Paholainen yksityiskohdissa

Palataan hetkeksi jälleen Joe Hillin ja Sarvien pariin. Muille sen lukemisesta on jo tovi ehtinyt vierähtää, mutta itse juuri lopettelin kirjan muutama päivä sitten. Kuten jo aiemmin mainitsin, pidin kirjasta kovin. Ja kenties tein väärin mainitessani siirtymästä hömpämpään suuntaan kirjan julkistaessani, sillä se näytti jäkähtäneen kaikkien mieleen jyräten sen kummemmat pohdinnat, vaikka mielestäni Sarvet ei nyt sen kummempaa hömppää ole kuin muutkaan lukemamme kaunokirjalliset teokset...

Itse pidin kirjan kerronnasta ja "jaaritteluista", enkä huomannut siinä mitään kömpelyyttä. Sydämen muotoiseen rasiaan verrattuna kirja oli tyyliltään hyvin rauhallinen eikä siinä ollut samanlaisia kammotus-elementtejä. Sarvet enemmänkin tarkasteli yhden henkilön matkaa lapsesta aikuiseksi, ja sitä, miten suhteet ystäviin ja läheisiin tällä matkalla muuttuvat. Päähenkilö Ig on hieman omissa maailmoissaan kulkeva haaveilija, jonka naiiviuden hänen päähänsä kasvavat sarvet karisuttavat pois. Toki kirjassa on toiminnallinenkin puolensa eräänlaisen kostotarinan muodossa, mutta murhaajan selvittäminen ei ole siinä niinkään keskiössä, vaan tärkeämpää on se, miten Ig herää huomaamaan esimerkiksi ystävänä pitämänsä Leen "pahuuden"; todellisuudessa Lee ei koskaan ollut se pelastava enkeli, jona Ig häntä piti.

Kirja kertoo myös tavallaan ihmisten kaksinaamaisuudesta ja tekopyhyydestä, ja toisaalta siitä, miten kaikissa ihmisissä on jonkinlaista pahansuopuutta, joka vain peitetään erilaisten naamioiden taakse.

Nyt seuraavan kirjan kimppuun, jos vaikka joskus tavoittaisin muut jälleen ;)

-E.

Sirkustelua

Aloitin Yösirkuksen lukemisen miltei välittömästi sen jälkeen, kun E ystävällisesti sen täällä julkisti (mistähän tuo olisi inspiraationsa kirjavalintaan saanut...). Kuten E:kin toteaa, kirjan ihkuihana kansi suorastaan pakottaa vaikutuksille alttiin pienen ihmisen nappaamaan kirjan :) Ja hyvä niin - ihanempaa kirjaa en ole vuosikausiin lukenut!!! Tuli aivan semmoinen olo kuin olisin taas 8-vuotias (merkittävä ikä siinä mielessä, että silloin luin ensimmäisen kerran Taru Sormusten Herrasta -trilogian); kun kaikkialla oli ihmeitä ja taikaa ja kesät kestivät kokonaisen ihmisiän ja jonain päivänä, jos katsoisin tarpeeksi tarkkaan, löytäisin tien toiseen maailmaan, jossa olisi lohikäärmeitä ja peikkoja ja kadonneita prinsessoja.

Nimensä mukaisesti kirja kertoo sirkuksesta, joka on auki ainoastaan öisin. Sirkus toimii myös eräänlaisena pelilautana kahdelle taikurille, Celialle ja Marcolle, jotka kilpailevat toisiaan vastaan salaperäisessä pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Kuten jo hehkutin, kirja on aivan yksinkertaisesti ihana. Voin vaikka vannoa, että lukiessani tunsin kinuskin ja omenoiden ja vaniljan tuoksua :)

"Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä."

Oooooh. Pitäisiköhän lukea tämä saman tien uusiksi.

T

Väliaikapäivitys

Hetki on ehtinyt vierähtää edellisestä kirjoituksesta, ja olen TAAS hirmuisesti jäljessä muita kirjojen kanssa. Ehkä työt ja tutkinnon loppuväännöt on hyväksyttävä syy tällaiselle laiminlyönnille?

