keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Vuoden mutsi

Saatoin suhtautua hieman epäilevästi, kun M julkisti valintansa, Vuoden mutsi, seuraavaksi kirjapiirin kirjaksi.

Onneksi kirja osoittautuikin oikein hauskaksi lukukokemukseksi ja toi varsin elävästi mieleen asioita odotus- ja vauva-ajoilta. Melkein harmittaa, että itselläni ei ollut vastaavaa vertaistukipläjäystä varsinkin esikoista odottaessani. Kirjasta olisi myös löytynyt hyviä vastauksia niille päivittelijöille, jotka kauhistelivat "raskausmasuni" kokoa toista lasta odottaessani.

Kirja oli miellyttävän kevyesti ja helppolukuisesti pilke silmäkulmassa kirjoitettu, vaikka mukana oli myös ihan "oikeaa" asiaa. Saatoin lukiessani nauraa ääneen useammankin kerran, mikä on kohtalaisen harvinaista tietokirjaa luettaessa. Ehkä parasta kirjassa kuitenkin on se, että sitä lukiessa tajuaa, että on ihan OK olla keskinkertainen äiti, niin kaikki muutkin on.

Ja vielä lopuksi:

"Älä yritä lohduttaa synnytystuskissa äheltävää naista muistuttamalla, että miehet joutuvat käymään armeijan. Heti kun armeijassa pissitään sinko, voit käyttää tätä vertausta."

T

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kissaihmisten kokous

Tokipiiriläiset kokoontuivat 15.2.2015 höpisemään viimeisimmästä kirjasta Katukatti Bob.
Piiriläisten keskuudessa vallitsi melkolailla konsensus siitä, että kyseessä oli helppolukuinen ja miellyttävä kertomus, joka sopii lähes kelle tahansa. T:n sanoin: ehkä ainoa, jolle tätä kirjaa ei voi suositella on joku kyyninen kissanvihaaja.

Epätyypillisesti M olisi tällä kertaa kaivannut kirjaan hieman lisää syvyyttä, esimerkiksi Jamesin huumeriippuvuuteen ja siitä vieroittumiseen liittyen.

Kaikkiaan kirja sai kuitenkin melko mainiot arviot piiriläisiltä, tähtiä kaikkiaan 4.

-E

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kissoja ja ihmisiä

Valitsin luettavaksi kirjan Katukatti Bob, koska se vaikutti niin sympaattiselta. Ensivaikutelma osui melko nappiin. Omaelämäkerrallinen teos kuvaa, kuinka James Bowen ja Bob-kissa kohtaavat toisensa ja kuinka heistä muodostuu erottamaton parivaljakko.


Kissaakin kiinnostaa

Kirjan näennäisestä kepeydestä huolimatta, siinä käsitellään myös yllättävän raskaita aiheita, kuten kodittomuutta, huumeriippuvuutta ja lähimmäisenkaipuuta. Aina lähimmäisen ei tarvitse olla toinen ihminen. Riittää, että vierellä on joku, jolle olet tärkeä.

Kirjaa lukiessa tuli myös mieleen se, miten kissoja monesti pidetään itsenäisinä erakoina ja oman tiensä kulkijoina. Luulen, että tällaisen harhaluulon vallassa olevalla ihmisellä ei ole koskaan ollut yhtään läheistä kissaystävää.

-E

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Katteilua

Kirjoittaessani tätä sylissäni kehrää harmaavalkoinen ex-katukatti. Kissi ilmestyi elämäämme muutama vuosi sitten rähjäisenä ja hieman huonokuntoisena, mutta kertakaikkisen hurmaavana. Perheeseemme kuuluu myös hömelö maatiaiskissa Viiru, joka saattaa kuvitella olevansa ihminen. On vaikeaa, ellei jopa mahdotonta ajatella elämää ilman ihastuttavaa kissakaksikkoamme. Vaikka kissojen usein väitetään kiintyvän enemmän paikkaan kuin ihmisiin, olen täysin vakuuttunut siitä, että ihmisten ja kissojen ainutlaatuinen suhde muodostuu molemminpuolisesta palvonnasta.


Ainakin näin kissahöperön ihmisen näkökulmasta Katukatti Bob oli hurmaava ja ilahduttava kirja. Persoonallisen katukatin ja entisen huumeidenkäyttäjän ystävyydestä ja elämästä kertova tositarina ihastutti ja ehkä välillä hieman liikutti olematta kuitenkaan missään vaiheessa siirappinen.

"Voi että, mikä söpöläinen", hän sanoi, seisahtui ja kyyristyi silittämään Bobia. Hän hädin tuskin vilkaisi minuun eikä heittänyt rahaa kitarakoteloon, mutta se ei haitannut yhtään. Aloin todella nauttia siitä, kuinka vaivattomasti Bob osasi piristää ihmisten päivää. Bob oli kaunis eläin, täysin kiistattomasti. Mutta se ei ollut ainoa syy. Bobissa oli jotain muutakin: sen persoonallisuus herätti huomiota. Ihmiset vaistosivat, että siinä oli jotain erityistä."


