"Olin hieman kiusaantunut. Kissat eivät pysty tietenkään vastustamaan kissanminttua. Olin lukenut kaikenlaisia juttuja siitä, miten kissat voivat mennä jopa sekaisin, jos ne tulevat siitä riippuvaiseksi. Meillä oli jo riittävän vaikeaa, kun minä yritin epätoivoisesti päästä kuiville. En halunnut, että myös Bob tulisi riippuvaiseksi."
Kirjassa inhimillistetään eläintä (kissaa) reippaalla kädellä. Minua se ei haittaa, sillä inhimillistän omia kissojanikin päivittäin. Kashmir, meidän vanhin kissamme, alkaa olla nykyisin vähän kuin höperö isoisä. Sofia, kaunokaisemme, on oikea hieno leidi. Kitti, ikuinen pentu, rakastaa äiti-Sofiaa ja pitää ihmisiä lähinnä vain palvelusväkenä.
Kissat voivat tuoda ja tuovatkin suhteeseensa ihmisten kanssa jotain lisää. Niitä ei voi käskeä (vaikkakin joskus ne jopa tottelevatkin), ne ovat sellaisia kuin ovat, ja jokaisessa niissä on sisäänrakennettuna jotakin ihme taituruutta, jolla ne kietovat ihmiset pehmeiden mutta teräväkyntisten pikkutassujensa ympäri, ja tuovat samalla suhteeseen jotain ainutlaatuista.
Sovimme viime tapaamisessa, että koska kaikki ovat jo Bobin lukeneet, niin voin julkistaa ja paljastaa seuraavan kirjan. Valitsin, tilastani johtuen, Vuoden mutsin - "oppaan keskinkertaiseen äitiyteen". T epäili niinsanotun huumorikirjallisuuden yhteensopivuutta tokipiiriläisten kirjalliseen makuun... Se jää nähtäväksi!
- M.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti