistavaa aurinkoa sekä Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit.
Aikamatkustajan vaimoa käsittelimme melko paljon jo edellisessä kokouksessa (mutta ei "lopullisesti", koska tällä yhdellä oli se vielä hieman kesken), eikä siitä enää paljon uutta sanottavaa irronnut. Kaikki olimme samaa mieltä siitä, että se oli ehdottomasti paras tokipiirin tähänastisista kirjoista. Syynä tähän etenkin kirjan mukaansatempaisevuus (kuten M asian ilmaisi) sekä syvälliset henkilöhahmot, joihin oli selvästi panostettu.
Lopullinen tähti-arvio:
*****
Tuhat loistavaa aurinkoa jakoi hieman mielipiteitä, mutta kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että se herätti tunteita. Kirjan luettuaan huomasi, miten hyvä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa onkaan elää. Pohdimme myös kulttuurirelativismiä ja sitä, miten pitkälle vieraita kulttuureja tulee ymmärtää. Onko kiellettyä arvostella ja paheksua esimerkiksi kirjassa kuvattua naisten kohtelua, kun ei ole itse elänyt osana kyseistä kulttuuria? Tulimme siihen lopputulokseen, että oli niin tai näin, moista kulttuuria emme haluaisi kokea. Arvostelua herätti kirjan hieman heppoinen kirjoitustyyli ja henkilöhahmot. Samoin häiritsi se, miten kirjassa kerrottiin kaikenmmaailman hallitsijoista ja tapahtumista, kuin niiden kautta olisi pitänyt osata päätellä, mitä aikaa kirjassa kulloinkin eletään. Kenties yleissivistyksessäni oli aukkoja, mutta itse en ainakaan kirjan aikajatkumoa aina hahmottanut täysin, mikä välillä aiheutti hieman ihmetystä, kun oli kulunutkin yllättävän lyhyt tai pitkä aika.
Tähtiä tälle:
****
Viimeiseksi käsittelimme vielä kirjaa Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit. M ei tosin ollut veilä ehtinyt aivan kirjan loppuun, mutta arveli, että idea oli tullut selväksi kuitenkin. T ja M tyrmäsivät kirjan tyystin melko tyhjänpäiväisenä, mutta itse pidin sitä paikoittain hauskana ja ehkä hieman oivaltavanakin. Kritiikkiä aiheutti muun muassa se, miten hyvä mahdollisuus on heitetty kirjassa hukkaan; verrattuna esimerkiksi Romeron zombie-elokuvien yhteiskunnalliseen sanomaan, Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit on vain verellä ja sisälmyksillä mässäilyä. Toinen ärsyttävä piirre kirjassa oli sen hahmojen (alkuperäiseen kirjaan verrattuna) muuttuneen luonteet. Mr Darcy oli melkoinen ääliö toisinaan ja Elizabeth outo murhanhimoinen sekopää. Kaikki pidimme kuitenkin Charlotten muuttumisesta sanomattomaksi, ja itse voisin lisätä, että herrojen Collins ja Wickham kohtalot olivat kenties alkuperäistä oikeudenmukaisemmat...
Tähtisaalis tälle kirjalle:
***-
Voisi siis nopeasti päätellä, että huonompaan suuntaan ollaan menossa.
Samalla julkaisen seuraavan kirjan (tosin vastalauseita saa esittää, jos joku on sen jo lukenut). Valinta oli melko vaikea tällä kertaa, minulla oli useampi vaihtoehto mietittynä, mutta etsiskelin kuitenkin vielä josko jotain muuta löytyisi. No, ei löytynyt. Yritin katsella tämän päiväisellä kaupunkikiertelyllä M:n kanssa, josko löytäisin jonkun kirjoistani, jonka sitten valitsisin, mutta yhtäkään niistä ei kauppojen hyllyllä näkynyt. Seuraavaksi tutkin kirjaston valikoimia (jotka yleensä ovat huonot), mutta nyt yhtä vaille kaikki olivat lainattavissa. Jäljellejääneistä vaihtoehdoista päädyin sitten lopulta Annelies Verbeken romaaniin Nuku!. Kirja kertoo kahdesta unettomuudesta kärsivästä henkilöstä, nuoresta naisesta ja vanhemmasta miehestä, ja heidän yöllisistä valvomisistaan ja päivien sekoiluistaan. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta ja sopivalta nyt, kun uni on maistunut taas huonommin muutaman vuoden hyvin nukuttujen öiden jälkeen. Niin ja kirja on siis belgialainen, ilmestynyt suomeksi vuonna 2006.