Mutta asiaan... Olen vielä lukemassa edellistä valitsemaani kirjaa, eli Joe Hillin Sarvia. Itse olen pitänyt kirjasta tähän asti, vaikka se ei ehkä aivan esikoisromaanin tasolle ylläkään. Pidän kuitenkin siitä, miten hahmoja pohjustetaan ja heihin tutustuu kirjassa kunnolla. Mutta siitä lisää, kun olen päässyt kirjan loppun saakka.

Tämän väliaikapäivityksen todellinen tarkoitus on julkistaa seuraavaksi valitsemani kirja. Arvelin näet, että M mielellään kuulisi jo, mitä tuleman pitää, ja T:llä taitaa olla jo hieman kiire päästä lukemaan... ;) Eli siis, seuraava kirjapiirin kirja on Erin Morgensternin Yösirkus. Valintaperusteena oli ihan puhtaasti kirjan superhyper hieno kansi, joka sai minut koukkuun heit ensinäkemältä. Kirjasta en tiedä muuta kuin sen, mitä takakannessa kerrottiin, mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa, saattaa olla jopa mukaansatempaiseva...

Hyviä lukuhetkiä siis!

-E.

Öhöm...

Melkoisen mukavasti kulunut aikaa edellisestä postauksesta, itsekullakin tokipiiriläisellä on ollut kiireitä, joten kirjojen lukeminen ja bloggailu on hieman kärsinyt.

Sain muutama päivä sitten luettua Pilvikartaston. En tiedä mikä kevätväsymys nyt painaa, mutta kirjan aloittaminen ei ole ikinä tainnut olla yhtä kitkuista. Alkuun luin kirjaa suunnilleen puolen sivun päivävauhtia, joten eläytyminen oli aika vähissä. Kirjan rakenne tuntui myös epäilyttävän novellimaiselta ja se jos mikä vielä lisäsi lukemisen vastenmielisyyttä.

Onneksi kirjan puolessavälissä tapahtui jotain ja loppukirja hujahtikin taas yhdeltä istumalta. En ehkä lähtisi nerokkaaksi tätä kirjaa luonnehtimaan, mutta kyllähän se pisti ajattelemaan. Tätä kulutusyhteiskuntaa ja ihmisoikeuksia ja rahan valtaa. Ahneutta. Ihmisyyttä ylipäätänsä.

"Veronican mukaan on niin, että minkä hyvänsä tyrannian voittoa on enää mahdotonta lannistaa siinä vaiheessa kun se ruvetaan hyväksymään normaalina."

 T

Pilvikartasto

Ja jälleen uusi kirja luettavaksi! En osaa sano mitään tiettyä syytä, miksi valitsin juuri David Mitchellin Pilvikartaston, uskoisin sen olevan mielenkiintoinen tuttavuus. Sitäpaitsi Pilvikartasto on loistava kirjan nimi!

Juonesta en tiedä mitään tarkempaa, koska olen ymmärtänyt, että kirja on kiinnostavampaa lukea ilman tarkkaa tietoa sen sisällöstä (tämä pätee kyllä mihin tahansa kirjaan). Kirjan kerrontatekniikkaa on verrattu venäläiseen maatuska-nukkeen, jossa jokaisen nuken sisältä paljastuu uusi nukke.

Toivokaamme, että kirja on hyvä! Antoisia lukuhetkiä :)

T

Tervetuloa Star Streetille!

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani mainitsin, chick lit on minulle aivan uusi kirjallisuuden tyylisuunta. Kevyttä kirjallisuutta olen toki teininä lueskellut enemmänkin, mutta tuolloinkin kyse on ollut kirjallisuudesta, jossa hevoskärryt edustavat moderneimpia keksintöjä ja naisilla on vähintäänkin lampunvarjostinta muistuttavat päähineet :) Voin tunnustaa, että odotukseni Marian Keyesin Tuiki tuiki tähtönen -kirjaa kohtaan eivät olleet mitenkään korkealla. Olikin ilahduttavaa huomata, että kirja oli ihan hauska.

