sunnuntai 13. marraskuuta 2011

"...on vaikeaa olla säikähtämättä sisimmässään sitä, millaiseksi eläintuotanto on muuttunut."

Sain Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä -kirjan viimein luettua. Otin sen Helsinkiin mukaan ja junamatkan ja hotelliaamun aikana sain luku-urakan loppujen lopuksi nopeasti loppuun. Otsikko on suoraan kirjasta, ja se tiivistää hyvin jälkituntemukseni kirjan tiimoilta. On vaikeaa olla säikähtämättä sisimmässään sitä, millaiseksi eläintuotanto on muuttunut - tai oikeastaan millaisiin perusperiaatteisiin elävien, tuntevien olentojen kohtelu perustuu.

Eläinten syömisestä Eduskuntatalon portailla

Kirja oli rakenteellisesti hieman sekava, "hieman" ehkä alleviivaava ja hieman amerikkalaisilla perinteillä mässäilevä. Esimerkiksi loppuhuipennuksena käytetty kiitospäivän päivällinen ei oikeasti aiheuta omasta kulttuuritaustasta johtuen juurikaan minkäänlaisia tunteita.

Sen sijaan eläinten hyvinkin seikkaperäisesti kuvailtu kärsimys, kauhu, elävien nautojen nahkominen, kananraatojen paskavedessä liottaminen, elävien sikojen kärsien halkaiseminen... Se herätti hyvin, hyvin voimakkaita tunteita.

Matrix-leffassahan ihmisiä tehotuotettiin. En enää muista leffaa kovinkaan tarkkaa (pitäisi ehkä katsoa uudestaan), mutta muistaakseni ihmisten tuotanto-olosuhteista aiheutuvaa kauhua lievennettiin tuottamalla näille keino-todellisuutta.

Tosielämässä mikään ei lievennä sitä kauhua ja niitä hirveyksiä, joita kokevat esimerkiksi broilerit ahdettuna ikkunattomaan varastoon, ainoana tarkoituksenaan kasvattaa lihaa, joita myöhemmin myydään siisteissä muovikelmutetuissa pakkauksissa ahneille ihmisille.

"Me emme voi vedota tietämättömyyteemme, me olemme vain välinpitämättömiä. Nykyisin elävät ihmiset ovat niitä sukupolvia, jotka tietävät asian paremmin. Me joudumme ja toisaalta myös saamme elää aikana, kun tehotuotantoa on alettu arvostella julkisesti. Me olemme niitä, joilta tullaan oikeutetusti kysymään: Mitä te teitte saatuanne tietää totuuden eläinten syömisestä?" (Safran Foer 2009, s. 303) 

- M.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Tyger, Tyger, burning bright...

Rahtilaiva Tsimtsum uppoaa Tyynellämerellä ja ainoat hengissäselviytyjät ovat hyeena, oranki, seepra (jonka jalka on murtunut), bengalintiikeri nimeltä Richard Parker sekä Piscine "Pii" Patel, 16-vuotias intialaispoika, joka oli muuttomatkalla Kanadaan perheensä kanssa. Piin ja Richard Parkerin yhteiseloa pelastusveneessä keskellä aavaa merta kestää 227 vuorokautta.

 Luin kirjan jälleen kerran melkein yhdeltä istumalta. Termiä mukaansatempaava olen tämän blogin aikana käyttänyt useammin kuin tarpeellista olisi, mutta tämän kirjan kohdalla se on osuva ja paikallaan. Harvoin törmää yhtä vaikuttavaan, monitasoiseen teokseen. Kirjan voi hyvin lukea pelkkänä seikkailukertomuksena, mutta se on myös syvällisesti ja hienovaraisesti elämää ja ihmisyyttä peilaava teos. Kirjassa on myös kuvattu asiantuntevasti ja yksityiskohtaisesti eläinten käyttäytymistä. Eläimiä ei ole inhimillistetty liikaa, eikä niihin ole liitetty keinotekoisia ihmismäisiä piirteitä. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - ne kuitenkin toimivat symboleina ihmisyyden eri puolille. Mitä merkitsee olla ihminen?