-E.
Aikamatkustajan vaimoa käsittelimme melko paljon jo edellisessä kokouksessa (mutta ei "lopullisesti", koska tällä yhdellä oli se vielä hieman kesken), eikä siitä enää paljon uutta sanottavaa irronnut. Kaikki olimme samaa mieltä siitä, että se oli ehdottomasti paras tokipiirin tähänastisista kirjoista. Syynä tähän etenkin kirjan mukaansatempaisevuus (kuten M asian ilmaisi) sekä syvälliset henkilöhahmot, joihin oli selvästi panostettu.
Lopullinen tähti-arvio:
*****
Tuhat loistavaa aurinkoa jakoi hieman mielipiteitä, mutta kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että se herätti tunteita. Kirjan luettuaan huomasi, miten hyvä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa onkaan elää. Pohdimme myös kulttuurirelativismiä ja sitä, miten pitkälle vieraita kulttuureja tulee ymmärtää. Onko kiellettyä arvostella ja paheksua esimerkiksi kirjassa kuvattua naisten kohtelua, kun ei ole itse elänyt osana kyseistä kulttuuria? Tulimme siihen lopputulokseen, että oli niin tai näin, moista kulttuuria emme haluaisi kokea. Arvostelua herätti kirjan hieman heppoinen kirjoitustyyli ja henkilöhahmot. Samoin häiritsi se, miten kirjassa kerrottiin kaikenmmaailman hallitsijoista ja tapahtumista, kuin niiden kautta olisi pitänyt osata päätellä, mitä aikaa kirjassa kulloinkin eletään. Kenties yleissivistyksessäni oli aukkoja, mutta itse en ainakaan kirjan aikajatkumoa aina hahmottanut täysin, mikä välillä aiheutti hieman ihmetystä, kun oli kulunutkin yllättävän lyhyt tai pitkä aika.
Tähtiä tälle:
****
Viimeiseksi käsittelimme vielä kirjaa Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit. M ei tosin ollut veilä ehtinyt aivan kirjan loppuun, mutta arveli, että idea oli tullut selväksi kuitenkin. T ja M tyrmäsivät kirjan tyystin melko tyhjänpäiväisenä, mutta itse pidin sitä paikoittain hauskana ja ehkä hieman oivaltavanakin. Kritiikkiä aiheutti muun muassa se, miten hyvä mahdollisuus on heitetty kirjassa hukkaan; verrattuna esimerkiksi Romeron zombie-elokuvien yhteiskunnalliseen sanomaan, Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit on vain verellä ja sisälmyksillä mässäilyä. Toinen ärsyttävä piirre kirjassa oli sen hahmojen (alkuperäiseen kirjaan verrattuna) muuttuneen luonteet. Mr Darcy oli melkoinen ääliö toisinaan ja Elizabeth outo murhanhimoinen sekopää. Kaikki pidimme kuitenkin Charlotten muuttumisesta sanomattomaksi, ja itse voisin lisätä, että herrojen Collins ja Wickham kohtalot olivat kenties alkuperäistä oikeudenmukaisemmat...
Tähtisaalis tälle kirjalle:
***-
Voisi siis nopeasti päätellä, että huonompaan suuntaan ollaan menossa.
Samalla julkaisen seuraavan kirjan (tosin vastalauseita saa esittää, jos joku on sen jo lukenut). Valinta oli melko vaikea tällä kertaa, minulla oli useampi vaihtoehto mietittynä, mutta etsiskelin kuitenkin vielä josko jotain muuta löytyisi. No, ei löytynyt. Yritin katsella tämän päiväisellä kaupunkikiertelyllä M:n kanssa, josko löytäisin jonkun kirjoistani, jonka sitten valitsisin, mutta yhtäkään niistä ei kauppojen hyllyllä näkynyt. Seuraavaksi tutkin kirjaston valikoimia (jotka yleensä ovat huonot), mutta nyt yhtä vaille kaikki olivat lainattavissa. Jäljellejääneistä vaihtoehdoista päädyin sitten lopulta Annelies Verbeken romaaniin Nuku!. Kirja kertoo kahdesta unettomuudesta kärsivästä henkilöstä, nuoresta naisesta ja vanhemmasta miehestä, ja heidän yöllisistä valvomisistaan ja päivien sekoiluistaan. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta ja sopivalta nyt, kun uni on maistunut taas huonommin muutaman vuoden hyvin nukuttujen öiden jälkeen. Niin ja kirja on siis belgialainen, ilmestynyt suomeksi vuonna 2006.