Päähenkilöt olivat suurimmaksi osaksi sympaattisia ja kepeä kirjoitustyyli oli nopealukuista ja mukavaa viihdettä. Vaikka kirjassa oli muutamia vakavampiakin aiheita (kuten M omassa kirjoituksessaan mainitsi), jäi kirjan anti aikalailla pintapuoliseen viihdyttämiseen (enkä tarkoita tätä mitenkään negatiivisessa sävyssä). Jäin hieman ihmettelemään lukemassani niteessä ollutta "suomennos on tehty lyhentäen" -ilmoitusta. Miksi??? Jos kirjasta on haluttu ohuempi (?), olisi esim. fonttikoossa ja paperin paksuudessa ollut paljon muokattavaa. Tuli ehkä sellainen olo, että tässä hitusen aliarvioidaan kirjan lukijakohderyhmän älykkyysosamäärää.

Kirjan henkilöistä kaikkein sympaattisin oli levy-yhtiössä työskentelevä Katie, jolla on hieman liian paksut reidet ja taipumus syödä liikaa herkutuksia (tätä hän kompensoi käymällä kerran viikossa personal trainerinsa rääkättävänä) ja joka rentoutuu viettämällä aikaa paperikaupoissa ja apteekeissa :) 

"Lounastunnilla hän päätti etsiä lohtua pistäytymällä läheisessä paperikaupassa. Hän penkoi mielellään kyniä ja muistivihkoja; niiden värikylläisellä kauneudella tuntui olevan parantava vaikutus hänen runneltuun sieluunsa. Hän löysi päiväkirjan, jonka sivuille oli prässätty kuivattuja orvokkeja. Viehättävää. Luultavasti paperi olisi liian pahkuraista soveltuakseen kirjoittamiseen mutta väliäkö hällä, hän piti kirjasta ja ostaisi sen ja... Saamari!"

  T, jolla on hieman liian paksut reidet ja taipumus syödä liikaa herkutuksia ja joka tykkää paperikaupoista

Höpöstä höpömpään

Naisten juttuja. Alla Olivia-lehti.

Jos edellinen kirja "Sarvet" oli hieman hömppää, niin Marian Keyesin "Tuiki tuiki tähtönen" se vasta höpö-hattaraa olikin. Takakannen mukaan "Irlantilainen bestselleristi Keyes on tehnyt jälleen elämänmakuista tekstiä, kuorrutuksena kunnon chick lit -kermaa... nauti mansikka-margaritan kera".

Kirjassa oli aika valikoima hahmoja, ja pidin useimmista kovasti, erityisesti Connellista, Lydiasta ja Maevesta. Connell on tiukka, menestyvä liikemies, Lydia kiukkuinen, rääväsuinen taksikuski ja Maeve pullea itsemurhapyöräilijä. Ja kaiken takana leijuu mystinen tarkkailija, jonka tehtävä selviää kirjan lopussa. Heidän kanssaan aika kului ihan hujauksessa. 

Ihan viihdyttävää hattaraa kirja siis oli, vaikkakaan ei sitä täydellisintä chick lit -kermaa. Olen nimittäin aiemmin törmännyt lajityypin edustajiin, joissa on humoristisia mutta napakoita, jopa viiltäviä kuvauksia ihan tavallisen ihmisen ihan tavallisista ajatuksista ja tekemisistä. Tämä kirja ei ihan niin napakka ja oivaltava ollut, vaikka ottikin aika pontevasti kantaa seksuaaliseen väkivaltaan. Muita syvempiä teemoja kirjassa oli ainakin äitien aiheuttamat ongelmat - olipa äiti sitten muisti- tai käytöshäiriöinen.

Myös Janilla oli ollut huono päivä. Joku nainen Enniskerrystä oli saanut rakuunaetikkaa vaikka oli tilannut valkoviinietikkaa, ja valkoviinietikan oli saanut toinen nainen Terenuresta, jonka koko elämä riippui rakuunaetikasta. Tämä oli katastrofi, ja koko juttu oli Janin syytä.

- M