 "Luonnonvaraiset eläimet elävät pakon ja välttämättömyyden sanelemaa elämää, niiden sosiaalinen hierarkia on tiukka ja ympäristö tarjoaa runsaasti pelonaiheita ja niukasti ravintoa. Niiden on koko ajan puolustettava omaa aluettaan ja kärsittävä loisista. Mitä merkitsee vapaus sellaisessa viitekehyksessä? Elävässä elämässä luonnonvaraiset eläimet eivät ole vapaita sen kummemmin ajan kuin paikankaan suhteen, ja sama pätee yksilötason suhteisiin."
 Eläintarha symboloi tietenkin ihmiskuntaa. Yhteiskuntasopimus takaa kohtalaisen vakaan ja turvallisen elämän, mutta aivan kuten eläintarhan eläimet, mekään emme ole täysin vapaita. Kirjaa voi ajatella uskontomyönteisenä, mutta mielestäni tarinassa uskonnoilla on enemmän symbolinen merkitys. Tieto antaa vapauden valita. Vapaa tahto ja universaali moraali (vrt. koiramoraali) vaativat aina sen, että ihminen tiedostaa valintojensa seuraukset (juolahti mieleeni kelluvasta saaresta ja mangusteista, jos ihmettelette, miten tämä liittyy mitenkään kirjaan).

 Erityisesti täytyy vielä mainita kirjan yksityiskohtaisen kuvaileva kieli. Kirjailija on tehnyt taustatyönsä erittäin huolellisesti ja sen myötä ainakin tämä lukija myötäeli kirjan tapahtumia hyvin voimakkaasti, aivan kuin olisin itsekin ollut pelastusveneessä.

 "Jano teki minut raivohulluksi. En ole koskaan tuntenut pahempaa ruumiillista kärsimystä kuin tuo pilaantunut maku ja tahmainen tunne suussani, sietämätön paine nielussa, tunne että vereni alkoi muuttua paksuksi jähmeäliikkeiseksi siirapiksi. Saat uskoa, että tiikeri ei ollut sen rinnalla mitään."
  T

maanantai 3. lokakuuta 2011

Entisen kasvissyöjän näkemyksiä Eläinten syömisestä

     
Aivan alkuun täytyy sanoa: minä pidän lihasta. Varsinkin punaisesta lihasta. Joskus muinoin en syönyt lainkaan lihaa, ja välttelin myös lihan sivutuotteena syntyviä aineita, kuten liivatetta, vaikka se tarkoitti makeisvalikoiman kutistumista aivan onnettomaksi. Täydellinen kasvisruokavalio, puhumattakaan vielä pidemmälle menevistä kaikenmaailman-vegaaneista, on kuitenkin yllättävän vaikeaa toteuttaa terveellisesti, ja lopulta päätin palata sekasyöjäksi (Ympäristön paineella saattoi olla myös osuutta asiaan, kuten myös ensimmäisellä kunnollisella sisäfileepihvillä). Näistä lähtökohdista katsottuna, pidin Eläinten syömisestä ennakkoon hyvin mielenkiintoisena, vaikka olin lievästi agitoitunut ajatuksesta, että minulle tuputetaan kasvissyönnin paremmuutta ja sekasyömisen moraalittomuutta.

M:n ja T:n lukukokemuksista luettuani, olin oikeastaan yllättynyt, miten vähän kirja vaikutti minuun. Toki vastustan itsekin tehotuotantoa ja olen samaa mieltä kirjailijan kanssa siitä, että kaikilla eläimillä tulisi olla hyvät oltavat ja hyvä elämä, mutta kirjaa lukiessa vaikutti siltä, että suurin osa ongelmista johtuu vain kieroutuneista ja sairaista ihmisistä. Se, että joku lihantuottaja tappaa nuoria naisia ja myy heidän lihaansa sianlihana tietämättömille kuluttajille, kertoo mielestäni melko vähän siitä, onko lihantuotantoala sinänsä hyväksyttävä ja eettinen. Lisäksi, oma mielikuvani ainakin on (kenties vain huijaan itseäni), että tilanne Suomessa ei ole aivan samanlainen kuin kirjassa kuvattu Ameriikan tilanne. Kirjan lopussa oleva katsaus Suomen tilanteeseen oli pettymyksekseni melko suppea, eikä siitä oikeastaan saanut kunnollista kuvaa siitä, millainen se Suomen tilanne nyt sitten on.