-E.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Zombeilua
 |
| Ylpeän zombineidon kanssa matkalla |
Sain vihdoin ja viimein Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit luettua. Lisäykset, joiden tarkoitus oli ehkä viehättää nykyiseen väkivaltaiseen populaarikulttuuriin tottunutta lukijaa, koin lähinnä vastenmielisinä ja jopa typerinä.
Alkuperäisen teoksen lumoihin pääsin ajoittain, mutta tunnelman vääjäämättä rikkoi rujosti väliin puukotettu kohtaus, jossa joko viilleltiin zombeja ja/tai ihmisiä palasiksi tai haaveiltiin siitä.
Löysin kyllä muutaman kohdan, joista voin sanoa nauttineeni. Mieltäni kiehtoivat sekä yhden hahmoista muuttuminen Sanomattomaksi, että kuvaukset aivoista kukkakaaleina.
"Hän tarkkaili Darcya aina heidän vieraillessaan Rosingissa ja silloin, kun tämä vieraili Hunsfordissa, mutta tulokset jäivät laihoiksi, sillä hänen ajatuksensa harhautuivat tuon tuostakin toisiin aiheisiin, kuten siihen miltä tuntuisi iskeä hampaansa lämpimiin, mehukkaisiin, tuoreihin aivoihin".
- M.
perjantai 4. helmikuuta 2011
Ärsyttää
Sain vihdoin käsiini tuon Tuhat loistavaa aurinkoa tässä alkuviikosta (kun tajusin hyödyntää lähi-pienkirjastoa, kaupungin pääkirjastosta kun tuota kirjaa ei edelleenkään saa lainattua, kuten ei yleensä mitään muutakaan). Kirja oli yllättävän nopea luettava, jotenkin kevyeen - tai ehkä populistiseen - tyyliin kirjoitettu. Eli siis luettu on. :)
Kirjan hahmot jäivät itselleni jotenkin etäisiksi ja pinnallisiksi, vaikka heidän taustoistaan ja ajatuksistaan kerrottiin hyvin paljon. Kirja oli kyllä hyvin koskettava, mutta pääasiassa se sai aikaan ärsytystä (kuten jo vähän uumoilin, kun M esitteli kirjan).Ärsyynnyin siitä, miten naiset alistuivat asemaansa, vaikka kirjan esittelyssä ylistettiin sen vahvoja naisia. Itse olisin hankkiutunut eroon Rashidista jo aika paljon aiemmin. Ärsyynnyin siitä, miten vain miesten elämällä oli merkitystä. Ärsyynnyin siitä, miten uskonnon nimissä tehdään edelleen niin paljon pahaa. Ärsyynnyin uskonnoista yleensä, vaikka tässäkin tapauksessa fundamentalistit vääristivät Koraanin sanomaa omia tarkoitusperiään varten. Mutta ärsytti silti! Ja välillä alkoi jo huvittaa kaikki ne säännökset, joita talibanit ilmoittivat lehtisissään:
"Kaikki miehet kasvattavat parran. Oikea mitta on vähintään nyrkin verran leuan alapuolelle. Jos ette noudata tätä teidät piestään.
...
Jos te pidätte papukaijoja, teidät piestään. Teidän lintunne tapetaan."
On se tarkkaa.
-E
Kirjan hahmot jäivät itselleni jotenkin etäisiksi ja pinnallisiksi, vaikka heidän taustoistaan ja ajatuksistaan kerrottiin hyvin paljon. Kirja oli kyllä hyvin koskettava, mutta pääasiassa se sai aikaan ärsytystä (kuten jo vähän uumoilin, kun M esitteli kirjan).Ärsyynnyin siitä, miten naiset alistuivat asemaansa, vaikka kirjan esittelyssä ylistettiin sen vahvoja naisia. Itse olisin hankkiutunut eroon Rashidista jo aika paljon aiemmin. Ärsyynnyin siitä, miten vain miesten elämällä oli merkitystä. Ärsyynnyin siitä, miten uskonnon nimissä tehdään edelleen niin paljon pahaa. Ärsyynnyin uskonnoista yleensä, vaikka tässäkin tapauksessa fundamentalistit vääristivät Koraanin sanomaa omia tarkoitusperiään varten. Mutta ärsytti silti! Ja välillä alkoi jo huvittaa kaikki ne säännökset, joita talibanit ilmoittivat lehtisissään:
"Kaikki miehet kasvattavat parran. Oikea mitta on vähintään nyrkin verran leuan alapuolelle. Jos ette noudata tätä teidät piestään.