T

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Raskaana olevan sivuhorinoita

Haluan ehdottomasti esitellä T:tä saamani neuleohjekirjan sekä tehdä pienen maininnan tuosta valitsemastani Vuoden mutsista.

Aloitan Vuoden mutsista. Minusta, mistä mitään tietämättömästä, kirjassa on ihan asiajuttuja(kin), verhottuna jonkilaiseen sarkastiseen "päin p:tä menee kuitenkin"-huumoriin. Toisen kirjan tekijän raskausviikkoselitystä peilaan joka viikko omaan tilanteeseeni, ja vaaleanpunaisen hattaran sijaan kyseinen viikkoselitys on ollut hyvin lähellä totuutta.

Kannattaa lukea, oli sitten itse tai joku tuttavapiiristä raskaana:  http://www.projectmama.info/2013/01/raskausviikot-explained.html

Ja sitten itse sivuhorinaan. T:ltä sain siis joululahjaksi Sari Savikon toimittaman "Pienten pukimet"-kirjan. Siinä on "nostalgisia neuleohjeita vauvoille ja taaperoille". Aivan ihana kirja! On myssyä, nuttua, mekkoa ja sukkaa, kaikki vuosilta 1930-1950. Ohjeet näyttävät selkeiltä, ja ne kuvat! Pieniä vauvoja ja taaperoita ei (ainakaan nyt raskausviikolla 25) voi huokailematta katsoa!

Ensimmäinen raskaana tekemäni vauvaneule on nyt siis kyseisestä kirjasta. Ihastuin luumunväriseen lankaan, ja tällaiseen ylipolvensukka-ohjeeseen:


Ohje on vuodelta 1945, ja lankana on käytetty merinovillaa.

Oma (vielä keskeneräinen versioni) kyseisestä ohjeesta:


Neulomisesta tulee hyvä mieli. Ja hyvillä mielin on mukava olla raskaana.

- M

maanantai 5. tammikuuta 2015

Elämäni kissa(t)

"Olin hieman kiusaantunut. Kissat eivät pysty tietenkään vastustamaan kissanminttua. Olin lukenut kaikenlaisia juttuja siitä, miten kissat voivat mennä jopa sekaisin, jos ne tulevat siitä riippuvaiseksi. Meillä oli jo riittävän vaikeaa, kun minä yritin epätoivoisesti päästä kuiville. En halunnut, että myös Bob tulisi riippuvaiseksi."


Katukatti Bob oli oikein osuvaa joulunajan lukemista. Huumeriippuvuudesta pois ponnisteleva mies, jolla ei mene oikein hyvin, ottaa luokseen tappelutaitoisen katukatin, ja yhdessä heistä tulee paljon enemmän kuin osiensa summa. Ja taivaan kiitos, kirjaa lukiessa ei tarvinnut (juurikaan) itkeä!

Kirjassa inhimillistetään eläintä (kissaa) reippaalla kädellä. Minua se ei haittaa, sillä inhimillistän omia kissojanikin päivittäin. Kashmir, meidän vanhin kissamme, alkaa olla nykyisin vähän kuin höperö isoisä. Sofia, kaunokaisemme, on oikea hieno leidi. Kitti, ikuinen pentu, rakastaa äiti-Sofiaa ja pitää ihmisiä lähinnä vain palvelusväkenä.

Kissat voivat tuoda ja tuovatkin suhteeseensa ihmisten kanssa jotain lisää. Niitä ei voi käskeä (vaikkakin joskus ne jopa tottelevatkin), ne ovat sellaisia kuin ovat, ja jokaisessa niissä on sisäänrakennettuna jotakin ihme taituruutta, jolla ne kietovat ihmiset pehmeiden mutta teräväkyntisten pikkutassujensa ympäri, ja tuovat samalla suhteeseen jotain ainutlaatuista.

Sovimme viime tapaamisessa, että koska kaikki ovat jo Bobin lukeneet, niin voin julkistaa ja paljastaa seuraavan kirjan. Valitsin, tilastani johtuen, Vuoden mutsin - "oppaan keskinkertaiseen äitiyteen". T epäili niinsanotun huumorikirjallisuuden yhteensopivuutta tokipiiriläisten kirjalliseen makuun... Se jää nähtäväksi!

- M.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Vielä peikoista

Tokipiiriläisten suureksi hämmästykseksi Stefan Spjutin Staalo oli jäänyt kokonaan kokoustamatta.

Aikaa kirjan lukemisesta on melkoisesti, joten tiivistetysti voisi sanoa, että kirja oli periaatteessa kaikkien mielestä ihan hyvä, joskin vähän liian pitkä ja yksityiskohtainen (paitsi E:n ja T:n mielestä ihan sopivan pitkä). Erityisen hyvää oli kirjan "ruotsalainen miljöökuvaus" (ehkä niille opetetaan sitä koulussa), joka toi mieleen esim. Stieg Larssonin kirjat. 

Tähtiä 3-
Kirjurina T