Eniten kirjassa häiritsi varmaankin populistinen ja yksinkertainen tyyli sekä epäformaali ja paikoin jopa vulgääri kieli. Yliopistomaailma on nähtävästi pilannut lukutyylini, mutta kirja tuntui häiritsevästi epäuskottavalta ja propagandistiselta. Ymmärrän kuitenkin, että kirja on kirjoitettu lukijakunnalle, johon moinen tyyli todennäköisesti uppoaa. Pidin eniten juuri kirjan niistä osista, joissa kirjailija paneutui enemmän vain faktoihin. Erityisen mielenkiintoista oli lukea siitä, miten tehotuotanto on vaikuttanut erilaisten influenssavirusten syntymiseen ja kehittymiseen antibiooteille resistanteiksi.(Mielessäni vilisi jo kuvia superflunssasta ja Tukikohdasta)

Jäin myös miettimään, kun kirjassa kerrottiin paljon kirjailijan omasta koirasta, mitä hän oikein sille syöttää. Onko koirallakin kasvisruokavalio vai syökö se tehotuotetusta lihasta tulevasta teurasjätteestä tehtävää teollista kuivamuonaa? Ja entä jos itse olisin kasvissyöjä, mitä minun pitäisi syöttää omille niuhoille kissoilleni, joista etenkin yhdelle maistuu vain ja ainoastaan oikea liha? Vai pitäisikö moiset lihansyöjälemmikit hävittää ja pitää vain kasvissyöjäeläimiä?

-E.

Ps. Täytyy vielä lopuksi päteä sen verran, että muistelisin, että olisin kysynyt kirjapiiriä perustaessamme, mitä mieltä muut ovat niin sanottujen tieteellisten kirjojen ja ei-kaunokirjallisten kirjojen valitsemisesta ja että M olisi siihen vastannut, että pysytään noissa kaunokirjallisuuden teoksissa... Mutta voihan olla, että muistan väärin ;)

lauantai 1. lokakuuta 2011

Piin elämä

Eläinten syömisestä on nyt saatu vähäksi aikaa tarpeeksi ja on aika siirtyä eteenpäin.

Seuraavana lukuvuorossa odottaa Yann Martelin Piin elämä. Kirja kertoo 16-vuotiaasta Piscine "Pii" Patelista, bengalintiikeristä ja haaksirikosta. Onko mahdollista selviytyä 227 päivää pelastusveneessä keskellä Tyyntä valtamerta seuranaan valtava bengalintiikeri? Martell "kertoo tarinan, joka ei millään voi olla totta, ja kuitenkin lukija uskoo kaiken". Tai näin ainakin takakannessa kerrotaan :)


T

lauantai 24. syyskuuta 2011

Juttua possuista ja koulusta

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten ole juurikaan edennyt valitsemani Eläinten syömisestä -kirjan kanssa.


Kumpaa tekstiä sinun olisi helpompi lukea?

Vaihtoehto 1 (kuvassa vasemmalla): "Our expanded model also suggests that the effectiveness of varying media and message characteristics may depend on the purpose of the communication. As should be clear from our discussion above HR information is disseminated for a variety of different purposes." D.L. Stone, K.M. Lukaszewski (2009) An expanded model of the factors affecting the acceptance and effectiveness of electronic human resource management systems, Human resource management review 19, 134-143.

VS.

Vaihtoehto 2 (kuvassa oikealla): "Mätkäisemme ne vain olan takaa lattiaan ja viskaamme sivuun. Kun olet mätkinyt kymmenen, kaksitoista tai neljätoista possua, viet raadot tainnutustilaan ja heivaat ne raatokärryyn. Jos satut käymään uudestaan tainnutustilassa ja huomaat joidenkin jääneen henkiin, ne on mätkäistävä uudestaan lattiaan. Joskus on sattunut niinkin, että käväistessäni tainnutustilassa siellä on ryntäillyt joku possu silmä poskella yltä päältä veressä tai leuka murskana. "Ne sanovat sitä eutanasiaksi", kertoi työntekijän vaimo". Jonathan Safran Foer (2009) Eläinten syömisestä, 228.

Itselleni Foerin kirjan aiheuttama kylmä raivo on vain jotain, jota ei illalla juuri ennen nukkumaanmenoa halua saada aikaiseksi. Ennemmin lukaisee vaikka muutaman sivun puuduttavaa opintomateriaalia. Opintomateriaalia olen siis saanut kiitettävästi luettua tässä ajassa, kun olen pitänyt ainoina vaihtoehtoina yllämainitut...

Mutta kirjan tulen kyllä lukemaan loppuun.

- M

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Mikä meissä ihmisissä on oikein vikana?