...
Jos te pidätte papukaijoja, teidät piestään. Teidän lintunne tapetaan."
On se tarkkaa.
-E
torstai 27. tammikuuta 2011
Niin joo seuraava kirja...
Seuraavana luemmekin sitten Seth Grahame-Smithin (ja Jane Austenin) Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit. Kyseessä on tosiaankin Jane Austenin klassikkoromaani, johon on lisätty zombeja, taisteluita ja oksentamista.
Etukäteen ajatus zombeista ja ninjailevista Elizabethista ja mr Darcystä tuntui hyvin hupaisalta, mutta mutta...
Olen tämänkin kirjan jo ehtinyt lukea, kirjoittelen siitä lisää sitten vähän myöhemmin.
"On tunnustettu tosiasia, että zombi, jolla on aivoja, tarvitsee lisää aivoja."
Ilmeisesti tämä kirja on ollut huikea menestys ja käännetty tieskuinkamonelle kielelle - ja leffaakin pukkaa tänä vuonna tulemaan.
T
Etukäteen ajatus zombeista ja ninjailevista Elizabethista ja mr Darcystä tuntui hyvin hupaisalta, mutta mutta...
Olen tämänkin kirjan jo ehtinyt lukea, kirjoittelen siitä lisää sitten vähän myöhemmin.
"On tunnustettu tosiasia, että zombi, jolla on aivoja, tarvitsee lisää aivoja."
Ilmeisesti tämä kirja on ollut huikea menestys ja käännetty tieskuinkamonelle kielelle - ja leffaakin pukkaa tänä vuonna tulemaan.
T
Itketystä...
Luin jo jokin aika sitten Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa ja voin paljastaa, etten ikuna ole itkenyt yhtä paljon kuin tämän kirjan aikana. Kirja oli erittäin koskettava ja luin sen ahmien yhdeltä istumalta (harvinainen saavutus minulta nykyään!). Näin jälkikäteen ajatellen kirjan henkilöhahmot olivat hitusen heppoisia, kirja oli muutenkin hyvin helppolukuinen. Toisaalta tämä ei haitannut lukukokemusta - eikä sekään, että osa juonenkäänteistä oli ennalta-arvattavia. (Ja takakannessa oli ihmeen pahasti spoilattu tuota kirjan juonta.)
Mitä tästä nyt kirjoittaisi. Päällimmäisenä käteen jäi tietysti suuttumus siitä, miten pahasti naisten oikeuksia vielä nykyaikanakin voidaan polkea. Ihmiskunta on sentään käynyt avaruudessa! Ja silti edelleen "miehen syyttävä sormi osoittaa aina naista", kuten Mariamin äiti tytärtään varoittaa. Mietin myös Mariamin ja Lailan erilaisten taustojen vaikutusta heidän elämäänsä. Mariamin lapsuudenkokemukset - epätasapainoinen äiti ja etäinen, ihailtu isä, joka särkee Mariamin sydämen - saavat aikaan sen, että hän ei osaa vaatia eikä toivoa enää elämältä mitään. Sen sijaan Laila, jolla on ollut läheinen ja lämmin suhde omaan isäänsä, ja joka on elänyt melko "normaalia" elämää ja kokenut ensirakkauden, ei suostu alistumaan, vaan toivoo tyttärelleen ja itselleen parempaa elämää.
Eli kovasti pidin, kirja antoi myös perspektiiviä siihen, miten pieniä omat huolet ovat.
T
Mitä tästä nyt kirjoittaisi. Päällimmäisenä käteen jäi tietysti suuttumus siitä, miten pahasti naisten oikeuksia vielä nykyaikanakin voidaan polkea. Ihmiskunta on sentään käynyt avaruudessa! Ja silti edelleen "miehen syyttävä sormi osoittaa aina naista", kuten Mariamin äiti tytärtään varoittaa. Mietin myös Mariamin ja Lailan erilaisten taustojen vaikutusta heidän elämäänsä. Mariamin lapsuudenkokemukset - epätasapainoinen äiti ja etäinen, ihailtu isä, joka särkee Mariamin sydämen - saavat aikaan sen, että hän ei osaa vaatia eikä toivoa enää elämältä mitään. Sen sijaan Laila, jolla on ollut läheinen ja lämmin suhde omaan isäänsä, ja joka on elänyt melko "normaalia" elämää ja kokenut ensirakkauden, ei suostu alistumaan, vaan toivoo tyttärelleen ja itselleen parempaa elämää.
