Aloittelin M:n valitsemaa Anni Kytömäen Margaritaa jo reilusti helmikuun puolella (heti kun sain kirjan käsiini). Alku oli jotain aivan muuta kuin olin odottanut, kun kirjan kuvaus puhui luontosuhteesta ja sitten oltiinkin perinteiseen suomalaiseen tyyliin sota-ajassa. Alun jälkeen oli jostain syystä vaikeuksia palata kirjan pariin, mutta kun vauhtiin pääsi, vei kirjan kaunis kuvaileva kieli hetkittäin mennessään.
Kirjassa sivutaan monia "suuria" teemoja sodasta naisten kehon itsemääräämisoikeuteen ja metsänhoidosta poliopandemiaan. Luonto ei kuitenkaan noussut ihan sellaiseen asemaan, kuin ennakkoasetelmien perusteella kuvittelin. Ja näin onnellisesti raskaana olevana, en ehkä ihan samaistunut Sennin ajatuksiin kohdussa kasvavasta loisesta tai Antin linkolalaisiin ajatuksiin ihmisten lisääntymisestä...
Päällimmäisenä mieleen jäi ehkä se, miten kaikki kirjan hahmot tuntuivat olevan kovin tyytymättömiä elämäänsä ja valintoihinsa, jotka oli ehkä tehty lähinnä velvollisuudentunnosta, koska näin kuuluu tehdä ja tätä minulta odotetaan. Ja siihen liittyen ehkä tietynlainen harmistus hahmojen puolesta.
-E.