"Tiedätkö, mistä syömäsi liha on peräisin? " Luin Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä -kirjan erittäin intensiivisesti kahdessa illassa.  Olen aina suhtautunut lihan syömiseeni ehkä vähän häpeillen, tuskin kenellekään on epäselvää se, että lihan tuotanto on äärettömän epäeettistä puuhaa. En vain ollut ikinä osannut kuvitella sitä valtavaa inhimillisen kärsimyksen määrää, jonka lihan tehotuotanto aiheuttaa.


 Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu ja tapa, jolla kirjailija yhdistää omia kokemuksiaan tiukkaan, faktoihin perustuvaan reportaasiin, on vakuuttava. Tehomaatalouden päivittäiset kauheudet esitetään niin vastaansanomattoman selvästi, että kirjan luettuaan on täysin mahdotonta jatkaa sekasyöjän elämäänsä ja olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

 "Viime aikoina jalostetut broilerirotujen lihakset ja rasvakudokset kasvavat merkittävästi nopeammin kuin niiden luut, mikä aiheuttaa epämuodostumia ja sairauksia. 1-4 prosenttia linnuista kuolee kouristuksia aiheuttavaan ja äkkikuolemaan johtavaan oireyhtymään; tätä kuolinsyytä ei juurikaan esiinny muualla kuin tehotuotantolaitoksissa. Samaten tehotuotannon aiheuttama vesivatsa, jossa ruumiinonkalot täyttyvät nesteellä, tappaa jopa enemmän (maailmanlaajuisesti 5 prosenttia linnuista). Kolmella neljästä linnusta on jonkinlainen kävelyongelma, ja kaiken järjen mukaan ne kärsivät alituisista kivuista. Joka neljännellä on niin suuria ongelmia kävelyn kanssa, että ne kärsivät varmasti."
  Kirjassa kuvataan puistattavan tarkasti tehotuotantotilojen ja teurastamojen arkea; hitaasti kasvavat porsaat mätkitään kuoliaaksi betonilattiaan, teurastamossa lehmiä on elossa vielä nylkemisen aikana, KFC:n "Vuoden alihankkijan" työntekijät tallovat, potkivat, lyövät seinään lintuja ja repivät niiltä nokkia. Kaiken kaikkiaan kirjan luettuani tunsin ahdistusta ja valtavaa kollektiivista häpeää omasta ihmisyydestäni. Oikeasti, mikä meissä ihmisissä on vikana?

T

lauantai 3. syyskuuta 2011

Kirjastokäyntien auvoa

En ole edelleenkään saanut Eläinten syömisestä -kirjaa kirjastosta, ilmeisen suosittu kirja tuntuu olevan. Laitoin kuitenkin kirjan varaukseen, joten muutaman viikon kuluttua viimeistään tod.näk. pääsen aloittamaan.

Varsinaisesti halusin nyt kuitenkin hehkuttaa erittäin onnistunutta kirjastokäyntiä, jonka seurauksena onnistuin nappaamaan itselleni uutuushyllystä sekä Dmitri Gluhovskin Metro 2034n että Ali Shawn Tyttö joka muuttui lasiksi!!! Oi onnea! Lisäksi luulin jostain syystä, että Metro 2034 ilmestyy vasta lokakuussa, joten olin kiekaista ilosta, kun nappasin ko. kirjan itselleni :) Kyseessä on siis jatko-osa Metro 2033lle, josta sivuhorinoitsin jokunen aika sitten. Kirjassa kerrotaan ensimmäisessä osassa esiintyneestä salaperäisestä Hunterista. Luin kirjaa yhdeltä istumalta hieman yli puolenvälin, ja tykkään kovasti. 


 Tyttö joka muuttui lasiksi puolestaan kuulostaa ainakin ajatuksena kiehtovalta aikuisten sadulta; nuori valokuvaaja Midas Crook törmää joulukuisena iltapäivänä metsässä harhailevaan, hauraan oloiseen tyttöön, joka ontuu polulla kainalosauvoineen. Myöhemmin käy ilmi, että tytön jalat ovat paksua läpinäkyvää lasia. Lasittumisen syitä ei tunneta, eikä parannuskeinoa ole. Tunnustan, että äärettömän kaunis kansikuva oli osasyy kirjan lainaamiseen :)


 Lisäksi löysin vielä Tone Finnangerin Tildan tapaan -kirjan. Vaikka en itse mikään varsinainen tildailija olekaan, on kiva katsella, mitä kaikkea pientä sälää voisi ommella kotiin :)

 T, jonka kotona tuoksuu paperi ja painomuste