Eli kovasti pidin, kirja antoi myös perspektiiviä siihen, miten pieniä omat huolet ovat.
T
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Aikamatkustajan vaimosta
Sain luettua tuon Aikamatkustajan vaimon harmillisesti pari päivää kokouksen jälkeen, mutta onpahan ainakin paljon puhuttavaa ensi kokouksessa. ;)
Tykästyin Niffeneggerin kirjoitustyyliin heti kirjan alusta lähtien, ja huomasin pian, että tämä on niitä kirjoja, joita ei meinaa millään malttaa laskea käsistään. Kuten muutkin ovat tainneet mainita, kirjan kerronta on hyvin kevyttä ja nopeaa luettavaa, vaikka välillä käsitteleekin melko raskaita aiheita. Henkilöhahmojen käymät keskustelut ja pohdiskelut ovat todella mielenkiintoista luettavaa ja luovat hahmoille samalla omanlaistaan syvyyttä ja todentuntua, jota ainakin itse jään monesti kirjoissa kaipaamaan.
Myös kirjan juoni ja tapahtumat olivat mukaansatempaavia, ja aikamatkustuksen tieteelliset selitykset varsin taitavasti keksittyjä, vaikka niitä jotkut (nopean nettikatsauksen perusteella) olivatkin moittineet. Tosin, kuten M:kin taisi mainita, aikamatkustus ylipäätään ei kyllä kestä kovin yksityiskohtaista tarkastelua, sillä paradokseja syntyy aivan auttamatta. Itse en kuitenkaan niihin viitsinyt edes paneutua, sillä kirjan tärkein anti oli aivan jossain muualla. Loppuratkaisu (jos nyt sellaista sanaa voi käyttää, kun lopun tärkeimmät tapahtumat olivat tiedossa jo melko aikaisessa vaiheessa) ei saanut minussa aikaan muiden kuvailemia hillittömiä itkuiluja, kenties olin liian varautunut siihen. Mielestäni kirjan pohjavire oli lähes koko ajan hieman surumielinen, joten loppu ei siinäkään mielessä tullut kovin järkytyksenä.
En voi sanoa muuta, kuin että tämä oli aivan ehdottomasti yksi parhaita kirjoja, joita olen pitkään aikaan lukenut. Aikamatkustajan vaimo on moderni traaginen rakkaustarina, jossa kuolema ei aina tarkoita lopullisia hyvästejä, mutta on yhtä vääjäämätön kuin auringonlasku.
-E.
Tykästyin Niffeneggerin kirjoitustyyliin heti kirjan alusta lähtien, ja huomasin pian, että tämä on niitä kirjoja, joita ei meinaa millään malttaa laskea käsistään. Kuten muutkin ovat tainneet mainita, kirjan kerronta on hyvin kevyttä ja nopeaa luettavaa, vaikka välillä käsitteleekin melko raskaita aiheita. Henkilöhahmojen käymät keskustelut ja pohdiskelut ovat todella mielenkiintoista luettavaa ja luovat hahmoille samalla omanlaistaan syvyyttä ja todentuntua, jota ainakin itse jään monesti kirjoissa kaipaamaan.
Myös kirjan juoni ja tapahtumat olivat mukaansatempaavia, ja aikamatkustuksen tieteelliset selitykset varsin taitavasti keksittyjä, vaikka niitä jotkut (nopean nettikatsauksen perusteella) olivatkin moittineet. Tosin, kuten M:kin taisi mainita, aikamatkustus ylipäätään ei kyllä kestä kovin yksityiskohtaista tarkastelua, sillä paradokseja syntyy aivan auttamatta. Itse en kuitenkaan niihin viitsinyt edes paneutua, sillä kirjan tärkein anti oli aivan jossain muualla. Loppuratkaisu (jos nyt sellaista sanaa voi käyttää, kun lopun tärkeimmät tapahtumat olivat tiedossa jo melko aikaisessa vaiheessa) ei saanut minussa aikaan muiden kuvailemia hillittömiä itkuiluja, kenties olin liian varautunut siihen. Mielestäni kirjan pohjavire oli lähes koko ajan hieman surumielinen, joten loppu ei siinäkään mielessä tullut kovin järkytyksenä.
En voi sanoa muuta, kuin että tämä oli aivan ehdottomasti yksi parhaita kirjoja, joita olen pitkään aikaan lukenut. Aikamatkustajan vaimo on moderni traaginen rakkaustarina, jossa kuolema ei aina tarkoita lopullisia hyvästejä, mutta on yhtä vääjäämätön kuin auringonlasku.
-E.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)