Kolme erilaista sisarusta. Yksi yhteinen intohimo. KIRJAT. Metafyysisiä pohdintoja, mageita henkilöhahmoja ja pikanttia keskustelua. Aiheesta ja aiheen vierestä.
Julkaisenpa minäkin jo oman kirjavalintani, hyvissä ajoin. Itselläni Pilvikartaston lukeminen tahmii vielä ensimmäisessä alkupuoliskossaan ja Yösirkus nakottaa koskemattomana kirjahyllyn päällä...
Valintani on siis Donald Spoton kirjoittama Marilyn Monroen elämäkerta. Kirjan nimi on yksinkertaisesti "Marilyn Monroe". Kaikki tokipiiriläiset taitavat olla ainakin pieniä Marilyn-faneja. Edellisessä kokouksessa varmistin, että biografia taipuu tokipiirin "sääntöihin", ja kaikille ainakin tämä tapaus sopi mainiosti.
Tulossa siis sukellus Marilynin mystiseen elämään! (Ehkä kirjan lukemisen jälkeen se onkin meille vähemmän mystinen)
Heat wavea odotellessa, nyt Helsingissä +17°C,
- M
Vietimme tänään harvinaista parisuhdeaikaa mieheni kanssa ja kävimme ihan kahdestaan kirjastossa (tällaista ihanuuttahan tapahtuu suunnilleen kerran vuodessa). Ja mitä löysimmekään! Tadadadaa, kärryllinen uusia poistettuja kirjoja! Hintaan 50 snt kappale. Ja arvatkaapas, oliko siellä aarteita? Uuden kodin saivat Stephen Kingin Tukikohta, Zane Greyn Purppurarinteiden ratsastaja ja 12 muuta kirjaa :)
Tämä tyttö virnuilee maireasti loppuviikon ja silittelee kirjankansia (my precious).
Varastosta kaivoin lisäksi edellisessä kirjoituksessa mainitun jatkiksen, joka oli siis Mavis Cheekin Näytösten välissä. Saatan lukea sen vielä tänään, toivottavasti tämä kiherryttää edelleen yhtä paljon kuin silloin joskus pienenä.
Lopuksi täytyy mainita - vaikka tämä ei mitenkään liitykään kirjoihin - että tänään oli hyvä päivä siinäkin mielessä, että vihdoinkin ryhdistäydyin ja revin pihan perällä sijainneen itseäni pidemmän jättiukonputkipöheikön maan tasalle. Olo on kuin voittajalla :)
Kirjapiiri kokoontui jälleen reilu viikko sitten (erinäisten synttärien merkeissä) kertaamaan viimeisimpiä kirjoja. Käsittelyyn pääsivät tällä kertaa Sarvet sekä Tuiki tuiki tähtönen.
Sarvet ei tehnyt piiriläisiin järin suurta vaikutusta, ainoastaan allekirjoittanut piti kirjaa ihan mainiona yksilönä. Noottia annettiin etenkin juonen irrallisuudesta ja vähäisestä merkityksestä; hahmot ja heidän kehityksensä nousivat juonta tärkeämmäksi tekijäksi. Tämä taas osittain aiheutti sen, että juoni tuntui hieman keskeneräiseltä eikä kovin loppuunastimietityltä.
Ajatuksia herätti sekä tämän että Joe Hillin esikoiskirjan, Sydämen muotoisen rasian, päähenkilön (paremmasta perheestä oleva boheemi rock-henkinen mies) kontrasti pappa-Kingin "peruspäähenkilöön", köyhistä oloista olevaan ulkopuolisuudesta kärsivään kirjailijaan. Genreä pohdimme myös hieman, emmekä oikein saaneet kirjaa sopimaan kauhu-luokkaan, termi maaginen realismikin taidettiin mainita jossain välissä, mutta kauhuksi emme kirjaa väittäisi missään tapauksessa.
Tähtiä kirja sai -***. (Tai ehkä olisi helmpompi puhua arvosanasta -3?)
Toinen käsiteltävä kirja oli Marian Keyesin Tuiki tuiki tähtönen. Totesimme kirjan olevan melkolailla ajankulu-lukemista, sellaista mihin tartutaan, kun ei halua ajatella mitään sen kummempia.
Kaikki olimme samaa mieltä myös siitä, että tarinan kertoja-haamu oli aika tyhmä idea, jonka olisi voinut jättää kokonaan pois. Hyvää oli se, kun jäälohkare lopussa tippui raiskaajan päähän ja paha sai palkkansa.
Kirja toi mieleemme vanhan, oletettavasti Anna-lehdestä leikatun jatkokertomuksen, joka lukeutuu melko samaan genreen kirjan kanssa, mutta oli paljon mukaansatempaisevampi ja hauskempi ja elämänmakuisempi.
Tähtiä tälle **1/2 (eli 2 ja puoli).
Seuraavaan kokoontumiseen mennessä olisi tarkoitus saada luettua Pilvikartasto, mutta hidasta on eteneminen täälläkin. (Jospa se puolivälin käänne tulisi pian ;) ) Jonossa on myös Yösirkus, tunnelmoidaan lopuksi trailerin merkeissä!
Pilvikartaston kanssa eteneminen on niin hidasta, että taidan kirjoitella siitä nyt jo jotakin, ennen kuin unohdan mitä ajatuksia kirjan alkuosa herätti.
Kirjassa tosiaan on monta ulottuvuutta, ja monta tarinaa, jotka näyttävät liittyvän aina edelliseen. Ensimmäinen rasisti-tutkimumatkailija liittyi hulivili-säveltäjään hyllystä löytyneen kirjan kautta, ja hulivili-säveltäjän kirjekaveri tapasi seuraavan tarinan sankarittaren vuosia myöhemmin parvekkeella ja hississä.
Eteneminen siis hidasta, mutta ei täysin mielenkiinnotonta. Odotan kovasti T:n vinkkaamaa keskivälin käännettä.
En ole saanut aikaiseksi kirjoitettua Marian Keyesin Tuiki tuiki tähtösestä, vaikka luin kirjan jo ajat päivät sitten. Nyt on siis pikapäivityksen aika ennen kirjapiirin kokousta. :)
Kirja oli hyvin kepeä tyyliltään ja nopeasti luettu. En yleensä juurikaan lue tämän tyylilajin kirjallisuutta, mutta teos oli kuitenkin aika viihdyttävä. Vakavampiakin aiheita kirja toki käsitteli, mutta melko pintapuolisesti. Kirja onnistui kuitenkin mainiosti kuvaamaan sitä, miten ulospäin täydelliseltä näyttävä elämä voi pitää sisällään jos jonkinlaista kuohuntaa ja ongelmia.
Kertojana toimiva mystinen haamuolio oli mielestäni aika pöljä, tuntui siltä, että lukijana minun olisi pitänyt heti kiinnostua miettimään sitä, mistä oikein on kyse, mutta en vain kiinnostunut. Sen olisi voinut jättää kertomuksesta pois.
Palataan hetkeksi jälleen Joe Hillin ja Sarvien pariin. Muille sen lukemisesta on jo tovi ehtinyt vierähtää, mutta itse juuri lopettelin kirjan muutama päivä sitten. Kuten jo aiemmin mainitsin, pidin kirjasta kovin. Ja kenties tein väärin mainitessani siirtymästä hömpämpään suuntaan kirjan julkistaessani, sillä se näytti jäkähtäneen kaikkien mieleen jyräten sen kummemmat pohdinnat, vaikka mielestäni Sarvet ei nyt sen kummempaa hömppää ole kuin muutkaan lukemamme kaunokirjalliset teokset...
Itse pidin kirjan kerronnasta ja "jaaritteluista", enkä huomannut siinä mitään kömpelyyttä. Sydämen muotoiseen rasiaan verrattuna kirja oli tyyliltään hyvin rauhallinen eikä siinä ollut samanlaisia kammotus-elementtejä. Sarvet enemmänkin tarkasteli yhden henkilön matkaa lapsesta aikuiseksi, ja sitä, miten suhteet ystäviin ja läheisiin tällä matkalla muuttuvat. Päähenkilö Ig on hieman omissa maailmoissaan kulkeva haaveilija, jonka naiiviuden hänen päähänsä kasvavat sarvet karisuttavat pois. Toki kirjassa on toiminnallinenkin puolensa eräänlaisen kostotarinan muodossa, mutta murhaajan selvittäminen ei ole siinä niinkään keskiössä, vaan tärkeämpää on se, miten Ig herää huomaamaan esimerkiksi ystävänä pitämänsä Leen "pahuuden"; todellisuudessa Lee ei koskaan ollut se pelastava enkeli, jona Ig häntä piti.
Kirja kertoo myös tavallaan ihmisten kaksinaamaisuudesta ja tekopyhyydestä, ja toisaalta siitä, miten kaikissa ihmisissä on jonkinlaista pahansuopuutta, joka vain peitetään erilaisten naamioiden taakse.
Nyt seuraavan kirjan kimppuun, jos vaikka joskus tavoittaisin muut jälleen ;)
Aloitin Yösirkuksen lukemisen miltei välittömästi sen jälkeen, kun E ystävällisesti sen täällä julkisti (mistähän tuo olisi inspiraationsa kirjavalintaan saanut...). Kuten E:kin toteaa, kirjan ihkuihana kansi suorastaan pakottaa vaikutuksille alttiin pienen ihmisen nappaamaan kirjan :) Ja hyvä niin - ihanempaa kirjaa en ole vuosikausiin lukenut!!! Tuli aivan semmoinen olo kuin olisin taas 8-vuotias (merkittävä ikä siinä mielessä, että silloin luin ensimmäisen kerran Taru Sormusten Herrasta -trilogian); kun kaikkialla oli ihmeitä ja taikaa ja kesät kestivät kokonaisen ihmisiän ja jonain päivänä, jos katsoisin tarpeeksi tarkkaan, löytäisin tien toiseen maailmaan, jossa olisi lohikäärmeitä ja peikkoja ja kadonneita prinsessoja.
Nimensä mukaisesti kirja kertoo sirkuksesta, joka on auki ainoastaan öisin. Sirkus toimii myös eräänlaisena pelilautana kahdelle taikurille, Celialle ja Marcolle, jotka kilpailevat toisiaan vastaan salaperäisessä pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Kuten jo hehkutin, kirja on aivan yksinkertaisesti ihana. Voin vaikka vannoa, että lukiessani tunsin kinuskin ja omenoiden ja vaniljan tuoksua :)
"Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä."
Oooooh. Pitäisiköhän lukea tämä saman tien uusiksi.